Biisi: The Hearing - Metro

Jes, The Hearing! Pitäkää hatuistanne kiinni! Tämä on viimeisen junan viimeinen matka. Jotenkin näin laulaa Pintandwefall-yhtyeestä, mutta nyttemmin myös sooloprojektistaan The Hearingistä tuttu Ringa Manner.

The Hearingin toinen sinkku Metro on osa 18. lokakuuta ilmestyvää Dorian-nimistä debyyttialbumia. Metron kanssa samaan syssyyn irroitettiin myös toinen kappale, vähemmän trendikkäästi nimetty Painajaisbiisi, jota ei kuulla levyllä, vaan sen voi käydä tsekkaamassa täältä.

Metron alussa kirskuu ihka aidon New Yorkin metron jarrut, jotka on äänitetty, well you guessed it, New Yorkissa. Loppukappale onkin sitten suomalaista käsityötä. Kappaleen tunnelma on syksyinen, jopa hieman alakuloinen. Aina lyriikoista äänimaailmaan.

Kappale on mukavan hiotun kuuloista poppia, silti kuulostamatta liian tuotetulta. Saatekirje ei paljasta mitä kaikkia soittimia Ringa on biisissä soittanut, mutta livenä neiti soittaa kaiken itse luupperinsa avustuksella.

Kaiken kaikkiaan Metro on todella mukavan kuuloinen kappale ja hyvä jatke ensimmäiselle Swallow-sinkulle, josta oli juttua jokin aika sitten blogissa täällä. Erittäin tervetullutta meininkiä. Ottakaa haltuun jengi!

Nosto: Record Store Day

Listasin viime vuoden elokuussa mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä. Kuten ehkä tiedättekin, tänään on Record Store Day, eli levykaupoille käy ihmisen tie. Täältä löydät kaupat.

Mikäs sen parempaa kuin näin lauantain kunniaksi käydä hakemassa lähimmästä levykaupasta se levy, joka syystä tai toisesta on jäänyt ajan saatossa ostamatta.

Jos ette ole ihan varmoja mikä se levy voisi olla, haluan virkistää mieltänne listaamalla uudestaan mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä, sekä niiden artisteja.

Tiputin tarkoituksella listalta kaikki Universalin, Warnerin ja Sonyn alaiset yhtiöt, sillä vaikka ne toki pitävät sisuksissaan monia loistavia artisteja kannustan jokaista boikotoimaan kyseisiä yhtiöitä.

Jos nyt yksi syy boikotille pitäisi mainita, niin se voisi olla vaikka viime päivinä noussut kohu lasten laulukisoista. Ai hä? No lue täältä.

Vaikka Sony ei olekaan dipannut varvastaan vielä yhtä näkyvästi korruption altaaseen on Sonyllakin muutama Idolsin muotoinen luuranko kaapissaan.

Mutta se majoreista, tästä levyideoita tälle päivälle:

*If Society - mm. Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Lau Nau, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*Lumpeela Julkaisut - mm. Janne Laurila, Ochre Room,
*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Svart- mm. Hexvessel, Sammal, Seremonia

*Airiston Punk-levyt - mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, Pää Kii 

*Combat Rock Industry - mm. Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta
*Fullsteam - mm. Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Sans Parade

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers
*Plastic Passion - mm. Iida Umpikuja, Tero Petri, Wojciech

Biisi: The Hearing - Swallow

Heissan! Keväisen aurinkoista iltapäivää. Oon pitänyt niin rauhallista tahtia bloggailussani, että sähköpostiin on kerääntynyt kasoittain helmiä. Koitan tiputella siis ison pinon postauksia seuraavan seitsemän päivän aikana.

Aloitetaan tiputtelu päivän ajankohtaisimmasta, nimittäin tässä blogissa muutamaan kertaan mainitusta The Hearingistä, ja  huomenna julkaistavasta singlestä nimeltä Swallow.

The Hearingin keikalla nähneille, tai soundcloudissa käyneille biisi saattaa olla tuttu. Demoon verrattuna tämä levyversio toimii kyllä ihan eri lailla.Vihdoin nauhalle ollaan saatu taltioitua se sama energia, mikä hurmaa livenä.

Fokus on kuitenkin edelleen luupperissa ja (myös Pintandwefallista tunnetun) Ringan makeassa äänessä, joka säröilee hallitusti läpi kappaleen. Kappale kasvaa nätiksi kokonaisuudeksi  nousevien taustakuljetuksien toistuessa uudestaan ja uudestaan, eri äänissä.

