Näytetään tekstit, joissa on tunniste rumba. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rumba. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Biisi: SATR - Ahora and The Tipsy Queen


Hehh, blogini on joutunut jollekin hämärälle tiedotuslistalle. Eilen postilaatikkooni pamahti seuraavanlainen tiedote:  "Iron Maiden Trooper -britti ale saapui Suomeen! Huikean suosion maailmalla saavuttanut Trooper on yksi historian suurimpia britti ale lanseerauksia kautta aikojen! Nyt Servaali tuo tämän ainutlaatuisen olutnautinnon Iron Maiden- ja olutfanien onneksi myös Suomeen."

En tiedä kenelle tein palveluksen jakamalla tiedotteen uudesta Iron Maiden bissestä, mutta toivon, että panimo näkee tämän postauksen ja lähettää minulle laatikon Trooperia. Bändistä en niinkään välitä, mutta Trooper on tykki bisse.  Kirjoitinko bisse, tarkoitin biisi.

Jatkekaan Iron Maidenista hieman erilaisiin säveliin, nimittäin seinäjokelaiseen Streak and the Raveniin. Jotkut ehkä tietävätkin läheisestä suhteestani yhtyeeseen. Toimin jonkin aikaa yhtyeen keikkamyyjänä ja olin mukana sekä yhtyeen debyyttialbumin äänityssessioissa (ja kilpailemassa saunomisen pohjanmaan mestaruudesta), että mukana debyyttialbumin julkaisuprosessissa.

On ollut ilo nähdä miten bändin kuulijakunta on laajentunut tasaiseen tahtiin. Itse odotin debyyttialbumin räjäyttävän Suomessa pankin totaalisesti. Nyt kattilassa kiehuu, mutta kukaan ei ole uskaltanut raottaa kannen reunaa. Hyviä asioita kuitenkin tapahtuu jatkuvasti. Roomakaan ei rakennettu päivässä.

Bändi julkaisi jonkin aikaa takaperin uuden sinkun, tai ehkä ennemminkin albumimaistiaisen nimeltä Ahora and The Tipsy Queen. Kappaleeseen todella näyttävän musiikkivideon toteutti ja ohjasi Otso Filmin Otto Kylmälä, jonka käsialaa oli myös  Speed Of Light-sinkun video. 

Singin' Drunken Lullabies-blogin Markku kirjoitti, että uusi video avasi hänen silmänsä ja korvansa SATRille. Markun postaus oli erittäin mieluisa ja  toivon, että saman kokevat myös muut alalla vaikuttavat ihmiset. Olen melko varma, että syy miksi bändi on mennyt niin monelta ohi on juurikin se, että levy on jäänyt syystä, tai toisesta kuuntelematta.

Totuus kun on se, että kukaan ei tee Suomessa tällaista musiikkia. Mielestäni bändin dumaaminen sen perusteella, että joku X-bändi maailmalla kuulostaa vähän samalta on hölmöä. Ja viimeistään yhtyeen keikalla kuurokin tajuaa kuinka räjäyttävän hienosta jutusta on kyse. Älä anna SATRin lipua enää ohitsesi. Kadut sitä myöhemmin. Jos et usko, mene itse katsomaan. Provinssirock, Rumba-lava, 00.45, illan viimeinen esiintyjä. Haaste on heitetty.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nosto: Facebookiton viikko, osa 4


Hups. Vierähtipä päivä jos toinenkin bloggaamatta. Ei hätää, täällä ollaan edelleen, facebookittomana ja stressittömänä. Olen ilmeisesti ollut kiireinen, sillä en ole ehtinyt kirjoittamaan. Pyrin postaamaan aina ajan kanssa. Vaikka postaukseni olisivatkin välillä lyhyitä, tykkään tehdä ne ajatuksen kanssa.

Huomasin uusimmassa Rumba-lehdessä kaksi asiaa. Ensinnäkin blogiani oltiin siteerattu upean The Scenesin esittelyssä (todella siisti tunne). Blogini ei enää ole anonyymi. Rumban toimituksen salapoliisit räjäyttivät kannen tältä mysteerimieheltä. Blogimaailman yön prinssi on paljastettu. On varmaan korkea aika vetää maski pois naamalta ja alkaa kirjoittaa omalla nimellä.

