 |
| (c) Aki Roukala |
Lienee aika vuoden viimeiselle bändinostolle. Oikeutetusti sija 30 menee Pertti Kurikan Nimipäivän jälkeen Suomen asennerikkaimmalle rock-yhtyeelle, Pintandwefallille. Muistan kun bändi "breikkasi". Asuin silloin vielä Turussa. Menimme oikeen koko kaveriporukan voimin Klubille ilmaiseen Carlings Rock Nightiin ihmettelemään minkälaista teurassikaa Helsingistä on tällä kertaa raahattu armottomien turkulaisten eteen.
Kaikki puhuivat tuolloin Pintandwefallista tyttörock-bändinä, sanan huonossa merkityksessä. "Ei ne ees mittä soittaa osaa, kunhan ovat vaan naisia soittimet kädessä", ja tavallaan ihan tottahan tuo olikin, mutta se energia ja näyttämisen halu mitä bändi toi mukanaan lavalle olisi saanut Hynysenkin kusemaan punttiinsa.
Keikka oli loistava. Jotain hyvin erilaista mitä Turun Klubilla oli tottunut näkemään. Soitto ei ollut mitenkään napissa, eikä sen kuulunutkaan olla. Muistaakseni pinttarit vaihtoivat lähes jokaisessa biisissä soittimia keskenään. Se oli osa sitä juttua. Kun kuulin myöhemmin, että bändi on päässyt soittamaan ulkomaille, ja törmäsin jopa jenkkiplaylisteillä yhtyeen biiseihin olin todella ylpeä siitä pelottomasta naiskatraasta, joka silloin aikoinaan löi jauhot turkulaisten suuhun.
Yhtye on ollut viimeisin vuoden valmistelemassa neljättä, Be My Baby-nimistä studioalbumia. Jos aikataulut eivät pauku, julkaistaan levy tammikuun 18. päivä. Toivon, että tällä kertaa bändi saa ansaitsemansa huomion. En tiedä oliko vika vain minussa ihmisenä, mutta edellinen Time Is Right For Romans, Baby meni itseltäni täysin ohi. Sen sijaan huomiostani ovat pääseet nauttimaan jäsenien sooloprojektit, Ringan The Hearing ja Ninnin Ninni Forever Band.
Kaikki puhuivat tuolloin Pintandwefallista tyttörock-bändinä, sanan huonossa merkityksessä. "Ei ne ees mittä soittaa osaa, kunhan ovat vaan naisia soittimet kädessä", ja tavallaan ihan tottahan tuo olikin, mutta se energia ja näyttämisen halu mitä bändi toi mukanaan lavalle olisi saanut Hynysenkin kusemaan punttiinsa.
Keikka oli loistava. Jotain hyvin erilaista mitä Turun Klubilla oli tottunut näkemään. Soitto ei ollut mitenkään napissa, eikä sen kuulunutkaan olla. Muistaakseni pinttarit vaihtoivat lähes jokaisessa biisissä soittimia keskenään. Se oli osa sitä juttua. Kun kuulin myöhemmin, että bändi on päässyt soittamaan ulkomaille, ja törmäsin jopa jenkkiplaylisteillä yhtyeen biiseihin olin todella ylpeä siitä pelottomasta naiskatraasta, joka silloin aikoinaan löi jauhot turkulaisten suuhun.
Yhtye on ollut viimeisin vuoden valmistelemassa neljättä, Be My Baby-nimistä studioalbumia. Jos aikataulut eivät pauku, julkaistaan levy tammikuun 18. päivä. Toivon, että tällä kertaa bändi saa ansaitsemansa huomion. En tiedä oliko vika vain minussa ihmisenä, mutta edellinen Time Is Right For Romans, Baby meni itseltäni täysin ohi. Sen sijaan huomiostani ovat pääseet nauttimaan jäsenien sooloprojektit, Ringan The Hearing ja Ninnin Ninni Forever Band.
Ykkösbändi on kuitenkin aina ykkösbändi, ja jäsenten sooloprojekteihin nähden Pinttarit ovat tunnettavuutensa puitteissa stadionitason rock-jyrä. Näkisin, että ikuisena lupauksena pidetyllä yhtyeellä olisi vihdoin lupa lunastaa sitä odottavat parrasvalot. Bändi on ollut jo pidemmän aikaa vain yhden radiokelpoisen sinkkubiisin päässä isommasta breikkaamisesta. Jos radioille antaisi pikkusormen, se todennäköisesti veisi koko käden.