The Hearingin GAEA:n kautta julkaistava Dorian-levy on tulossa ilmeisesti kauppoihin syksyllä ja sen varaan on syytä rakentaa suuria odotuksia. Sitä ennen voit kuitenkin bongata keikan, vaikka täältä.

Nainen ja luupperi konseptina on jo niin kiinnostava, että suosittelen kaikille tutustumaan tähän, käsittääkseni Suomen ainoaan luupperinaiseen. Loppujen lopuksi taivas (tai 8 raitaa) on rajana kuinka pitkälle tämä juttu voi vielä kantaa.  

Biisi: Death Hawks - Humanoids

(c) Ninni Luhtasaari

Helmikuu on julkaisun aikaa. Pitkän ja pimeän kuivakauden jälkeen onkin kiva saada tuoretta musiikkia, tai ainakin aiemmin julkaisemattomia biisejä. Oli ihan pakko selata blogitekstejä taaksepäin, enkö oikeasti ole kirjoittanut Death Hawksista. Onneksi olen, yhden livearvion verran.

Teemu Markkulan, tai porilaisittain Markkulan Teemun Death Hawks on aivan järjettömän tykki bändi. Ainakin livenä. Muistan Humanoids-kappaleen elävästi keikalta ja se pyssytti allekirjoittaneen sukat ruudista mustiksi. Levyllä vaikutus ei ole ihan samaa kaliiberia.

Tumppu soundi on piristävä asia. Liian tumppu soundi on masentava asia. Death Hawksin tapauksessa sellainen meet-me-in-the-middle olisi voinut olla paikallaan, tyyliin Songs For The Deaf.

Omissa silmissäni Death Hawks on ja tulee aina olemaan ultimaattinen pahapoikabändi, 1800-luvun villin lännen hengessä. Ja siitä aihepiiristä riittäisi kyllä ammennettavaa.

Humanoids on makea biisi ja jos et ole tunnevammainen ihminen, kuten allekirjoittanut, saatat nauttia biisiin juuri valmistuneesta musiikkivideosta. Itse jään kuitenkin odottamaan sitä pakollista pyssynpyörittämisvideota. 

Haluaisin nähdä bändin musan taustalla videon, jossa bändi saa pataan villin lännen kulisseissa isolta pahalta korstolta ja Markkulan Teemu tulee ja pelastaa päivän. Siinäpä olisikin jo video, joka räjäyttäisi tässäkin blogissa pankin. Ja eikun pyssyt laulamaan.

Biisi: IWATSW - Make Your Move

"The wind of chaaaaaaange....", muutoksen tuulet puhaltaa. Niin blogissa, kuin blogin ulkopuolellakin.  Sain blogille uuden layoutin. Joku voisi sanoa, että se on nyt enemmän ajankohtainen. Kolmiot on kuulemma kova juttu. Baby I got you triangles. Bitches love triangles.

Tänään kirjoitan bändistä, joka on jäänyt turhan pienelle huomiolle. Enkä tarkoita pelkästään omaa blogiani, vaan näin yleisellä tasolla. I Was A Teenage Satan Worshipper, tuttavallisemmin Pasi Viitasen IWATSW,  ei koskaan ole varsinaisesti ollut pinnalla. Se on pysytellyt alligaattorimaiseen tapaansa pinnan tuntumassa. Sen silmät näkee mitä pinnan yläpuolella tapahtuu, mutta se nousee pinnalle vain hetketksi,  ruokailemaan.

IWATSW on nyt ajankohtainen, sillä bändi julkaisi juuri uuden albumin There.  Levyllä on aivan älyttömän timanttisia kappaleita. Kokonaisuutena se ei välttämättä jaksa ihan maaliin asti. Se on toimiva bändilevy, jolta kehtaa irroitella yksittäisiä sinkkubiisejä. There ei välttämättä kestäisi trendikkään ranskalaisen vaihto-oppilaan levysoittimessa, mutta Berliinissä asuvalle britille albumi voisi olla sopivaa alkuillan pumppailumusaa.

Make Your Move on kova biisi. Kappaleeseen tehty musavideo on myös erinomainen. En aivan täysin ymmärrä mistä on kyse, mutta naurahdin useaan otteeseen videota katsellessani. Videolla kannatetaan jenkkejä ja pistetään Hitleriä hengiltä. Ensin viidakkoveitsellä, sitten luodilla.

I Was a Teenage Satan Worshipper - Make Your Move from Kennel Helsinki on Vimeo.

Levy: Jukka Ässä - Mitäs Tässä

Olen säästellyt Jukka Ässän albumin arviota tarkoituksella. Sain levyn jo hyvissä ajoin ennen julkaisua ja olen ottanut aikani sen kanssa. Ässän debyytti on siinä määrin huolella tehty levy aina kappaleista kansigrafiikkaan, että se ansaitsee myös huolella kirjoitetun arvion.

Ässä a.k.a. Salmisen Jukka on tamperelainen pitkän linjan muusikko. Hän on myös 7-vuotiaan tulevaisuuden nimi Eelik:sen isä. En tiedä muista kaupungeista, mutta ainakin Tampereella Ässän debyyttiä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa jo vuoden päivät.

Nyt Mitä tässä-albumia kuunnellessani voin todeta, että odotus on palkittu. Levy tarjoilee 13 hyvin sävellettyä, sovitettua ja ennen kaikkea sanoitettua kappaletta, joista jokainen puolustaa oikeuttaan upeassa albumikokonaisuudessa.

Ässän musiikki on mielenkiintoinen kombinaatio uutta ja vanhaa. Ohimennen hipskelmäksikin ristittyä musiikkia soittava yhtye on kaikessa epätrendikkyydessään todella cool. En ole vieläkään varma onko tästä edes ookoo tykätä. Itse näkisin asian niin, että Ässä saattaa olla uuden trendin airut. Saas nähdä tuleeko GAEAsta tulevaisuuden johtava hipskelmä-leibeli.

Jukka Ässän Mitäs Tässä on ehdottomasti yksi niistä albumeista, joka löytää paikkansa läheltä levysointintani. Yksi niistä, jotka ovat aina lähellä siinä kun niitä tarvitsen. Jossain Minä & Ville Ahosen ja Magenta Skycoden debyyttien välissä.

En tiedä onko sulaa sattumaa, että levyltä musavideobiisiksi irroitettiin juuri blogissani sinkkubiisiksi mantteloitu Juhannus. Olen joka tapauksessa hyvin hyvin onnellinen valinnasta ja haluan jakaa biisin teidän kanssanne.  Juhannus on yksi hienoimmista suomenkielisistä biiseistä vähään aikaan.

Arvio on hyvä lopettaa kansivihkosesta kopioituun lyriikkaan, jota aina silloin tällöin laulan lievästi ylipainoselle kissalleni: "Toivon että tiedät sen / Missä ikinä kuljetkin / Pysyn vierelläs / Vaikka kaikki loppuisi / Rakastan sua aina / Ole juuri niinkuin oot"

Lavalla: MOP 2012 - Torstai

Oma Monsters Of Popini meinasi alkaa huonosti. Olin ehtinyt kirota koko päivän tapahtuman aikaista alkamisaikaa. Pääsin töistä viideltä, paukkasin kotiin syömään, kävin suihkussa, aika alkoi loppumaan. Hyväksyin jo, että Talmud Beach jää näkemättä. Poljin hiki hatussa Telakalle, klo 18.49, vielä ehtii automaatille. Vähän yli seitsemän Telakalla. Talmud Beachin viimeiset soinnut, kuulostaapa hyvältä. Nyt se loppui. Miksi kukaan ei taputa? Kysyin lipunmyyjältä. Bändihän vasta soundcheckkaa. Häh? Olet katsonut aikataulut väärin. Tilaan oluen ja istun alas.

(c) Sakari Karipuro

Talmud Beach oli minulle uusi tuttavuus. Olin perehtynyt yhtyeeseen sen verran, että tiesin bändin juuri julkaistun debyyttialbumin saaneen hyviä arvioita. Bändin habitus oli mielenkiintoinen. Kielisoittajat muistuttivat rekkansa myyneitä elämäntapamuusikoita. Rumpalilla oli Toto65-ravilippalakki. Täydellistä. Humanistiseksi ZZ Topiksi luonnehdittu orkesteri soitti herkän miehen bluesia. Bändi ei koittanut kukkoilla, tarjosivat vaan hyvää jamittelua. Hobo don't mind a little rain taitaa olla yksi tämän vuoden suosikkikappaleistani. Nerokasta ja vaatimatonta. Taitavia soittajia, hyviä biisejä, ennen kaikkea mukavia hetkiä.

(c) Sakari Karipuro

Talmbud Beachin jälkeen siirryttiin Telakan yläkertaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Normaalisti teatterikäytössä oleva yläkerta oli keikkapaikkana jännittävä. Pieni kökkö PA,vaatimattomat puitteet. Ihmiset istuivat lattioilla, jotkut joivat viiniä ruokailuun tarkoitetuissa komeissa puupöydissä. Kynttilät oli sytytetty. The Hearing  keikalla oli hyvä meininki. Keikka toisti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin Siirtolan GAEA-illassa. Ringan sooloprojekti on älyttömän siisti. Toivon todella kovasti, että hän harjoittelisi setin vielä niin nappiin, että virheitä ei pääsisi tapahtumaan. Tällä kertaa yksi biisi jäi puoliksi soittamatta, pari aloitettiin alusta ja muutamassa efektit menivät hieman sekaisin. Tästä huolimatta keikka oli upea ja Ringa lunasti ainakin omat odotukseni MOPissa. Tsekatkaa The Hearingin liveä täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxa oli torstain ainoa visuaaleja hyödyntävä yhtye. Keikalla nähtiin MOPin ensimmäiset tanssiaskeleet. Tanssit tarjosi ranskalainen vaihto-oppilas. Ei mennyt kauankaan kun suomalaisetkin möllykät kömpivät varjoista esiin. Telakan PA ei tuntunut antavan tarpeeksi ulos Avasaxan tarpeisiin. Soundi jäi mielestäni hieman lässyksi. Keikka ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa. Fakta kun on, että kun pistetään jytät päälle, niin sen masterin täytyy lyödä punaista eikä oranssihtavan keltaista. Onneksi visuaalit toimivat hienosti. Avasaxan Post-floor-musiikkia voit kuunnella täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxan bileiden jälkeen yläkerrassa aloitti Barry Andrewsin Disko. Bloggasin Barrysta heinäkuussa ja odotukseni keikan osalta olivat aika korkealla. Keikka oli hyvä ja kaikki meni tavallaan niinkuin pitikin. Seilasin pääni sisällä todella oudoissa hetkissä. Olin Tokion laitaseuduilla karaokeravintolassa. Siellä laulettiin todella outoja Suomi-iskelmiä. Sitten  lapsenomaisissa pahoissa unissa. Jostain syystä Fonalin bändien keikoista saa aina jänniä fiiliksiä. Tässä vaiheessa myös viini alkoi nousemaan päähän.

(c) Sakari Karipuro

The New Tigers oli monelle varmasti illan odotetuin esiintyjä ja kieltämättä Barryn Andrewsin Diskon jälkeen bändin pop-tuulet olivatkin tervetulleita. Muistissani oli edelleen tuoreeltaan viime vuoden Lost In Music-keikka. Bändi soitti jo silloin hyvin, mutta mielestäni soitantaan oli tullut vielä lisää varmuutta. Hyviä biisejä. Omaan makuuni tulkinta edelleen hieman juustoista. 

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Lavalla: The Hearing & Death Hawks

Ennen kuin mennään asiaan haluaisin pitää pienen hiljaisen hetken. Yksi omista suosikkiblogeistani Singing Drunken Lullabies jäi tauolle. Tämä on surullinen asia. Surullisinta tämä on pienemmille bändeille. Blogi kirjoitti bändeistä, jotka olivat liian epäskenejä muille blogeille. Aidosti hyvän musiikin kannattaja kokoon katsomatta. My hat's off to you sir!

Tämän päiväisessä postauksessa käsitellään tamperelaisen Hukkatila Ry:n Kesäsiirtolassa järjestettyä GAEA-iltaa, jossa esiintyivät itselleni entuudestaan tuntematon The Hearing, sekä hurjassa nousussa liitävää pahapoikawesterniä soittava Death Hawks. Olin latautunut iltaan muutalla pullolla Salitos-olutta, sekä terveellä määrällä ennakkoluuloja. 

