Mainos: SÄHKÖÄ-klubi la 17.8.

Tässä ikuisuuden pituisen Flow-raportin kirjoitustohinan välissä on hyvä palata arkisempiin asioihin. Näemmä ensi lauantaina nimittäin juhlitaan jälleen Tampesterissa SÄHKÖÄ-klubia. Ja allekirjoittanut tottakai  mukana.

Niille, jotka eivät vielä tienneet, SÄHKÖÄ-klubi on n. kerran kahdessa kuukaudessa järjestettävä klubi, joka esittelee sähköisiä elementtejä musiikissaan yhdisteleviä artisteja ja orkestereita. 

Ensi lauantaina lavalla nähdään tamperelainen Ninni Forever Band, tässäkin blogissa lähes indiejumalan maineeseen noussut Aves, sekä yksi all-time-favourite-helsinkiläis-yhtyeistäni, JESSE.

SÄHKÖÄ-klubin ideana on alusta asti ollut tuoda pieni palanen eurooppalaista klubikulttuuria Tampereelle. Toistaiseksi bileitä ollaan vietetty mm. LCMDF, Zebra And Snake, Eevil Stöö & I Was A Teenage Satanworshipperin merkeissä. Ja hauskaa on ollut.

Tapahtuman tapahtumapaikaksi on valikoitu Ravintola Telakka yksinkertaisesti sen kapasiteetin ja tunnelman takia. Telakalla basso jyskyy niin, että pöydät tärisevät ja hiki nousee pintaan kun lämpötila kohoaa. Kaikki mitä oikeanlaisen tunnelman luontiin tarvitaan?

Jos et vielä ole ottanut osaa karkeloihin, nyt olisi mahdollisuus. Itseasiassa voit vielä skoorata itsellesi ilmaislipun ensi lauantain eventistä (linkki). Tyypillisesti sen lisäksi, että SÄHKÖÄ-klubissa on kivaa, on siellä keskimääräistä musiikkitapahtumaa korkeampi saatillepääsyn mahdollisuus.

Tässä vielä biisi JESSEn viime vuonna julkaisemalta III-albumilta. Juonnettakoon biisi sisään vaikka faktalla, että Facebook kielsi SÄHKÖÄ-klubia mainostamasta tapahtumaa JESSEn levykannella, sen loukkaavan ja korkean seksuaalisen sisällön takia.

Lavalla: AVASAXA, IWATSW, SATR

(c) Kane Heinonen

Niin siinä sitten lopulta kuitenkin kävi, että ensimmäinen SÄHKÖÄ-klubi tanssittiin loppuunmyydyllä Telakalla. Kiitos ansiokkaan pöytien ulosraivauksen, kaikki ihmiset mahtuivat mukavasti sisään ja jäipä lavan eteen vielä kunnioitettavan kokoinen tanssilattiakin.

Illan aloitti Avasaxa. Aiemminkin kiitosta tässä blogissa kerännyt Avasaxa tuntui olevan todella hyvässä vedossa. Ei mennyt kauankaan kun ensimmäiset ihmiset uskaltautuivat Telakan laitamilta keskiöön tanssimaan ja kun jää oli murrettu Avasaxan biitit keräsivät enemmän ja enemmän porukkaa tanssilattialle. Hatunnosto paikkaavalle miksaajalle. Nyt Avasaxan basarit oikeasti jytisivät. Ehkä juuri sen takia Avasaxan keikka oli todella makeaa kuunneltavaa.

Pian Avasaxan jälkeen lavan valtasi I Was A Teenage Satanworshipper. Toiveideni mukaisesti bändin fokus oli uudessa materiaalissa. Teinisaatanat saattavat olla yksi Suomen ala-arvostetuimmista bändeistä. Jostain syystä bändi ei vieläkään ole lyönyt läpi ja syy ei ole ainakaan yhtyeen livesoitossa. Näyttävien valojen ja hyvän miksauksen turvin bändi tykitteli tiukan puolituntisen.

