Voi pojat, kuinka mukava yllätys. Tänään kun saavuin kotiin töistä, eteisessä odotti ruskea käsin kirjattu kirjekuori. Kirjekuoressa sisällä saatekirje ja poikamaisesti tussattu pahvisleeve. Sleeven sisällä upouusi Satellite Storiesin Phrases To Break The Ice.
Laitoin levyn heti soittimeen pyörimään missiona arvostella ja analysoida. Koska Big Wave Riders-arvioni venyi melkein julkaisupäivään asti, päätin tällä kertaa olla nopeampi. Olen kuunnellut levyä nyt päivän. Sen pohjalta tein seuraavat huomiot:
Yksi, soundit on tikissä. Comforting Soundin Heikki Marttila on tehnyt hyvää työtä. Levy kuulostaa tuoreelta ja hiotulta. Sitä ei kuitenkaan ole pilattu ylituotannolla. Tällä levyllä bändi kuulostaa bändiltä.
Kaksi, levy on napissa. Kokonaisuus pysyy kasassa, biisit potkivat ja levyllä ei ole suvantoja. Muistatteko SUM 41n All Killer, No Filler-albumin. No, tää on vähän niinku se, paitsi että SUM 41 levy oli täyttä paskaa ja 10 biisin mittaiselle satelliittialbumille ei oikeasti ole mahtunut filleriä.
Kun kuulin Satellite Storiesia ensimmäisen kerran keväällä 2011, ajattelin: hyvä bändi, mutta tämä juttu ei ikinä kanna levyllistä. Nyt yhden levyn rikkaampana voin vain todeta, että hitto vieköön kun kantoikin.
Voin siis vihdoin nostaa käteni täysin pystyyn ja olla iloisesti väärässä. Satellite Stories ei enää ole suomalainen bändi, joka vähän kuulostaa Two Door Cinema Clubilta. Phrases To Break The Ice on paljon enemmän. Se on suomalaisen tanssittavan indierockin taidonnäyte, jolla on vahva oma ääni.
Voin siis vihdoin nostaa käteni täysin pystyyn ja olla iloisesti väärässä. Satellite Stories ei enää ole suomalainen bändi, joka vähän kuulostaa Two Door Cinema Clubilta. Phrases To Break The Ice on paljon enemmän. Se on suomalaisen tanssittavan indierockin taidonnäyte, jolla on vahva oma ääni.
