maanantai 19. elokuuta 2013

Biisi: The Hearing - Metro


Jes, The Hearing! Pitäkää hatuistanne kiinni! Tämä on viimeisen junan viimeinen matka. Jotenkin näin laulaa Pintandwefall-yhtyeestä, mutta nyttemmin myös sooloprojektistaan The Hearingistä tuttu Ringa Manner.

The Hearingin toinen sinkku Metro on osa 18. lokakuuta ilmestyvää Dorian-nimistä debyyttialbumia. Metron kanssa samaan syssyyn irroitettiin myös toinen kappale, vähemmän trendikkäästi nimetty Painajaisbiisi, jota ei kuulla levyllä, vaan sen voi käydä tsekkaamassa täältä.

Metron alussa kirskuu ihka aidon New Yorkin metron jarrut, jotka on äänitetty, well you guessed it, New Yorkissa. Loppukappale onkin sitten suomalaista käsityötä. Kappaleen tunnelma on syksyinen, jopa hieman alakuloinen. Aina lyriikoista äänimaailmaan.

Kappale on mukavan hiotun kuuloista poppia, silti kuulostamatta liian tuotetulta. Saatekirje ei paljasta mitä kaikkia soittimia Ringa on biisissä soittanut, mutta livenä neiti soittaa kaiken itse luupperinsa avustuksella.

Kaiken kaikkiaan Metro on todella mukavan kuuloinen kappale ja hyvä jatke ensimmäiselle Swallow-sinkulle, josta oli juttua jokin aika sitten blogissa täällä. Erittäin tervetullutta meininkiä. Ottakaa haltuun jengi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti