 |
| ANNIE MALL |
Joku sovinistitoimittaja jostain isosta lehdestä totesi joku aika sitten, että Annie Mall on loistava bändi. Sen lisäksi "Annie Mallin laulajalla on tissit, ISOT TISSIT". Härskiä meininkiä yhtä kaikki. En kuitenkaan voi olla eri mieltä. Annie Mall on todella kovaa kamaa, ja kyllä, laulajalla on tissit. Onhan hän nainen.
Yhtyeen soundi on stoner-riffeineen ja indiekertseineen ennen kaikkea mielenkiintoinen. Laulajan ääni toimii parhaimmillaan todella hyvin. Jotkut solistit vaan kuulostavat ihan hiton siisteiltä särötyksen läpi. Mielestäni bändin kannattaa ehdottomasti jatkaa myös tulevaisuudessa hivenen raskaammalla poljennolla ja efektoida solistia. Se voisi olla Annie Mallin trademark-juttu, garagevibaa.
Annie Mall säntäilee tällä hetkellä moneen suuntaan. Veikkaan, että bändi saa pian kiinni siitä lopullisesta suunnasta ja sitten bändiä ei pysäytä mikään. Toivottaan, että punainen lanka löytyy ennen kuin bändi alkaa äänittämään debyyttialbumiaan. Yhtye on jo tässä soidinasussa yksi mielenkiintoisimmista omaan haaviini pudonneista nousevista indierock-yhtyeistä. Olen myös kuullut, että bändi on lisäksi kova keikkaratsu. Paha sanoa, kun ei ole nähnyt. Mä vaan kerron mitä mulle on kerrottu.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat ja niin edelleen. Muuta yhteistä en sitten löytänytkään tämän nuoren helsinkiläisyhtyeen ja legendaarisen Fröberlin Palikoiden välillä. HeadHeartHands tuli vastaan jo viime helmikuussa, kun yhtye valittiin edustamaan Suomea Tallinn Music Weekille mm. The New Tigersin kanssa.
Olen auttamatta myöhässä, yhtyeen EP julkaistiin jo toukokuun lopussa. Olen hidas reagoimaan. Tähän on kyllä syykin. En ollut hirveän innoissani HeadHeartHandsista aluksi. Yhtyeen nimi puistatti, ja kieltämättä edelleen puistattaa trendikkyydellään. Nimessä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mielestäni kirjoitusasu olisi vaan voinut olla erilainen. Lisäksi yhtyeen juttu vaikutti hieman laskelmoidulta, enkä ollut varma pidinkö solistin tulkinnasta.
Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt sinkkubiisi Heroinesta. Biisi on tykimpi, mitä mielikuvani HeadHeartHandsista oli. Kappaleessa lauletaan pelastavasta sankarittaresta, jota kaivataan paikalle. Biisi soundaa ammattimaiselta. Soitto on timmiä ja koukut riittävän voimakkaita. Kappaleen kruunaa kertosäkeissä mukaan hyppäävä naisääni, joka pamauttaa sellaiset stemmat matalalta laulavan solistin päälle, että huh huh. Naisäänen tuoma lisäarvo onkin sellaista korvanamua, että suosittelen hyödyntämään tätä komboa myös tulevaisuudessa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Consciousness Removal Project on niin ässä bändi, että se olisi melkeinpä ansainnut ikioman postauksensa. Aika ei kuitenkaan ole vielä oikea. Olen kuullut huhuja, että projektin ainoa todellinen jäsen, tuottajavisionääri Antti Loponen on jo äänittänyt puolet tulevan albumin pohjista. Odotukset ovat tottakai korkealla, mutta projektin historiaa yhtään tuntien odotukset eivät missään muualla voisi ollakaan.
Mikä sitten tekee CRPstä niin hyvän? No. Nimensä mukaisesti jok'ikinen kerta kun soittimestaan bändin levyä erehtyy julkisesti soittamaan joltain räjähtää tajunta. CRP on kuin tarttuva virus. Virus, jonka olen todistanut kantautuvan musiikkidiggarilta toiselle. Virus, jota moni kantaa passiivisena kunnes se aktivoituu taivasta hivelevien melodioiden alla.
CRP ei ole musiikkia massoille. Moni ei koskaan tule ymmärtämään sen kauneutta. CRPn musiikki on todella raskasta, mikä tekeekin siitä vaikeasti sulatettavaa. Omaan makuuni pitkiä mättöriffejä on ehkä turhaksikin. Riffit toisaalta voisivat olla myös kekseliäämpiä. Mausteet kuten viulut ja syntikka tuovat riffeihin todella paljon eloa. Koneiden kanssa pelaaminen sekoittaa pakkaa todella mukavasti. Näitä elementtejä toivon hyödynnettävän myös tulevilla CRPn pitkäsoitoilla.
