Jokin aika sitten GAEA uutisoi Reginan Iisa Pykärin Iisa-sooloproggiksesta. En voinut olla ajattelematta Marian Jameja. Olin joskus miettinyt, että jos Reginan Iisa tekisi soololevyn, se kuulostaisi juuri tältä. No, vielä tietämättä miltä Iisan musiikki kuulostaa, voidaan palata nykyhetkeen.
Joitain meistä ei väsymys paljoa paina, nimittäin helsinkiläistä Marian Jameja. Yhtye puski keväällä omakustanteena pihalle debyyttialbuminsa Helppoa ja Soljuvaa, ja hyvä että pääsivät levyjulkkarirundilta kotiin kun uusi sinkku Ei Oo Duunii soi jo Macbookissani. Tehokasta, I'm impressed.
Helppoa ja Soljuvaa oli nimensä mukainen albumi. Todella leppoisaa ja kesäistä. Ilo huomata, että toimivaksi todetulla kaavalla mennään edelleen. Ei Oo Duunii on pyöräilymusiikkia. Se poukkoilee ja hyppii, kuin Jopo kuoppaisella hiekkatiellä. Kertsi on jollain tavalla todella Jäätelökesämäinen, ärsyttävä, mutta koukuttava. Kuunnelkaa niin varmasti ymmärrätte!
Ei Oo Duunii-kappaleen säkeistössä kuitenkin on "se mehu". Jopa hämmentävän melankolisesti sisäänpotkaiseva säkeistö muuttuu hiljalleen värikkäämmäksi ja värikkäämmäksi kunnes kertosäkeen sateenkaaren värinen iloittelu taittuu takaisin apeaan melankoliaan ja pyörä pyörii pyörimistään.
Lainatakseni erään Kuka Mitä Häh?-palstan keskustelijan kommenttia, "Suomessa hyvän musiikin julkaiseminen on kuin heittäisi helmiä sioille". En ole mikään Marko Paananen, mutta yhdyn edeltävään täysin.
Koska sähköpostissani on tätä kirjoittaessa aivan mieletön kasa helmiä, teen nyt yhden vähän massiivisemman postauksen. Haluan kuitenkin alleviivata, että näistä jokainen olisi ansainnut oman threadinsa. Vihaan "microbloggausta", mutta on parempi kirjoittaa suppeasti, kuin olla kirjoittamatta ollenkaan.
Aloitan postauksen Fundamicsillä, joka edustaa funkahtavaa hip hopia. Erittäin laadukasta sellaista. Saatteessa mainitaan, että albumin We All Have Our Rootsin julkaisee HPNB & FatBass Records 8.4.2013. Olen siis postaukseni kanssa hieman myöhässä. Suosittelen kuitenkin tsikeditsekkaamaan. Sopii kesäisille Helsingin kaduille, sekä festari-/mökkireissuille.
Ja hiphopista aivan toisenlaisille aalloille. Ja nyt on pakko vähän piiskata itseäni. Minkä ihmeen takia olen nukkunut Sans Paraden ohi, kertokaa joku. Yhtyeen uusi sinkku The End Of The World 1964 on hienointa hetkeen. En ole vieläkään kuunnellut levyä läpi, mutta jos se sisältää tällaisia helmiä pian on pakko. Voiko tämän biisin themestä enää kauniimpaa melodiaa säveltää, kysympä vaan.
Ja muistatteko vielä Marian Jamit. Ennustin puoli vuotta sitten, että bändistä tulee vielä vielä iso juttu. Silloin yhtyeellä oli Facebookissa 33 fania ja siniset silmät. Nyt Facebookissa on 664 fania ja yhtye juhlii levyjulkkareitaan ilmaisella Helatorstai-klubilla 18.4. Mahtavaa! Koen, että Suomessa on tilausta Marian Jamien kaltaisille yhtyeille. Tässä kesäinen sinkkubiisi Helppoo ja Soljuvaa.
Unohtamatta helsinkiläistä Toot Toot-duoa, joka julkaisi jokin viikko takaperin Arthur 1 EP:n. Kyseessä on Arthur EP-trilogian ensimmäinen osa. Mitä on tulossa, ei voi tietää. Toot Tootista taustatietoina voisi kertoa, että yhtye on melkoisen kova liveakti. Lisäksi, yhtyeen debyyttialbumin sinkkubiisi Mr. B soi jonkin verran Voice TV:llä. Eikä ihme, tulihan levy ulos Sony Musicilta. Onneksi bändi ei enää ole Sonylla, vai onko? Toivottavasti ei.
