Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikko joensuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mikko joensuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. joulukuuta 2012

Nosto: Ennustetut onnistujat 2013


Innostuin niin kovasti vuoden kovimpien levyjen listaamisesta, että ajattelin "miksi lopettaa tähän". Tällä kertaa on aika pukea ennustajaeukon asu päälle ja ottaa katsaus tulevaan. Kutsun tätä tekstiä "Ennustetut onnistujat 2013". Ennen kaikkea siksi, että kaikki tietävät jo, että listatut bändit ovat jo hyviä ja makeita. Musa-ala nyt vaan välillä on niin ennustamaton, että hyvät ja makeatkin bändit jäävät usein ilman onnistumisia. Tässä kuitenkin omat ennustukseni ketä leidi fortuna potkaisee ensi vuonna.

10. On Volcano: Moni on ennustanut On Volcanolle mainetta ja mammonaa jo vuodesta 2010 asti. Yhtyeen New Blood-EP niitti paljon kiitosta kriitikoilta ja bändi nousi yhdeksi Suomen kiinnostavimmaksi postissävyiseksi bändiksi. Pitkäsoittoaan lähestulkoon 2 vuotta valmistellut yhtye on pysytellyt täysin varjoissa, mutta huhu kertoo, että levy on tulossa 2013 ja se on tykimpi kuin Aki Tykin veli, Esa Tykki.

09. Indian Trails:
Kun Lahtelainen Indian Trails julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Lights jengi meni Yle-X:n Venla Kokkosta myöten sekaisin. Bändille ehdittiin asettaa jo niin kovat odotukset, että yhtyeestä ennustettiin seuraavaa French Filmsiä. EP kuitenkin antoi odottaa tuloaan liian kauan ja vaikka se mallisuoritus olikin, jäi taso aika hyvä-akselille. Huhu kertoo, että Inkkarit äänittävät tänä vuonna pitkäsoittoa. Jo tämä tieto yksin nostaa yhtyeen listalleni.

08. Neat Neat: Helsinkiläinen Neat Neat on siinä mielessä ehkä listani potentiaalisin onnistuja, että heillä on mielestäni eniten potentiaalia menestyä myös ulkomaisilla markkinoilla. Vai pistäisikö sanoa vain ulkomaisilla markkinoilla. Oli miten oli. Yhtye on tehnyt hra. Kaiku Studiosin kanssa EP:tä aina Berliinissä asti ja lopputulokselta ei voi odottaa mitään muuta kuin puhdasta hyvyyttä. Facebookiin vuodettujen kuvien perusteella alkuvuodelle on luvassa yllätyksiä.

07. Suomen Karvapääkuninkaat 1968 / Ystävälliset: Karvapääkunkut julkaisi jokin aika sitten tulevalta debyyttialbumiltaan ensimmäisen sinkun. Selkä kohti maailmaa vakuutti varmasti vannoutuneimmankin Suomi-rockin vihaajan. Ystävälliset puolestaan vakuutti rehellisellä ulosannillaan kappaleella Liian rehellinen peili. Ystävällisten tulevaisuuden suunnitelmat ovat allekirjoittaneelle auki, mutta bändiltä kehtaa joka tapauksessa odottaa isoja.  Toivon, että Yle-X ottaa yhtyeistä ensi vuonna  kopin, sillä nämä ovat niitä bändejä, jotka eivät lähde ilman radiosoittoa.

06. Kairon; Irse!: Seinäjoelta ponnistava nimihirviö Kairon; Irse! on loksauttanut leukoja jokaisella soittamallaan keikalla.  Huhu kertoo, että yhtyeen live on niin hyvä, että eräällä keikalla kaksi kyynistä (ja juopunutta) rokkitoimittajaa päätyivät yhtyeen keikan jälkeen halailemaan toisiaan innostuksen laukaisemasta hekumasta. Huhu kertoo myös, että yhtyeellä on jo, tai tulee pian olemaan valmis masteri tulevasta debyyttialbumista. En tiedä miten levy otetaan muualla vastaan, mutta se on jo omalla hankintalistallani.

05. NE⌀V: Harva bändi lähtee Kuopiosta maailmanvalloitukseen. NE⌀V onkin poikkeus. Aikoinaan Neufvoin-nimellä kartalle noussut yhtye koki, että oli aika luoda Rubikin varjon alle jäänyt nahka, vaihtaa nimi ja ottaa oikeutetusti takaisin se paikka auringosta, joka yhtyeelle on aina kuulunut. Yhtyeen musiikki on kokenut muutoksen. Uusi materiaali on suoraviivaisempaa ja menevämpää. Bändin debyytti on tulossa pihalle alkuvuodesta. Diili Fullsteamin kanssa takaa, että siltä voi odottaa suuria.

04. Mikko Joensuu: Tänä vuonna oli Antero Lindgren & Mirel Wagner. Ensi vuonna on Mikko Joensuu. Joensuu 1685 tunnetuksi tullun Mikon internet-preesens on olematonta. Mieheltä ei löydy  facebook-pagea, biisejä, videoita, ei mitään. Muutama hassu haastattelu ja lärvikuva. Hyvät asiat eivät tule kello kaulassa. Siksi onkin hyvä jo tässä vaiheessa pitää silmällä Mikko Joensuuta. Kaikki hänet livenä nähneet varmasti tietävät millaisesta hiomattomasta timantista on kyse. Mies, kitara, lyriikat ja ääni. Mikon valitseminen tälle listalle on shot in the dark, mutta aiheellista.

