Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockers. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockers. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lavalla: Aves, Fotoshop & Redder

Kiasma (c) Kane Kaspar Heinonen
Harvemmin tulee somessa vastaan niin kovaa kutsua, että voisi edes harkita lähtevänsä keskellä työviikkoa toiseen kaupunkiin keikalle. Helsinkiläisen Aves-yhtyeen levyjulkkarit Tavastia-klubilla kuitenkin ylitti kynnyksen. Vielä kun selvisi, että lauteet lämmittelee Redder ja Fotoshop. Huhhuh!

Olin säätänyt aikatauluni niin, että olin Helsingissä jo ennen kasia. Ehdimme vielä kaverini kanssa Kiasman lähellä sijaitsevaan puistoon bisseille. Nättiä seutua. Oli hienoa nähdä niin paljon porukkaa ulkona keskellä viikkoa. Kesälomakausi oli selvästi iskenyt Helsinkiinkin. 

Kello löi puoli ysiä. Aloimme liikkumaan Tavastia-klubille päin. Ensimmäisen yhtyeen kun oli ilmoitettu aloittavan jo klo 21. Saavuimme Tavastialle juuri sen verta sopivasti, että ehdimme napata kusisen hintaset KOFFit ja liikkua salin puolelle. Oli ilo huomata, että aikaisesta aloitusajasta huolimatta jengiä oli jaksanut vaivautua katsomaan Redderinkin keikkaa.

Redder (c)  Kane Kaspar Heinonen
Ensimmäisen biisin jälkeen kaikki paikallaolijat siirtyivät lavan välittömään läheisyyteen, joka varmasti paransi artistien fiilistä, mutta kieltämättä kohotti myös omaa mielialaani. Redderin keikkaa kuvasi jättiläismäinen kamerapuu, johon oli kiinnitetty n. 8 kameraa. Lisäksi keikkaa kuvasi kamera lavan edessä. Oletettavaa on, että jonkin sortin livepätkää on luvassa.

Redder oli silminnähtävän jännittynyt ensimmäisestä keikastaan Tavastialla ja käsittääkseni ensimmäisistä keikoista all-together. Jännitys tuntui kuitenkin haittaavaan enemmän yhtyettä itseään, kuin yleisöä. En voinut muuta kuin ihailla kaksikon tapaa esittää musiikkiaan. Jos joskus voi sanoa, että yhtye nautti esiintymisestä, niin Redder todellakin nautti. Pieniä teknisiä ongelmia mahtui mukaan ja kompurointia oli siellä täällä, tämä kuitenkin oli odotettavissa. Ei paljoa haitannut. Mutta mitä tulee keikan FOH-soundiin, äänimies oli selvästi hyvin lomaisella fiiliksellä. 

Tämän kaltainen musiikki kun vaan vaatii toimiakseen sitä alakertaa ja potkua, ja noitahan elementtäjä Tavastian PA:sta ei jostain syystä saatu uloa. Vika oli varmasti osittain myös Redderin taustoissa, joissa röyhkeä biitti ja eksessiivinen alakerta loisti puuttumisellaan. Toivottavasti tulevaa varten bändi muokkaa livebiittejään sen verran, että jengiltä oikeasta valahtaa lahkeeseen basson määrästä. 

Vaikka Redderin musa onkin seesteistä fiilistelyä, silloin kun mennään lujaa, niin yleisön pitää tuntea äänipaineen muotoinen nyrkki naamassaan. Töitä on siis vielä tehtävänä. Torstaisen perusteella voisin kuitenkin varovaisesti sanoa, että Redderin olisi mahdollista olla vuoden päästä yksi kovimmista nousevista indienimistä Suomessa. Sen verta paljon potentiaalia yhtyeessä on. Sitä ennen yhtyeen täytyy kuitenkin päästä epävarmuudestaan eroon, tiukentaa biittejään ja soittaa todella ahkerasti keikkoja.

Fotoshop (c)  Kane Kaspar Heinonen
Henkilökunnan ja bändin roudaillessa Redderin kamoja pois lavalta, siirryimme kaverini kanssa Tavastian etupihalle. Ja siellähän oli edelleen aurinkoista. Todella outo fiilis tulla päivänvaloon Redderin tummanpuhuvan tykittelyn jälkeen. Pikaisen röökin ja purkamisen jälkeen kävimme hakemassa lisää kusisen hintaista KOFFia. Tällä kertaa hinta ei enää tuntunut niin pahalta ja väkimäärä sisällä oli tuplaantunut. Skeneväki, jota kutsulista oli selvästi pullollaan loisti vielä puuttumisellaan. Outoa, ajatellen että Fotoshopissa kuitenkin soittaa Uusi Perjantai-klubilta tutun solisti Jarno-Eerikin lisäksi Fullsteamin agentti ja Pasa-yhtyeestä tunnettu Feniks, sekä Stockers!in rumpali Tuomas.

