Näytetään tekstit, joissa on tunniste avasaxa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avasaxa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. helmikuuta 2013

Lavalla: AVASAXA, IWATSW, SATR

(c) Kane Heinonen




Niin siinä sitten lopulta kuitenkin kävi, että ensimmäinen SÄHKÖÄ-klubi tanssittiin loppuunmyydyllä Telakalla. Kiitos ansiokkaan pöytien ulosraivauksen, kaikki ihmiset mahtuivat mukavasti sisään ja jäipä lavan eteen vielä kunnioitettavan kokoinen tanssilattiakin.

Illan aloitti Avasaxa. Aiemminkin kiitosta tässä blogissa kerännyt Avasaxa tuntui olevan todella hyvässä vedossa. Ei mennyt kauankaan kun ensimmäiset ihmiset uskaltautuivat Telakan laitamilta keskiöön tanssimaan ja kun jää oli murrettu Avasaxan biitit keräsivät enemmän ja enemmän porukkaa tanssilattialle. Hatunnosto paikkaavalle miksaajalle. Nyt Avasaxan basarit oikeasti jytisivät. Ehkä juuri sen takia Avasaxan keikka oli todella makeaa kuunneltavaa.

Pian Avasaxan jälkeen lavan valtasi I Was A Teenage Satanworshipper. Toiveideni mukaisesti bändin fokus oli uudessa materiaalissa. Teinisaatanat saattavat olla yksi Suomen ala-arvostetuimmista bändeistä. Jostain syystä bändi ei vieläkään ole lyönyt läpi ja syy ei ole ainakaan yhtyeen livesoitossa. Näyttävien valojen ja hyvän miksauksen turvin bändi tykitteli tiukan puolituntisen.

Teinisaatanoiden jälkeen massiivisen roudauksen jälkeen lauteille nousi illan pääesiintyjä Streak And The Raven. Näillä vaihein Telakka oli jo niin täynnä, että jengiä oli tanssilattiantäydeltä. Laskeakseni yhtä biisiä vaille koko Love & War-albumin soittanut yhtye tuntui tipahtavan jengille kuin napakka syvyyspommi-shotti. Tyylikkäästi farkkuliivein ja aurinkolasein varustautunut varisparvi tanssitti Telakan nurin.

Keikkojen jälkeen ei ollut kenellekään epäselvää, että Suomen elektronisen musiikin tulevaisuus, tai ainakin osa siitä nähtiin juuri SÄHKÖÄ-klubilla, tuona iltana. Ei voi muuta sanoa kuin voi morjes. Tämä oli siistiä, näitä iltoja lisää.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Nosto: Sähköä-klubi


Tänään, jos satut olemaan Suomen kauneimmassa kaupungissa, Tampereella, tule käymään Telakalla Sähköä-klubilla. Klubi on pyhitetty elektronisia elementtejä musiikkinsa sekoitteleville yhtyeille/artisteille. Liput on seitsemän euroa ja bändit,  mielestäni omissa genreissään Suomen parhaimpia.

Lavalla nähdään tänään minimalisista synarakentelua edustava Streak And The Raven (levyjulkkarit), tasaisempaa tanssibiittiä tykittelevä I Was A Teenage Satan Worshipper, sekä ultimaattinen lattiansulattaja Avasaxa.

Soitto alkaa klo 22, mutta kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä ainakin eventin perusteella tapahtuma tulee myymään loppuun. Tästä ei kuitenkaan pidä kauhistua, koska harvinaisuudessaan on vaan yksinkertaisesti aina todella siistiä kun indietapahtuma myy loppuun.

Sähköä-klubille on luvassa myös jatkoa, sillä uusia päiviä ja esiintyjiä buukkaillaan kokoajan. Luvassa on iltamia ainakin Tampereelle. Ideoita voi käydä tiputtelemassa klubin facebook-ryhmään, joka löytyy blogin vasemmasta laidasta.

Ja niille, jotka eivät paikanpäälle pääse, we never stood a chance raportoi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

#33 AVASAXA


Blogini on hypemachinoitunut, toistan blogini on hypemachinoitunut. Tämän kunniaksi lisäsin pienen manttelin blogini vasempaan alanurkkaan. Osa teistä varmaan ei ole kuullutkaan hypemachinesta. Puhutaanko hetki siitä?

Hypemachine on amerikkalainen palvelu, joka kerää automaatiolla valikoitujen blogien linkkaamia biisejä sisuksiinsa. Kun käyttäjä loggautuu sivulle ja painaa play, palvelu alkaa soittamaan blogien valitsemia biisejä striiminä.

Mitä useammasta blogista hypemachine nappaa biisin, sitä useammin se soi.  Estääkseen kansainväliset blogisalaliitot, hypemachine antaa suurimman vallan käyttäjilleen. Jokaisen biisin kohdalla on pieni sydän. Jos käyttäjä painaa sydäntäntä, biisi nousee rankingissa ja soi useammalla käyttäjällä. Biisit, jotka eivät kerää sydämiä kuolevat pois.

Tätä kirjoittaessa hypemachinesta löytyi ainakin neljä suomalaista blogia. Tämä on hienoa, sillä se antaa meille kotimaisille blogeille vallan pommittaa suomalaisia biisejä maailmalle isommalla volyymilla. Mutta se hypemachinesta, nyt puhutaan Avasaxasta.

Avasaxa on pirkanmaalainen, tanssittavaa electroa ja post-rock elementtejä yhdistelevä trio. Monsters Of Popin luonnehdinnan mukaan bändi on post-flooria. Avasaxan musiikkia voisi kuvata parhaiten adjektiiveilla:  tummanpuhuva, psykedeelinen, rakenteleva, menevä ja kolea.