Teinisaatanoiden jälkeen massiivisen roudauksen jälkeen lauteille nousi illan pääesiintyjä Streak And The Raven. Näillä vaihein Telakka oli jo niin täynnä, että jengiä oli tanssilattiantäydeltä. Laskeakseni yhtä biisiä vaille koko Love & War-albumin soittanut yhtye tuntui tipahtavan jengille kuin napakka syvyyspommi-shotti. Tyylikkäästi farkkuliivein ja aurinkolasein varustautunut varisparvi tanssitti Telakan nurin.

Keikkojen jälkeen ei ollut kenellekään epäselvää, että Suomen elektronisen musiikin tulevaisuus, tai ainakin osa siitä nähtiin juuri SÄHKÖÄ-klubilla, tuona iltana. Ei voi muuta sanoa kuin voi morjes. Tämä oli siistiä, näitä iltoja lisää.

Nosto: Sähköä-klubi

Tänään, jos satut olemaan Suomen kauneimmassa kaupungissa, Tampereella, tule käymään Telakalla Sähköä-klubilla. Klubi on pyhitetty elektronisia elementtejä musiikkinsa sekoitteleville yhtyeille/artisteille. Liput on seitsemän euroa ja bändit,  mielestäni omissa genreissään Suomen parhaimpia.

Lavalla nähdään tänään minimalisista synarakentelua edustava Streak And The Raven (levyjulkkarit), tasaisempaa tanssibiittiä tykittelevä I Was A Teenage Satan Worshipper, sekä ultimaattinen lattiansulattaja Avasaxa.

Soitto alkaa klo 22, mutta kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä ainakin eventin perusteella tapahtuma tulee myymään loppuun. Tästä ei kuitenkaan pidä kauhistua, koska harvinaisuudessaan on vaan yksinkertaisesti aina todella siistiä kun indietapahtuma myy loppuun.

Sähköä-klubille on luvassa myös jatkoa, sillä uusia päiviä ja esiintyjiä buukkaillaan kokoajan. Luvassa on iltamia ainakin Tampereelle. Ideoita voi käydä tiputtelemassa klubin facebook-ryhmään, joka löytyy blogin vasemmasta laidasta.

Ja niille, jotka eivät paikanpäälle pääse, we never stood a chance raportoi.

Lavalla: Pintandwefall & Satan's Fingers

Eilen kävi niin onnekkaasti, että allekirjoittaneelle avautui mahdollisuus tutustua Tampereen yöelämään. Selailtuani facebookista ohjelmatarjontaa, bongasin Telakan eventin: Pintandwefall + Satan's Fingers, 7€. Yeah!

Porhalsin Telakalle pää kolmantena jalkana ja ehdin juuri ovesta sisään kun Satan's Fingers oli vetämässä viimeisiä biisejään. Bändi tarjoili valikoiman hyviä biisejä ja mukavaa DIY-touhuamista.

Satan's Fingers on epäilemättä pariskuntabändi. Jos ei ole, niin potentiaalia olisi. Duo vaikuttaa juuri niiltä kavereilta, jotka lässyttävät toisilleen julkisesti ja pussailevat kaveriporukassa. Yleinen vire oli kuitenkin hyvä ja jengi tuntui diggailevan. Telakalla oli jo ensimmäisen bändin aikana mukavan täyttä.

Pinttarit aloittivat siinä yhdentoista ja puolikahdentoista korvilla. Oli selvää, että Pinttareita oltiinkin jo odotettu Tampereella. Viime kerrasta oli kulunut aikaa. Ennen Pinttareiden keikkaa nekin tyhjät raot yleisössä, mitä Satan's Fingersin aikana oli ollut, täyttyivät.

Pinttareiden setti oli sekoitus uutta ja vanhaa. Pääpaino oli kuitenkin selvästi uuden levyn materiaalissa. Olenko jo muuten kertonut, että Pinttareiden uusin levy on mielestäni todella hyvä, ehdottomasti bändin paras.

Telakka, vaikka Suomen paras ravintola onkin, osoittautuu aina välillä haasteelliseksi bändeille. Olen todistanut tämän aiemminkin ja tällä kertaa vaikeudet osuivat Pintandwefallille.

Bändin soundi ei meinannut alkuun pysyä kasassa. Tuntui siltä, että vaihtuvien instrumenttien, dynamiikan ja liidilaulajien aiheuttamat jatkuvat tasovaihtelut vaikeuttivat tasapainon löytymistä.