The Hearing

Ilma oli täydellinen ulkoilmakeikalle. Kun saavuimme mestoille tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä oli ilomme huomata, että The Hearing oli vasta aloittanut. Meni tovi ennen kuin tajusin, että kyseessähän on sama neiti (Ringa), joka musisoi Pintandwefall-yhtyeessä. Käyhän se toisaalta järkeen. Pinttarithan ovat eläneet hiljaisempaa eloa aina Times Right For Romans, Baby albumin julkaisukiertueen jälkeen. The Hearing oli todella positiivinen yllätys. Tämä yhden naisen sooloprojekti perustui jonkin sortin Looper-pedaaliin.  Mikrofonien signaali splitattiin lavalla. Toinen ulostulo lähti FOHille, toinen Ringan Looperiin. Pohjat nauhoitettiin laitteelle livenä yksi soitin kerrallaan. Jokainen kappale rakentui from the scratch yleisön silmien edessä. 

Ringan  lavasäätäminen rikkoi jään. Muutama biisi jouduttiin aloittamaan alusta, koska "kun loopissa mokaa yhden soittimen, ei auta muu kuin soittaa kaikki uudestan". Yleisöstä huokui kollektiivinen tsemppi Ringan onnistumiselle. Biisit olivat hyviä, oivaltavia ja tuoreita. Suosittelen ehdottomasti kaikille tsekkaamaan The Hearing. Täysin erilaista kuin Pintandwefall, mutta omasta mielestäni, niin rikollista kuin se onkin sanoa, parempaa.

Death Hawks

Illan toinen bändi, Death Hawks oli sekin minulle hieman tuntematon. Toki olen törmännyt bändin nimeen useammin kuin laki sallii. Ehkä juuri sen takia en ollut vaivautunut käydä kuuntelemassa yhtyeen musiikkia. Oletin, että Death Hawks on jotain Jessen tapaista syntikkakiimailua ja nokkamies Teemu Markkula tylsä kenkiintuijottelija. Oli onni huomata taas kuinka väärässä ihminen voi olla ja kuinka ennakkoluulot voivat rikkoutua täysin. 

Death Hawks asteli lavalle kuin rikollisjengi villissä lännessä. Nahkaliivit, buutsit ja aurinkolasit. Enää puuttui vain savuavat aseet ja kauhuissaan huutavat naiset. Teemu Markkula on uskomattoman karismaattinen jätkä. Avausbiisi pudotti täysin ja taika pysyi yllä seuraavat puoli tuntia. Tuijotimme lumoutuneena lavalle. Tuntui siltä, että olimme astuneet aikakapseliin. Katsoin yleisöä. Näytti ihan samalta kuin vanhoissa  Woodstock-kuvissa.

Death Hawks oli äärettömän kova, niin kauan kuin pahapoikailluusio pysyi yllä. Taika kuitenkin rikkoutui ikävästi kun bändi alkoi välispiikkaamaan. Rikolliset ei kiittele, rikolliset ei kättele. Death Hawks oli kuin improvisoitu teatteriesitys. Yleisö pelkkä onnekas sivustakatsoja. Lavalta välittyvä energia sai katsojan toivomaan, että häntä ei huomata, tai yksilöidä. Vaaran tunne, suomalaiselle rockille täysin tuntematon käsite oli todella vahvasti läsnä.  Bändin musiikki oli sekoitus countrya, bluesia, 70-luvun rokkia ja syntikkapoppia. Omaan makuuni liian koukutonta ja liian jamipohjaista, mutta livenä lähes täydellistä.

Nosto: Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012

Nuorgam listaa paraikaa seuraamisen arvoisia levy-yhtiöitä kotoa ja kaukaa. Kuten Jyri Öhman kirjoitti, listalla on paljon hyviksiä, mutta toistaiseksi suosikkini vielä puuttuvat. Lista kirvoitti miettimään, mitkä ovat omasta mielestäni levy-yhtiöitä, joita suosittelisin ihmisiä seuraamaan.

Näen itseni ja blogini blogimperiumin perussuomalaisina. Edustamme oppositiota. Olemme kovia huutelemaan vieraisiin pöytiin ja arvostelemme muita. Emme kuitenkaan tuo mitään parempaa pöytään. Perustelemme, jos tuntuu siltä.

Nimeän nyt oman vaihtoehtoisen listani levy-yhtiöistä, joita suosittelen ihmisiä seuraamaan. Listallani on ainoastaan kotimaisia lafkoja. Nuorgamin listan ja omani suurin ero on se, että Nuorgamin lista auttaa pariutumaan Helsingin hipsterbileissä, minun huonontaa mahdollisuuksia huomattavasti. Listani ei ole muodikas, tai välttämättä edes ajankohtainen. Se on vain läjä suomalaisia levy-yhtiöitä, jotka ovat tehneet kulttuurihyväntekeväisyyttä koko elinkaarensa. 

