Biisi: Yournalist - New Year 2013

Vuoden viimeinen postaus ja mikäs sen parempi nosto, kuin turkulaisen Yournalistin kaikessa hiljaisuudessa ulos puskema, uudelleen nimetty New Year 2021. Kappale jatkaa outojen sinkkubiisien kavalkaadia, mutta korvaa kliseettömyytensä ajankohtaisuudellaan.

New Year 2013 tuo mieleeni Michael Jacksonin ja Musen yhteentörmäyksen ripauksella Queeniä. Yhdistelmä saattaa alkuun kuulostaa pelottavalta, mutta bändin paremmin tunteville yhtyeen loputon "lähdeluettelo" ei ole uusi käsite. Yournalist lainaa parhaaksi kokemiaan asioita ja yhdistelee niitä pelottomasti. Välillä tämä onnistuu loistavasti, välillä ei niin loistavasti. Tällä kertaa Yournalistin ruuti on kuivaa, taistelulaivaani osui ja upposi.

Yournalist on mielestäni ehkä yksi aliarvostetuimmista uusista nousijoista. Välillä Yournalistin kaltaiset yhtyeet saavat allekirjoittaneen miettimään, kuinka hyviä biisejä tässä maassa oikeen tarvitsee tehdä, että jengi alkaa lämpeämään. Olen kuullut huhua, että Ruotsissa muutama odottava äiti olisi ollut valmis uhraamaan esikoisensa Yournalistin tasoisen bändin keikasta Debasserissa. Mutta bändi kieltäytyi. "Ei Jessica, Suomi ensin." Kelatkaa.

Oli miten oli. Onneksi yhtyeen Horror And Terror valittiin turkulaisen SUE-lehden muutaman toimittajan vuoden kotimaiseksi levyksi. Omalla listallani levy jäi karvan verran Satellite Storiesin jalkoihin vuoden indielevy-tittelissä. Mielestäni levy kuitenkin on melkoinen väripilkku Suomen muuten niin totisessa ja  homogenoituneessa indieskenessä.

Toivon, että vuosi 2013 on uudelle musiikille ja uusille bändeille taas hieman oikeudenmukaisempi. Weneverstoodachance jatkaa normaaliin tapaansa esilletuomisen arvoisen UG-musiikin jalustoittamista. Tämä blogi ei kuitenkaan riitä vielä nostamaan tuntemattomia yhtyeitä indiefeimiin. Tarvitaan lisää blogeja, lisää palavia sieluja. Euroopassa musablogien merkitys uusien bändien kartallenostamisessa on lähes yhtä merkittävä kuin radion. Voisiko vuonna 2013 olla Suomessakin blogien vuosi?

The rage is relentless / We need a movement with a quickness / You are the witness of change / And to counteract / We gotta take the power back

Levy: Idiomatic - New Terrain

Pahoittelen huonolaatuista kansikuvaa. En yksinkertaisesti löytänyt internetin syövereistä kuvaa parempilaatuisena. Sen verran mainittakoon, että albumin kannessa todella on alaston mies ja kyllä, dikki esillä mites muutenkaan. Aikamoinen startti.

Tamperelaisen, tässäkin blogissa lusikoidun Idiomaticin levy saapui minulle noin viikko sitten. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin siitä asti. Olen koittanut kuunnella analyyttisesti ja ihan vaan musadiggarin näkökulmasta. Päätin lopulta arvostella levyn.

Muutama sananen Idiomaticista alkuun. Kun tutustuin Idiomaticiin, muistan ensimmäisenä ihastuneeni loistaviin, mutta ei ilmeisiin pop-koukkuihin. Bändin soundi oli omaperäinen ja kappaleet divari-indietä huomattavasti oivaltavampia ja jollain tapaa vaikeammin lähestyttäviä.

Kun Idiomatic julkaisi ensimmäinen singlen You Are Not The Sun ajattelin, että bändi on vihdoin löytänyt tilaa lisätarttumapinnalle vaikeassa maalailuindiessään. Lost Togetherin kohdalla olin jo hämilläni kuinka menevän ja kuulijaystävällisen biisin bändi oli saanut aikaiseksi.

New Terrain kuitenkin on Idiomaticia perinteisemmässä asussa. Se on ensitahdeista asti eeppisen iso, monipuolinen ja vaikeasti lähestyttävä. Välillä se ihastuttaa kauniilla melodioillaan, loistavilla sovituksillaan ja tunnelmallaan. Välillä se turhauttaa liian pienellä tarttumapinnallaan ja etäisyydellään.

