torstai 30. toukokuuta 2013

Biisi: Baulta - Bahama Mamas & Papas


Koitan funtsia löysinkö juuri vahingossa bändin, josta oikeasti todella paljon pidän, vai onko kyseessä taas yksi uusi yhden illan juttu. Tällä kertaa syypää kirjoittajan henkiseen ristituleen on jyväskyläläinen Baulta.

Haluaisin näin alkuun muistuttaa, että mähän en ole edes mikään postrock-diggari.  Ehkä siksi Baulta onkin niin tervetullutta vaihtelua. Ensinnäkin sen soundit ovat metalliset ja kolisevat, kaikuisat ja lähes väkivaltaiset. Musiikki taas on, noh, niin kuin postrock yleensäkin, saatanan kaunista.

Anteeksi voimasana, mutta kun postrock vaan on musiikkina sellaista. Joko sen aiheuttama reaktio on elämäsi pisin ja tylsistynein huokaus, tai kauniin kirkkaan valon näkeminen elämäksesi kutsumasi tunnelin päässä.

Baultan wtf-nimetty Bahama Mamas & Papas on melkeinpä niin miellyttävää kuultavaa, että jos se olisi kestänyt kauemmin, olisin ehtinyt soittaa töihin ja irtisanoutua, tyhjentää jääkaappini lihasta ja alkaa vegaaniksi ja juosta kylmään (jääkylmään) mereen (järveen, ihan sama).

Onneksi kappale kuitenkin oli vain (kyseessä kuitenkin postrock) 6:54 pitkä, en ehtinyt pilata tulevaisuuttani sen aikana. Mikään ei nimittäin ole pahempaa kuin kunnon postrock-huumailun jälkeinen krapula. Vaikka postrock ei ehkä muutakaan kenenkään elämää, saa se muuten tasapaksun ja hajuttoman hetken tuntumaan elämäsi tärkeimmältä.

Kuten kunnon postrock-yhtyeen, ei näytä Baultankaan keikkakalenterissa olevan päivän päivää buukattuna. En voi sanoa muuta kuin sääli. Menisin mielelläni Baultan keikalle. Ottaisin tylsimmän kaverini mukaan ja näyttäisin hänelle miltä tuntuu olla 45 minuutin ajan maailman paras ihminen, maailman kauneimmassa paikassa ja maailman parhaassa seurassa, jonka jälkeen voisimme yhdessä pudota, pudota, pudota, ja pudota, niin kauan, että jalat on taas maassa, räkälässä, jossa seura on paskaa ja kaljakin liian kallista. "Siinä sinulle postrockia! Oliko kivaa? Millon uusiksi?"


tiistai 28. toukokuuta 2013

Nosto: Flow Heineken Open Source Stage TOP5


Kuten osa teistä varmasti muistaakin, allekirjoittanut kävi viime vuonna tutustumassa Flow Festivaalin nykytilaan. Käteen jäi vähintäänkin sekavat fiilikset, joista raportoin myös kattavan setin blogin puolelle.

Siitä on nyt lähes vuosi aikaa. Ja vaikka lupasinkin tuolloin itselleni olla palaamatta, Flow koputtelee taas makuhermojani toinen toistaan kovemmilla artisteilla. Oliko vika sittenkin minussa? Onko toisen erän aika?

Pitää varmaan mennä ottamaan selvää, tulehan sinäkin. Osallistu kilpailuun ja voita itsellesi ja kaverillesi 3pv:n Flow lippu.  Kisaan pääset >> tästä <<

Tätä kirjoittaessa suurin osa artistivalinnoista on vielä tekemättä, mutta ns. tärkeimmät on jo tehty. Ulkomaisista kiinnostaa The Knife, Of Monsters And Men, Grimes, Godspeed You! Black Emperor, Bat For Lashes, Kraftwerk 3D, Beach House  ja Nick Cave, jos nyt muutaman mainitsee.

Aika huikea vuosi tulossa. Ja suomalaisistakin varmistaneista löytyy jo mm. K-X-P, Rubik, Minä ja Ville Ahonen, Karri Koira, Pää Kii ja Jaakko Eino Kalevi.  Viime vuonna kritisoimani Heineken Open Source Stagen-artistivalinnat ovat vielä täysin auki. 

Kirjoitan tällä kertaa etukäteen fiiliksiä keiden minun mielestäni tulisi päästä O.S.S.-lavalle soittamaan. Ja sanottakoon vielä, että minun mielestäni lavalle pitäisi päästää ne 10 artistia, jotka ovat saaneet eniten ääniä. Muutenhan äänestys ei ole edes mikään äänestys. Tai on, mutta melko epäkiitollinen.