03. Phantom: Tämä näyttävä helsinkiläis-duo on puhuttanut jo vähän laajemmallakin kuin pelkästään Suomessa. En ole ihan varma mistä Phantom tuli ja minne se on menossa, mutta tiedän, että bändin ympärillä tapahtuu tällä hetkellä ja se varmasti ansaitsee paikkansa onnistujien listalla. Bändin musiikki on tanssittavaa elektronista post-indietä. Yhtye on kerännyt kiitosta visuaalisista esiintymisistään ja oudoista soundeistaan, mm. viime vuoden Flow Festivaaleilla.

02. Sans Parade:
Turkulainen Sans Parade on varmasti laajalle yleisölle täysin tuntematon. Yhtye ei nimittäin ole omien tietolähteideni mukaan soittanut ainuttakaan keikkaa. Suomen parhaaksi postrock-yhtyeeksi tituleerattu Sans Parade on kieltämättä tyylikäs paketti ja The last song is a love song on videota myöden aikamoinen taidonnäyte. Yhtyeen levy julkaistaan arvostetun levy-yhtiö Solinan toimesta ensi vuoden alkupuoliskolla. Odotukset ovat siis väkisinkin korkealla. Solina nimittäin julkaisi viime vuonna vain kaksi levyä, Burning Heartsin ja Sin Cos Tanin.

01. Pimeys: Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että Pimeys löytyy tämän listan ykkössijalta. Tämä lahtelais/helsinkiläinen rock-yhtye on lyhyessä ajassa kivunnut ryminällä nousevien suomenkielisten bändien kärkikastiin. Paraikaa studiossa debyyttialbumiaan äänittävältä Pimeydeltä on tähän mennessä julkaistu yksi sinkku, Elämä kiinnostaa. Mukavasti radiosoittoakin saanut biisi ei kuitenkaan ole albumin parhaimmistoa, jonka takia kehtaankin odottaa yhtyeeltä vielä enemmän. Yhtyeen live on lisäksi aivan omaa luokkaansa. Ja bändillä on biisi nimeltä Turku. C'mon people!


maanantai 20. elokuuta 2012

Lavalla: Mikko Joensuu & Jukka Ässä

Olin viime torstaina Tampereen Telakalla. Niille, jotka eivät tiedä, Telakka on Tampereen paras baari. Enkä edes liioittelisi paljolla, jos väittäisin Telakkaa Tampereen mukavimmaksi paikaksi. Telakalla on terassi, päivisin ruokaravintola, yläkerrassa teatteri ja iltaisin keikkoja. Telakka on ohjelmatarjonnaltaan Tampereen monipuolisin ja väitän röyhkeästi: paras. Varsinkin nyt kun Tampereen Klubin ohjelma painottuu kokoajan enemmän ja enemmän 80-luvun punk-nimiin ja ihanvitunsama Jenni Vartiaisiin.

Tällä kertaa Telakalla oli tarjolla Mikko Joensuu, joka paremmin tunnetaan yhtenä Joensuuna yhtyeestä Joensuu 1685. Illan ehkä selvempänä headlinerina nähtiin Tampereen oma poika Jukka Ässä, jonka debyyttialbumi on tulossa syksyllä (tästä toivottavasti lisää syssymmällä). Mitäs tässä, Jukka ässä? oli ehkä huono vitsi, mutta albumin nimenä aivan mainio. Toisaalta pystyn jo näkemään sieluni silmin Shellin huoltiksen levylaarissa juurikin tuon nimisen albumin.

Mikko Joensuu
Mikko Joensuu on upea mies. Nöyrästi pukeutunut pitkätukkainen risuparta, joka omaa älyttömän upeita biisejä ja sitäkin komeamman äänen. Kuluneella akkarilla ja muutamalla efektipedaalilla näyttää pääsevän pitkälle kun on sanomaa ja soittotaitoa. Synkeän kauniita kappaleita elämän ja kuoleman teemoilla. Unohdin hetkeksi olevani Telakalla kun Joensuu vei minut aikaan ennen sivistynyttä yhteiskuntaa. "You can bury a man, but how can you bury a soul" ja "If you give me a spark I gladly hand you my son". Pistävät miettimään. Joensuu soitti nöyrästi setin ja vaivaantuneesti yleisön vaatiman encoren. Voin sanoa, jos Mikko Joensuu tulee kaupunkiisi, mene katsomaan. Musiikkia ei ole vielä tarjolla missään, mutta vannon, sanaani voi luottaa.

Jukka Ässä
Mikon keikan jälkeen lavalle nousi Jukka Ässä. Tunnelmasta toiseen siirryttiin nopeasti kun Joensuun luoma hautajaismessu vaihtui  Ässän aurinkoiseen pikkukaupunkirockiin. Olin yllättynyt bändin tiukkuudesta. Jätkät soittivat kuin ammattimuusikot ja normaalisti tarkottaisin tätä ivana, mutta Ässän kaltaisessa musiikissa se on hyvä asia. Biisit olivat valmiita, hyvin sovitettu, osa jopa todella tarttuvia. Muistaakseni kappale nimeltä Juhannuksena oli selkeästi kovin. Keikalla oli draamankaari ja setin toiseksi viimeinen biisi todella makea avaruusjami. Olisi hyvn voinut olla keikan lopetusraita. Sekaan mahtui muutama keskinkertainen biisi, mutta suurin osa matskusta oli timmiä. Kysymykseesi siis rehellinen vastaus, Jukka Ässä. Mahdollisena sinkkubiisinä esittelemänne kappale oli selkeästi setin mielikuvituksettomin. Jos oikeasti haluatte julkaista hyvän sinkun, julkaiskaa Juhannuksena.