maanantai 31. joulukuuta 2012

Biisi: Yournalist - New Year 2013



Vuoden viimeinen postaus ja mikäs sen parempi nosto, kuin turkulaisen Yournalistin kaikessa hiljaisuudessa ulos puskema, uudelleen nimetty New Year 2021. Kappale jatkaa outojen sinkkubiisien kavalkaadia, mutta korvaa kliseettömyytensä ajankohtaisuudellaan.

New Year 2013 tuo mieleeni Michael Jacksonin ja Musen yhteentörmäyksen ripauksella Queeniä. Yhdistelmä saattaa alkuun kuulostaa pelottavalta, mutta bändin paremmin tunteville yhtyeen loputon "lähdeluettelo" ei ole uusi käsite. Yournalist lainaa parhaaksi kokemiaan asioita ja yhdistelee niitä pelottomasti. Välillä tämä onnistuu loistavasti, välillä ei niin loistavasti. Tällä kertaa Yournalistin ruuti on kuivaa, taistelulaivaani osui ja upposi.

Yournalist on mielestäni ehkä yksi aliarvostetuimmista uusista nousijoista. Välillä Yournalistin kaltaiset yhtyeet saavat allekirjoittaneen miettimään, kuinka hyviä biisejä tässä maassa oikeen tarvitsee tehdä, että jengi alkaa lämpeämään. Olen kuullut huhua, että Ruotsissa muutama odottava äiti olisi ollut valmis uhraamaan esikoisensa Yournalistin tasoisen bändin keikasta Debasserissa. Mutta bändi kieltäytyi. "Ei Jessica, Suomi ensin." Kelatkaa.

Oli miten oli. Onneksi yhtyeen Horror And Terror valittiin turkulaisen SUE-lehden muutaman toimittajan vuoden kotimaiseksi levyksi. Omalla listallani levy jäi karvan verran Satellite Storiesin jalkoihin vuoden indielevy-tittelissä. Mielestäni levy kuitenkin on melkoinen väripilkku Suomen muuten niin totisessa ja  homogenoituneessa indieskenessä.

Toivon, että vuosi 2013 on uudelle musiikille ja uusille bändeille taas hieman oikeudenmukaisempi. Weneverstoodachance jatkaa normaaliin tapaansa esilletuomisen arvoisen UG-musiikin jalustoittamista. Tämä blogi ei kuitenkaan riitä vielä nostamaan tuntemattomia yhtyeitä indiefeimiin. Tarvitaan lisää blogeja, lisää palavia sieluja. Euroopassa musablogien merkitys uusien bändien kartallenostamisessa on lähes yhtä merkittävä kuin radion. Voisiko vuonna 2013 olla Suomessakin blogien vuosi?

The rage is relentless / We need a movement with a quickness / You are the witness of change / And to counteract / We gotta take the power back



torstai 27. joulukuuta 2012

Biisi: The Reed Fags - Molly



The Reed Fags on tuore ja osalle varmasti tuntematon indierock-yhtye. Turun ympäryskunnissa  muodostettu, nykyään Turussa leiriään pitävä porukka alkoi soittamaan yhdessä 2011. Ensimmäinen, Regret Cigarette-EP, keräsi kiitettävästi huomiota mediassa. Bändi esiteltiin EP:n jälkimainingeissa tässäkin blogissa.

Ensi tammikuussa (18.1.) julkaistaan bändin toinen, Places To Hide In-EP. Tuottaja Kane Kaspar Heinosen valvovan silmän alla tehty EP on yhteneväinen ja soljuva. Musiikkia voitaisiin huoletta verrata Wedding Crashersin ja jopa Rubikin kaltaisiin yhtyeisiin.

EP:ltä singleksi on irrotettu menoraita Molly. Molly on tyypillinen poikabiisi. Kuka lähtee kotiin yksin, kuka yhdessä. Voidaan bilettää, kyllä minä maksan. Barney Stinsonin sanoin: "...when I start being miserable. I stop being miserable, and start being awesome again." 

The Reed Fags on ollut omalla listallani jo pidemmän aikaa kärkikastia. Mollyn jälkeen EP:lle on syytä asettaa suuret odotukset. Tammikuussa saadaan nähdä kuka saa ja kenelle annetaan, mutta kyllä omat veikkaukseni ovat, että The Reed Fags saa ja sille annetaan.



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Biisi: Reki Balboa - Konnichiwa, Joulupukki


Pahoittelen kuvan huonoa laatua. En löytänyt parempaa kuvaa, tai itseasiassa tämä oli ainut kuva jonka löysin. Reki Balboa on saattanut mennä aika monelta ohi. Ei se mitään. Lyhyesti kerrottuna noin viikko sitten Playground julkaisi vaihtoehtoisen joululevyn, mystiseltä, mutta myöhemmin The Friend-yhtyeen laulaja Anders Vuorimaaksi tunnistetulta artistilta.

En ole vielä itsekään sataprosenttisen varma, onko kyseessä varsinaisesti päätä huimaavan mahtava levy, mutta näin joulun tiimoilla ehdottomasti tarkistamisen arvoinen sellainen. Reki tarjoaa kasan vaihtoehtoisia  joululauluja.

Biisit mukailevat jossain määrin jo olemassa olevia joululauluja, mutta ovat käsittääkseni kuitenkin pääosin origenilleja sävellyksiä. Jokaisessa biisissä on oma tarinansa ja fiiliksisensä. Löytyy tanssittavampaa, humpahtavampaa ja rokimpaa. Jouluisempaa ja ei niin jouluista. Löytyypä levyltä jopa yksi Yann Tiersenmäinen kappale, Lopunajan Tonttu.

Levyn parasta tarjontaa on kekseliäs lyriikka. Biisit ovat jouluisia tarinoita. Biisejä löytyy aina ketkusta Veronkierto-Vilkusta pyromaanitonttu Liekki-Leeviin. Parhaimmillaan Reki Balboan parissa naurussa on pitelemistä.

En normaalisti linkkaa Spotify-biisejä blogiini, sillä kaikilla ei välttämättä ole Spotifyta, tai jotkut eivät halua tukea kyseistä puljua. Nyt on kuitenkin pakko tehdä poikkeus, sillä Reki Balboalta löytyy vain yksi biisi Spotifyn ulkopuolelta ja se on levyn tylsin, sinkkubiisi Ei Aina Voi Olla Joulu. Linkkaan teille mielestäni levyn kovimman biisin Konnichiwa, Joulupukki.

Hyvää Joulua!


perjantai 14. joulukuuta 2012

#30 Pintandwefall

(c) Aki Roukala
Lienee aika vuoden viimeiselle bändinostolle. Oikeutetusti sija 30 menee Pertti Kurikan Nimipäivän jälkeen Suomen asennerikkaimmalle rock-yhtyeelle, Pintandwefallille. Muistan kun bändi "breikkasi". Asuin silloin vielä Turussa. Menimme oikeen koko kaveriporukan voimin Klubille ilmaiseen Carlings Rock Nightiin ihmettelemään minkälaista teurassikaa Helsingistä on tällä kertaa raahattu armottomien turkulaisten eteen.

Kaikki puhuivat tuolloin Pintandwefallista tyttörock-bändinä, sanan huonossa merkityksessä. "Ei ne ees mittä soittaa osaa, kunhan ovat vaan naisia soittimet kädessä", ja tavallaan ihan tottahan tuo olikin, mutta se energia ja näyttämisen halu mitä bändi toi mukanaan lavalle olisi saanut Hynysenkin kusemaan punttiinsa.

Keikka oli loistava. Jotain hyvin erilaista mitä Turun Klubilla oli tottunut näkemään. Soitto ei ollut mitenkään napissa, eikä sen kuulunutkaan olla. Muistaakseni pinttarit vaihtoivat lähes jokaisessa biisissä soittimia keskenään. Se oli osa sitä juttua. Kun kuulin myöhemmin, että bändi on päässyt soittamaan ulkomaille, ja törmäsin jopa jenkkiplaylisteillä yhtyeen biiseihin olin todella ylpeä siitä pelottomasta naiskatraasta, joka silloin aikoinaan löi jauhot turkulaisten suuhun.

Yhtye on ollut viimeisin vuoden valmistelemassa neljättä, Be My Baby-nimistä studioalbumia. Jos aikataulut eivät pauku, julkaistaan levy tammikuun 18. päivä. Toivon, että tällä kertaa bändi saa ansaitsemansa huomion. En tiedä oliko vika vain minussa ihmisenä, mutta edellinen Time Is Right For Romans, Baby meni itseltäni täysin ohi. Sen sijaan huomiostani ovat pääseet nauttimaan jäsenien sooloprojektit, Ringan The Hearing ja Ninnin Ninni Forever Band.

Ykkösbändi on kuitenkin aina ykkösbändi, ja jäsenten sooloprojekteihin nähden Pinttarit ovat tunnettavuutensa puitteissa stadionitason rock-jyrä. Näkisin, että ikuisena lupauksena pidetyllä yhtyeellä olisi vihdoin lupa lunastaa sitä odottavat parrasvalot. Bändi on ollut jo pidemmän aikaa vain yhden radiokelpoisen sinkkubiisin päässä isommasta breikkaamisesta.  Jos radioille antaisi pikkusormen, se todennäköisesti veisi koko käden. 