Keikka alkoi ja äänimiehen kesäfiilis jatkui. Tai no, ei voi syyttää. Keikan alussa soundi etsi itseään. Rummut tuli liian kovaa ja kitara kuulosti päälle liimatulta. Jarno-Eerikin lauluefektien ja oudon miksauksen yhteissummassa laulusta ei saanut mitään selvää. Radioefektillä ja synagogan kokoisella reverbillä maskattu laulu oli jotain tämän maailman ulkopuolelta. Onneksi pitkin keikkaa palaset alkoivat yksi kerrallaan loksahtelemaan paikoilleen ja lopussa keikka kuulosti jo todella hyvältä.

Odotin ehkä Fotoshopilta niin paljon, että lopputulos ei antanut ihan turhan paljoa. Setin ensimmäiset 25 minuuttia oli hidastempoista rakentelua, kuin kertosäkeillä varustettua post rockia ilotulitus-C-osilla. Bändi oli staattinen, mitä nyt mukaanlukematta Jarno-Eerikin Bonomaista liikehdintää.

Ja mitä sitä nyt satasella itseään kuluttamaankaan, kun lavalla voi näyttää hyvältä paikallaankin. Pieni huoli kuitenkin kasvoi bändin puolesta kun jengi ei lähtenyt joraamaan. No, Avesin aikanahan selvisikin, että vika ei ollut musiikissa, vaan yleisössä, jota ei olisi saanut joraamaan edes aseella uhaten. Sanotaan nyt kuitenkin loppukaneetiksi, että Fotoshopin keikan viimeinen vartti oli todella kovaa iloittelua. Nopeat temmot, hyvät biisit ja tiukat soundit.

Aves (c) Kane Kaspar Heinonen
Ja olihan se loppujen lopuksi päivänselvää ketä jengi oli tullut katsomaan. Kun Avesin viidakkolava oltiin saatu kasattua, alkoi jengiä olemaan jo todella hyvin. VIP-jengi ei pettänyt taaskaan. Soittoajat olivat selvästi tiedossa. Olen huomannut promoottorina, että Suomessa ei jengi kyllä juurikaan jaksa etsiä uutta musiikkia. Ei edes silloin kun joku on omasta selkänahastaan repinyt listapaikan.

Jos ei nyt ihan niin kuin levyllä, niin ainakin melkein. Aves soitti albuminsa alusta loppuun suurin piirtein täsmälleen niin kuin sen nyt spotikasta kuulee. Enkä tarkoita tätä huonona asiana. Bändin soitto oli niin tiukkaa, että heikompia hirvitti. Kunnianhimoa näytti löytyvän ja kaverini kanssa naureskelimme miten Tavastian keikka on bändille vain välietappi. Aves näytti ja kuulosti kansainväliseltä.

Olen nähnyt Avesin aiemminkin livenä ja Tavastian keikassa yksi asia jäi vähän ihmetyttämään. Bändi tuntui kovin etäiseltä. Ainakin ottaen huomioon, että kyseessä oli levyjulkkarit. En tuntenut rakkautta. Voi olla, että tämä johtui siitä, että bändi oli asemoinut itsensä melkein lavan takaseinään kiinni ja välispiikkejä ei juurikaan ollut. Niiden sijaan keikalla kuultiin levyltäkin tutut happoiset välisoitot.

Mutta nää on taas näitä. Ehkä jos kyse olisi ollut ohjusmaisesti Euroopassa lähteneen ranskalaisen chillwavekuumiksen keikasta, olisin ajatellut: "Etäisyyttä, just hyvä. Diggailen siitä kun jengi ei puhu lavalla, soittaa vaan ja antaa musan puhua puolestaan". Nyt se kuitenkin jäi häiritsemään. Toinen juttu mikä vähän söi fiilistä oli solisti Einon lattiatomi. Rumpu oli kai mikitetty, mutta siihen lyötäessä kuului vaan paskan kuuloista kuminaa. Pilkun viilausta, tiedetään. Oon kuitenkin sitä mieltä, että silloin kun vähäpuheinen indiemies lyö lattiatomia, niin kuuluuhan sen nyt jumalauta läsähtää niin että eturivin naisten rintsikat räjähtää.