Voi tietenkin olla, että kilpailun päätavoite onkin vain saada Heinekenille lisää Facebook-faneja. Viime vuosien perusteella bändivalinnat kun on tehty pitkälti soveltaen äänestystuloksia. Nyt kun Rumbakin on mukana pommittamassa omia kultapoikiaan, mitä mahdollisuuksia jää taviksille?

Varmaan osittain näistä syistä suurin osa omista suosikkibändeistäni on jättäytynyt pois äänestystaistosta. Eikä ihme.  Bändeille olisi mielestäni reilua kertoa, että 1000 ääntäkään ei takaa slottia festareilla.

Jos oikein onni potkaisee, tuolla kuukausien kampanjoinnilla kerätyllä 1000 äänellä saa kopan Heinekeniä ja "yritä ensi vuonna uudestaan"-kirjeen.

"I raised 1000 fans for Heineken and all I got was this lousy case of beer."

Voitte itse arvailla ketkä nousevat tänä vuonna soittamaan O.S.S.-lavalle. Itse veikkaan valikoimaa "Rehtorin valinnoista", sekä Rumban valinnoista. Ajattelin kuitenkin näin kilpailun loppumetreillä tutustua kilpailun oikeisiin voittajiin, eli TOP5-kilpailijoihin. Voidaan sitten jälkikäteen ihmetellä.

Heineken Open Source Stagen tämänhetkinen TOP 5:

Jonna (1343 ääntä) - Jonna, ei siis kuitenkaan Nylon Beatin, on tehnyt musiikkia jo pidemmän aikaa. Perinteikkäämpää tanssipoppia duunailleen Jonnan musavideoiden perusteella neidillä on ollut Sonyn kanssa diili joku vuosi sitten. Artistin nykytilasta ei ole käsitystä, mutta suosiota tuntuu löytyvän paljon ja laajasti. Kilpailun musta hevonen for sure.



J Nasty One (1165 ääntä) - Eli Jesse. Jay Nastyone vasta onkin musta hevonen, tai ainakin synkkä sellainen. Suomalaisen hiphopin Slipknot? Ensimmäisenä mieleen tulee Insane Clown Posse. Tiedä siitä, mutta miehellä tuntuu olevan seuraajia. Jotain on siis tehty oikein. Jay edustaa synkkää ja nopeatempoista tykittelyä. Kaiken kaikkiaan uskottavaa kamaa ja mahdollisesti suomalaisen englanninkielisen räpin tulevaisuuden nimi.



Fotoshop (808 ääntä) - Fotoshop, eli Jarno-Erik Saarisen alias ja hengentuote edustaa hyvin kesäistä ja menevää elektroa. Mies on ainakin Facebookin perusteella yksi Uusi Perjantai-klubin avainhenkilöistä. En tiedä onko se valintaan vaikuttava asia, mutta ainakin kyseessä on monessa rasvassa keitetty mies. Kovasti tuntuu kuplivan pinnan alla.



WGF (801 ääntä) -  Wylli Groove Federation, nyt on bändillä nimeä. WGF on pidemmän linjan kokoonpano Itä-Helsingistä. Pidemmän tauon jälkeen kartalle palannut yhtye elää ja hengittää funkia. WGF kuulostaa siltä, miltä mielestäni kaikki bändit kuulosti kun olin nuori nuori poika. Kesäistä festarimusaa. Sopii auringossa lekotteluun ja bissen juontiin.



Anni (535 ääntä) - Anni on herttainen. Anni on loistava. Vieläkin harmittaa, etten kirjoittanut Annin Water Lilies-EP:stä enempää kuin muutaman sanan. Anni on Norah Jonesista ja Janelle Monáesta vaikutteita ammentava artisti. Voisi sanoa jenkkisouliksi/-popiksi skandinaavisella twistillä. Toimisi erityisesti alkupäivän artistina O.S.S.-lavalla.



lauantai 25. toukokuuta 2013

Nosto: WNSAC SUMMER INDIE


Kaikki rakastaa silmälasipäisiä eläimiä. Aluksi ajattelin valita kissan, mutta en löytänyt mitään ihan hirmu hyvää. Valitsin koiran, jolla on kaulahuivi ja lähes tismalleen samanlaiset silmälasit kuin itselläni.