Etenkin uuden levyn biisit kuulostivat paikoitellen niin epäbalanssisilta, että (lievästi liioitellen) kappaleet tunnisti vasta kertosäkeiden laulumelodioista.

Oletan, että lavamonitoroinnissa oli myös ongelmia, sillä normaalisti enkelimäisen kauniisti laulavat pintit eivät tahtoneet pysyä äänessä. Ääniongelmille oman osansa taisi tarjota myös eilinen Turun keikka, joka oltiin mitä ilmeisimmin vedetty täysillä.

Oli kiva kuulla uusia biisejä livenä. Vaikka vanhat biisit rullasivatkin huomattavasti uusia isommalla itsevarmuudella, mm. When I Make A Sound toimi kuin ilmaveivi. Vanha ja uusi materiaali olivat kuitenkin kuin yö ja päivä. Kappaleiden yleisfiilikset heittivät niin paljon, että setti ei tuntunut etenevän kovin lineaarisesti.

Olisin toivonut, että Pinttarit olisivat rohkeasti vieneet uuden Be My Baby-albumin myötä saavuttamansa tekemisen tason myös keikoille. Olisi ehkä ollut jopa bändille edullisempi ratkaisu rajata rohkeasti vanha materiaali kokonaan pois setistä.

Tällä tavoin yhtyeen live olisi ollut huomattavasti yhteneväisempi. En sano ettenkö nyt olisi viihtynyt, viihdyin hyvin. Mutta nyt kun bändi kerta on ottanut ensimmäisen askeleen riippusillalla, olisi mielestäni aika ylittää rohkeasti toiselle puolelle, tai kääntää kompassia 180-astetta.

Ja sanottakoon vielä, että toivon hartaasti, että bändin rohkeus riittäisi ylittämiseen, sillä siitä saattaisi seurata jotain aivan mielettömän siistiä.

Nosto: Lost In Music-esilämmöt

Moikka kaikille. Ei luvassa kunnon blogitekstiä vielä. Olen menossa 3 päiväksi Musiikki & Mediaan. Sen myötä tietenkin myös kaupunkifestivaali Lost In Musiciin, jossa meidän lafkalla on tänä vuonna oma iltakin. Aika mieletöntä. Palailen juhlahumusta sunnuntaina koneen äärelle purkamaan kokemaani.

En pysty ennustamaan mitä festit tuo tullessaan, toivottavasti kaikkea jännittävää. Ollaan sovittu kaikenlaisia tapaamisia itseämme isompien (ei fyysisesti) henkilöiden ja firmojen kanssa. Oon ruksinut myös omaan kalenteriini huiman läjän keikkoja, joille on pakko päästä.

Eniten kuitenkin odotan paneelikeskusteluita. Paneelit voivat parhaimmillaan avata silmiä. Briteissä näkemäni indie leibeli-paneeli muutti meidän yrityksen toimintamallin ihan täysin. Vaikea sanoa näin etukäteen pystyykö Musiikki & Media samaan, mutta pian se selviää. Tässä vielä oma tärppilistani Lost In Musiciin. Siitä vaan tulostimen läpi käteen ja keikoille. Nähdään siellä!

TORSTAI:

19 Koria Kitten Riot (Artturi)
20 Aino Venna (Artturi)
22 Pimeys (Doris)
23 Stockers! (Henry's Pub)
00 "Warriors" (Henry's Pub)

PERJANTAI:

17 Topi Saha (Paapan Kapakka)

20 Antero Lindgren (Klubi)
22 Revival Hymns (Telakka)
23 All Will Be Quiet (Telakka)
00 Delay Trees (Telakka)
02 The Sounds DJ's (Klubi)

LAUANTAI:

15 Pikku Kukka (Paapan Kapakka)
18 Varvara (Artturi)
19 Henri Koskiniemi Play His Awesome Tunes (Artturi)
20 Jukka Ässä (Artturi)
22 Kap Kap (Doris)
23 Lapko (Pakkahuone)
00 Phantom (Telakka)

Lavalla: MOP 2012 - Lauantai

(c) Sakari Karipuro

Kahden päivän festareilla notkumisen jälkeen lauantai alkoi pienissä keräilyn merkeissä. Tiiu Helinä olikin täydellinen yhtye starttaamaan huonovointisen ihmisen päivä. Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta. Olisin toivonut miksaajalta enemmän äänenpainetta. Nyt musiikki jäi yleisön puheen alle ja lopputulos oli hieman vaivaannuttava. Keikka oli hyvä, paikoitellen hieman unettava. Muutama menevämpi biisi dreampopin keskellä olisi ollut älyttömän hyvä veto. Visuaaleista ison iso plussa. Tsekkaa bändin musaa täällä.