Ja uusi video on tullut niin Turun kissoilta, Cats On Fireltakin. Bändi ei ole juurikaan nauttinut palstatilaa blogissa. Tähän ei varsinaisesti ole mitään järkiperäistä syytä, sillä bändi on mielestäni erinomainen. Niin kuin on myös The Sea Within You kappale. Biisi tuo mieleeni 50-luvun jenkkilän, ja paikallisen high schoolin tanssien viimeiset hitaat. Video on Appu Jasun käsialaa.
Ja kuten blogin lähtökohtaisesti kuuluukin, esittelen myös jotain totaalisen uutta. Kyseessä minulle entuudestaan tuntematon tamperelainen elektroninen akti, Buru. Yhtye julkaisi jokin aika sitten Eskapism-titteliä kantavan EP:n, joka pitää sisällään kahdeksan raitaa hiottua biittiä ja rakentelua. Jotenkin mieleen tulee uuden Jessen ja Aphex Twinin sekoitus. Täydellistä musaa trendikkäisiin Hollywood-henkisiin koksubileisiin. Tanssilattialle mahtuu vain aliravitut mallit ja heidän naurettavan rikkaat poikaystävänsä.
Ja niinikään julkaisi uuden träkin myös The New Tigers, jonka uusi Quicksilver kuulostaa ainakin omaan korvaani debyyttialbumin sinkkuja paremmalta. Muut ovat puhuneet itsevarmuudesta ja yhteensoitosta, joo joo, en tiedä, mielestäni yhtye on aina ollut itsevarma ja soittanut hyvin yhteen. Suurin ero uudessa sinkussa on, että laulu on saatu toimimaan niin kuin sen olisi pitänyt alusta asti toimia. Lisäksi tuotanto on napissa. Kellopelistä bonarit, sitä kun niin harvoin kuulee enää näinä päivinä. Parasta tiikeriä tähän mennessä, hands down.
Ja ootteko kuulleet jo helsinkiläisestä Kaveri Specialista? Ovat nimittäin melko velikultia. Tällaista musaa harvemmin Suomessa pääsee kuulemaan. Lähinnä varmaan sen takia, että kukaan ei tee tällaista. Suomessa kun on niin harmaan ankeeta ja paskaa. Mutta onneksi Kaveri Special on jotain aivan muuta. Kaveri Special uskoo aurinkoiseen huomiseen. Bändi julkaisi viikko sitten sinkkubiisinsä Suksee ja siitä voi ottaa esilämmöt. Biisi vie kauas pois, sinne missä on palmuja ja 24/7 letkeetä.
Ja miltä kuulostaakaan uusi Shine 2009? No, ainakin trendikkäältä, onhan sinkun kannessa laavalamppu ja Lumia-puhelin. Eurozone pitää sisällään todella makeita elementtejä ja erityisesti taustalla joikaava baritoni saa täältä pisteet. Shine 2009 ehdottomasti lunasti kaikki odotukset mitä sille ehdittiin asettaa. Vaikka duossa ei olekaan Jori Hulkkosta, näkisin tämän kantavan vielä pitkälle. Ja merkit on ilmassa, sillä Eurozone (joka on muuten aivan jumalaton nimi) on esitelty mm. Pitchforkissa ja sen lisäksi myös MNEssä ja UNCUTissa.
Loppuun haluan kertoa mistä pienet hävittäjälentäjät on tehty. Ehkä 80-luvun nostalgiasta, tai sitten Freeweightsin uudesta Rust On My Heart-sinkusta. Healing Timellä aikoinaan ihastuttanut yhtye on jatkanut toimivaksi todetulla linjalla. Ihastuttavia pop-kappaleita maustettuina kikkakuuskolmosilla. Edellisessä sinkussa oli Phil Collinsin tomit, tällä kertaa lainassa on Journeyn tilutukset. Ja sillä keksipurkilla olisi ehkä sopinut viihtyä kauemminkin. Nautinnollista!
Ring ring. Ai mitä mitä? Onko se postimies, vai nainen. Ei sul mittää
demoi ois? "Sori, nykyään ei saa enää käyttää sanaa demo. Se on
alentavaa. Kaikki on nykyään singlejä, tai EP:itä. Näin se vaan on."