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Biisi: City Lungs - Silence Says It All



Tänään on erikoinen päivä 12/12/12. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, 9 päivää maailman loppuun, eikö vain? Ei. Vaan tänään WNSAC pyyhkii historian pölyt harteiltaan ja keskittyy taas esittelemään uutta musiikkia. Tai siis, uudempaa musiikkia. Uunituoreita pop-pipareita.

Tänään esittelyssä, käsittääkseni aiemmin turkulainen, myöhemmin tukholmalais-helsinkiläistynyt City Lungs. Bändi sijoittuu jonnekin shoegazen ja dreampopin välimaastoon. Duo julkaisi muutama päivä sitten ensimmäisen biisinsä Silence Says It All. Biisi on saanut kivasti huomiota. Se on esitelty parissa joulukalenterissa. Kyllä, joulukalenterissa,  niin Burning Heartsin, kuin Arvoitus on meille poika tuon.

Osittain koneiden, osittain orgaanisten elementtien ympärille rakenteleva duo on ehdottomasti seuraamisen arvoinen. Juuri tämänkaltaisille yhtyeille on huutavaa kysyntää, niin Euroopassa kuin kasvavissa määrin myös Suomessa. Uskon, että ajan kanssa City Lungsia vielä revitään hihoista suuntaan jos toiseenkin.  Siihen asti, odotellaan.




lauantai 8. joulukuuta 2012

Nosto: Ennustetut onnistujat 2013


Innostuin niin kovasti vuoden kovimpien levyjen listaamisesta, että ajattelin "miksi lopettaa tähän". Tällä kertaa on aika pukea ennustajaeukon asu päälle ja ottaa katsaus tulevaan. Kutsun tätä tekstiä "Ennustetut onnistujat 2013". Ennen kaikkea siksi, että kaikki tietävät jo, että listatut bändit ovat jo hyviä ja makeita. Musa-ala nyt vaan välillä on niin ennustamaton, että hyvät ja makeatkin bändit jäävät usein ilman onnistumisia. Tässä kuitenkin omat ennustukseni ketä leidi fortuna potkaisee ensi vuonna.

10. On Volcano: Moni on ennustanut On Volcanolle mainetta ja mammonaa jo vuodesta 2010 asti. Yhtyeen New Blood-EP niitti paljon kiitosta kriitikoilta ja bändi nousi yhdeksi Suomen kiinnostavimmaksi postissävyiseksi bändiksi. Pitkäsoittoaan lähestulkoon 2 vuotta valmistellut yhtye on pysytellyt täysin varjoissa, mutta huhu kertoo, että levy on tulossa 2013 ja se on tykimpi kuin Aki Tykin veli, Esa Tykki.

09. Indian Trails:
Kun Lahtelainen Indian Trails julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Lights jengi meni Yle-X:n Venla Kokkosta myöten sekaisin. Bändille ehdittiin asettaa jo niin kovat odotukset, että yhtyeestä ennustettiin seuraavaa French Filmsiä. EP kuitenkin antoi odottaa tuloaan liian kauan ja vaikka se mallisuoritus olikin, jäi taso aika hyvä-akselille. Huhu kertoo, että Inkkarit äänittävät tänä vuonna pitkäsoittoa. Jo tämä tieto yksin nostaa yhtyeen listalleni.

08. Neat Neat: Helsinkiläinen Neat Neat on siinä mielessä ehkä listani potentiaalisin onnistuja, että heillä on mielestäni eniten potentiaalia menestyä myös ulkomaisilla markkinoilla. Vai pistäisikö sanoa vain ulkomaisilla markkinoilla. Oli miten oli. Yhtye on tehnyt hra. Kaiku Studiosin kanssa EP:tä aina Berliinissä asti ja lopputulokselta ei voi odottaa mitään muuta kuin puhdasta hyvyyttä. Facebookiin vuodettujen kuvien perusteella alkuvuodelle on luvassa yllätyksiä.

07. Suomen Karvapääkuninkaat 1968 / Ystävälliset: Karvapääkunkut julkaisi jokin aika sitten tulevalta debyyttialbumiltaan ensimmäisen sinkun. Selkä kohti maailmaa vakuutti varmasti vannoutuneimmankin Suomi-rockin vihaajan. Ystävälliset puolestaan vakuutti rehellisellä ulosannillaan kappaleella Liian rehellinen peili. Ystävällisten tulevaisuuden suunnitelmat ovat allekirjoittaneelle auki, mutta bändiltä kehtaa joka tapauksessa odottaa isoja.  Toivon, että Yle-X ottaa yhtyeistä ensi vuonna  kopin, sillä nämä ovat niitä bändejä, jotka eivät lähde ilman radiosoittoa.

06. Kairon; Irse!: Seinäjoelta ponnistava nimihirviö Kairon; Irse! on loksauttanut leukoja jokaisella soittamallaan keikalla.  Huhu kertoo, että yhtyeen live on niin hyvä, että eräällä keikalla kaksi kyynistä (ja juopunutta) rokkitoimittajaa päätyivät yhtyeen keikan jälkeen halailemaan toisiaan innostuksen laukaisemasta hekumasta. Huhu kertoo myös, että yhtyeellä on jo, tai tulee pian olemaan valmis masteri tulevasta debyyttialbumista. En tiedä miten levy otetaan muualla vastaan, mutta se on jo omalla hankintalistallani.

05. NE⌀V: Harva bändi lähtee Kuopiosta maailmanvalloitukseen. NE⌀V onkin poikkeus. Aikoinaan Neufvoin-nimellä kartalle noussut yhtye koki, että oli aika luoda Rubikin varjon alle jäänyt nahka, vaihtaa nimi ja ottaa oikeutetusti takaisin se paikka auringosta, joka yhtyeelle on aina kuulunut. Yhtyeen musiikki on kokenut muutoksen. Uusi materiaali on suoraviivaisempaa ja menevämpää. Bändin debyytti on tulossa pihalle alkuvuodesta. Diili Fullsteamin kanssa takaa, että siltä voi odottaa suuria.

04. Mikko Joensuu: Tänä vuonna oli Antero Lindgren & Mirel Wagner. Ensi vuonna on Mikko Joensuu. Joensuu 1685 tunnetuksi tullun Mikon internet-preesens on olematonta. Mieheltä ei löydy  facebook-pagea, biisejä, videoita, ei mitään. Muutama hassu haastattelu ja lärvikuva. Hyvät asiat eivät tule kello kaulassa. Siksi onkin hyvä jo tässä vaiheessa pitää silmällä Mikko Joensuuta. Kaikki hänet livenä nähneet varmasti tietävät millaisesta hiomattomasta timantista on kyse. Mies, kitara, lyriikat ja ääni. Mikon valitseminen tälle listalle on shot in the dark, mutta aiheellista.

03. Phantom: Tämä näyttävä helsinkiläis-duo on puhuttanut jo vähän laajemmallakin kuin pelkästään Suomessa. En ole ihan varma mistä Phantom tuli ja minne se on menossa, mutta tiedän, että bändin ympärillä tapahtuu tällä hetkellä ja se varmasti ansaitsee paikkansa onnistujien listalla. Bändin musiikki on tanssittavaa elektronista post-indietä. Yhtye on kerännyt kiitosta visuaalisista esiintymisistään ja oudoista soundeistaan, mm. viime vuoden Flow Festivaaleilla.

02. Sans Parade:
Turkulainen Sans Parade on varmasti laajalle yleisölle täysin tuntematon. Yhtye ei nimittäin ole omien tietolähteideni mukaan soittanut ainuttakaan keikkaa. Suomen parhaaksi postrock-yhtyeeksi tituleerattu Sans Parade on kieltämättä tyylikäs paketti ja The last song is a love song on videota myöden aikamoinen taidonnäyte. Yhtyeen levy julkaistaan arvostetun levy-yhtiö Solinan toimesta ensi vuoden alkupuoliskolla. Odotukset ovat siis väkisinkin korkealla. Solina nimittäin julkaisi viime vuonna vain kaksi levyä, Burning Heartsin ja Sin Cos Tanin.

01. Pimeys: Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että Pimeys löytyy tämän listan ykkössijalta. Tämä lahtelais/helsinkiläinen rock-yhtye on lyhyessä ajassa kivunnut ryminällä nousevien suomenkielisten bändien kärkikastiin. Paraikaa studiossa debyyttialbumiaan äänittävältä Pimeydeltä on tähän mennessä julkaistu yksi sinkku, Elämä kiinnostaa. Mukavasti radiosoittoakin saanut biisi ei kuitenkaan ole albumin parhaimmistoa, jonka takia kehtaankin odottaa yhtyeeltä vielä enemmän. Yhtyeen live on lisäksi aivan omaa luokkaansa. Ja bändillä on biisi nimeltä Turku. C'mon people!


maanantai 3. joulukuuta 2012

Nosto: Vuoden levyt 2012



On aika rikkoa radiohiljaisuus. Olen aloittanut viimeisen kahden viikon aikana miljoona uutta threadia, saattamatta niistä yhtäkään maaliin asti. Olen meinannut kirjoittaa chisugatesta, facebookin kuka mitä häh-ryhmässä päätään aukovista toopeista ja ties mistä. Kaikki jutut ovat kuitenkin hautautuneet lähtökuoppiinsa.

En halua olla negatiivinen. Blogini tarkoitus on tarjota lukijoilla sisältöä, fiiliksiä ja uutta diggailtavaa. Loppujen lopuksi en kirjoita itselleni, vaan teille. Teille, jotka joka päivä jaksatte kirjoittaa blogini nimen selaimenne osoitekenttään. Kiitos kaikille siitä.