(c) Sakari Karipuro

Eva & Manun aloittaessa Telakka alkoi olla jo täynnä. Duo veti todella hyvän keikan. He vaikuttivat hyviltä tyypeiltä. Jotain jäi kuitenkin uupumaan. Vaarantuntu loisti poissaolollaan. En ole koskaan ollut varman päälle pelaamisen ystävä, niin kuin ehkä tässä blogissakin on käynyt ilmi. Kaunista musiikkia joka tapauksessa. Keikan päräyttävin hetki oli Evan suulla soitettu trumpettisoolo. Voit tutustua yhtyeeseen täällä.

(c) Sakari Karipuro

Pankin räjäyttivät kuitenkin oululaiset. Kyseinen keikka oli bändin ensimmäinen Tampereen keikka ja kyllä huomasi, että bändiä oltiin jo odotettu. Satellite Stories kiitti ja järjesti jengille kunnon bileet. Täyteen ammuttu Telakka tanssi bändin mukana kaikki debyyttialbumin biisit + uuden kappaleen Scandinavian Girls. Tunnelma toimi ja uskoisin, että kaikilla oli mukavaa. Keikan hyvyyden lisäksi uskoisin todistaneeni jonkin sortin ikonisen hetken. Minulla nimittäin on nyt kännykässäni kuva Soundin toimittajan niskasta ja Satellite Storiesin laulajasta. True story.

(c) Sakari Karipuro

Ohjelman puolesta pienoiseksi pettymykseksi perjantaina jäänyt Klubi pystyi tarjoamaan lauantaina juhlijoilleen parempaa karkkia. Kansa kiitti ja Klubi myytiin loppuun suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Zebra And Snake aloitti. Keikka oli upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Bändi on tällä hetkellä yksi suomalaisen indiekentän suurimmista vientitoivoista. Sydämeni täytti tietynlainen ylpeys keikkaa seuratessani. Bändi veti täysillä, niinkuin aina. Ja upealtahan se kuulosti, niinkuin aina.

(c) Sakari Karipuro

Katsoimme neljän biisin verran Karri Koiraa. Hauska keikka. Biisit olivat vähän niin ja näin.  Epävireistä laulua ja huonoja vitsejä. Silti aivan loistava meininki! Räppärit vaan osavat vetää todella hyvin livenä. Oli kuitenkin aika nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Kolmen päivän bileputki ja aamuvuorot töissä ovat kuolettava yhdistelmä.  Harmi etten nähnyt kahta lauantaina esiintynyttä ulkkaria. Toisaalta, lauantai oli minulle niin hyvä päivä, että se olisi saattanut mennä pipariksi Klubilla väkisin kärvisteltynä. Hyvä näin.

Päätin samalla jättää sunnuntaisen Telakan välistä. Uupumus oli liikaa. Oli aika hyvästellä Monsters Of Pop taas yhdeksi vuodeksi ja kääntää katse tuleviin tapahtumiin. Tasapuolisen suuri kiitos MOPin järjestäjille ja upeille bändeille. Nautin suunnattomasti. MOP on tamperelaisille rakas ja tärkeä tapahtuma. Jos itselläni riittäisi rahkeet yrittäisin järjestää jotain samantapaista.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Lavalla: MOP 2012 - Perjantai

(c) Sakari Karipuro

Pimeys. Tsekkaa tämä bändi. Tee se nyt, tsekkaa heidät täältä. Vaikka bändi kuulostaa levyltä vähän kesyltä, yhtyeen live oli ehdottomasti MOPin parhautta. Normaalisti en kannusta yhtyeitä roudaamaan omia äänimiehiä mukanaan. Mielestä lähes aina "oman jätkän" soundi häviää talon miksaajalle. Poikkeuksia kuitenkin on ja Pimeydelle oma miksaaja oli selvä erävoitto. Soundien lisäksi diggailin todella paljon Pimeyden biiseistä. Keikan kruunasi hauskat välispiikit. Kahden nokkamiehen sudenpentumainen veljeily oli valloittavaa. Ainiin, ja ei saa unohtaa, torvisektiosta todella isoa plussaa.