Ottaen huomioon edellämainitut asiat, voidaan varauksetta todeta, että keikka oli todella hyvä ja yhtyeen debyyttialbumi Sun Sky A Floating sai arvoisensa vastaanoton. Ei ole kuitenkaan mikään helppo juttu vetää torstaina Tavastialle n. 200 henkeä, varsinkaan kun seuraavana päivänä alkaa Kuudes Aisti. Pokkasin matkaani yhden kopion albumista ja olen kuunnellut sitä nyt ahkerasti. Erittäin kelpo levy, suosittelen sen hankkimista. Jos saatte mahiksen mennä Avesin keikoille, niin suosittelen. Ihan vaikka jo vaan sen takia, että yhtyeen viidakkolava solisti Einon safariluukin kanssa on ihan pirun nätti.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Nosto: WNSAC SUMMER INDIE


Kaikki rakastaa silmälasipäisiä eläimiä. Aluksi ajattelin valita kissan, mutta en löytänyt mitään ihan hirmu hyvää. Valitsin koiran, jolla on kaulahuivi ja lähes tismalleen samanlaiset silmälasit kuin itselläni.

Asiaan. Jokin aika sitten mua pyydettiin tekemään soittolista yhdelle striimipalvelulle. En lukenut viestiä kunnolla, joten päädyin tekemään Spotify-pohjaisen listan (hölmö kun olen).

Koska suurinta osaa listalle valituista biiseistä, ei löydy kyseisen striimipalvelun listoilta (koska ovat omakustanteita), päätin tehdä heille uuden listan ja jaan kanssanne ao. prototyypin.

Ilman sen suurempia esittelyjä, tarjoilen teille WNSACin ensimmäisen soittolistan. Kutsun sitä provosoivasti WNSAC SUMMER INDIEksi. Soittolista pitää sisällään 45 minuuttia timantin kovaa suomalaista indierockia, uutta ja ei niin uutta.

Suurin osa valikoiduista bändeistä on myös tässä blogissa esiteltyjä. Koitin  hakea  listalle sellaisia biisejä, jotka yksi: muodostavat hyvän jatkumon, kaksi: ovat mielestäni timmejä.

Lista on julkinen ja suosittelen kuuntelemaan läpi. Kaikissa listan bändeissä on huimasti potentiaalia. Hyvää viikonloppua!

torstai 8. marraskuuta 2012

Levy: Stockers! - We Are The Numbers


Ah, aina yhtä ihanan valloittava ja totinen Stockers! ja yksi vuoden odotetuimmista indierock-albumeista. Jotkut teistä ehkä tiesivätkin, että Stockers! oli ensimmäinen bändi josta kirjoitin blogiini. Stockers! oli myöskin yksi ensimmäisistä skouttaamistani bändeistä ja voi pojat, en voisi olla ylpeämpi jätkistä. We Are The Numbers, fuck yes we are!

Kuten livenä, myös levyllä. Stockers!in debyytti huokuu intensiteettiä, näyttämisenhalua ja intohimoa. Levyllä ei juuri hengähdetä. Tämä ei kuitenkaan haittaa kokonaisuutta sillä biisit ovat sopivan eriävistä muoteista veistettyjä.

We Are The Numbersilta on vaikea löytää puutteita. Jos nyt jotain pitää mainita, niin lyriikkapuoli jää omaan makuuni liian pintapuoliseksi ja mitään sanomattomaksi. Tämäkään ei menoa haittaa, sillä kun solisti Heikki Petrell laulaa, hän laulaa jokaisen sanan kuin viimeisensä.

Stockers! on mielenkiintoinen yhtye. Bändikuvan perusteella tyhmempi voisi vannoa, että pojat eivät osaa soitaa nuottiakaan, kunhan vaan näyttävät saatanan hyvältä. Näin ei kuitenkaan ole. Biisien taustoista löytyy todella hyviä sovitusratkaisuja, nerokasta kitaranamuttelua ja todella timmiä basso-/rumputyöskentelyä.

Albumi soundaa todella hyvältä. Erityismaininta pitää antaa albumin tuottaja Petri Majurille Seawolfilta. Bändi kuulostaa bändiltä. Juuri niinkuin kuuluukin. Soundi on tuotettu, mutta ei tuotetun kuuloinen. Loistavaa.