Kirjoittaminen on mulle todella tärkeetä, ja mailissa saamani palautteen mukaan myös esittelemilleni bändeille. Ensi vuonna lupaan taas esitellä teille kovia juttuja, uusia ja vanhoja.

Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä niihin vanhoihin. Olen selannut mailini sijaan levyhyllyäni. Sieltä esiin on noussut mm. Maj Karman Kauniit Kuvat, Kuolleet Intiaanit ja Magenta Skycode. Puhumattakaan Mynestä, joka on tuntunut löytävän tiensä soittimeeni lähes yhtä monta kertaa kuin sana fuck Limp Bizkitin Hot Dogiin.

Tänään en esittele mitään uutta. Sen sijaan teen jotain itselleni todella mieluisaa. Valitsen omat viisi kotimaista  suosikkilevyäni tältä vuodelta. Paljon hyviä mistä valita. Varmasti jotain unohtuu, mutta ei se mitään. Let's give it a go ja nää ei oo missään järjestyksessä.

VUODEN LEVYT 2012:

Betrayal At Bespin - Rains: Vaikka Rains pamautettiin pihalle ilman sen suurempaa ääntä, tai kiertuetta, valveutuneet löysivät levyn nopeasti. Bändin nimeen vannottiin aina Nuorgamissa asti. Se on vähintäänkin saavutus, sillä bändi ei varsinaisesti ole mikään trendsetteri. Sen sijaan Betrayal At Bespin on loistava bändi ja Rains on kaikessa raskaudessaan ehyt ja kaunis albumi. Haluasin tarjota yhtyeelle vuoden vaihtoehtorock-levyn manttelia.

Burning Hearts - Extinctions:
Meinasin istua Extinctionsin päällä vuoden päivät. Onneksi vedin pääni perseestäni ja pääsin ennakkoluuloistani eroon. Sen lisäksi, että Burning Hearts todentotta on yksi Suomen potentiaalisimmista vientiyhtyeistä, Extinctions on ajankohtainen, tyylipuhdas ja täynnä hunajakoukkuja. Monella tapaa vuoden paras pop-levy, tai ainakin Modern Times on vuoden paras pop-biisi.

Jukka Ässä - Mitäs Tässä:
Muistan kun istuin Ässän keikalla elokuussa ja mietin, että enpä ole varma saako tästä edes tykätä.   Ennen kuin pääsin ajatusta hurskaammaksi bändi iski Juhannuksen silmään ja olin myyty. Keikan jälkeen Ässää tulikin nähtyä moneen otteeseen erilaisissa paikoissa ja diggailin. Sain levyn, diggailin lisää, tapasimpa jopa artistin itsensä. Todella mukava ja vilpitön ihminen, aivan kuten levynsäkin. Varmasti näistä levyistä parhaan kuuloinen. Legendaarisella JJ-Studiolla purkitettu Mitäs Tässä olkoon vuoden hipskelmä-albumi. (trademark ruotsiin)

Satellite Stories - Phrases To Break The Ice:
  Satellite Stories on monella tavalla mielestäni vuoden suomalainen onnistuja. On täysin käsittämätöntä kuinka vähän bändin seikkailusta on kirjoitettu Suomessa. Johtuisikohan siitä, että bändi ei ole Helsingistä. Harvemmin Suomesta kuitenkaan tulee Hypemachinen latauslistan ykkösbändiä. Ja mitä helvettiä. Bändi kiertää tälläkin hetkellä Eurooppaa myyden keikkojaan loppuun ja meillä meuhkataan vaan yhtyeestä nimeltä Pää Kii. (toim. huom.  Pää Kii on loistava yhtye, mutta ymmärtänette varmasti pointin)

PMMP - Rakkaudesta:
Kun Rakkaudesta tuli pihalle en ollut innoissani. Tytöt kuulosti huonolta vitsiltä. Heliumpallo tuntui tylsältä.  Jeesus ei tule oletko valmis oli sinetöidä paketin. PMMPn ruisrockissa televisioitu megakeikka kuitenkin muutti käsitykseni levystä täysin. Muistin että PMMP todella on yksi Suomen isoimmista bändeistä, ja on älyttömän siistiä että Rakkaudesta on niin tuoreen kuuloinen levy. Ja monipuolinen. Miettikää nyt, Koko Show, mikä biisi ja mikä sovitus.  Jori Sjöroos, Turun Vivaldi. Rakkaudesta, vuoden mainstream-levy.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Biisi: IWATSW - Make Your Move



"The wind of chaaaaaaange....", muutoksen tuulet puhaltaa. Niin blogissa, kuin blogin ulkopuolellakin.  Sain blogille uuden layoutin. Joku voisi sanoa, että se on nyt enemmän ajankohtainen. Kolmiot on kuulemma kova juttu. Baby I got you triangles. Bitches love triangles.

Tänään kirjoitan bändistä, joka on jäänyt turhan pienelle huomiolle. Enkä tarkoita pelkästään omaa blogiani, vaan näin yleisellä tasolla. I Was A Teenage Satan Worshipper, tuttavallisemmin Pasi Viitasen IWATSW,  ei koskaan ole varsinaisesti ollut pinnalla. Se on pysytellyt alligaattorimaiseen tapaansa pinnan tuntumassa. Sen silmät näkee mitä pinnan yläpuolella tapahtuu, mutta se nousee pinnalle vain hetketksi,  ruokailemaan.

IWATSW on nyt ajankohtainen, sillä bändi julkaisi juuri uuden albumin There.  Levyllä on aivan älyttömän timanttisia kappaleita. Kokonaisuutena se ei välttämättä jaksa ihan maaliin asti. Se on toimiva bändilevy, jolta kehtaa irroitella yksittäisiä sinkkubiisejä. There ei välttämättä kestäisi trendikkään ranskalaisen vaihto-oppilaan levysoittimessa, mutta Berliinissä asuvalle britille albumi voisi olla sopivaa alkuillan pumppailumusaa.

Make Your Move on kova biisi. Kappaleeseen tehty musavideo on myös erinomainen. En aivan täysin ymmärrä mistä on kyse, mutta naurahdin useaan otteeseen videota katsellessani. Videolla kannatetaan jenkkejä ja pistetään Hitleriä hengiltä. Ensin viidakkoveitsellä, sitten luodilla.


I Was a Teenage Satan Worshipper - Make Your Move from Kennel Helsinki on Vimeo.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Levy: The Streams - Hopeless Play



Joo joo, tiedän. Taas mennään repeatilla. Ei hätää, seuraavaksi luvassa jotain blogissa aiemmin esittelemätöntä. Homma nyt vaan on niin, että upean turkulais-yhtye The Streamsin levy on kököttänyt levyhyllyni reunalla jo kuukauden päivät. Joka päivä tuijottaen allekirjoittanutta koiranpennun katseella, anellen: "arvostele minut, arvostele minut". Ajatellaan hommaa näin, jos Stella Harasek, niin minäkin.

Niin mikä The Streams? Tänä päivänä puhutaan paljon AORstä (adult oriented rock). Mielestäni kukaan ei flirttaile genrelle yhtä paljon kuin The Streams. Jos sä sanot Bon Jovi, minä sanon The Streams. Jos sä sanot Asia, mä sanon The Streams. Ja näin. Mutta The Streamsiin mahtuu paljon muutakin kuin Bostonin kohdalla väljähtänyttä stadionmachoilua.

Mitja Kiviluodon luotsaama yhtye on loppujen lopuksi vain todella kaupallisen kuuloista indie rockia. Paikoitellen mieleen tulee The Killers. Pistää miettimään onko kyseessä indie-kääreeseen paketoitu valtavirtapeto, vai toisin päin. Olin miten oli, homma toimii. The Streams ei ole ajanut itseään kapeaan marginaaliin. Fiksua, mutta ei skenen hyväksymää.

Hopeless Play ei mielestäni ole vahvin mahdollinen albumikokonaisuus. Se on enemmänkin kokoelmalevy. Tuntuu siltä, että levyn biisien syntyaikojen haitari on melko laaja. Tämä ei sinäänsä haittaa. Levyltä voi kuunnella pari biisiä sieltä täältä. Ei tarvitse miettiä, että kuuntelukokemus jää vajaaksi.

Levyn upea tuotanto yhdistää pakettia sen verta mukavasti, että levy pysyy yhtenevänä. Jos levyltä lähtisi irroittelemaan parhaita hetkiä, ne olisivat hittibiisi Out Of Reach, kaunis The World Is On Fire, uusi suosikkini Bullets, sekä popparin vaatteisiin puettu kasarihitti Straight Shot.


torstai 8. marraskuuta 2012

Levy: Stockers! - We Are The Numbers


Ah, aina yhtä ihanan valloittava ja totinen Stockers! ja yksi vuoden odotetuimmista indierock-albumeista. Jotkut teistä ehkä tiesivätkin, että Stockers! oli ensimmäinen bändi josta kirjoitin blogiini. Stockers! oli myöskin yksi ensimmäisistä skouttaamistani bändeistä ja voi pojat, en voisi olla ylpeämpi jätkistä. We Are The Numbers, fuck yes we are!

