Olen täpinöissäni. Olen urbaamisen bloggaamisen supersankari. Postaan mistä tahansa. Rannalta, tai vaikkapa Tammerfesteiltä, kaljaa juovien juoppojen keskeltä. Tämänpäiväinen postaukseni liittyy löyhästi Tammerfestiin. Olin nimittäin aikeissa kirjoittaa keikka-arvion PMMPn Tammerfestin Pakkahuoneen keikasta. Epäonnekseni (toisen onni on toisen epäonni) liput olivat päässeet loppumaan. Se ei haittaa. Olin niin PA, että minulla ei olisi ollut varaa edes olueen.
PMMP ansaitsee paikkansa blogissani muutenkin. Kyseessä ei ehkä ole tuntematon bändi. PMMP on aina ollut menestynyt, rusketusraidoista asti. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kyseessä ole yksi Suomen parhaimmista yhtyeistä. PMMP nimittäin on ihan hitosti kovempi kuin moni hypettämistäni villapaita-/surffitukkabändeistä. Tämän sanottuani haluaisin lisätä vielä Tammerfestin hengessä, oletteko koskaan nähneet Stam1naa livenä? Huhuh. Menkää ihmeessä.
Miksi juuri PMMP? Miten kaikista TV-formaatti-virityksistä ei tullut yhtä menestyneitä kuin PMMP:stä. No. Toisin kuin esimerkiksi Jenni Vartiaisen pinnalle pompauttanut Risto Asikaisen musiikkioksennus Gimmel, PMMPtä ei perustettu televisiossa. PMMPn jäsenet eivät voittaneet. He olivat häviäjiä kilpailussa, jonka voittaja sai palkinnoksi heittää hyvästit musiikilliselle uralleen. Paitsi tietty Jenni, joka alkoi seurustelemaan tuottaja Jukka Immosen kanssa, loppu on historiaa. PMMPllä on Jori Sjöroos, duon henkinen johtaja, Dumbledore, Gösta Sundqvistin jälkeen nerokkain Pop-säveltäjä Suomessa. Eiku. Hitto, Gösta on kuollut. No Leevi & The Leavings elää aina. Sanotaan näin. Voisin väittää, että näemme Jorin kanssa silmä silmään tästä asiasta.
PMMP neitoset ovat karismaattisia ja vetävät keikat täysillä. Heillä on äärettömän kova bändi ja kun sanon kova, en tarkoita Lenni-Kalle Taipale-kovaa, vaan puhutaan Lemmy Kilmister-kovasta. Ja ne stemmat, oletteko kiinnittäneet huomiota? Kukaan ei tee yhtä hyviä stemmoja kuin Mira Luoti, joo aika paljon sanottu, mutta seison sanojeni takana. PMMP parhaat puolet oikeasti ovat nerokkaasti tehdyt sovitukset, ennen kaikkea sointuvaihdot, viekkaat stemmat ja Paula Vesalan taito kirjoittaa aroista asioista koko kansan suuhun sopivia lyriikoita. PMMP myy platinaa, joka kerta syystä. Toisin kuin Apulanta, PMMP osaa uudistua.
Olen nähnyt PMMP:n kolmesti livenä (televisiosta). Yksi suurimmista huolistani tällä hetkellä on, että bändi ehtii jäämään keikkatauolle ennen kuin ehdin näkemään heidät in flesh and bluud. Keikkatauot ovat vääjäämättömiä kun pienet lapset eivät kasvata itse itsiään. En kuitenkaan ole niin turhamainen, että jäisin rannalle uikuttamaan PMMPn perään. Äh, ketä huijaan, tottakai jään rannalle uikuttamaan. Paula ja Mira eivät saa jäädä tauolle. En ole valmis. No ehkä vuodeksi, mutta olisiko sitten uusi tsäänssi?
Elämä kuitenkin jatkuu, vaikka PMMP jäisi pidemmällekin tauolle. Kuten blogini on osoittanut, uusia PMMP:itä on kasvamassa autotalleissa (ja kotistudioissa) ympäri Suomea. Totuus kuitenkin on, että ei ole PMMP:n voittanutta, vaikka yrittäneitä kyllä löytyy. Paulan ja Miran kemiaa ei voi uudelleen luoda. Sitä ei voi oppia. Loppujen lopuksi PMMP kuitenkin on vain kaksi aivan älyttömän lahjakasta ihmistä, jotka päätyivät samaan pöytään hyvin pitkälle siiderille.