Levyn parhaiksi hetkiksi nostaisin räjähtelevän Vanishin, upean kitarabiisi She Put The Numbers On The Paperin ja pahojen poikien kannatuslaulu TV Fallsin.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Nosto: Musamedia & Lost In Music 2012



Huh, ja kiitos! Musamedia ja Lost In Music lusittu. Kolme toinen toistaan parempaa päivää. Seminaarit eivät tänä vuonna tarjonneet allekirjoittaneelle paljoa Shopshakehoneygon twitter-feediä enempää. Kiitos muuten feedistä. Mielenkiintoisimmat paneelit olivat niin tukossa, että sisään ei mahtunut. Parhaat läpät muuttuivat onneksi sähköksi alta aikayksikön. 

Käytin paneeliaikaa tapaamisiin. Hyviä kontakteja solmittiin, selkiä taputeltiin. Paneeleista elävimmin mieleen jäi Heli Laaksosen valloittava persoona. Parasta keskustelua nähtiin Promokeikat-paneelissa. Olen itsekin miettinyt monta kertaa mihin vetää raja maksullisen ja ilmaisen keikan välillä.

Myötähäpeäpisteet tippuivat tänä vuonna Virpi Immosen vetämälle Musexin vienti-paneelille. Sen lisäksi, että sali ammotti tyhjyyttään, keskustelu oli enemmän tai vähemmän kulttuurin, keikkapaikkojen ja promoottoreiden lokaamista.  Nice job!

Musamediasta pakko sanoa muuten vielä se, että mielestäni tapahtumaa kritisoidaan turhaan. Sikaripatut taputtelevat toistensa selkiä ja sisäpiiri lujittaa rivinsä. Joopajoo. Vanha vitsi. Tapahtuma tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tavata ulkomaisia toimijoita tutulla taistelukentällä. Ja se on arvokasta.

On huomattavasti helpompaa ottaa haltuun vaikutusvaltaisia ulkomaaneläviä Suomessa, kuin ulkomailla. Ulkomailla kilpailu tapaamisista on kovaa. Suomalaiset kuitenkin ovat niin syvällä toistensa hanureissa, että kilpailua ei pääse syntymään. Tämä tietenkin sopii, sillä on paljon halvempaa vaihtaa käyntikortteja Tampereella, kuin esim. Berliinissä.

Soo soo suomalaiset ja kaneetiksi pienet keikka-arviot näkemistäni keikoista:

Pimeys: "Pimeys on tällä hetkellä yksi lempiyhtyeistäni. Sen lisäksi, että bändi soittaa ja laulaa timmisti, bändin keikoilla on todella hyvä meininki. Ei tylsää hetkeä ja bändin nokkamiehet jaksavat hymyilyttää. GAEA/NRGM-ilta oli täyteen ammuttu ja Doris juuri oikea mesta tälle keikalle."

Stockers!: "Stockers! oli nälkäinen. Yleisö vireessä. Bändin ensimmäinen keikka DE:n, anteeksi...Warriorsin lämppärinä. Ilmassa oli sähköä. Biisit oli hyvin treenattu. Soitto tiukkaa.  Hyvä keikka. Täydestä mestauksesta puuttui kuitenkin hitusen lavapreesensiä, aiai.  Nyt etäinen lavashow lähinnä ihmetti. Me oltiin kyllä ihan messissä, ei siis syytä jännittää."

Warriors: "Kuulostipa Disco Ensembleltä. Heh.. kelatkaa nyt DE:n kaltainen bändi max. 100 ihmisen keikkapaikassa maan alla. Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja ympyrä sulkeutunut. Olipa upeaa, oikeasti kiitos."

Delay Trees: "Voiko bändi soundata enää paremmalta livenä. Juuri albuminsa julkaissut Delay Trees kuulosti tuoreelta. Telakka oli loppuunmyyty, jengi nautti ja bändi rillasi. Jos joku on Tampereella ensi perjantaina, niin wink wink Telakalla on bändin virallinen levyjulkkarikeikka."

Henri Koskiniemi Plays His Awesome Tunes: "Viihdyttävää. Herkkää. Hauskaa. Koskiniemen Henkka. Henkka soitti  hitit läheltä ja kaukaa. En ole ihan hirveän ylpeä, että olin paikalla, mutta jos minua pyydettäisiin toiste, menisin kyselemättä. Henri on nousukännimusaa, Henri on totuus."