Oliko näissäkään alkusanoissa taas mitään järkeä. Nämä Posti-postaukset ovat aina vähän tällaisia. Olen pahoillani siitä. Mailiin on vaan kertynyt niin paljon makeita juttua, että pakkohan niitä on välillä purkaa. Ja eikun asiaan.
York
Turkulainen musiikkituottaja Nawras Odda lähetti minulle pari viikkoa sitten uuden York-projektinsa ensimmäisen EPn. York on sekoitus perinteikkäämpää indie rockia, dream popia pienellä mausteella kokeilevia biittejä. Mieleeni tulee Radioheadin Thom Yorken lisäksi Sigur Rósin Jónsin soolotuotanto. Lopputulos on todella miellyttävää kuunneltavaa.
York pursuaa potentiaalia ja jäänkin mielenkiinnolla odottamaan jatkoa tälle kahden biisin "EP:lle". (toim. huom. Extended Play) Toivoisin Nawras Oddan hiovan pohjia, ja ennen kaikkea lauluja vielä hieman tuotetumman kuuloisiksi. Lisäksi, kannessa kauniiden risujen päällä möllöttävä audiospektrumi herättää hämmennystä. Muutoin tämä maxisingle on pelkkää positiivista fiilistä. Hyvä Turku!
Lack Of Quest
Helsinkiläinen Lack Of Quest lähestyi minua upouudella Hunger-EP:llään. Bändi kuvailee itseään seuraavin sanoin "Lack of Quest tuo takaisin sen, mistä inspiroivassa popissa todella on kyse; tarttuvasta rytmistä, uniikista soundista, rohkeudesta ja läsnäolosta!" Allekirjoitan allekirjoitan.
Piristävintä Lack Of Questissa on rytmisoitinten fiksu käyttö. Bändin EP:llä on hullun hyvä groove. Soundit ovat napissa, biiseissä on paljon koukkuja. En kuitenkaan täysin ostaisi Lack Of Questia tällaisenaan. Hunger-EP:n biiseistä tulee liikaa mieleen rock-bändin akustiset versioinnit sähköisistä isosiskoistaan. Katsokaa Incubusin acoustic session youtubesta niin ymmärrätte.
Marian Jamit
Mietitte varmaan, että mikä ihmeen Marian Jamit. Bändillä on Facebookissa vain 33 tykkääjää, on siis selvää, että kukaan ei vielä tiedä. Antakaapa kun esittelen: "Marian Jamit on tuulahdus raikasta rytmimusiikkia, kainoistelevan
keimailevaa laulua, vivahteikkaita lyriikoita ja tunnelmia hurmaavan
huumaavasta polttavaan epäilykseen saakka."
Marian lisäksi bändissä on tuottaja, taitelijanimeä Assica Jelba käyttävä mysteerimies, tai nainen. Ja jos jostain diggailen reggae-tyypeissä, niin artistinimistä. Aivan mahtavaa. Bändin soundcloudista löytyy epämäärinen läjä biisejä, joista toiset ovat englanniksi, toiset suomeksi. Keskityn nyt kuitenkin ainoastaan ao videobiisiin Sellaisia hetkiä kuin nyt.
Biisissä on halvan vinyylisoittimen värittämä soundi. Pohjat kuulostavat Jamaikalla 40-50-luvun taitteessa ensimmäisillä samplereilla (joita ei siihen aikaa ollut olemassa) yhteenlyödyiltä. Tavallaan todella innostavilta ja tuoreilta. Marian soundi on aivan valloittavan ihana. Neiti tuo mieleen välillä Coco Rosien, välillä Reginan.
Bändi ilmoittaa mailissaan julkaisevansa pian pitkäsoiton. Neuvoisin kuitenkin odottamaan. Pohjatyö on selkeästi tekemättä ja debyyttialbumin voi julkaista ainoastaan kerran. Parempi siis julkaista kunnolla, muuten levy menee kaikilta ohi.
Tämä juttu kuulostaa ainakin allekirjoittaneen korviin sen verta spesiaalilta, että en pelkäisi ennustaa isoja asioita tälle porukalle. Kuunnelkaa biisi, rakastukaa, käykää tykkäämässä bändistä Facebookissa. Tehdään Marian Jameista iso juttu yhdessä.