Kuten livenä, myös levyllä. Stockers!in debyytti huokuu intensiteettiä, näyttämisenhalua ja intohimoa. Levyllä ei juuri hengähdetä. Tämä ei kuitenkaan haittaa kokonaisuutta sillä biisit ovat sopivan eriävistä muoteista veistettyjä.

We Are The Numbersilta on vaikea löytää puutteita. Jos nyt jotain pitää mainita, niin lyriikkapuoli jää omaan makuuni liian pintapuoliseksi ja mitään sanomattomaksi. Tämäkään ei menoa haittaa, sillä kun solisti Heikki Petrell laulaa, hän laulaa jokaisen sanan kuin viimeisensä.

Stockers! on mielenkiintoinen yhtye. Bändikuvan perusteella tyhmempi voisi vannoa, että pojat eivät osaa soitaa nuottiakaan, kunhan vaan näyttävät saatanan hyvältä. Näin ei kuitenkaan ole. Biisien taustoista löytyy todella hyviä sovitusratkaisuja, nerokasta kitaranamuttelua ja todella timmiä basso-/rumputyöskentelyä.

Albumi soundaa todella hyvältä. Erityismaininta pitää antaa albumin tuottaja Petri Majurille Seawolfilta. Bändi kuulostaa bändiltä. Juuri niinkuin kuuluukin. Soundi on tuotettu, mutta ei tuotetun kuuloinen. Loistavaa.

Levyn parhaiksi hetkiksi nostaisin räjähtelevän Vanishin, upean kitarabiisi She Put The Numbers On The Paperin ja pahojen poikien kannatuslaulu TV Fallsin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Levy: Jukka Ässä - Mitäs Tässä



Olen säästellyt Jukka Ässän albumin arviota tarkoituksella. Sain levyn jo hyvissä ajoin ennen julkaisua ja olen ottanut aikani sen kanssa. Ässän debyytti on siinä määrin huolella tehty levy aina kappaleista kansigrafiikkaan, että se ansaitsee myös huolella kirjoitetun arvion.

Ässä a.k.a. Salmisen Jukka on tamperelainen pitkän linjan muusikko. Hän on myös 7-vuotiaan tulevaisuuden nimi Eelik:sen isä. En tiedä muista kaupungeista, mutta ainakin Tampereella Ässän debyyttiä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa jo vuoden päivät.

Nyt Mitä tässä-albumia kuunnellessani voin todeta, että odotus on palkittu. Levy tarjoilee 13 hyvin sävellettyä, sovitettua ja ennen kaikkea sanoitettua kappaletta, joista jokainen puolustaa oikeuttaan upeassa albumikokonaisuudessa.

Ässän musiikki on mielenkiintoinen kombinaatio uutta ja vanhaa. Ohimennen hipskelmäksikin ristittyä musiikkia soittava yhtye on kaikessa epätrendikkyydessään todella cool. En ole vieläkään varma onko tästä edes ookoo tykätä. Itse näkisin asian niin, että Ässä saattaa olla uuden trendin airut. Saas nähdä tuleeko GAEAsta tulevaisuuden johtava hipskelmä-leibeli.

Jukka Ässän Mitäs Tässä on ehdottomasti yksi niistä albumeista, joka löytää paikkansa läheltä levysointintani. Yksi niistä, jotka ovat aina lähellä siinä kun niitä tarvitsen. Jossain Minä & Ville Ahosen ja Magenta Skycoden debyyttien välissä.

En tiedä onko sulaa sattumaa, että levyltä musavideobiisiksi irroitettiin juuri blogissani sinkkubiisiksi mantteloitu Juhannus. Olen joka tapauksessa hyvin hyvin onnellinen valinnasta ja haluan jakaa biisin teidän kanssanne.  Juhannus on yksi hienoimmista suomenkielisistä biiseistä vähään aikaan.

Arvio on hyvä lopettaa kansivihkosesta kopioituun lyriikkaan, jota aina silloin tällöin laulan lievästi ylipainoselle kissalleni: "Toivon että tiedät sen / Missä ikinä kuljetkin / Pysyn vierelläs / Vaikka kaikki loppuisi / Rakastan sua aina / Ole juuri niinkuin oot"



lauantai 3. marraskuuta 2012

Biisi: Eva On The Western Castle Island - California Shrills



Olen pitänyt jo pidemmän aikaa silmällä helsinkiläistä Eva On The Western Castle Islandia. Muistan Evan Idolsista. Hän oli suosikkini. Ihana pieni hymyileväinen ihminen. Kun kuulin, että Eva on liittynyt kisan jälkeen bändiin, ajattelin "vau tästä voi tulla jotain siistiä". Olin ihan oikeassa, siisti tuli vaan pari vuotta myöhässä.

Ensimmäinen kappale, jonka yhtyeeltä kuulin oli nimeltään Pandawonder. Biisi oli selvästi suunnattu Malesian markkinoille sokerikuorrutettujen kertosäkeidensä kanssa. En ymmärtänyt alkuunkaan mistä oli kyse. Kategorisoin EOTWCI tylysti aivottomaksi aurinkopopiksi.

Aikaa kului, kunnes viime viikolla yhtye viimein onnistui murskaamaan ennakkoluuloni. California Shrills, mikä biisi. Ja oikeasti mikä video. Ehkä vuoden hienoin suomalainen. Näyttäisi siltä, että bändi on viimein löytänyt tasapainon suomalaisen melankolian ja Malesialaisen sokerikiisselin välilstä. Yhtye hypähti kerta heitolla seuraamisen arvoisten bändien listan kärkisijoille.

California Shrills on ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta neljän biisin EP:ltä. Äänitteen tuotannosta vastaa Martin Linnakoski, sekä muuan French Films-yhtyettäkin tuottanut Valtteri Väänänen. Sinkku on yksi niistä biiseistä jotka paranevat jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Olen nyt luukutellut videota uudestaan ja uudestaan. Tästä on vaikea saada tarpeekseen. Tsekatkaa vaikka itse!



maanantai 29. lokakuuta 2012

Biisi: Alexander In Paris - Going Now


Oli ihan selattava postauksia taaksepäin varmistaakseni, että enkö oikeasti ole koskaan kirjoittanut Alexander In Parisista. En ymmärrä miten näin on päässyt käymään. He olivat kuitenkin ensimmäinen bändi joka lähestyi blogiani mailitse. Ja muistan diganneeni jo silloin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Raahesta kotoisin oleva, myöhemmin osittain jyväskyläistynyt Alexander In Paris julkaisi vähän aikaa sitten singlen. Singlellä on kaksi Finnvox-studiolla äänitettyä kappaletta. Valitsin blogiini singlen avauskappaleen Going Now, koska näkisin että kakkosbiisi Secret on mukana lähinnä singlen B-puolena. Äänite muistuttaa, että joskus studioon kannattaa panostaa. Kuulostaa meinaan pikkasen hyvältä. Voisin kirjoittaa tästä jo pelkästään soundien perusteella.

Going Now neljän minuutin pituudessaan esittelee yhtyeen parhaat puolet erinomaisesti. Aikuinen ilmaisu, hyvä tuotanto, komeat stemmat ja ennen kaikkea loistava biisi. Oikea synkkausfirman märkä uni. Mieleeni tulee Disney-elokuvat, haikeat hyvästit, viimeiset suudelmat. Biisissä on kaikki ne elementit, jotka herättävät sen jonkun osan aivoissa joka alkaa pyörittämään mielikuvitusta.

Olen jo useamman kerran palannut Alexander In Parisin luokse. Yhtye tekee todella suurella ammattitaidolla duunia ja se herättää kunnioitusta. Uusi single on osoitus siitä, että oikean tiimin kanssa bändi voi saavuttaa suuria. Bändi kuulostaa valmiilta. Menestyksen, maineen ja mammonan tiellä ei omasta mielestäni seiso enään kuin bändin nimi. Toisaalta, niin sanottiin myös French Filmsistä ja katsokaa jätkiä nyt.Oli miten oli, ässä biisi.



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Biisi: 8½ - After The Collapse



Normaalisti olisin sitä mieltä, että ennemmin se laatu, kuin se määrä. Bloggaukseen sääntö ei kuitenkaan päde, sillä määrä hakkaa aina laadun. Haluaisin blogata päivittäin, mutta en vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt. Olen ollut niin tiiviisti kiinni lafkamme julkaisuissa, että en ole edes kerennyt tarkistamaan muiden blogien pöhinöitä. Ajattelen kirjoittamista päivittäin ja sydämeni itkee kun sähköpostini täyttyy mageista bändeistä, uusista musavideoista, biiseistä, julkaisuista, yhteistyöehdotuksista yms.

En kuitenkaan aio jäädä rannalle uikuttamaan vaan teen niinkuin kuka tahansa hc musadiggari, bloggaan duunipaikalta. Bloggaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Bloggaan bändistä, joka ansaitsee sen. Ja lupaan teille, että seuraava postaus on taas laajempi ja kattavampi. Luvassa mm. 3 levyarvostelua ja hitosti hypetystä sieltä täältä. Kaikille kuitenkin tasaisen hyvää sunnuntaita. Talviajan kunniaksi tarjoilen teille turkulaisen rallin upealta 8 ½:lta. Enjoy!




maanantai 22. lokakuuta 2012

Nosto: Musamedia & Lost In Music 2012



Huh, ja kiitos! Musamedia ja Lost In Music lusittu. Kolme toinen toistaan parempaa päivää. Seminaarit eivät tänä vuonna tarjonneet allekirjoittaneelle paljoa Shopshakehoneygon twitter-feediä enempää. Kiitos muuten feedistä. Mielenkiintoisimmat paneelit olivat niin tukossa, että sisään ei mahtunut. Parhaat läpät muuttuivat onneksi sähköksi alta aikayksikön. 