Toinen asia mikä Rumbassa tarttui silmään oli eräs levyarvio, tai itseasiassa eräät. Ja itseasiassa ei vaan viime numerossa, vaan viimeisimmissä numeroissa. Käykääpä tsekkaamassa. Ylitin rajan ja annoin palautetta kirjoittajalle Twitterissä. Tämä oli virhe. Hävettää, pyydän anteeksi.

Olen antanut ennenkin palautetta levyarvioista. Otan helposti siipeeni arvioista, joissa artisteja parjataan epäolennaisista asioista ja itse levylle ei uhrata juuri sanaakaan palstatilaa.

Ehkä tällä kertaa eniten harmitti se, että kirveestä sai useampi hyvässä nosteessa oleva kotimainen, joista yksi oli meidän tallin bändi, ja kyseessä oli Rumba-lehti, jossa kriitikon sana  tuntuu olevan kuin pyhä teksti raamatussa. Ja kritiikit välillä melkoisia ristiinnaulitsemisia.

Kriitikoilla on vieläkin todella suuri vaikutus. Ei niinkään kuluttajiin, mutta alan muihin toimijoihin. Liian usein levy jää kuuntelematta murskaavan kritiikin takia. Kriitikot voivat halutessaan luoda uuden bändin, mutta myös mestata sen.

Heitänkin haasteen, kuunnelkaa ne yhden ja kahden tähden levyt. Saatatte yllättyä. Mitä tulee meidän leibeliin, niin alkaa näyttämään siltä, että tehdään pian tilaa uusille pyrkyreille.

Jos ura levybisneksessä kiinnostaa, tässä pieni protip: kasvattakaa kova nahka, sainatkaa bändejä, joissa on tyyppejä, jotka on tyyppejä, tai tuntee tyyppejä (riittää myös, jos itse olet tyyppi), muuttakaa Helsinkiin ja naikaa sisäpiiriin.

Ja muistakaa olla sainaamatta indie-rockia.



tiistai 12. maaliskuuta 2013

Nosto: Facebookiton viikko, osa 2



Alkuperäisen ajatuksen mukaan tämän viikon kaikkien postauksien tulisi käsitellä facebookitonta viikkoa, jonka aloitin sunnuntaina. Aloin kuitenkin harkitsemaan tempauksen järkevyyttä. En siksi, että olisin palaamassa facebookiin, vaan siksi, etten millään raaskisi uhrata kokonaista viikkoa yksistään facebookille. 

Lisäksi nämä postaukset tuntuvat lähinnä olevan korvike kaikelle sille, mitä normaalisti postaan facebookiin pienemmissä määrissä. Että niin, onko tämä kaikki sitten kuitenkin itsepetosta.

Oli miten oli, nyt ei tule ainakaan hengailtua  facebookissa ihan hengailun vuoksi. Kerkeää tekemään asioita, lähes tylsyyteen asti. Sen lisäksi, että olen ensimmäisen kerran kahteen vuoteen ehtinyt oikeasti säveltää musiikkia ja demottelemaan, olen ehtinyt kuuntelemaan musiikkia.

Eilisen postauksen jälkeen olo oli melko ahdistunut. Onneksi olo meni illan mittaan ohi ja tänään aamulla fiilis oli taas todella hyvä. Peräti niin hyvä, että meinasin höynäyttää itseni päivittämään statukseni.

Koen, että ajatuksenjuoksuni on selkeämpää. Vielä ennen sunnuntaita, aina kun olin pääsemässä kiinni hyvään ajatukseen, kaivoin kännykän taskustani ja tarkistin oliko joillain toisillakin joitain hyviä ajatuksia.

Naurettavaa, mutta totta. 

Nyt on tullut funtsittua. Esimerkiksi eilen vietin pitkän tovin miettien Nalle Östermanin blogitekstiä. Olin lukenut sen jo aiemmin, mutta en ajatuksella. Tekstissä ennen kaikkea seuraava osio pisti miettimään:

"Tehdään kaksi asiaa välittömästi selväksi: minä rakastan musiikkia. Minä inhoan musiikkiteollisuutta.

Musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Kun kirjoitin ensimmäisiä juttujani Rumba-lehteen 1980-luvun lopulla, en kirjoittanut niitä päästäkseni musiikkiteollisuuteen.

Kirjoitin niitä rakkaudesta musiikkiin. Eräänä päivänä huomasin olevani osa musiikkiteollisuutta.


