Upea fiilis tänään. We never stood a chance on saanut paljon huomiota. On hienoa huomata miten moni on alkanut seuraamaan blogia päivittäin. Myös seuraava artisti ansaitsee paikkansa listalla.
Olen seurannut Astrid Swanin uraa noin 6 vuotta. Treeballin I dream of eclectic sheep oli oikeastaan mulle kaiken alku. Astrid oli melko nimetön noihin aikoihin ja ainakaan minä en tiennyt vielä Nick Trianista mitään. (vaikka miehellä taisikin olla jo muutaman kultalevyn tuotannot takataskussa) Kaksikon äänet sopivat hyvin yhteen ja Ambulance oli hiton ässä biisi. Tutustuin yhtyeen tuotantoon ja sitä kautta löysin myös Astridin ensimmäiseen soololevyyn. Omistan nykyisin 3 Treeball-albumia ja odotan innolla bändin comebackia, jota todennäköisesti ei koskaan tule. Ja miksi tulisi. Astrid ja Nick ovat tehneet Treeballin jälkeen hienoja asioita. Nickin ansiot ehkä enemmän taustavaikuttajana. Vaikkakin NT's White Trash on kova bändi.
Astrid Swanin soolouralta haluaisin nostaa ennen kaikkea kakkosalbumin Spartan Picnic. Huikea albumi. Muistan kun samoihin aikoihin mediassa toitotettiin, että Astrid on feministi ja opiskelee naistutkimusta (nyk. sukupuolentutkimus). Nämä asiat ovat linjassa levyn kanssa. Vahvoja pop-kappaleita. Astrid kannessa kiväärin kanssa. Homma paisuu lähes Domina-luokan kuvioksi. Upeaa. Levyllä on vahva ote ja se tarjoaa loistavaa vastapainoa aikansa suomalaisille naisartisteille. Naisessa voi olla potkua ja herkkyyttä samaan aikaan. Älkää ymmärtäkö väärin, levyssä on syvyyttä. Mutta on Astridissa kyllä munaakin.
Spartalaisen jälkeen Astridilta tuli Better Than Wages. Levyltä paistaa läpi uudistumisen halu. Mukana on taustabändi The Drunk Lovers, joka onkin oiva yhtye. Levyn huiput eivät kuitenkaan yllä yhtä korkealle kuin Spartalaiselle, sama vaivaa myös vuolaasti kehuttua Pavement (for girls). Kyseisen levyn nimi muuten tökkii. Olen mies. En pidä Pavementistä. Pidän Astrid Swanin versioista. Missä seison? Miten olisi pelkkä Pavement Covers, tai Pavement (for girls and real men).
Haluaisin kuulla uutta Astrid Swania. Haluan, että Astrid tekee hyvän levyn. Oman levyn. Ei The Drunk Lovers, ei Pavement, vaan Astrid. Wagesista alkaa olla jo aikaa, mitä, 3 vuotta. Kaipaan helmiä. Miten olisi slovarilevy? Ultimaattista herkkyyttä ja kaunista popmelodiaa, stemmoja? Nick voisi laulaa taustoja. Ehkä isoja sävellyksiä, ehkä Donnerin jousia. Ne voisi toimia todella hyvin.