Käytin paneeliaikaa tapaamisiin. Hyviä kontakteja solmittiin, selkiä taputeltiin. Paneeleista elävimmin mieleen jäi Heli Laaksosen valloittava persoona. Parasta keskustelua nähtiin Promokeikat-paneelissa. Olen itsekin miettinyt monta kertaa mihin vetää raja maksullisen ja ilmaisen keikan välillä.

Myötähäpeäpisteet tippuivat tänä vuonna Virpi Immosen vetämälle Musexin vienti-paneelille. Sen lisäksi, että sali ammotti tyhjyyttään, keskustelu oli enemmän tai vähemmän kulttuurin, keikkapaikkojen ja promoottoreiden lokaamista.  Nice job!

Musamediasta pakko sanoa muuten vielä se, että mielestäni tapahtumaa kritisoidaan turhaan. Sikaripatut taputtelevat toistensa selkiä ja sisäpiiri lujittaa rivinsä. Joopajoo. Vanha vitsi. Tapahtuma tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tavata ulkomaisia toimijoita tutulla taistelukentällä. Ja se on arvokasta.

On huomattavasti helpompaa ottaa haltuun vaikutusvaltaisia ulkomaaneläviä Suomessa, kuin ulkomailla. Ulkomailla kilpailu tapaamisista on kovaa. Suomalaiset kuitenkin ovat niin syvällä toistensa hanureissa, että kilpailua ei pääse syntymään. Tämä tietenkin sopii, sillä on paljon halvempaa vaihtaa käyntikortteja Tampereella, kuin esim. Berliinissä.

Soo soo suomalaiset ja kaneetiksi pienet keikka-arviot näkemistäni keikoista:

Pimeys: "Pimeys on tällä hetkellä yksi lempiyhtyeistäni. Sen lisäksi, että bändi soittaa ja laulaa timmisti, bändin keikoilla on todella hyvä meininki. Ei tylsää hetkeä ja bändin nokkamiehet jaksavat hymyilyttää. GAEA/NRGM-ilta oli täyteen ammuttu ja Doris juuri oikea mesta tälle keikalle."

Stockers!: "Stockers! oli nälkäinen. Yleisö vireessä. Bändin ensimmäinen keikka DE:n, anteeksi...Warriorsin lämppärinä. Ilmassa oli sähköä. Biisit oli hyvin treenattu. Soitto tiukkaa.  Hyvä keikka. Täydestä mestauksesta puuttui kuitenkin hitusen lavapreesensiä, aiai.  Nyt etäinen lavashow lähinnä ihmetti. Me oltiin kyllä ihan messissä, ei siis syytä jännittää."

Warriors: "Kuulostipa Disco Ensembleltä. Heh.. kelatkaa nyt DE:n kaltainen bändi max. 100 ihmisen keikkapaikassa maan alla. Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja ympyrä sulkeutunut. Olipa upeaa, oikeasti kiitos."

Delay Trees: "Voiko bändi soundata enää paremmalta livenä. Juuri albuminsa julkaissut Delay Trees kuulosti tuoreelta. Telakka oli loppuunmyyty, jengi nautti ja bändi rillasi. Jos joku on Tampereella ensi perjantaina, niin wink wink Telakalla on bändin virallinen levyjulkkarikeikka."

Henri Koskiniemi Plays His Awesome Tunes: "Viihdyttävää. Herkkää. Hauskaa. Koskiniemen Henkka. Henkka soitti  hitit läheltä ja kaukaa. En ole ihan hirveän ylpeä, että olin paikalla, mutta jos minua pyydettäisiin toiste, menisin kyselemättä. Henri on nousukännimusaa, Henri on totuus."

Jukka Ässä: "Mun on pitänyt kirjoittaa Ässän levystä arvio jo monta viikkoa. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin ja diggailen todella paljon. Olen nähnyt bändin keikalla nyt kolmesti viimeisen kuukauden sisään. Luulisi, että kyllästyttää. Päinvastoin, haluan lisää. Lisää Ässää."

The Streams: "Oletteko kuulleet Striimssistä? Jos et, niin hopi hopi soundcloudiin. The Streamsin keikalla oli meininkiä. Kauniita naisia, hyvännäköisiä jätkiä. Jengi tanssi, kuinka hienoa. Bändi soitti todella siistin keikan ja menoa ei paljon akustisuus haitannut. Rokkibändiä on vaikea kesyttää. Ai menenkö toiste, no kyllä!"

torstai 18. lokakuuta 2012

Nosto: Lost In Music-esilämmöt

Moikka kaikille. Ei luvassa kunnon blogitekstiä vielä. Olen menossa 3 päiväksi Musiikki & Mediaan. Sen myötä tietenkin myös kaupunkifestivaali Lost In Musiciin, jossa meidän lafkalla on tänä vuonna oma iltakin. Aika mieletöntä. Palailen juhlahumusta sunnuntaina koneen äärelle purkamaan kokemaani.

En pysty ennustamaan mitä festit tuo tullessaan, toivottavasti kaikkea jännittävää. Ollaan sovittu kaikenlaisia tapaamisia itseämme isompien (ei fyysisesti) henkilöiden ja firmojen kanssa. Oon ruksinut myös omaan kalenteriini huiman läjän keikkoja, joille on pakko päästä.

Eniten kuitenkin odotan paneelikeskusteluita. Paneelit voivat parhaimmillaan avata silmiä. Briteissä näkemäni indie leibeli-paneeli muutti meidän yrityksen toimintamallin ihan täysin. Vaikea sanoa näin etukäteen pystyykö Musiikki & Media samaan, mutta pian se selviää. Tässä vielä oma tärppilistani Lost In Musiciin. Siitä vaan tulostimen läpi käteen ja keikoille. Nähdään siellä!

TORSTAI:

19 Koria Kitten Riot (Artturi)
20 Aino Venna (Artturi)
22 Pimeys (Doris)
23 Stockers! (Henry's Pub)
00 "Warriors" (Henry's Pub)

PERJANTAI:

17 Topi Saha (Paapan Kapakka)
20 Antero Lindgren (Klubi)
22 Revival Hymns (Telakka)
23 All Will Be Quiet (Telakka)
00 Delay Trees (Telakka)
02 The Sounds DJ's (Klubi)

LAUANTAI:

15 Pikku Kukka (Paapan Kapakka)
18 Varvara (Artturi)
19 Henri Koskiniemi Play His Awesome Tunes (Artturi)
20 Jukka Ässä (Artturi)
22 Kap Kap (Doris)
23 Lapko (Pakkahuone)
00 Phantom (Telakka)


perjantai 12. lokakuuta 2012

Biisi: Black Lizard - Dead Light



Ensinnäkin vau mikä promokuva. Aivan upeaa. No niin. Soliti tiedotti edellispäivänä ilouutisen uudesta artistikiinnityksestään. Bändi on minulle entuudestaan tuntematon Black Lizard, vuonna 2010 perustettu hypnoottista rockia ja psykedeliaa sekoittava kitarabändi. Oiva lisä Solitin kaiutettujen kitarabändien rintamaan.

Black Lizardin ensimmäinen sinkku Dead Light on hauska sekoitus 70-luvun psykedeliaa ja 90-luvun popkoukkuja, kuorrutettuna tämän päivän soundilla. Kappale on aika menevä omassa luontaantyöntävässä outoudessaan. Voisin kuvitella laittavani salaa Lepakkomiehessä ujosti jalkaa toisen eteen Dead Lightin tahdissa. 

Ensimmäisen EP:nsä viime kuussa julkaisseen bändin ympärillä tuntuu tapahtuvan mukavasti asioita. Sainaus Solitille nyt isoimpana asiana, mutta myös keikkojen suhteen. Kalenteriin on merkitty keikkoja aina Lontooseen asti.

Solitin bändit ovat tunnettuja pyrkimyksistään ulkomaille. Näkisin Black Lizardille suotuisat markkinat ainakin kitararockin luvatussa maassa, brittien saarilla. Nyt jäädään odottelemaan pitkäsoittoa ja ensi vuoden The Great Escapea ja Tallinn Music Weekia. Toivottavasti nähdään siellä! Laitetaan sitten kaikki ujosti jalalla koreasti.



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Biisi: Suomen Karvapääkuninkaat 1968: Selkä Kohti Maailmaa


Uusi Suomirock-aalto on selvästi nostamassa päätään. Tästä oivana esimerkkinä mm. esittelemäni Ystävälliset kappaleellaan Liian Rehellinen Peili ja nyt Suomen Karvapääkuninkaat 1968. Molemmat bändit ovat kotoisin mistäs muualtakaan kuin Helsingin Kalliosta. Levy-yhtiö Sumuinen Gorillan sainaama kunkkujengi esittelee itsensä näin: "Tämä ei ole americanaa, tämä on Suomi kamaa!" Ei paha.