New Terrain on hyvin tuotettu levy. Albumin tuotannosta vastaa Ercola (mm. Uusi Fantasia).  Tuotanto on lähes maailmanluokkaa. Oikeastaan ainoa asia mikä häiritsee, on biisien välissä elävät rumpusoundit. Parhaimmillaan jippo tuo eloa, mutta pahimmillaan kokoelmalevyn fiilistä. Varsinkin kun kyse on näin eeppisestä popista. Olisi kuulijalle helpompaa, jos turvaa voisi hakea edes yhtenevistä soundeista.

Musiikillisesti ja tuotannollisesti New Terrain muistuttaa hyvin paljon Radioheadin OK Computeria ja ehkä siinä samassa myös Radioheadilta paljon lainannutta Coldplaytä. Popimmista biiseistä tulee mielleyhtymiä Snow Patroliin ja rockeimmissa biiseissä voi kuulla jopa Musemaisia piirteitä.

Idiomatic ei ole vielä valmis bändi, debyytti etsii selvästi lopullista suuntaansa. Idiomatic kuitenkin on hyvin ennakkoluuloton ja rohkea bändi. Vaatii aika paljon munaa yhtyeeltä kuin yhtyeeltä lähteä jahtaamaan brittirockin isoimpien nimien kokoista levyä. Ja lopputulos ei jää edes hirveän kauas tavoitteesta.

Uskon, että New Terrain vie bändin pitkälle, toivottavasti myös ulkomaille. Lopullinen pankin räjäyttäminen tapahtuu kuitenkin vasta kakkosalbumilla.

Lavalla: Neat Neat

(c) Laura Leppänen

Neat Neatiä ei varmaan yksikään ole kuunnellut ajattelematta heti Musea ja Radioheadiä. Ne tulivat itsellenikin mieleen, kun joskus aikoinaan ensimmäinen EP päätyi kuunteluun. Näihin jättiläisbändeihin vertaaminen ei varmasti ole kenenkään edun mukaista, asetelma on epäreilu heti alkuunsa. Muistatte varmaan, miten Lapkoa verrattiin aikoinaan Placeboon? Ajan kanssa Lapko kuitenkin pääsi leimasta eroon ja alkoi kuulostamaan Lapkolta. Tämä muutos on varmasti edessä jossain vaiheessa myös nuorelle helsinkiläisyhtyeelle, sillä Musen varjossa elämä ei välttämättä ole kovin ruusuista.

Neat Neat on nuori bändi, jonka nuoruus kuuluu musiikissa tietynlaisena rönsylyinä suuntaan ja toiseen. Paketti pysyy kuitenkin kasassa ja eeppisyydestään huolimatta bändi onnistuu olemaan raikkaan kuuloinen. Neat Neatissä on sellaista intoa ja paloa, joka antaa anteeksi puutteita. Live-esiintyminen on ehdottomasti tämän yhtyeen valtti. Keikoista olen aikaisemmin kuullut paljon hyvää, ja vihdoin pääsin myös itse näkemään bändin livenä. 19.5 Lahdessa järjestetty Loiva-Klubi oli konseptiltaan toimiva, mutta fyysiseltä ympäristöltään bändille haastava esiintymispaikka. Kuulijoita kerääntyi lavan ympärille kuitenkin kiitettävästi kovista volyymeistä huolimatta. Bändin innokkuus välittyi lavalta yleisöön ja keikka vedettiin täysillä, anteeksi pyytelemättä. Neat Neatin rohkeus antaa kaikkensa lavalla on piristävä näky Suomessa. Taustalla pyörivien visuaalien kanssa muodostettu kokonaisuus toimi hienosti. On mukavaa nähdä, kun bändi panostaa keikoilla myös ulkoiseen antiin.

Yökerhossa pidettävä indieklubi tuo mukanaan omat haasteensa, vaikka yleisöä olikin paljon. Eeppisiin melodioihin ei ole helppo siirtyä, kun minuuttia aikaisemmin juuri täysikänsä saavuttaneet tytöt ovat radiohittien tahtiin näyttäneet parhaita liikkeitään tanssilattialla, ja hotellin pukumiesvieraat nojailevat tiskiin melusta valittaen. Onneksi tiskiltä jaettiin kuitenkin ilmaisia korvatulppia, joiden avulla halukkaat saivat keikasta kaiken irti. Yllättävän moni lopulta keskittyi kuuntelemaan keikkaa, ja syystäkin. Soitto sujui ja laulaja-synisti Otto Eklundin laulusuoritukset olivat aivan omaa luokkaansa. Bändi nautti selkeästi olostaan lavalla, ja näytti ja kuulosti nimenomaan bändiltä. Kokonaisuus toimii. Neat Neatilla on iso soundi ja suuren äänenpaineen sijaan bändi vaan tarvitsisi suurempia venueita. Jännityksellä jäämme odottamaan, mihin suuntaan bändi musiikkiaan jatkossa vie! 

Fiilistellä voi tämän vanhan livepätkän avulla:

-r