(c) Sakari Karipuro

Pimeyden jälkeen lavan otti kuuden vuoden tauolta palannut Kevin. Kevinin musiikki oli aikamoista genreblenderiä. Isoja soundeja stadioneilta brittirockiin, kuorrutettuna progella. Lähimpinä vertailukohtina mieleen tuli Bruce Springsteen, Porcupine Tree ja U2. Oikeasti. Voiko bändi kuulostaa kaikilta näiltä. Okei, U2 mielleyhtymä saattoi tulla basistin Edgemäisestä lookista. Bändin keikka oli todella grandiose. Biisit olivat monipuolisia ja hyvin sovitettu. Tarttumapinta oli kuitenkin ainakin näin ensimmäisen kosketuksen tiimoilta vähän kateissa. Jos olisin hanhi, bändin musiikki oli vettä selkääni. Jos haluat tehdä hanhitestin, kuuntele yhtyeen musiikkia täältä.

(c) Sakari Karipuro

Illan kolmantena esiintyjänä piti alunperin olla Big Wave Riders, tai no alkujaan Klubilla soittaneen Holy Esquen piti olla Telakalla ja... Oli miten oli, mukava yllätys, slotti lopulta meni I Was A Teenage Satan Worshipperille. Olen aina diggaillut bändistä, mutta viime livestä oli päässyt vierähtämään useampi vuosi. Bändin lähes koko setti oli uuden levyn biisejä. Todella jees. Ai miksi? No koska uuden levyn biisit ovat ihan hiton pommeja. Kuuntele itse. Jos IWATSWia ei uuden levyn tiimoilta nouse suomalaiseen indiekermaan syön hattuni. Ja hitto, olen kuitenkin taas väärässä. Kansa tietää parhaiten. Ja kansahan ei tunnetusti tiedä mistään mitään.

(c) Sakari Karipuro

Klubille saapuessani yllätyin kuinka vähän porukkaa oli ehtinyt paikalle. Okei, kello oli vasta vähän yli kymmenen. Tanskalainen Thulebasen aloitti puoli yhdeltätoista. Bändi oli mielenkiintoinen näky lavalla. Liian isot ysärifarkut, henkselit, lenkkarit, lippikset. Bändin jäsenet eivät tuntuneet osaavan sanaakaan englantia. Bändissä oli kaksi kitaristia ja rumpali. Molemmat kitaristit lauloivat, kielestä en ole varma. Koitan edelleen sulatella näkemääni. Nimeäisi Thulebasenin Tanskan The Black Keysiksi. En vaan ole varma kumpaa tämä vertaus loukkaa. Aika moni tuntui kuitenkin diggailevan ja sehän on tärkeintä.

(c) Sakari Karipuro

Thulebasenin jälkeen lavalle nousi Holy Esque, ensimmäisen EP:nsä vasta huhtikuussa julkaissut tuoreen tuore kuumis Skotlannista. Bändin solistilla on ehkä komein raspivibrato vähään aikaan. Yhtyeen musiikki oli melko tasapaksua särövallitykittelyä. Yllätysmomentti oli ekan biisin jälkeen poissa. Loppukeikka menikin enemmän, tai vähemmän French Filmsiä odotellessa.