Asiaan. Jokin aika sitten mua pyydettiin tekemään soittolista yhdelle striimipalvelulle. En lukenut viestiä kunnolla, joten päädyin tekemään Spotify-pohjaisen listan (hölmö kun olen).

Koska suurinta osaa listalle valituista biiseistä, ei löydy kyseisen striimipalvelun listoilta (koska ovat omakustanteita), päätin tehdä heille uuden listan ja jaan kanssanne ao. prototyypin.

Ilman sen suurempia esittelyjä, tarjoilen teille WNSACin ensimmäisen soittolistan. Kutsun sitä provosoivasti WNSAC SUMMER INDIEksi. Soittolista pitää sisällään 45 minuuttia timantin kovaa suomalaista indierockia, uutta ja ei niin uutta.

Suurin osa valikoiduista bändeistä on myös tässä blogissa esiteltyjä. Koitin  hakea  listalle sellaisia biisejä, jotka yksi: muodostavat hyvän jatkumon, kaksi: ovat mielestäni timmejä.

Lista on julkinen ja suosittelen kuuntelemaan läpi. Kaikissa listan bändeissä on huimasti potentiaalia. Hyvää viikonloppua!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Mainos: Eevil Stöö X Aztra @ YO-TALO


Rakas lukija, tämä on mainos. Muistatko kun kirjoitin viime helmikuussa Telakalta SÄHKÖÄ-klubista? Kävi kuin kävikin niin onnekkaasti, että kyseinen ilta myi loppuun ja jatkoa tuli.

SÄHKÖÄ-klubi kerääntyy tänään Tampereen Yo-talolle, jonka lavalla nähdään Aztran ja Eevil Stöön ensimmäinen yhteiskeikka. Miehet tekevät nimittäin uutta levyä paraikaa.

Lavalla nähdään myös nopeasanainen tuottajavelho Ameeba, joka starttaa illan. Ovet aukeavat kymmeneltä, soitto alkaa yhdeltätoista. Lippuja saa vielä ennakkoon täältä

Ja tuttuun tapaan, jos et pääse paikalle We Never Stood A Chance todennäköisesti raportoi. Ainakin muutamalla sanalla. Ehkä. En kuitenkaan laskisi sen varaan, joten tulethan mestoille.

Eventtiin pääset täältä.

torstai 23. toukokuuta 2013

Levy: Constables - Bedroom Culture EP


"It's a hell of a day for blogging", said no one ever, mutta kun nyt on näin. Byggmaxissa on näin. Sori. On torstai ja kesälomani toinen puolisko. Täpinäfaktori on kohillaan. Lisäksi tänään julkaistiin Cisionin blogilistaus, jossa We Never Stood A Chance ylsi kuudennelle sijalle. 

En tiedä millä kriteereillä mittaus on tehty kun kerran varmasti omaa blogiani luetumpi Stop, shake, honey, go loistaa totaalisella puuttumisellaan.

Aina ei voi mennä nappiin ja kukaan ei syntynyt maailmaan täydellisenä. Kevyempiin aiheisiin. Tässäkin blogissa muutamaan kertaan noteerattu Constables julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden EP:n.

Constables on siinä määrin mielenkiintoinen orkesteri, että puolentoista vuoden olemassaolonsa aikana bändi on takonut enemmän hittipotentiaaliltaan katosta ulos puskevia menoralleja kuin moni bändi koko urallaan. Lisäksi jäsenet ovat nuoria ja kunnianhimoisia.

Bändillä on kaikki palaset kohdillaan. Oma äänikin on löytymässä, vaikkakin vielä ehkä seikkaillaankin enimmäkseen Interpolin, Two Door Cinema Clubin ja Disco Ensemblen välimaastossa.

Ei huonot referenssit, eikä pöllömpi ole myöskään Bedroom Culture. EP on selvästi aiempia julkaisuja vimmakkaampi, kypsempi ja suorempi. Lisäksi yhtye ei kuulosta enää niin hittihakuiselta kuin aiemmin. 

Uskoisinkin, että pidemmässä juoksussa uusi EP kestää kuuntelua paremmin kuin aiemmat Opening Night ja Colours EP:t. Ehkä siksi, että Bedroom Culture on yhtenäisempi kokonaisuus kuin aiemmat. Lisäksi EP soundaa todella hyvältä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään mikä jää harmittamaan.