Sain bändin ylihuomenna julkaistavan debyyttisinkun Selkä Kohti Maailmaa ennakkokuunteluun. Kappale maalaa inhottavan realistisen kuvan vaietuista kulttuurisidonnaisista epäkohdista. Vauva-yhtyeestäkin tutun nokkamies Mikko Toiviaisen kynä on ehkä terävämpi kuin koskaan. Ensimmäiset ajatukset: hävyttömän näköinen promokuva,  hävyttömät lyriikat, hävytön bändi, mutta ennen kaikkea hävyttömän timmi biisi.

Vaikka Karvakunkkujen ideaologiasta paistaa läpi vahva punk-henki, bändin musiikki on lähempänä perinteikkäämpää Suomirockia. Innoittajikseen yhtye mainitsee mm. Leevi & The Leavingsin ja Kauko Röyhkän. Samaan soppaan heittäisin vielä Kolmas Nainen (jonka lämppäriksi kunkut sopisivat kuin nyrkki silmään) ja lyriikkapuolelta ehkä alkupään Eppu Normaalin.

On mielestäni erittäin jees, että kaupalliseen Suomirockiin mahtuu vielä 30 vuodenkin jälkeen bändejä, jotka uskaltavat laulaa asioista. Tiedättekö, asiat. Asioilla on merkitystä. Olisi hienoa kuulla Karvakunkkujen uusi sinkku radiosta. Yle X, haaste on heitetty. Siihen asti voin vain suitsuttaa Kunkkuja teille ja kehoittaa kaikkia pitämään korvat höröllä huomenna.  Let's rock n roll, and fuck!


lauantai 6. lokakuuta 2012

#29 Halti


Mietin aika usein, että missä kaikki hämeenlinnalaiset bändit lymyilevät. Välillä Suisto-klubin nettisivujen kautta saattaa törmätä yhteen, tai kahteen. Harvemmin kuitenkaan edes paikallisen musiikkiklubin sivuilla törmää paikalliseen talenttiin. (tai sitten en osaa etsiä oikein)

Hämeenlinna on aika karu paikka. Siellä 2 vuotta enemmän, tai vähemmän asuneena voin vain todeta, että kyseessä on pikkukaupunki ison kaupungin vaatteissa. Elokuvateatterit ammottavat tyhjyyttään, kadut autioituvat kello 18 jälkeen. Viikonloppuna voi pitää itseään onnekkaana, jos löytää edes yhden kaupan, joka on auki kello 15 jälkeen. Ja se autokulttuuri. Voi pojat se autokulttuuri. "Lähetäänkö Pirkot rässimään?"

Hämeenlinna on kuitenkin kaunis kaupunki. Ja kauneus yhdistettynä keskustan aavemaiseen ankeuteen synnyttää hienoja asioita. Yhtenä esimerkkinä hämeenlinnalainen Halti. Noiseyhtye vahvalla post-rock-fiballa.

Toukokuussa debyyttialbuminsa MST julkaissut yhtye ei turhia aikaile. Bändi nimittäin julkaisi juuri äskettäin jo toisen albuminsa. Tällä kertaa digitaalisesti.  Poetry Part I / II / III nimeä kantava teos on yhdellä sanalla summattuna 'eeppinen'.

Halti on hieno yhtye ja ennen kaikkea todella mielenkiintoinen sellainen. Poetry on käytönnässä yksi todella pitkä kappale. Pystyn vain kuvittelemaan millainen horros yhtyeen keikoilla vallitsee. Bändin sanojen mukaisesta heidän tavoitteenaan on saada livenä ihmisille sellainen olotila, että yleisö on osallistunut johonkin. Ei niinkään, että he olisivat nähneet, tai kuulleet jotain.

Suomessa Haltin kaltainen yhtye on ehdottoman tervetullutta vaihtelua. Bändin keikalle olisi kivaa päästä. Haluaisin nähdä ne karhutuoppeihin nukahtaneet juopot ja musiikista humaltuneet vaihto-oppilaat.

Olen pitkän rakentelun ystävä ja uskon Haltin olevan isojen odotuksien arvoinen rakentelija. Halti on ainakin tästä  eteenpäin omalla mielenkiintoisten hämeenlinnalaisbändien listalla, siinä Delay Treesin vieressä. Jos satuitte kiinnostumaan Haltista, menkää ihmeessä tarkastamaan yhtyeen live IRL, tässäpä päivämäärät:

TO 18.10. Bar Loose, Hki (/w 23:23)
LA 20.10. Suisto-Klubi, Hmnlinna (/w Murmansk)




torstai 4. lokakuuta 2012

#28 Burning Hearts




Näin aikuisiällä on hyvin vaikeaa löytää uusia "suosikkibändejä". Iso osa bändeistä on "ihan ok", vähän pienempi osa "aika huonoja", pieni prosentti "hyviä" ja murto osa "suosikkibändejä". Nuorempana ei vaatinut paljoakaan rakastua uusiin bändeihin. Albumien täytebiisitkin oli skipattavissa. Ikään kuin niitä ei edes olisi ollut olemassa.

Nykyään romanssi saattaa loppua lyhyeen, vääränlaisen albumikansioinnin, bändikuvan, tai jopa julkaisijan perusteella. Hyvän ilmaisen musiikin ylitarjonnan aiheuttamaa nirsoilua. Tänä päivänä jokainen joutuu olemaan oman elämänsä musiikkikriitikko ja erottaa ilmaisen musiikin harmaasta massasta ne harvat helmet. Tämän sanottuani onkin iloni ilmoittaa, että olen tehnyt löydön. "Suosikkibändieni" pyhä lauma on saanut uuden jäsenen, turkulaisen Burning Heartsin.

Muistan kun Burning Hearts sainattiin Solinalle. Viidakkorumpu soi kovaa ja korkealta. Bändiä hypetettiin musalehdissä, arvosteluissa ja jopa facebookissani kavereideni toimesta. Bändi oli joka paikassa keikalla. Hype oli pelottavaa, luotaantyöntävää. Päätin boikotoida ihan periaatteesta. En kuunnellut edes bändin sinkkua.

Meni aika kauan ennen kuin sain kerättyä rohkeutta sinkkubiisi Burn Burn Burnin kuuntelemiseen. En suostunut aluksi hyväksymään kappaleen erinomaisuutta. Ajattelin, että kyseessä on vahinko-onnistuminen. Indieihme. Näitä on nähty jo monia, ei jää elämään.

Oikeastaan vasta tutustuessani Tammerfestin indieillan lineupiin kuuntelin debyyttialbumi Extinctionsin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan läpi. Biisit oli tanssittavia, kestoiltaan juuri sopivia. Niissä oli hyviä koukkuja ja suomalaisille epätyypillisiä sovitusratkaisuja. Soundit elivät mukavasti biisien välillä, samoin tunnelma ja Jessikan ääni. Taivaallinen. Ja siis keikkahan oli loistava.

Nyt 8 kuukautta Extinctionsin julkaisun jälkeen. Levy pyörii Spotifyissäni lähes päivittäin. Fyysinen versio odottaa minua eräässä levy-kaupassa, johon sen varta vasten tilasin. Extinctions  on yksi suosikkialbumeistani. On mielestäni järjen vastaista, että levyä ei löytynyt indie musiikkiin erikoistuneen tamperelaisen levykaupan hyllyltä.

Alla bändin Modern Times-sinkku, joka on mulle ehkä se vuoden 2012 kotimainen biisi. Nauttikaa! (tai niinkuin Burning Hearts sanoisi Njuta!)




sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Posti: York, Lack Of Quest & Marian Jamit

Ring ring. Ai mitä mitä? Onko se postimies, vai nainen. Ei sul mittää demoi ois? "Sori,  nykyään ei saa enää käyttää sanaa demo. Se on alentavaa. Kaikki on nykyään singlejä, tai EP:itä. Näin se vaan on."

Oliko näissäkään alkusanoissa taas mitään järkeä. Nämä Posti-postaukset ovat aina vähän tällaisia. Olen pahoillani siitä. Mailiin on vaan kertynyt niin paljon makeita juttua, että pakkohan niitä on välillä purkaa. Ja eikun asiaan.

York
Turkulainen musiikkituottaja Nawras Odda lähetti minulle pari viikkoa sitten uuden York-projektinsa ensimmäisen EPn. York on sekoitus perinteikkäämpää indie rockia, dream popia pienellä mausteella kokeilevia biittejä. Mieleeni tulee Radioheadin Thom Yorken lisäksi Sigur Rósin Jónsin  soolotuotanto.  Lopputulos on todella miellyttävää kuunneltavaa.

York pursuaa potentiaalia ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan jatkoa tälle kahden biisin "EP:lle". (toim. huom. Extended Play) Toivoisin Nawras Oddan hiovan pohjia, ja ennen kaikkea lauluja vielä hieman tuotetumman kuuloisiksi. Lisäksi, kannessa kauniiden risujen päällä möllöttävä audiospektrumi herättää hämmennystä. Muutoin tämä maxisingle on pelkkää positiivista fiilistä. Hyvä Turku!




Lack Of Quest
Helsinkiläinen Lack Of Quest lähestyi minua upouudella Hunger-EP:llään. Bändi kuvailee itseään seuraavin sanoin "Lack of Quest tuo takaisin sen, mistä inspiroivassa popissa todella on kyse; tarttuvasta rytmistä, uniikista soundista, rohkeudesta ja läsnäolosta!" Allekirjoitan allekirjoitan.