Saanen esittää hikidiskojen epämiellyttävien keskustelualoittajien kuninkaan. We never stood a chance-blogin Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012:

*If Society - mm. Echo Is Your Love,  Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Eleanoora Rosenholm, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Combat Rock Industry - mm. Abduktio, Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Big Wave Riders, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, Jesse, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Satellite Stories, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta,  Pharaoh Overlord
*Fullsteam - mm. Lapko, Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Déclassé, Nightsatan 

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers

Lavalla: Burning Hearts, Big Wave Riders & French Films

Burning Hearts (kuva pöllitty NRGMlta)

Tammerfest ei tänäkään vuonna yllättynyt. Ohjelmisto koostui lähinnä keski-ikäisille suunnatuista suomirock-bändeistä, heidän lapsilleen ja lapsenmielisille suunnatuista rap-artisteista, sekä pakollisesta hevi-illasta. Kuten viime vuonnakin, itselleni mielekkäin musiikillinen anti nähtiin Tammerfestin demolassa Laikunlavalla, sekä Tammerfestin pakollisessa indieillassa perjantaina YO-talolla.

Tänä vuonna lipun hinnaksi YO-talolle oli valikoitunut 12/15. Sanotaan, että hinnassa oli Tammerfestin tuntua. Suolainen lipunhinta meinasi maksaa  osallistumiseni. Keikan maksaessa yli kympin on oltava luvassa jotain spesiaalia, ulkomaan elävä, tai tarjonnan ylittävä kysyntä.

Olin positiivisesti yllättynyt artistivalinnoista. Burning Hearts on ollut tutkallani jo pidemmän aikaa. Big Wave Riders on ollut hyvin esillä tässäkin blogissa ja odotin innolla miltä bändi soundaa kunnon venuella. Hykertelyä herätti myös pääesiintyjä French Films, joka on viimeaikoina päässyt nauttimaan menestyksestä niin kotimaassa, kuin Euroopassakin. 

Väkeä oli alusta asti ihan mukavasti. Ensimmäinen bändi aloitti vasta klo 23. Yleisöä valui sisään YO-talolle aina klo 00 asti. Viimeiset tyypit tosin tulivat mestoille vasta viisi minuuttia ennen French Filmsiä. Aika rikasta. Soittojärjestystä kun ei edes oltu ilmoitettu  ennakkoon.

Olen potenut aina toukokuisen Brightonin reissuni jälkeen "Englannin jälkeistä krapulaa". Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen mieltänyt kaiken suomalaisen paskaksi. Jopa kaikki hyvät asiat. Paskaa, paskaa, paskaa, paskaa. Burning Hearts kuitenkin oli kaikkea muuta. Yhtye toi puoleksi tunniksi Brightonin YO-talolle. Burning Hearts on  hiffannut mistä on kyse. Koneelta tulee taustoja, laulajalla on syna, kitaristi ja basisti vaihtavat soittimia, kaikki laulaa. Konerummut ja aidot rummut päälleikkäin. Aijaijai mitä hunajaa korville. En uskonut törmääväni näin hyvään bändiin Suomessa.

Pakko antaa propsit myös YO-talon loistavalle talon miksaajalle. Burning Hearts soundasi todella isolta ja selkeältä. Oikeestaan ainoat asiat, jotka eivät olleet napissa olivat välispiikit. Solistia selvästi sieppasi yleisön passiivisuus. Kommentit, kuten "Yhden jalka näytti vipattavan takarivissä. Säälittävää." (edit: korjaus ei säälittävää, vaan tätä lisää.)  ja "Olette varmaan tulleet tänne suoraan Staminan keikalta, niin jäykän näköistä meininkiä", eivät ole parhaita yleisönsulattajia. Tai sitten ovat, sillä näiden näpäytyksien jälkeen jengi alkoi joraamaan. Mielestäni  meiningin kuitenkin tulisi lähteä lavalta ja tarttua yleisöön, ei toisin päin.

Heti Burning Heartsin lopetettua eturiviin alkoi kerääntymään trendikkään näköisiä tamperelaisnuoria. Pystyn kuvittelemaan millaiset kissan päivät heillä oli, BWR ja French Films samassa illassa. Tällä kertaa BWR soundasi hyvältä. BWRn miksaaja selvästikin tiesi miltä bändin kuuluu kuulostaa. Lyhyen linjacheckin jälkeen miksaaja taikoi bändille lähes levytasoiset soundit. Täysin erilaiset kuin Burning Heartsilla, mutta musatyyliin sopivat. Kitarat olivat kuulaat, laulu efektoitu ja basso länkyttävä.

