Olen inspiroitunut. Inspiroitunut turkulaisesta Tigerhandsista. Päivittelin jokin aika sitten hyvien oululaisbändien ryntäystä. Nyt on syytä siirtää katse Suomen Poriin, maamme entiseen pääkaupunkiin Turkuun. Turusta on viime vuosina karsiuttu monta keikkapaikkaa. Luulisi, että tällä ilmiöllä olisi ollut kuolettava vaikutus kaupungin bändiskeneen, mutta päinvastoin. Turun musiikkikenttä hengittää puhtaan raikkaasti.
Tigerhands on minulle täysin uusi tuttavuus, eikä ihme. Bändi on juuri julkaissut ensimmäisen omakustanne EP:nsä ja soittanut vain muutaman keikan. Bändi koostuu kitaristi Petteri Granbergista, sekä laulajatar Eve Hottista. EP:llä kuullaan duon lisäksi rumpuja, bassoa, pianoa ja viulua, mutta nämä mausteet ilmeisesti ovat toistaiseksi karsittu livestä ja tässä vaiheessa uraa, miksi ei. Fokus kuitenkin on Even älyttömän kauniissa lauluäänessä ja ytimekkäissä 90-lukua hönkivissä sävellyksissä.
Jos kuvailisin Tigerhandsia kaverilleni, todennäköisesti kutsuisin bändiä Suomen Lissieksi. Kaikuja voidaan kuulla niin countrysta, folkista, rock 'n rollista kuin Hollywoodin kautta popmusiikkiin vuotaneesta elokuvaslovarista. Even ääni muistuttaa välillä Lissietä, välillä Paramoren Haileyta. Välillä korkeammat nuotit tuovat mieleeni Evanescencen, tämä mielleyhtymä ei kuitenkaan ole mieluinen.
Kaiken kaikkiaan hyvin kypsän kuuloisen EP:n julkaissut orkesteri latailee itseään syksyn keikoille ja kilometrit ovatkin ainoa asia mikä bändiltä tällä hetkellä uupuu. Sopivia taistelupareja keikoille ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä Suomessa on edelleen päällä aivan jäätävä folk/americana/country-buumi.
Viimeaikaisista bongauksistani Tigerhands on hands down yksi parhaista. Odotan tulevaisuudessa duolta isoja. Jos materiaali on tulevaisuudessakin näin vahvaa, saattaa yhtyeessä hyvinkin olla tarpeeksi potkua menestykseen niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Same Road niminen EP kannattaa ehdottomasti kuunnella kokonaisuudessaan läpi. Jos ei kärsivällisyys riitä, niin kuunnelkaa ainakin makea kakkosraita Never Ending Games. Ei vaan mitä hittoa, kuunnelkaa nyt koko EP, muuten ette ymmärrä mistä puhun.
Viimeaikaisista bongauksistani Tigerhands on hands down yksi parhaista. Odotan tulevaisuudessa duolta isoja. Jos materiaali on tulevaisuudessakin näin vahvaa, saattaa yhtyeessä hyvinkin olla tarpeeksi potkua menestykseen niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Same Road niminen EP kannattaa ehdottomasti kuunnella kokonaisuudessaan läpi. Jos ei kärsivällisyys riitä, niin kuunnelkaa ainakin makea kakkosraita Never Ending Games. Ei vaan mitä hittoa, kuunnelkaa nyt koko EP, muuten ette ymmärrä mistä puhun.
