Näytetään tekstit, joissa on tunniste constables. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste constables. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. toukokuuta 2013

Nosto: WNSAC SUMMER INDIE


Kaikki rakastaa silmälasipäisiä eläimiä. Aluksi ajattelin valita kissan, mutta en löytänyt mitään ihan hirmu hyvää. Valitsin koiran, jolla on kaulahuivi ja lähes tismalleen samanlaiset silmälasit kuin itselläni.

Asiaan. Jokin aika sitten mua pyydettiin tekemään soittolista yhdelle striimipalvelulle. En lukenut viestiä kunnolla, joten päädyin tekemään Spotify-pohjaisen listan (hölmö kun olen).

Koska suurinta osaa listalle valituista biiseistä, ei löydy kyseisen striimipalvelun listoilta (koska ovat omakustanteita), päätin tehdä heille uuden listan ja jaan kanssanne ao. prototyypin.

Ilman sen suurempia esittelyjä, tarjoilen teille WNSACin ensimmäisen soittolistan. Kutsun sitä provosoivasti WNSAC SUMMER INDIEksi. Soittolista pitää sisällään 45 minuuttia timantin kovaa suomalaista indierockia, uutta ja ei niin uutta.

Suurin osa valikoiduista bändeistä on myös tässä blogissa esiteltyjä. Koitin  hakea  listalle sellaisia biisejä, jotka yksi: muodostavat hyvän jatkumon, kaksi: ovat mielestäni timmejä.

Lista on julkinen ja suosittelen kuuntelemaan läpi. Kaikissa listan bändeissä on huimasti potentiaalia. Hyvää viikonloppua!

torstai 23. toukokuuta 2013

Levy: Constables - Bedroom Culture EP


"It's a hell of a day for blogging", said no one ever, mutta kun nyt on näin. Byggmaxissa on näin. Sori. On torstai ja kesälomani toinen puolisko. Täpinäfaktori on kohillaan. Lisäksi tänään julkaistiin Cisionin blogilistaus, jossa We Never Stood A Chance ylsi kuudennelle sijalle. 

En tiedä millä kriteereillä mittaus on tehty kun kerran varmasti omaa blogiani luetumpi Stop, shake, honey, go loistaa totaalisella puuttumisellaan.

Aina ei voi mennä nappiin ja kukaan ei syntynyt maailmaan täydellisenä. Kevyempiin aiheisiin. Tässäkin blogissa muutamaan kertaan noteerattu Constables julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden EP:n.

Constables on siinä määrin mielenkiintoinen orkesteri, että puolentoista vuoden olemassaolonsa aikana bändi on takonut enemmän hittipotentiaaliltaan katosta ulos puskevia menoralleja kuin moni bändi koko urallaan. Lisäksi jäsenet ovat nuoria ja kunnianhimoisia.

Bändillä on kaikki palaset kohdillaan. Oma äänikin on löytymässä, vaikkakin vielä ehkä seikkaillaankin enimmäkseen Interpolin, Two Door Cinema Clubin ja Disco Ensemblen välimaastossa.

Ei huonot referenssit, eikä pöllömpi ole myöskään Bedroom Culture. EP on selvästi aiempia julkaisuja vimmakkaampi, kypsempi ja suorempi. Lisäksi yhtye ei kuulosta enää niin hittihakuiselta kuin aiemmin. 

Uskoisinkin, että pidemmässä juoksussa uusi EP kestää kuuntelua paremmin kuin aiemmat Opening Night ja Colours EP:t. Ehkä siksi, että Bedroom Culture on yhtenäisempi kokonaisuus kuin aiemmat. Lisäksi EP soundaa todella hyvältä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään mikä jää harmittamaan.

Jokaisessa biisissä on se oma juttunsa. Tällä kertaa ei niin ilmiselvästi kuin aiemmissa EP:issä. Hauskasti nimetyn Ludovicon riffittelystä Runin lautastenpaiskonta-komppiin ja In Circlesin Audioslavemäisestä kertsistä Wear Me Outin jopa System Of A Downmaiseen laukkaamiseen.

