Lavalla: Burning Hearts, Big Wave Riders & French Films

Burning Hearts (kuva pöllitty NRGMlta)

Tammerfest ei tänäkään vuonna yllättynyt. Ohjelmisto koostui lähinnä keski-ikäisille suunnatuista suomirock-bändeistä, heidän lapsilleen ja lapsenmielisille suunnatuista rap-artisteista, sekä pakollisesta hevi-illasta. Kuten viime vuonnakin, itselleni mielekkäin musiikillinen anti nähtiin Tammerfestin demolassa Laikunlavalla, sekä Tammerfestin pakollisessa indieillassa perjantaina YO-talolla.

Tänä vuonna lipun hinnaksi YO-talolle oli valikoitunut 12/15. Sanotaan, että hinnassa oli Tammerfestin tuntua. Suolainen lipunhinta meinasi maksaa  osallistumiseni. Keikan maksaessa yli kympin on oltava luvassa jotain spesiaalia, ulkomaan elävä, tai tarjonnan ylittävä kysyntä.

Olin positiivisesti yllättynyt artistivalinnoista. Burning Hearts on ollut tutkallani jo pidemmän aikaa. Big Wave Riders on ollut hyvin esillä tässäkin blogissa ja odotin innolla miltä bändi soundaa kunnon venuella. Hykertelyä herätti myös pääesiintyjä French Films, joka on viimeaikoina päässyt nauttimaan menestyksestä niin kotimaassa, kuin Euroopassakin. 

Väkeä oli alusta asti ihan mukavasti. Ensimmäinen bändi aloitti vasta klo 23. Yleisöä valui sisään YO-talolle aina klo 00 asti. Viimeiset tyypit tosin tulivat mestoille vasta viisi minuuttia ennen French Filmsiä. Aika rikasta. Soittojärjestystä kun ei edes oltu ilmoitettu  ennakkoon.

Olen potenut aina toukokuisen Brightonin reissuni jälkeen "Englannin jälkeistä krapulaa". Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen mieltänyt kaiken suomalaisen paskaksi. Jopa kaikki hyvät asiat. Paskaa, paskaa, paskaa, paskaa. Burning Hearts kuitenkin oli kaikkea muuta. Yhtye toi puoleksi tunniksi Brightonin YO-talolle. Burning Hearts on  hiffannut mistä on kyse. Koneelta tulee taustoja, laulajalla on syna, kitaristi ja basisti vaihtavat soittimia, kaikki laulaa. Konerummut ja aidot rummut päälleikkäin. Aijaijai mitä hunajaa korville. En uskonut törmääväni näin hyvään bändiin Suomessa.

Pakko antaa propsit myös YO-talon loistavalle talon miksaajalle. Burning Hearts soundasi todella isolta ja selkeältä. Oikeestaan ainoat asiat, jotka eivät olleet napissa olivat välispiikit. Solistia selvästi sieppasi yleisön passiivisuus. Kommentit, kuten "Yhden jalka näytti vipattavan takarivissä. Säälittävää." (edit: korjaus ei säälittävää, vaan tätä lisää.)  ja "Olette varmaan tulleet tänne suoraan Staminan keikalta, niin jäykän näköistä meininkiä", eivät ole parhaita yleisönsulattajia. Tai sitten ovat, sillä näiden näpäytyksien jälkeen jengi alkoi joraamaan. Mielestäni  meiningin kuitenkin tulisi lähteä lavalta ja tarttua yleisöön, ei toisin päin.

Heti Burning Heartsin lopetettua eturiviin alkoi kerääntymään trendikkään näköisiä tamperelaisnuoria. Pystyn kuvittelemaan millaiset kissan päivät heillä oli, BWR ja French Films samassa illassa. Tällä kertaa BWR soundasi hyvältä. BWRn miksaaja selvästikin tiesi miltä bändin kuuluu kuulostaa. Lyhyen linjacheckin jälkeen miksaaja taikoi bändille lähes levytasoiset soundit. Täysin erilaiset kuin Burning Heartsilla, mutta musatyyliin sopivat. Kitarat olivat kuulaat, laulu efektoitu ja basso länkyttävä.

BWR oli livenä erittäin energinen. Bändi soitti tiukasti ja solistikin oli tällä kertaa todella napissa. Parhainta antia olivat "wuuuu"-kohdat, joissa  koko bändi lauloi messissä. BWR soitti aika monta uutta biisiä. En tuntenut puoliakaan biiseistä, jonka takia keikka tuntui vähän pitkältä. Voi myös olla, että aloin tässä vaiheessa olemaan jo vähän maistissa. Muuten, jätkillä ei ollut aurinkolaseja päässä. Se hämmensi. Ilmeisesti unohtivat Helsinkiin. Eikö BWR ja aurinkolasit ole vähän sama kuin Mötley Crüe ja Jack Daniels?

Osittain humalatilani takia, osittain myöhäisen aikataulun (01.00) takia minulta jäi suurin osa French Filmsin keikasta näkemättä. Mitä keikasta kuitenkin jäi mieleen oli ensinnäkin se, että soundin kanssa oli ongelmia. Bändin oma miksaaja oli ensimmäinen, joka astui YO-talon akustiseen kuoppaan. Paikka nimittäin on hyvin arka liian kovilla voluumeilla ja luukuttaminen YOlla johtaa epämääräisten taajuuksien korostumiin ja määrittämättömään meluun. Tämän lisäksi bändiltä hajosi kitaravahvistin ensimmäisen biisin jälkeen. Perjantai 13. Kyllä kyllä.

Ulkoisesti bändi muistutti hesarilta kasattua juopporetkuetta. Olikin pienoinen yllätys, kuinka jumalattoman tiukasti soitto kulki. Bändi aloiti keikan uuden sinkkunsa When people like you filled the heavens kanssa. Hyvä biisi. Livenä lähes punkilta kuulostanut kappale olisi yhtä hyvin voinut soida Liverpoolilaisen kapakan jukeboxista joukkotappelun taustalla. En osaa tarkalleen sanoa, minkä biisin kohdalla lähdimme seuralaiseni kanssa himaan. Bileet olivat kuitenkin vasta alkamassa. Sääli.