Jokaisessa biisissä on se oma juttunsa. Tällä kertaa ei niin ilmiselvästi kuin aiemmissa EP:issä. Hauskasti nimetyn Ludovicon riffittelystä Runin lautastenpaiskonta-komppiin ja In Circlesin Audioslavemäisestä kertsistä Wear Me Outin jopa System Of A Downmaiseen laukkaamiseen.

Kaiken kaikkiaan Bedroom Culture on kunnon audionugetti. Constablesin kokoiselta bändiltä se on aikamoinen urotyö. Tälle bändille saa odottaa valoisaa tulevaisuutta. Constables on osoittanut kykenevänsä rakentamaan toimivan kokonaisuuden uhraamatta ilmaisustaan mitään olennaista.

Nostan EP:ltä mielestäni timmeimmän biisin, In Circlesin. Mielestäni se on näistä neljästä eniten Constablesin itsensä kuuloinen kappale. Lisäksi, jos olisin Yle X:llä töissä pamauttaisin sen välittömästi tehosoittoon, wink wink.


lauantai 18. toukokuuta 2013

# 38 LCMDF


LCMDF, Le Corps Mince De Françoise, tai korpsulit, kuten kaverini toverillisesti yhteyttä kutsuu perustettiin vuonna 2007. Ensimmäinen kosketukseni yhtyeeseen oli vuoden 2008 Flow:ssa.

Muistan ihmetelleeni yhtyeen älyttömän pitkää nimeä. Sen jälkeen siirryin ihmettelemään lavalta välittyvää räjähdysmäistä energiaa. 

"Nämä neidit eivät ole täällä vain pitämässä hauskaa, vaan myös lyömässä luun jokaisen paikallaolijan kurkkuun", ajattelin.

Sitä voi kutsua girlpoweriksi, tai sitten munaksi. Ehkä munaksi, ottaen huomioon yhtyeen Love & Nature levyn etukansi.

Ja siis ohihan tämäkin bändi itseltäni lopulta meni. Muistan vaan lukeneeni jostain, että Yhdysvalloissa vaikuttava trendijumala Perez Hilton oli nostanut korpsuleiden Cool and Boredin esiin blogissaan. "Mikä tyhmä biisin nimi", ajattelin kuuntelematta träkkiä.

Uutista seurasi melkoinen hype. Ja ihan syystä, sillä näin jälkikäteen purettuna ensinnäkin Love & Nature on älyttömän timmi levy ja Cool and Bored oli jo 2008 "hit waiting to happen". 

Olen itseasiassa hieman hämilläni, että biisistä ei tullut sen isompaa hittiä. Trendikkäät nuoret naiset ja timangi kertsi, mitä muuta voi enää vaatia?

Löysin bändin vuoden 2013 alussa. Näin kaksi vuotta debyyttialbumin julkaisun jälkeen voin todeta, ettei kyseessä ollut tähdenlento, niin kuin aikoinaan spekuloitiin.  Uskon, että bändi tulee kasvamaan tästäkin vielä ajan kanssa huomattavasti.

Menevästä tanssipopista ysäripoppiin siirtynyt sisarduo julkaisi juuri Mental Health part. II EP:n. Vaikka suurin hitikkyys onkin karsittu EP-sarjassa, tekee LCMDF musiikkia omalla äänellään.

Yhtyeen livekunnostakin on pöhisty hyviä asioita jo pitkään. Nyt enemmän kuin koskaan. Duo on ottanut keikoille tuekseen rumpali Alina Toivasen, jonka tukevan biitin turvin biisit toimivat vielä entistäkin paremmin.
 
Helsingissä asuvat voivat käydä tsekkaamassa bändin liven ainakin Club Niubilla SU 26.5. Virgin Oilissa. Tampereella asuvat taas YO-Talolla SÄHKÖÄ-klubilla PE 28.6.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Posti: Big Wave Riders & Timshel


Sori pitkä kirjoitustauko. Olen ollut töistä "kesälomalla", mitä se nyt ikinä tarkoittaakin. Käytiin Tallinnassa. Makea kaupunki. Sekoitus itää ja länttä, venäläistä ja virolaista. 

Sähköpostin puolelle on tullut kaikenlaista nättiä, joista nyt nostaisin ainakin Big Wave Ridersin uuden musiikkivideon yhteen bändin pitkäsoiton suosikkikappaleistani, Life Is Art, You Wonderiin.

Hieno video, jonka turvin kehtaa esitellä bändiä ulkomailla. Arvostan aina kun joku laittaa vähän eforttia videoon. Tänä päivänä perus iPhonella kuvattua settiä näkee liikaa. Toki parempi sekin kuin ei mitään. Tai empä tiiä.