Piristävintä Lack Of Questissa on rytmisoitinten fiksu käyttö. Bändin EP:llä on hullun hyvä groove. Soundit ovat napissa, biiseissä on paljon koukkuja. En kuitenkaan täysin ostaisi Lack Of Questia tällaisenaan. Hunger-EP:n biiseistä tulee liikaa mieleen rock-bändin akustiset versioinnit sähköisistä isosiskoistaan.  Katsokaa Incubusin acoustic session youtubesta niin ymmärrätte.


Marian Jamit
Mietitte varmaan, että mikä ihmeen Marian Jamit. Bändillä on Facebookissa vain 33 tykkääjää, on siis selvää, että kukaan ei vielä tiedä. Antakaapa kun esittelen: "Marian Jamit on tuulahdus raikasta rytmimusiikkia, kainoistelevan keimailevaa laulua, vivahteikkaita lyriikoita ja tunnelmia hurmaavan huumaavasta polttavaan epäilykseen saakka."

Marian lisäksi bändissä on tuottaja, taitelijanimeä Assica Jelba käyttävä mysteerimies, tai nainen. Ja jos jostain diggailen reggae-tyypeissä, niin artistinimistä. Aivan mahtavaa. Bändin soundcloudista löytyy epämäärinen läjä biisejä, joista toiset ovat englanniksi, toiset suomeksi. Keskityn nyt kuitenkin ainoastaan ao videobiisiin Sellaisia hetkiä kuin nyt.

Biisissä on halvan vinyylisoittimen värittämä soundi. Pohjat kuulostavat Jamaikalla 40-50-luvun taitteessa ensimmäisillä samplereilla (joita ei siihen aikaa ollut olemassa) yhteenlyödyiltä. Tavallaan todella innostavilta ja tuoreilta. Marian soundi on aivan valloittavan ihana. Neiti tuo mieleen välillä Coco Rosien, välillä Reginan.

Bändi ilmoittaa mailissaan julkaisevansa pian pitkäsoiton. Neuvoisin kuitenkin odottamaan. Pohjatyö on selkeästi tekemättä ja debyyttialbumin voi julkaista ainoastaan kerran. Parempi siis julkaista kunnolla, muuten levy menee kaikilta ohi.

Tämä juttu kuulostaa ainakin allekirjoittaneen korviin sen verta spesiaalilta, että en pelkäisi ennustaa isoja asioita tälle porukalle. Kuunnelkaa biisi, rakastukaa, käykää tykkäämässä bändistä Facebookissa. Tehdään Marian Jameista iso juttu yhdessä.



torstai 27. syyskuuta 2012

Levy: Delay Trees - Doze



Olen ollut taas onnekas. Sain nimittäin Solitin tuoreen sainaus Delay Treesin levyn jokin aika sitten hyppysiini. Tasaisessa kuuntelussa viihtynyt albumi otti aikansa. Hitaasti syttyvä Doze ei ole bändin kuulijaystävällisin levy. Mielestäni se kuitenkin on yhtyeen tähän mennessä paras levy.

Ennakkotilattavissa jo nyt, mutta 19.10. julkaistavalla Dozella liikutaan tuttuun  tapaan unenomaisissa tunnelmissa. Levy syttyy hitaasti, mutta muutaman biisin jälkeen palaa melko nopeallakin liekillä. Nopeammista poljennoista syntyy mielleyhtymiä mm. Solitille levyttävään The New Tigersiin. Joidenkin kappaleiden maltillinen melodian rakennus tuo mieleeni Magenta Skycoden. Ja nimenomaan yhtyeen debyytin IIIII.

Doze on yksi niistä levyistä, jotka pistävät miettimään "miten niillä on ollut aikaa" ja "kuka tekee näin huoliteltuja albumeita tänä päivänä". Aina hienosta kansitaiteesta Julius Maurasen huimaan tuotantoon. Upeaa upeaa upeaa.

Levy on nätti kokonaisuus. Singlelohkaisu HML esittelee yhtyeen menevämpää puolta siinä missä Glacierin kaltaiset himmailut tuovat kuulijan takaisin maan pinnalle. Levyn hienoimmat hetket löytyvät kahdeksan ja puolen minuutin Pausesta, joka kasvatuksillaan ja loppujunnauksillaan on aivan omaa luokkaansa.

Suosittelen uutta Delay Trees-albumia kaikille Soliti-bändien ystäville, mutta myös niille, jotka vierastavat yhtiön aikaisempia julkaisuja. Doze on mielestäni Solitin tähän mennessä kovin julkaisu ja vie yhtiön bändipalettia taas vähän pidemmälle.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Lavalla: MOP 2012 - Lauantai

(c) Sakari Karipuro

Kahden päivän festareilla notkumisen jälkeen lauantai alkoi pienissä keräilyn merkeissä. Tiiu Helinä olikin täydellinen yhtye starttaamaan huonovointisen ihmisen päivä. Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta. Olisin toivonut miksaajalta enemmän äänenpainetta. Nyt musiikki jäi yleisön puheen alle ja lopputulos oli hieman vaivaannuttava. Keikka oli hyvä, paikoitellen hieman unettava. Muutama menevämpi biisi dreampopin keskellä olisi ollut älyttömän hyvä veto. Visuaaleista ison iso plussa. Tsekkaa bändin musaa täällä.

(c) Sakari Karipuro

Eva & Manu
n aloittaessa Telakka alkoi olla jo täynnä. Duo veti todella hyvän keikan. He vaikuttivat hyviltä tyypeiltä. Jotain jäi kuitenkin uupumaan. Vaarantuntu loisti poissaolollaan. En ole koskaan ollut varman päälle pelaamisen ystävä, niin kuin ehkä tässä blogissakin on käynyt ilmi. Kaunista musiikkia joka tapauksessa. Keikan päräyttävin hetki oli Evan suulla soitettu trumpettisoolo. Voit tutustua yhtyeeseen täällä.

(c) Sakari Karipuro

Pankin räjäyttivät kuitenkin oululaiset. Kyseinen keikka oli bändin ensimmäinen Tampereen keikka ja kyllä huomasi, että bändiä oltiin jo odotettu. Satellite Stories kiitti ja järjesti jengille kunnon bileet. Täyteen ammuttu Telakka tanssi bändin mukana kaikki debyyttialbumin biisit + uuden kappaleen Scandinavian Girls. Tunnelma toimi ja uskoisin, että kaikilla oli mukavaa. Keikan hyvyyden lisäksi uskoisin todistaneeni jonkin sortin ikonisen hetken. Minulla nimittäin on nyt kännykässäni kuva Soundin toimittajan niskasta ja Satellite Storiesin laulajasta. True story.

(c) Sakari Karipuro

Ohjelman puolesta pienoiseksi pettymykseksi perjantaina jäänyt Klubi pystyi tarjoamaan lauantaina juhlijoilleen parempaa karkkia. Kansa kiitti ja Klubi myytiin loppuun suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Zebra And Snake aloitti. Keikka oli upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Bändi on tällä hetkellä yksi suomalaisen indiekentän suurimmista vientitoivoista. Sydämeni täytti tietynlainen ylpeys keikkaa seuratessani. Bändi veti täysillä, niinkuin aina. Ja upealtahan se kuulosti, niinkuin aina.

(c) Sakari Karipuro

Katsoimme neljän biisin verran Karri Koiraa. Hauska keikka. Biisit olivat vähän niin ja näin.  Epävireistä laulua ja huonoja vitsejä. Silti aivan loistava meininki! Räppärit vaan osavat vetää todella hyvin livenä. Oli kuitenkin aika nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Kolmen päivän bileputki ja aamuvuorot töissä ovat kuolettava yhdistelmä.  Harmi etten nähnyt kahta lauantaina esiintynyttä ulkkaria. Toisaalta, lauantai oli minulle niin hyvä päivä, että se olisi saattanut mennä pipariksi Klubilla väkisin kärvisteltynä. Hyvä näin.

Päätin samalla jättää sunnuntaisen Telakan välistä. Uupumus oli liikaa. Oli aika hyvästellä Monsters Of Pop taas yhdeksi vuodeksi ja kääntää katse tuleviin tapahtumiin. Tasapuolisen suuri kiitos MOPin järjestäjille ja upeille bändeille. Nautin suunnattomasti. MOP on tamperelaisille rakas ja tärkeä tapahtuma. Jos itselläni riittäisi rahkeet yrittäisin järjestää jotain samantapaista.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Lavalla: MOP 2012 - Perjantai

(c) Sakari Karipuro

Pimeys.
Tsekkaa tämä bändi. Tee se nyt, tsekkaa heidät täältä. Vaikka bändi kuulostaa levyltä vähän kesyltä, yhtyeen live oli ehdottomasti MOPin parhautta. Normaalisti en kannusta yhtyeitä roudaamaan omia äänimiehiä mukanaan. Mielestä lähes aina "oman jätkän" soundi häviää talon miksaajalle. Poikkeuksia kuitenkin on ja Pimeydelle oma miksaaja oli selvä erävoitto. Soundien lisäksi diggailin todella paljon Pimeyden biiseistä. Keikan kruunasi hauskat välispiikit. Kahden nokkamiehen sudenpentumainen veljeily oli valloittavaa. Ainiin, ja ei saa unohtaa, torvisektiosta todella isoa plussaa.

