Nosto: Hipsteriyden ydin

Hyvää sunnuntaita, tai sen puolesta ihan hyvää mitä tahansa päivää minä satut tätä tekstiä lukemaan. Tänään päätin jakaa teidän kanssanne muutaman aatteen hipsteriydestä.

Hipsteri (engl. hipster) on slangisana, jota on 2000-luvulla käytetty väljästi kuvaamaan kaupunkilaista alakulttuuria, johon kuuluu indie-musiikin harrastus ja grungen tavoin työväenluokkainen pukeutuminen. Hipsterit lainaavat ja yhdistävät aiempien nuoriso- ja vaihtoehtokulttuurien vaikutteita, usein ironisesti.

En tiedä teistä, mutta minua on kutsuttu useasti hipsteriksi. Viimeksi eilen kun olin lähdössä töistä. Olin laittamassa nappeja korville kun kollegani kysyi, mitä musiikkia kuuntelen. 

En ehtinyt vastaamaan kun hän jo lisäsi "...varmaan jotain hipsteripaskaa". Pienen hiljaisuisuuden jälkeen vastasin "..jotain sellaista". Hän lisäsi ivalliseen sävyyn, "...Gloria Estefanin greatest hits?"

"...jotain sellaista", vastasin. Vastasin, vaikka eihän mulla ollut siinä vaiheessa hajuakaan mitä biisejä Estefanilla edes on. Nyt tiedän ja sanon vain, että onhan Conga nyt pommi biisi.

Minä välitän miltä näytän. Olen 25-vuotias, pukeuden siististi, käyn parturissa kerran kuukaudessa, käyn lenkillä, kylppärini kaapista löytyy Beckham-hajuvesi  ja katson peiliin ennen kuin lähden töihin. 

Tekeekö se minusta hipsterin? Vai kenties se, että hiukseni ovat leikattu muodikkaasti, farkkuni ovat kireät ja pidän converseja? Onko Tomi Björk hipsteri? Onko hipsteriys negatiivinen asia? 

Ei kukaan ainakaan ole tuonut hipsteriyttä koskaan positiivisessa valossa esiin. Itse olen ylpeä edellä mainitsemistani asioista. En ainakaan ole kuten kollegani, läski pahalta haiseva kaappialkoholisti.

Ehkä minä olen hipsteri. Ylpeä, naurettava hipsteri. Hento, ehkä vähän jopa poikiin päin kallistunut hipsteri. Hipsteriydessä ei ole mitään pahaa, se on vain muoti-ilmiö. Kyllähän näitä on nähty. 

Ja enpä ainakaan ole kultalusikka kädessä maailmaan syntynyt päämäärätön juppi. Kaikki mitä omistan on omalla rahalla ostettua.

Käyn töissä. Olen siitä todella ylpeä. Ajoin levy-yhtiön ylös ja alas. Olen siitäkin ylpeä. Ja tulen olemaan ylpeä vielä monesta muustakin asiasta.

Ja ainiin. Soittimessani ei soinut Gloria Estefan, eikä mikään muukaan hipsterpaska. Vaan Minä ja Ville Ahosen Mia. 

Mian jälkeen Blink 182, jonka jälkeen tyyppasin Husky Rescuen uuden ja vaihdoin Eevil Stöön. Hipsteripaskaa. Ainakin nyt tuo Mia. Onhan Ville Ahonenkin hipsteri, varmaan loppubändi myös.

 

Nosto: Facebookiton viikko, osa 2

Alkuperäisen ajatuksen mukaan tämän viikon kaikkien postauksien tulisi käsitellä facebookitonta viikkoa, jonka aloitin sunnuntaina. Aloin kuitenkin harkitsemaan tempauksen järkevyyttä. En siksi, että olisin palaamassa facebookiin, vaan siksi, etten millään raaskisi uhrata kokonaista viikkoa yksistään facebookille. 

Lisäksi nämä postaukset tuntuvat lähinnä olevan korvike kaikelle sille, mitä normaalisti postaan facebookiin pienemmissä määrissä. Että niin, onko tämä kaikki sitten kuitenkin itsepetosta.

Oli miten oli, nyt ei tule ainakaan hengailtua  facebookissa ihan hengailun vuoksi. Kerkeää tekemään asioita, lähes tylsyyteen asti. Sen lisäksi, että olen ensimmäisen kerran kahteen vuoteen ehtinyt oikeasti säveltää musiikkia ja demottelemaan, olen ehtinyt kuuntelemaan musiikkia.

Eilisen postauksen jälkeen olo oli melko ahdistunut. Onneksi olo meni illan mittaan ohi ja tänään aamulla fiilis oli taas todella hyvä. Peräti niin hyvä, että meinasin höynäyttää itseni päivittämään statukseni.

Koen, että ajatuksenjuoksuni on selkeämpää. Vielä ennen sunnuntaita, aina kun olin pääsemässä kiinni hyvään ajatukseen, kaivoin kännykän taskustani ja tarkistin oliko joillain toisillakin joitain hyviä ajatuksia.

Naurettavaa, mutta totta. 

Nyt on tullut funtsittua. Esimerkiksi eilen vietin pitkän tovin miettien Nalle Östermanin blogitekstiä. Olin lukenut sen jo aiemmin, mutta en ajatuksella. Tekstissä ennen kaikkea seuraava osio pisti miettimään:

"Tehdään kaksi asiaa välittömästi selväksi: minä rakastan musiikkia. Minä inhoan musiikkiteollisuutta.

Musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Kun kirjoitin ensimmäisiä juttujani Rumba-lehteen 1980-luvun lopulla, en kirjoittanut niitä päästäkseni musiikkiteollisuuteen.

Kirjoitin niitä rakkaudesta musiikkiin. Eräänä päivänä huomasin olevani osa musiikkiteollisuutta.

Siitä kesti vielä pitkään huomata, kuinka monen musiikkiteollisuuden ihmisen aurinkoisen hymyn taakse kätkeytyy valheellista petollisuutta ja kieroa laskelmointia."

Todella hienosti ja rohkeasti sanottu. Tavallaan Nalle on kaikessa ristiriitaisuudessaan melko inspiroiva henkilö.  Jotenkin samaistun tähän Nalleen, jota en tunne, mutta taas tavallaan uskon tuntevani.

Näen itse Suomen musiikkiteollisuuden vain pienen kivenhakkaajien salaseuran ylläpitämänä lavasteena. Lavasteena, jonka takana taataan mahdollisimman monen ketkun tasainen ja mielellään mahdollisimman korkea elintaso.

Onneksi elämme musiikkiteollisuuden murroksessa ja tuo lavaste on romahtamassa, sillä (lainaan) musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Ehkä romahduksen myötä myötähäpeää aiheuttavan Emma-gaalankin televisiointi vihdoin lopetetaan.

Tällaista pohdintaa tänään. Haluaisin lopettaa postauksen Minä Ja Ville Ahoseen. Minä Ja Ville Ahosen debyytti sai minut aikoinaan lopettamaan musiikin tekemisen. Se oli mielestäni täydellinen albumi. Onneksi se ei jäänyt ainoaksi, sillä Mia on osoittanut, että täydellisyyttä on monenlaista ja muotoista. Pitää vaan osata pitää silmät auki.