Jukka Ässä: "Mun on pitänyt kirjoittaa Ässän levystä arvio jo monta viikkoa. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin ja diggailen todella paljon. Olen nähnyt bändin keikalla nyt kolmesti viimeisen kuukauden sisään. Luulisi, että kyllästyttää. Päinvastoin, haluan lisää. Lisää Ässää."

The Streams: "Oletteko kuulleet Striimssistä? Jos et, niin hopi hopi soundcloudiin. The Streamsin keikalla oli meininkiä. Kauniita naisia, hyvännäköisiä jätkiä. Jengi tanssi, kuinka hienoa. Bändi soitti todella siistin keikan ja menoa ei paljon akustisuus haitannut. Rokkibändiä on vaikea kesyttää. Ai menenkö toiste, no kyllä!"

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Biisi: Stockers! - TV Falls



Stockers!
yllätti minut eilen illalla uudella sinkulla. En ehtinyt heti tutustumaan kappaleeseen, mutta valitsin sen tänään päivittäisen tiskipinon tuhoamismusiikiksi. Hyvä valinta. Tiskit suorastaan pesivät itsensä. Uusi biisi on ultimaattista pahapoika-musaa. "Alfred hyppää kyytiin. Tänään ratsastamme Gothamin yössä ja etsimme halpaa viskiä ja naisia!"

Ensimmäinen mielleyhtymä kappaleesta oli luonnollisesti Smashing Pumpkinsin Zeroon.  Alkuriffissä on samanhenkistä rikollisen yön tuntua. Siinä missä kurpitsamurskaajat kuitenkin junnailevat biisinsä läpi samalla riffillä Stockers! painaa hölkkävaihteen silmään heti kun katse välttää. Biisissä on bändin aikaisemmasta tuotannosta tuttuja elementtejä, kuten taivasta lipovat kitarat ja simpsakasti sihisevä diskohaikka. Tällä kertaa en kuitenkaan enää ajatellut, että kuulostaapa tämä siltä ja siltä bändiltä. Ajattelin, että onpas Stockers!in kuuloinen biisi. Ja jumalauta kuinka rautainen kertosäe. Nokka pystyssä, asenteella, mitenkäs muutenkaan?

Kappaleen sanoituksista en saanut ollenkaan kiinni. Jotain jostain miljoonäribileistä, missä jengi joraa väärinpäin kuin nuket. Heitettiinkö TV alas ikkunasta, as in TV Falls? Ehkä ei. Tässä, kuten monessa muussakin Stockers!in biiseissä, teksti näyttelee hyvin pientä roolia. Kyseessä on bilebändi ja myönnetään, ainakin omalla kohdallani bilefiilis menee aina pipariksi kun aletaan puhumaan politiikkaa. Niin ja jos minulta kysytään, mielummin lauletaan vaikka panemisesta kuin rakkaudesta. Rakkaus on niin nähty. Kuten Tuomas Skopa laulaa: "Räppi kertoo siitä kun saadaan / Rokki taas siitä kun ei"


torstai 17. toukokuuta 2012

#1 Stockers!



Helsinkiläinen Stockers! on aina ensimmäisestä demostaan asti ollut mun seurauslistalla. Aikoinaan olin työharjoittelussa yhdellä ohjelmatoimistolla ja koitin scoutata niille nousevia bändejä. Stockers! oli listan kärjessä. Bändillä oli paljon keikkoja, facebookissa yli 1000 fania ja hyviä kertosäkeitä. Biiseissä tämän päivän trendin mukainen tanssittava nytke, sekä omaleimaisuutta antava kitaraleadi. Ainoa asia mikä bändiltä puuttui oli blogihype. Jostain syystä Stockers!:sta ei kirjoitettu. Tänä päivänä Stockers!:n facebookissa fanien määrä paukkuu jo yli 10 000, bändi on sainattu kuumalle indieleibeli/levykauppa Stupidolle ja yhtye julkaisi tovi sitten ensimmäisen sinkun Sometimes. Tämän lisäksi bändi on ollut messissä Flow-festareilla, Yle:n valvontakamerassa ja jonkin sortin endorssauksessa Nokialle. Jostain syystä blogit eivät vieläkään bändistä innostu, mutta mitä väliä. Bändi tulee vielä menestymään Euroopassa. Kunhan jätkät vielä muistaa pitää jalat maassa ja lähettää kuumeisesti promomaileja Euroopan isoimpiin blogeihin/radioihin.