CRPn tähän asti tuoreimman albumin The Last Seasonin voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan joko Spotifyssä, tai bändin soundcloudissa. Levyä parhaiten kuvaa adjektiivit hiljainen, toiveikas, räjähdysaltis ja tuhoisa. Jostain syystä levyä ei koskaan julkaistu fyysisenä äänitteenä. Ilmeisesti bändi ei usko fyysiseen julkaisuun. Olen melko varma, että CRPn vinyyleille ainakin olisi kysyntää. Joten miten olisi Hra. Loponen?
(EDIT: The Last Seasonista on olemassa 100 kpl CD-painos, joka vietiin käsistä)
 |
| HEADHEARTHANDS |
Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat ja niin edelleen. Muuta yhteistä en sitten löytänytkään tämän nuoren helsinkiläisyhtyeen ja legendaarisen Fröberlin Palikoiden välillä. HeadHeartHands tuli vastaan jo viime helmikuussa, kun yhtye valittiin edustamaan Suomea Tallinn Music Weekille mm. The New Tigersin kanssa.
Olen auttamatta myöhässä, yhtyeen EP julkaistiin jo toukokuun lopussa. Olen hidas reagoimaan. Tähän on kyllä syykin. En ollut hirveän innoissani HeadHeartHandsista aluksi. Yhtyeen nimi puistatti, ja kieltämättä edelleen puistattaa trendikkyydellään. Nimessä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mielestäni kirjoitusasu olisi vaan voinut olla erilainen. Lisäksi yhtyeen juttu vaikutti hieman laskelmoidulta, enkä ollut varma pidinkö solistin tulkinnasta.
Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt sinkkubiisi Heroinesta. Biisi on tykimpi, mitä mielikuvani HeadHeartHandsista oli. Kappaleessa lauletaan pelastavasta sankarittaresta, jota kaivataan paikalle. Biisi soundaa ammattimaiselta. Soitto on timmiä ja koukut riittävän voimakkaita. Kappaleen kruunaa kertosäkeissä mukaan hyppäävä naisääni, joka pamauttaa sellaiset stemmat matalalta laulavan solistin päälle, että huh huh. Naisäänen tuoma lisäarvo onkin sellaista korvanamua, että suosittelen hyödyntämään tätä komboa myös tulevaisuudessa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 |
| CONSCIOUSNESS REMOVAL PROJECT |
Consciousness Removal Project on niin ässä bändi, että se olisi melkeinpä ansainnut ikioman postauksensa. Aika ei kuitenkaan ole vielä oikea. Olen kuullut huhuja, että projektin ainoa todellinen jäsen, tuottajavisionääri Antti Loponen on jo äänittänyt puolet tulevan albumin pohjista. Odotukset ovat tottakai korkealla, mutta projektin historiaa yhtään tuntien odotukset eivät missään muualla voisi ollakaan.
Mikä sitten tekee CRPstä niin hyvän? No. Nimensä mukaisesti jok'ikinen kerta kun soittimestaan bändin levyä erehtyy julkisesti soittamaan joltain räjähtää tajunta. CRP on kuin tarttuva virus. Virus, jonka olen todistanut kantautuvan musiikkidiggarilta toiselle. Virus, jota moni kantaa passiivisena kunnes se aktivoituu taivasta hivelevien melodioiden alla.
CRP ei ole musiikkia massoille. Moni ei koskaan tule ymmärtämään sen kauneutta. CRPn musiikki on todella raskasta, mikä tekeekin siitä vaikeasti sulatettavaa. Omaan makuuni pitkiä mättöriffejä on ehkä turhaksikin. Riffit toisaalta voisivat olla myös kekseliäämpiä. Mausteet kuten viulut ja syntikka tuovat riffeihin todella paljon eloa. Koneiden kanssa pelaaminen sekoittaa pakkaa todella mukavasti. Näitä elementtejä toivon hyödynnettävän myös tulevilla CRPn pitkäsoitoilla.
CRPn tähän asti tuoreimman albumin The Last Seasonin voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan joko Spotifyssä, tai bändin soundcloudissa. Levyä parhaiten kuvaa adjektiivit hiljainen, toiveikas, räjähdysaltis ja tuhoisa. Jostain syystä levyä ei koskaan julkaistu fyysisenä äänitteenä. Ilmeisesti bändi ei usko fyysiseen julkaisuun. Olen melko varma, että CRPn vinyyleille ainakin olisi kysyntää. Joten miten olisi Hra. Loponen?
(EDIT: The Last Seasonista on olemassa 100 kpl CD-painos, joka vietiin käsistä)