Kaiken kaikkiaan Bedroom Culture on kunnon audionugetti. Constablesin kokoiselta bändiltä se on aikamoinen urotyö. Tälle bändille saa odottaa valoisaa tulevaisuutta. Constables on osoittanut kykenevänsä rakentamaan toimivan kokonaisuuden uhraamatta ilmaisustaan mitään olennaista.

Nostan EP:ltä mielestäni timmeimmän biisin, In Circlesin. Mielestäni se on näistä neljästä eniten Constablesin itsensä kuuloinen kappale. Lisäksi, jos olisin Yle X:llä töissä pamauttaisin sen välittömästi tehosoittoon, wink wink.


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Biisi: Constables - Colours



Ei hätää. Tästä blogista ei ole tulossa uutisten jakamiseen keskittynyt biisiblogi. Kuten vähän aikaan sitten kirjoittelinkin, olen löytänyt aika pommeja bändejä viime aikoina, tai ainakin pommeja biisejä. Otan oikeuden pitää pientä breikkiä bändiesittelyistä ja keskityn biiseihin. Tämä teksti saattaa mennä vähän enemmän vastineen, kuin hypetyksen puolelle, mutta koittakaa jaksaa.

Singin' Drunken Lullabies
postasi eilen kotimaan katsauksen. Listan kärjessä sattui olemaan eräs bändi, jota olen itsekin pitänyt silmällä. Constables, nuorten helsinkiläisten jannujen indie rock-yhtye, joka julkaisi kesäkuussa ensimmäisen singlensä Colours / Still. Constablesista ei ole kirjoitettu vielä käsittääkseni missään muualla kuin SDL:ssä ja nyt minun blogissani. Vaikka en itsekään rakastunut bändiin heti, viimeistään 3 kuuntelukerran kohdalla oli selvää, että Constablesin musiikissa on järkeä.

Uskoisin, että syy miksi Constables tippuu niin kovaa on se, että yhtye muistuttaa minua vanhasta Disco Ensemblestä. Nuoria, intohimoisia kavereita, rinta koholla, soittamassa rockia. Upeeta. Asennetta. Rockissa 80%  on kiinni asenteesta. Sitä joko on, tai ei ole. Toinen juttu, mikä herätti kiinnostukseni. Bändi on jo  aikaisessa vaiheessa rajannut itsensä ulos trendikkäästä ysäri-junasta. Soundi on huomattavasti puhtaampi ja tuotetumpi. Constables ei haikaile, vaan on rehdisti 2000-lukua.

Mielestäni bändin soittotaito on täysin napissa.  Laulajan ääni on vielä vähän raaka, mutta taitoa löytyy ja ääntäminen on kunnossa. Laulaja jää kaipaamaan enää viskiä ja savuisia bäkkäreitä. Mitä tulee itse biiseihin, jos jotain nipottamista, niin Colours ei kasva tarpeeksi, biisi voisi olla vielä isompi loppua kohden ja olisin itse jättänyt tässä vaiheessa Stillin julkaisematta. Se heikentää Coloursin voimakasta ensivaikutelmaa ja olisi toiminut paremmin uutena sinkkuna syksyllä. 

Haluan kannustaa Constablesia olemaan vielä röyhkeämpi.  The Nationalin, Hurtsin ja Interpolin haaskalla on tilaa. Siihen päälle vaan Lapkon koukkujunttaa niin koktail alkaa olemaan valmis. Ei ole häpeä lainata, oikeasti. Kunhan ei koskaan palauta ja muistaa kiittää. Ja mitä tulee persoonallisuuteen, ei kannata katsoa Poria pidemmälle. Suomi on lainaamisen luvattu maa. Ei täällä kukaan mitään ole itse keksinyt.

Vahvin pointti tässä kaikessa, ja syy miksi kai alunperinkin tätä postausta lähdin kirjoittamaan on se, että jos näin nuoren yhtyeen ensimmäinen demo, koska sehän tämä on, kuulostaa näin älyttömän hyvältä, niin morjes! Siis ihan oikeasti MORJES! Voitte jätkät mennä tylysti kenkimään ne Suburban Triben bändärit mäkeen sieltä Loosen  yläkerran loosista ja taputtaa itsiänne isolla kädellä selkään. Just näin.