Avasaxan takaa löytyy jäseniä mm. yhtyeistä On Volcano ja Revival Hymns. Yhtäläisyyksiä edellämainittuihin on monia. Päällimmäisenä tyylitajuisuus ja perfektionismi. Kuten isoveljensä, myös Avasaxa on viivoittimen kanssa viilattua. Ei väärää ääntä, ei harkitsemattomia osia.

Yhtye on parhaimmillaan livenä. Vaikka Avasaxan musiikki toimiikin varsin mukavasti stereoista tykiteltynä, yhtye pääsee oikeasti oikeuksiinsa kunnon lavalla, ison äänentoiston kanssa. Yhtyeen mukana kiertää VJ, joka miksaa videoita yhtyeen musiikin tahdissa. Hieno lisä ja on ehdottoman tärkeä osa livekokemusta.  



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lavalla: MOP 2012 - Torstai

Oma Monsters Of Popini meinasi alkaa huonosti. Olin ehtinyt kirota koko päivän tapahtuman aikaista alkamisaikaa. Pääsin töistä viideltä, paukkasin kotiin syömään, kävin suihkussa, aika alkoi loppumaan. Hyväksyin jo, että Talmud Beach jää näkemättä. Poljin hiki hatussa Telakalle, klo 18.49, vielä ehtii automaatille. Vähän yli seitsemän Telakalla. Talmud Beachin viimeiset soinnut, kuulostaapa hyvältä. Nyt se loppui. Miksi kukaan ei taputa? Kysyin lipunmyyjältä. Bändihän vasta soundcheckkaa. Häh? Olet katsonut aikataulut väärin. Tilaan oluen ja istun alas.

(c) Sakari Karipuro

Talmud Beach oli minulle uusi tuttavuus. Olin perehtynyt yhtyeeseen sen verran, että tiesin bändin juuri julkaistun debyyttialbumin saaneen hyviä arvioita. Bändin habitus oli mielenkiintoinen. Kielisoittajat muistuttivat rekkansa myyneitä elämäntapamuusikoita. Rumpalilla oli Toto65-ravilippalakki. Täydellistä. Humanistiseksi ZZ Topiksi luonnehdittu orkesteri soitti herkän miehen bluesia. Bändi ei koittanut kukkoilla, tarjosivat vaan hyvää jamittelua. Hobo don't mind a little rain taitaa olla yksi tämän vuoden suosikkikappaleistani. Nerokasta ja vaatimatonta. Taitavia soittajia, hyviä biisejä, ennen kaikkea mukavia hetkiä.

(c) Sakari Karipuro

Talmbud Beachin jälkeen siirryttiin Telakan yläkertaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Normaalisti teatterikäytössä oleva yläkerta oli keikkapaikkana jännittävä. Pieni kökkö PA,vaatimattomat puitteet. Ihmiset istuivat lattioilla, jotkut joivat viiniä ruokailuun tarkoitetuissa komeissa puupöydissä. Kynttilät oli sytytetty. The Hearing  keikalla oli hyvä meininki. Keikka toisti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin Siirtolan GAEA-illassa. Ringan sooloprojekti on älyttömän siisti. Toivon todella kovasti, että hän harjoittelisi setin vielä niin nappiin, että virheitä ei pääsisi tapahtumaan. Tällä kertaa yksi biisi jäi puoliksi soittamatta, pari aloitettiin alusta ja muutamassa efektit menivät hieman sekaisin. Tästä huolimatta keikka oli upea ja Ringa lunasti ainakin omat odotukseni MOPissa. Tsekatkaa The Hearingin liveä täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxa oli torstain ainoa visuaaleja hyödyntävä yhtye. Keikalla nähtiin MOPin ensimmäiset tanssiaskeleet. Tanssit tarjosi ranskalainen vaihto-oppilas. Ei mennyt kauankaan kun suomalaisetkin möllykät kömpivät varjoista esiin. Telakan PA ei tuntunut antavan tarpeeksi ulos Avasaxan tarpeisiin. Soundi jäi mielestäni hieman lässyksi. Keikka ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa. Fakta kun on, että kun pistetään jytät päälle, niin sen masterin täytyy lyödä punaista eikä oranssihtavan keltaista. Onneksi visuaalit toimivat hienosti. Avasaxan Post-floor-musiikkia voit kuunnella täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxan bileiden jälkeen yläkerrassa aloitti Barry Andrewsin Disko. Bloggasin Barrysta heinäkuussa ja odotukseni keikan osalta olivat aika korkealla. Keikka oli hyvä ja kaikki meni tavallaan niinkuin pitikin. Seilasin pääni sisällä todella oudoissa hetkissä. Olin Tokion laitaseuduilla karaokeravintolassa. Siellä laulettiin todella outoja Suomi-iskelmiä. Sitten  lapsenomaisissa pahoissa unissa. Jostain syystä Fonalin bändien keikoista saa aina jänniä fiiliksiä. Tässä vaiheessa myös viini alkoi nousemaan päähän.

(c) Sakari Karipuro

The New Tigers oli monelle varmasti illan odotetuin esiintyjä ja kieltämättä Barryn Andrewsin Diskon jälkeen bändin pop-tuulet olivatkin tervetulleita. Muistissani oli edelleen tuoreeltaan viime vuoden Lost In Music-keikka. Bändi soitti jo silloin hyvin, mutta mielestäni soitantaan oli tullut vielä lisää varmuutta. Hyviä biisejä. Omaan makuuni tulkinta edelleen hieman juustoista. 

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.