(c) Sakari Karipuro

Yleisömäärä oli vaivihkaan tuplaantunut. Ei ollut kenellekään epäselvää mitä bändiä ihmiset olivat tulleet katsomaan. Tällä kertaa French Films oli todella hyvä.  Suomesta on vaikea löytää rokkistarban oloisia muusikoita näinä päivinä. Kaikki ovat niin nöyrää poikaa. French Films on jotain muuta. Bändi näyttää lavalla todella hyvältä, soitto kulkee ja biisit eivät kestä liian pitkään. Kaiken sen surfin ja punkin alta löytyy loppujen lopuksi puhdasverisiä menojyriä. Hyvä keikka. Hyvä ilta.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Lavalla: MOP 2012 - Torstai

Oma Monsters Of Popini meinasi alkaa huonosti. Olin ehtinyt kirota koko päivän tapahtuman aikaista alkamisaikaa. Pääsin töistä viideltä, paukkasin kotiin syömään, kävin suihkussa, aika alkoi loppumaan. Hyväksyin jo, että Talmud Beach jää näkemättä. Poljin hiki hatussa Telakalle, klo 18.49, vielä ehtii automaatille. Vähän yli seitsemän Telakalla. Talmud Beachin viimeiset soinnut, kuulostaapa hyvältä. Nyt se loppui. Miksi kukaan ei taputa? Kysyin lipunmyyjältä. Bändihän vasta soundcheckkaa. Häh? Olet katsonut aikataulut väärin. Tilaan oluen ja istun alas.

(c) Sakari Karipuro

Talmud Beach oli minulle uusi tuttavuus. Olin perehtynyt yhtyeeseen sen verran, että tiesin bändin juuri julkaistun debyyttialbumin saaneen hyviä arvioita. Bändin habitus oli mielenkiintoinen. Kielisoittajat muistuttivat rekkansa myyneitä elämäntapamuusikoita. Rumpalilla oli Toto65-ravilippalakki. Täydellistä. Humanistiseksi ZZ Topiksi luonnehdittu orkesteri soitti herkän miehen bluesia. Bändi ei koittanut kukkoilla, tarjosivat vaan hyvää jamittelua. Hobo don't mind a little rain taitaa olla yksi tämän vuoden suosikkikappaleistani. Nerokasta ja vaatimatonta. Taitavia soittajia, hyviä biisejä, ennen kaikkea mukavia hetkiä.

(c) Sakari Karipuro

Talmbud Beachin jälkeen siirryttiin Telakan yläkertaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Normaalisti teatterikäytössä oleva yläkerta oli keikkapaikkana jännittävä. Pieni kökkö PA,vaatimattomat puitteet. Ihmiset istuivat lattioilla, jotkut joivat viiniä ruokailuun tarkoitetuissa komeissa puupöydissä. Kynttilät oli sytytetty. The Hearing  keikalla oli hyvä meininki. Keikka toisti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin Siirtolan GAEA-illassa. Ringan sooloprojekti on älyttömän siisti. Toivon todella kovasti, että hän harjoittelisi setin vielä niin nappiin, että virheitä ei pääsisi tapahtumaan. Tällä kertaa yksi biisi jäi puoliksi soittamatta, pari aloitettiin alusta ja muutamassa efektit menivät hieman sekaisin. Tästä huolimatta keikka oli upea ja Ringa lunasti ainakin omat odotukseni MOPissa. Tsekatkaa The Hearingin liveä täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxa oli torstain ainoa visuaaleja hyödyntävä yhtye. Keikalla nähtiin MOPin ensimmäiset tanssiaskeleet. Tanssit tarjosi ranskalainen vaihto-oppilas. Ei mennyt kauankaan kun suomalaisetkin möllykät kömpivät varjoista esiin. Telakan PA ei tuntunut antavan tarpeeksi ulos Avasaxan tarpeisiin. Soundi jäi mielestäni hieman lässyksi. Keikka ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa. Fakta kun on, että kun pistetään jytät päälle, niin sen masterin täytyy lyödä punaista eikä oranssihtavan keltaista. Onneksi visuaalit toimivat hienosti. Avasaxan Post-floor-musiikkia voit kuunnella täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxan bileiden jälkeen yläkerrassa aloitti Barry Andrewsin Disko. Bloggasin Barrysta heinäkuussa ja odotukseni keikan osalta olivat aika korkealla. Keikka oli hyvä ja kaikki meni tavallaan niinkuin pitikin. Seilasin pääni sisällä todella oudoissa hetkissä. Olin Tokion laitaseuduilla karaokeravintolassa. Siellä laulettiin todella outoja Suomi-iskelmiä. Sitten  lapsenomaisissa pahoissa unissa. Jostain syystä Fonalin bändien keikoista saa aina jänniä fiiliksiä. Tässä vaiheessa myös viini alkoi nousemaan päähän.