Siitä kesti vielä pitkään huomata, kuinka monen musiikkiteollisuuden ihmisen aurinkoisen hymyn taakse kätkeytyy valheellista petollisuutta ja kieroa laskelmointia."

Todella hienosti ja rohkeasti sanottu. Tavallaan Nalle on kaikessa ristiriitaisuudessaan melko inspiroiva henkilö.  Jotenkin samaistun tähän Nalleen, jota en tunne, mutta taas tavallaan uskon tuntevani.

Näen itse Suomen musiikkiteollisuuden vain pienen kivenhakkaajien salaseuran ylläpitämänä lavasteena. Lavasteena, jonka takana taataan mahdollisimman monen ketkun tasainen ja mielellään mahdollisimman korkea elintaso.

Onneksi elämme musiikkiteollisuuden murroksessa ja tuo lavaste on romahtamassa, sillä (lainaan) musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Ehkä romahduksen myötä myötähäpeää aiheuttavan Emma-gaalankin televisiointi vihdoin lopetetaan.

Tällaista pohdintaa tänään. Haluaisin lopettaa postauksen Minä Ja Ville Ahoseen. Minä Ja Ville Ahosen debyytti sai minut aikoinaan lopettamaan musiikin tekemisen. Se oli mielestäni täydellinen albumi. Onneksi se ei jäänyt ainoaksi, sillä Mia on osoittanut, että täydellisyyttä on monenlaista ja muotoista. Pitää vaan osata pitää silmät auki.

perjantai 24. elokuuta 2012

Nosto: Ilmaisen sanan merkitys

Musiikki & Media 2011
Minulta kysytään aina silloin tällöin miksi kirjoitan ainoastaan suomalaisista bändeistä. Syy on yksinkertainen, mutta ei ilmiselvä. Suomen musiikkikentässä ja nimenomaan "autotallikentässä" tapahtuu niin paljon mielenkiintoisia uusia asioita, ettei minulla nytkään riitä resurssit kattamaan niitä kaikkia. Kun tämän kertoo n.10 000,  päästään lähelle lukua, kuinka paljon mielenkiintoisia asioita autotallikentässä tapahtuu ympäri maailmaa.

Itsekin levy-yhtiötä pyörittävänä ihmisenä tiedän kuinka vaikeaa on saada palstatilaa medialta. Varsinkin, jos ei ole laittaa julkaisun promootiobudjettiin kuin sen 500-1000€. Sillä ei paljoa saa. Siksi on fiksua hakea julkaisuille huomiota rahasta riippumattomista medioista, blogeista. Totuus kun on, että tämän päivän sosiaaliseen mediaan keskittyneessä yhteiskunnassa esim. Stopshakehoneygon sana painaa timelinella jaettuna aivan yhtä paljon kuin esimerkiksi Rumban. Ja jos Nuorgam  kirjoittaa, niin hallelujah!

Suomalaisista pikkubändeistä kirjoitetaan harmittavan vähän. Meillä on täällä aivan älyttömän voimakas ja kansainvälistä potentiaalia omaava bändirintama. Meidän pitäisi herätä siihen mitä meillä on ja koittaa kehittää sitä eteenpäin, että bändimme voivat jonain päivänä kilpailla ulkomailla. Meidän ei pitäisi keskittyä siihen "miten paljon parempaa musiikkia ulkomailla tehdään". Jos nuoret bändit saisivat Suomessa edes joskus ansaitsemansa huomion isommilta medioilta ilmaiseksi, saattaisi meidänkin autotallikentässä olla hieman erilaisesta voimaa. Keikoillakin kävisi porukkaa ja olisipa ainakin jotain näytettävää ulkomaalaisille agenteille Musiikki & Mediassa. Eipä siinä sitten tarvitsisi kusi housussa sönkättää miten vaikeaa Suomessa on saada ilmaista palstatilaa.

Mainoksen ostaminen on tänä päivänä melkeimpä ainoa väylä musalehtien sivuille ja mainostaminen on kallista. Tukia saa ja pitää hakea. On kuitenkin varmaan sanomattakin selvää, että Esek ja Luses ovat autotallibändeille tyhjä arpa. Ilman edustusta on vaikea saada tukia ja voin todeta kokemuksen pohjalta, että eipä edustuksen kanssakaan tuista ole mitään takuita. Onneksi blogien sanat ovat ilmaisia. Ja jos esimerkiksi oman blogini sanat tuovat bändille edes yhden uuden kuuntelijan, on sanoillani merkitystä.