Big Wave Riders keikkailee tällä hetkellä Englannissa. Jos satut olemaan The Great Escape-festivaalilla, käy tsekkaamassa yhtye huomenna Prince Albertissa. Venue on muistaakseni juna-aseman lähistöllä, poispäin satamasta. 



Toinen nosto postista on vaasalaisen Timshelin uusi sinkku When We Fall, joka tulee olemaan myös mukana yhtyeen tulevalla, syksyllä äänitettävällä debyyttialbumilla.

Muistaakseni innostuin Timshelistä jo viime vuoden puolella, mutta jätin syystä tai toisesta kirjoittamatta. Yhtye edustaa hyväntuulista suomenruotsalaista (?) folkpoppia.

When We Fall tuo mieleeni Mumford & Sonsin. Voisikin sanoa, että Timshel on Mumfordin suomenruotsalainen (?) pikkuserkku. Hyvää kesän starttailumusaa. Ei muuta kuin grilli kuumaksi ja rillaileen.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Biisi: Astrid Swan - In My Own House


Oh, tämä päivä on kohdellut minua todella hyvin. Pitkän kävelylenkin jälkeen kotiin palatessani löysin sähköpostistani Astrid Swanin uuden sinkun.

Osa teistä ehkä tietääkin, että olen diggaillut Astridin musaa aina Treeball-ajoista asti. On ollut hienoa nähdä artistin kasvavan. Olen kasvanut itsekin.

Astridin musiikki on pysynyt mukana ja pienoisen Pavement (for girls) pettymyksen jälkeen uusi biisi In My Own House on kuin hunajaa korville.

Astrid on tullut takaisin ehkä mielenkiintoisempana kuin koskaan. In My Own House on jotain erilaista. Mieleeni tulvii Rockettotheskyn, Björkin ja Sigur Rósin kaltaisia upeuksia.

Silti Astrid on ennen kaikkea enemmän oma itsensä kuin vuosiin. Hän on saanut kiinni omasta punaisesta langastaan, joka on mielestäni ollut jonkin aikaa kateissa. Jos Anssi Kela tuli takaisin, niin Astrid vasta tulikin takaisin.

Toivoin, tai lähes anelin vuosi sitten tekstissäni isoja sävellyksiä, herkkyyttä ja kaunista popmelodiaa. En tiedä olisinko enemmän voinut toivoa.

Silti, kiitos Astrid, vastasit toiveisiini!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Biisi: Dead Bitches Brew - Kohta Saat Turpaan


Olipa kerran kaksi kaverusta, jotka päättivät perustaa bändin. Ennen kuin nimi oli mietitty, biisejä oli jo läjä.

Demokin oli äänitetty. Niinpä yhtye valitsi ensimmäisen nimen, joka juolahti mieleen.

Nimi ei välttämättä ollut paras nimi, tai kuvaavin nimi. Ei missään tapauksessa kuluttajaystävällisin nimi, mutta nimi kuitenkin.

Tässäpä nyt siis englanniksi nimetty suomenkielinen akustinen punkrockduo, ja tulevaisuuden nimi Dead Bitches Brew.

Helsinkiläinen Dead Bitches Brew, eli kaverillisesti D.B.B soittaa feisbuukinsa  mukaan väkivaltarockia.

Yhtye on julkaissut (soundcloudiin) ensimmäisen sinkun tulevalta pitkäsoitoltaan Nyrkki.

Tiedossa ei ole bändin jäsenten nimiä, ikiä, julkaisijaa, tai mitään muutakaan tietoa, paitsi sinkun nimi Kohta Saat Turpaan.

Biisi kuulostaa joltain Pää Kiin ja vanhan Apulantan välimaastolta, potkulla Popedaa ja sitä bändiä, jolla oli se Lootusasento-biisi. No johan on referenssit, päättäkää itse.

maanantai 6. toukokuuta 2013

# 37 Tiiu Helinä



Kirjoitin Tiiu Helinästä taannoin Monsters Of Popin yhteydessä. Kuvailin yhtyettä: "Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta."

Vaikka sama pätee myös marraskuussa julkaistuun Veli debyyttiin, Tiiu Helinä on mielestäni astetta enemmän levy-, kuin livebändi. Mikä livenä vaivaannutti, levyllä ihastuttaa.

Kirjoitan bändistä totaalisen myöhässä, tapani mukaisesti. Kesti aikaa, ennen kuin löysin punaisen langan Tiiu Helinän musiikista.