(c) Sakari Karipuro

Pimeyden jälkeen lavan otti kuuden vuoden tauolta palannut Kevin. Kevinin musiikki oli aikamoista genreblenderiä. Isoja soundeja stadioneilta brittirockiin, kuorrutettuna progella. Lähimpinä vertailukohtina mieleen tuli Bruce Springsteen, Porcupine Tree ja U2. Oikeasti. Voiko bändi kuulostaa kaikilta näiltä. Okei, U2 mielleyhtymä saattoi tulla basistin Edgemäisestä lookista. Bändin keikka oli todella grandiose. Biisit olivat monipuolisia ja hyvin sovitettu. Tarttumapinta oli kuitenkin ainakin näin ensimmäisen kosketuksen tiimoilta vähän kateissa. Jos olisin hanhi, bändin musiikki oli vettä selkääni. Jos haluat tehdä hanhitestin, kuuntele yhtyeen musiikkia täältä.

(c) Sakari Karipuro

Illan kolmantena esiintyjänä piti alunperin olla Big Wave Riders, tai no alkujaan Klubilla soittaneen Holy Esquen piti olla Telakalla ja... Oli miten oli, mukava yllätys, slotti lopulta meni I Was A Teenage Satan Worshipperille. Olen aina diggaillut bändistä, mutta viime livestä oli päässyt vierähtämään useampi vuosi. Bändin lähes koko setti oli uuden levyn biisejä. Todella jees. Ai miksi? No koska uuden levyn biisit ovat ihan hiton pommeja. Kuuntele itse. Jos IWATSWia ei uuden levyn tiimoilta nouse suomalaiseen indiekermaan syön hattuni. Ja hitto, olen kuitenkin taas väärässä. Kansa tietää parhaiten. Ja kansahan ei tunnetusti tiedä mistään mitään.

(c) Sakari Karipuro

Klubille saapuessani yllätyin kuinka vähän porukkaa oli ehtinyt paikalle. Okei, kello oli vasta vähän yli kymmenen. Tanskalainen Thulebasen aloitti puoli yhdeltätoista. Bändi oli mielenkiintoinen näky lavalla. Liian isot ysärifarkut, henkselit, lenkkarit, lippikset. Bändin jäsenet eivät tuntuneet osaavan sanaakaan englantia. Bändissä oli kaksi kitaristia ja rumpali. Molemmat kitaristit lauloivat, kielestä en ole varma. Koitan edelleen sulatella näkemääni. Nimeäisi Thulebasenin Tanskan The Black Keysiksi. En vaan ole varma kumpaa tämä vertaus loukkaa. Aika moni tuntui kuitenkin diggailevan ja sehän on tärkeintä.


(c) Sakari Karipuro

Thulebasenin jälkeen lavalle nousi Holy Esque, ensimmäisen EP:nsä vasta huhtikuussa julkaissut tuoreen tuore kuumis Skotlannista. Bändin solistilla on ehkä komein raspivibrato vähään aikaan. Yhtyeen musiikki oli melko tasapaksua särövallitykittelyä. Yllätysmomentti oli ekan biisin jälkeen poissa. Loppukeikka menikin enemmän, tai vähemmän French Filmsiä odotellessa.

(c) Sakari Karipuro

Yleisömäärä oli vaivihkaan tuplaantunut. Ei ollut kenellekään epäselvää mitä bändiä ihmiset olivat tulleet katsomaan. Tällä kertaa French Films oli todella hyvä.  Suomesta on vaikea löytää rokkistarban oloisia muusikoita näinä päivinä. Kaikki ovat niin nöyrää poikaa. French Films on jotain muuta. Bändi näyttää lavalla todella hyvältä, soitto kulkee ja biisit eivät kestä liian pitkään. Kaiken sen surfin ja punkin alta löytyy loppujen lopuksi puhdasverisiä menojyriä. Hyvä keikka. Hyvä ilta.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lavalla: MOP 2012 - Torstai

Oma Monsters Of Popini meinasi alkaa huonosti. Olin ehtinyt kirota koko päivän tapahtuman aikaista alkamisaikaa. Pääsin töistä viideltä, paukkasin kotiin syömään, kävin suihkussa, aika alkoi loppumaan. Hyväksyin jo, että Talmud Beach jää näkemättä. Poljin hiki hatussa Telakalle, klo 18.49, vielä ehtii automaatille. Vähän yli seitsemän Telakalla. Talmud Beachin viimeiset soinnut, kuulostaapa hyvältä. Nyt se loppui. Miksi kukaan ei taputa? Kysyin lipunmyyjältä. Bändihän vasta soundcheckkaa. Häh? Olet katsonut aikataulut väärin. Tilaan oluen ja istun alas.

(c) Sakari Karipuro

Talmud Beach oli minulle uusi tuttavuus. Olin perehtynyt yhtyeeseen sen verran, että tiesin bändin juuri julkaistun debyyttialbumin saaneen hyviä arvioita. Bändin habitus oli mielenkiintoinen. Kielisoittajat muistuttivat rekkansa myyneitä elämäntapamuusikoita. Rumpalilla oli Toto65-ravilippalakki. Täydellistä. Humanistiseksi ZZ Topiksi luonnehdittu orkesteri soitti herkän miehen bluesia. Bändi ei koittanut kukkoilla, tarjosivat vaan hyvää jamittelua. Hobo don't mind a little rain taitaa olla yksi tämän vuoden suosikkikappaleistani. Nerokasta ja vaatimatonta. Taitavia soittajia, hyviä biisejä, ennen kaikkea mukavia hetkiä.

(c) Sakari Karipuro

Talmbud Beachin jälkeen siirryttiin Telakan yläkertaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Normaalisti teatterikäytössä oleva yläkerta oli keikkapaikkana jännittävä. Pieni kökkö PA,vaatimattomat puitteet. Ihmiset istuivat lattioilla, jotkut joivat viiniä ruokailuun tarkoitetuissa komeissa puupöydissä. Kynttilät oli sytytetty. The Hearing  keikalla oli hyvä meininki. Keikka toisti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin Siirtolan GAEA-illassa. Ringan sooloprojekti on älyttömän siisti. Toivon todella kovasti, että hän harjoittelisi setin vielä niin nappiin, että virheitä ei pääsisi tapahtumaan. Tällä kertaa yksi biisi jäi puoliksi soittamatta, pari aloitettiin alusta ja muutamassa efektit menivät hieman sekaisin. Tästä huolimatta keikka oli upea ja Ringa lunasti ainakin omat odotukseni MOPissa. Tsekatkaa The Hearingin liveä täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxa oli torstain ainoa visuaaleja hyödyntävä yhtye. Keikalla nähtiin MOPin ensimmäiset tanssiaskeleet. Tanssit tarjosi ranskalainen vaihto-oppilas. Ei mennyt kauankaan kun suomalaisetkin möllykät kömpivät varjoista esiin. Telakan PA ei tuntunut antavan tarpeeksi ulos Avasaxan tarpeisiin. Soundi jäi mielestäni hieman lässyksi. Keikka ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa. Fakta kun on, että kun pistetään jytät päälle, niin sen masterin täytyy lyödä punaista eikä oranssihtavan keltaista. Onneksi visuaalit toimivat hienosti. Avasaxan Post-floor-musiikkia voit kuunnella täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxan bileiden jälkeen yläkerrassa aloitti Barry Andrewsin Disko. Bloggasin Barrysta heinäkuussa ja odotukseni keikan osalta olivat aika korkealla. Keikka oli hyvä ja kaikki meni tavallaan niinkuin pitikin. Seilasin pääni sisällä todella oudoissa hetkissä. Olin Tokion laitaseuduilla karaokeravintolassa. Siellä laulettiin todella outoja Suomi-iskelmiä. Sitten  lapsenomaisissa pahoissa unissa. Jostain syystä Fonalin bändien keikoista saa aina jänniä fiiliksiä. Tässä vaiheessa myös viini alkoi nousemaan päähän.

(c) Sakari Karipuro

The New Tigers oli monelle varmasti illan odotetuin esiintyjä ja kieltämättä Barryn Andrewsin Diskon jälkeen bändin pop-tuulet olivatkin tervetulleita. Muistissani oli edelleen tuoreeltaan viime vuoden Lost In Music-keikka. Bändi soitti jo silloin hyvin, mutta mielestäni soitantaan oli tullut vielä lisää varmuutta. Hyviä biisejä. Omaan makuuni tulkinta edelleen hieman juustoista. 

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Nosto: MOP 2012 - esilämpö


Hei möllykät. Viikon hiljaiselon jälkeen tuntuu älyttömän hyvältä kirjoittaa. On kiva nähdä kuinka moni tsekkaa mun blogia päivittäin. Mulla on ollut vähän kiireitä leibelini (kutsutaan sitä vaikka Kissa Recordsiksi) julkaisujen kanssa ja en ole siitä syystä ehtinyt kirjoittaa. Haluaisin kuitenkin uskoa, että tilanne taas pian rauhoittuu ja pystyn palaamaan normaaliin kirjoitustahtiini.

Kiitos kaikille teille, jotka olette lähettäneet mulle levyjä ja maileja. Käyn ne kaikki kyllä läpi ajan kanssa ja kirjoitan parhaista jutuista.

Sitä ennen mulla on hieman spesiaalimpia juttuja teille. Olin nimittäin niin rontti, että pyysin akkreditoinnin MOPiin. Lupasin olla sanojeni mittainen mies, katsoa kaikki keikat ja postata jokaisesta bändistä. Tässä sitä nyt sitten ollaan, joten let's go. Huomenna luvassa bloggaukset kahdesta ensimmäisestä päivästä.