Biisi: Blind Architect - Lebanon

On aika ottaa askel salaisen rakkauteni, post rockin pariin. Salainen on ehkä väärä sana, kiistelty olisi sopivampi. Post rock, eli postis  on parhaimmillaan parasta, pahimmillaan äärimmäisen tylsää, puritanistista ja naurettavaa. Genreen kuuluu kirjoittamattomia sääntöjä, jotka rajoittavat sen kehittymistä.

Laulua ei saa olla,  se ken laulaa ei ole true. Jokaisen biisin tulee loppua kitaratykittelyyn.  Kitaratykittelyn laadun määrää plektrakäden nopeus. Ja sepä se on todella siistiä. Mitä isompi valli, mitä enemmän kaikuja ja delayta, sitä isompi kliimaksi.

Omaan makuuni puhdas post rock on liian rajoittunutta. Monon keikka oli yksi tylsimmistä keikoista hetkeen. Ihailen post rockissa lähinnä genren bändien kykyä luoda isoutta, käsin kosketettavaa tunnetta, kauneutta ja ajattomuutta. Mielestäni parhaat post rock-yhtyeet hyödyntävät juuri näitä elementtejä, sitoutumatta genren kehitysvammaan.

Tänään esittelen teille suomalaista post rockia. Sellaisena kuin itse haluan post rockini tarjoiltavan. Blind Architect on kokkolalainen post-rock/shoegaze-yhtye. Yhtyeeltä on tähän mennessä tullut yksi EP.

Yhtyeen kitaristin kuoltua, bändillä oli kaksi mahdollisuutta. Lopettaa hommat, tai jatkaa loppuun asti. Onneksi yhtye päätti jatkaa, sillä nyt se valmistelee debyyttialbumiaan tuottaja Jonas Olssonin (mm. Callisto, Deep Insight) kanssa.

Albumi julkaistaan maaliskuun alussa. Siltä on tähän mennessä irroitettu kaksi sinkkua, viime vuoden puolelta Cure Me Dementia ja uusi musavideobiisi Lebanon.

#31 HANDLINGNOISE

Ensinnäkin hyvää uutta vuotta ja toisekseen voi hyvää huomenta. Vuosi 2013 on hyvä korkata proggiksella, joka meinasi tiputtaa allekirjoittaneen tuolilta.

Kun laitoin tämän helsinkiläisen post-rockahtavan orkesterin sähköpostissa linkkaaman debyytin soimaan, en voinut uskoa korviani. Huh, voiko tämä olla Suomesta? Ja miksi en ole koskaan aikaisemmin kuullut bändistä, onko tästä edes kirjoitettu missään?

Itse sulloisin yhtyeen jonnekin Mogwain, Magyar Possen, Monon ja Circlen välimaastoon. Hallittua kaaosta, kaunista melodiaa. Järjen ja järjettömyyden rajoilla tapahtuvaa vaarallista harmoniaa.

HANDLINGNOISEn ei  todellakaan ole kaikille. Sanoisin, että yhtyettä joko rakastaa, tai ei voi sietää. Oli miten oli. Ainakin yllämainittujen yhtyeiden fanit voivat ammentaa tästä lusikkakaupalla.

Kuitenkin hienointa tässä on se, että Hannibalin tasoisella materiaalilla mentäisiin esim. briteissä heittämällä kiertueelle. Suomessa yhtyettä tuskin uskalletaan buukata edes annankadun Hammersmithiin. Onneksi on Lepis!