Ymmärsin kyllä, että tällaista näpräilyelektroa kovasti maailmalla tehdään ja siihen suomalaisen kansanmusiikin sekoittaminen on melko siisti idis. En vaan löytänyt tarttumapintaa.

Kunnes kuulin kappaleen Virsi ja ymmärsin mistä on kyse. Kappale alkaa eeppisellä urulla, jonka päälle Tiiu laulaa pysäyttävän säkeen.

"Minä kannoin kaulallani surua surkeaa / Sitä kannoin, hiljaa niin, ettei kukaan huomaisikaan / Sen kanssa mä silloin iltaisin sain käydä nukkumaan / Oli mustaa myös valkoinen, ei valoa laisinkaan"

Tiiu Helinä on saavuttanut sen, jota moni on tavoitellut. Se on lyhyessä ajassa kyennyt nousemaan jossei nyt kansan, niin ainakin musiikkipiirien tietoisuuteen ja suosioon. Vieläpä täysin uutena pelaajana. Upea saavutus.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Nosto: Hipsteriyden ydin


Hyvää sunnuntaita, tai sen puolesta ihan hyvää mitä tahansa päivää minä satut tätä tekstiä lukemaan. Tänään päätin jakaa teidän kanssanne muutaman aatteen hipsteriydestä.

Hipsteri (engl. hipster) on slangisana, jota on 2000-luvulla käytetty väljästi kuvaamaan kaupunkilaista alakulttuuria, johon kuuluu indie-musiikin harrastus ja grungen tavoin työväenluokkainen pukeutuminen. Hipsterit lainaavat ja yhdistävät aiempien nuoriso- ja vaihtoehtokulttuurien vaikutteita, usein ironisesti.

En tiedä teistä, mutta minua on kutsuttu useasti hipsteriksi. Viimeksi eilen kun olin lähdössä töistä. Olin laittamassa nappeja korville kun kollegani kysyi, mitä musiikkia kuuntelen. 

En ehtinyt vastaamaan kun hän jo lisäsi "...varmaan jotain hipsteripaskaa". Pienen hiljaisuisuuden jälkeen vastasin "..jotain sellaista". Hän lisäsi ivalliseen sävyyn, "...Gloria Estefanin greatest hits?"

"...jotain sellaista", vastasin. Vastasin, vaikka eihän mulla ollut siinä vaiheessa hajuakaan mitä biisejä Estefanilla edes on. Nyt tiedän ja sanon vain, että onhan Conga nyt pommi biisi.

Minä välitän miltä näytän. Olen 25-vuotias, pukeuden siististi, käyn parturissa kerran kuukaudessa, käyn lenkillä, kylppärini kaapista löytyy Beckham-hajuvesi  ja katson peiliin ennen kuin lähden töihin. 

Tekeekö se minusta hipsterin? Vai kenties se, että hiukseni ovat leikattu muodikkaasti, farkkuni ovat kireät ja pidän converseja? Onko Tomi Björk hipsteri? Onko hipsteriys negatiivinen asia? 

Ei kukaan ainakaan ole tuonut hipsteriyttä koskaan positiivisessa valossa esiin. Itse olen ylpeä edellä mainitsemistani asioista. En ainakaan ole kuten kollegani, läski pahalta haiseva kaappialkoholisti.

Ehkä minä olen hipsteri. Ylpeä, naurettava hipsteri. Hento, ehkä vähän jopa poikiin päin kallistunut hipsteri. Hipsteriydessä ei ole mitään pahaa, se on vain muoti-ilmiö. Kyllähän näitä on nähty. 

Ja enpä ainakaan ole kultalusikka kädessä maailmaan syntynyt päämäärätön juppi. Kaikki mitä omistan on omalla rahalla ostettua.

Käyn töissä. Olen siitä todella ylpeä. Ajoin levy-yhtiön ylös ja alas. Olen siitäkin ylpeä. Ja tulen olemaan ylpeä vielä monesta muustakin asiasta.

Ja ainiin. Soittimessani ei soinut Gloria Estefan, eikä mikään muukaan hipsterpaska. Vaan Minä ja Ville Ahosen Mia

Mian jälkeen Blink 182, jonka jälkeen tyyppasin Husky Rescuen uuden ja vaihdoin Eevil Stöön. Hipsteripaskaa. Ainakin nyt tuo Mia. Onhan Ville Ahonenkin hipsteri, varmaan loppubändi myös.