(c) Sakari Karipuro

The New Tigers oli monelle varmasti illan odotetuin esiintyjä ja kieltämättä Barryn Andrewsin Diskon jälkeen bändin pop-tuulet olivatkin tervetulleita. Muistissani oli edelleen tuoreeltaan viime vuoden Lost In Music-keikka. Bändi soitti jo silloin hyvin, mutta mielestäni soitantaan oli tullut vielä lisää varmuutta. Hyviä biisejä. Omaan makuuni tulkinta edelleen hieman juustoista. 

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Lavalla: Mikko Joensuu & Jukka Ässä

Olin viime torstaina Tampereen Telakalla. Niille, jotka eivät tiedä, Telakka on Tampereen paras baari. Enkä edes liioittelisi paljolla, jos väittäisin Telakkaa Tampereen mukavimmaksi paikaksi. Telakalla on terassi, päivisin ruokaravintola, yläkerrassa teatteri ja iltaisin keikkoja. Telakka on ohjelmatarjonnaltaan Tampereen monipuolisin ja väitän röyhkeästi: paras. Varsinkin nyt kun Tampereen Klubin ohjelma painottuu kokoajan enemmän ja enemmän 80-luvun punk-nimiin ja ihanvitunsama Jenni Vartiaisiin.

Tällä kertaa Telakalla oli tarjolla Mikko Joensuu, joka paremmin tunnetaan yhtenä Joensuuna yhtyeestä Joensuu 1685. Illan ehkä selvempänä headlinerina nähtiin Tampereen oma poika Jukka Ässä, jonka debyyttialbumi on tulossa syksyllä (tästä toivottavasti lisää syssymmällä). Mitäs tässä, Jukka ässä? oli ehkä huono vitsi, mutta albumin nimenä aivan mainio. Toisaalta pystyn jo näkemään sieluni silmin Shellin huoltiksen levylaarissa juurikin tuon nimisen albumin.

Mikko Joensuu

Mikko Joensuu on upea mies. Nöyrästi pukeutunut pitkätukkainen risuparta, joka omaa älyttömän upeita biisejä ja sitäkin komeamman äänen. Kuluneella akkarilla ja muutamalla efektipedaalilla näyttää pääsevän pitkälle kun on sanomaa ja soittotaitoa. Synkeän kauniita kappaleita elämän ja kuoleman teemoilla. Unohdin hetkeksi olevani Telakalla kun Joensuu vei minut aikaan ennen sivistynyttä yhteiskuntaa. "You can bury a man, but how can you bury a soul" ja "If you give me a spark I gladly hand you my son". Pistävät miettimään. Joensuu soitti nöyrästi setin ja vaivaantuneesti yleisön vaatiman encoren. Voin sanoa, jos Mikko Joensuu tulee kaupunkiisi, mene katsomaan. Musiikkia ei ole vielä tarjolla missään, mutta vannon, sanaani voi luottaa.

Jukka Ässä

Mikon keikan jälkeen lavalle nousi Jukka Ässä. Tunnelmasta toiseen siirryttiin nopeasti kun Joensuun luoma hautajaismessu vaihtui  Ässän aurinkoiseen pikkukaupunkirockiin. Olin yllättynyt bändin tiukkuudesta. Jätkät soittivat kuin ammattimuusikot ja normaalisti tarkottaisin tätä ivana, mutta Ässän kaltaisessa musiikissa se on hyvä asia. Biisit olivat valmiita, hyvin sovitettu, osa jopa todella tarttuvia. Muistaakseni kappale nimeltä Juhannuksena oli selkeästi kovin. Keikalla oli draamankaari ja setin toiseksi viimeinen biisi todella makea avaruusjami. Olisi hyvn voinut olla keikan lopetusraita. Sekaan mahtui muutama keskinkertainen biisi, mutta suurin osa matskusta oli timmiä. Kysymykseesi siis rehellinen vastaus, Jukka Ässä. Mahdollisena sinkkubiisinä esittelemänne kappale oli selkeästi setin mielikuvituksettomin. Jos oikeasti haluatte julkaista hyvän sinkun, julkaiskaa Juhannuksena.