BWR oli livenä erittäin energinen. Bändi soitti tiukasti ja solistikin oli tällä kertaa todella napissa. Parhainta antia olivat "wuuuu"-kohdat, joissa  koko bändi lauloi messissä. BWR soitti aika monta uutta biisiä. En tuntenut puoliakaan biiseistä, jonka takia keikka tuntui vähän pitkältä. Voi myös olla, että aloin tässä vaiheessa olemaan jo vähän maistissa. Muuten, jätkillä ei ollut aurinkolaseja päässä. Se hämmensi. Ilmeisesti unohtivat Helsinkiin. Eikö BWR ja aurinkolasit ole vähän sama kuin Mötley Crüe ja Jack Daniels?

Osittain humalatilani takia, osittain myöhäisen aikataulun (01.00) takia minulta jäi suurin osa French Filmsin keikasta näkemättä. Mitä keikasta kuitenkin jäi mieleen oli ensinnäkin se, että soundin kanssa oli ongelmia. Bändin oma miksaaja oli ensimmäinen, joka astui YO-talon akustiseen kuoppaan. Paikka nimittäin on hyvin arka liian kovilla voluumeilla ja luukuttaminen YOlla johtaa epämääräisten taajuuksien korostumiin ja määrittämättömään meluun. Tämän lisäksi bändiltä hajosi kitaravahvistin ensimmäisen biisin jälkeen. Perjantai 13. Kyllä kyllä.

Ulkoisesti bändi muistutti hesarilta kasattua juopporetkuetta. Olikin pienoinen yllätys, kuinka jumalattoman tiukasti soitto kulki. Bändi aloiti keikan uuden sinkkunsa When people like you filled the heavens kanssa. Hyvä biisi. Livenä lähes punkilta kuulostanut kappale olisi yhtä hyvin voinut soida Liverpoolilaisen kapakan jukeboxista joukkotappelun taustalla. En osaa tarkalleen sanoa, minkä biisin kohdalla lähdimme seuralaiseni kanssa himaan. Bileet olivat kuitenkin vasta alkamassa. Sääli.

#16 Big Wave Riders

Big Wave Riders on ehdottomasti yksi Suomen cooleimmista bändeistä. Sen lisäksi, että yhtye on sainattuna kaikkien rakastamalle indie levy-yhtiö Solitille, bändin keikat myy GAEA. Kyseessä on indiehypermega-alliance. Kyllä näin on. Vaikuttaisi siltä, että yhteistyö on ollut hedelmällinen. Aluksi suhtauduin melko skeptisesti ajatukseen, että yksi mies voisi liikutella kahta surffipoppoota ilman, että toinen jäisi jalkoihin. (Muistetaan kuitenkin, että French Films on GAEAn lempilapsi) Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Big Wave Riders on saanut paikkansa auringossa. Bändi on ollut hyvin esillä ja päässyt lämppäilemään Frenchareita useaan otteeseen.

Soliti-suosikikseni valikoitunut Big Wave Riders säväytti aikoinaan Skate Or Diella. Röyhkeät soundit, nokkava meininki. What is the definition of cool? Big Wave Riders. Ja mielestäni, tässä tuleekin selkein ero kilpasisko French Filmsiin. Bändissä on munaa. French Films menee helposti läpsyttelyn puolelle, lähinnä soundillisesti. Keveän kesäistä meininkiä, sopii hyvin nappikuulokkeisiin. Leaders Of The Republic, siitä lähetään.

Näin Big Wave Ridersin livenä viime vuoden Lost In Musicissa Doriksessa Evening With Solitissa. Bändi erottui selvästi edukseen ja sai kansainväliset vieraat, joita oli muuten todella paljon paikalla, kuhisemaan. Vaikka soundit Doriksessa ovat aina vähän miten sattuu bändi pystyi tarjoamaan kansalle tasokkaan keikan. Harmitti, ettei tullut nähtyä alusta asti. Oltiin katsomassa Melvinsiä. Melvinsin keikalta on muuten aika vaikea lähteä bändin, kuin bändin keikalle. Onneksi tuli lähdettyä.

Big Wave Riders on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen ja seurattavan arvoinen orkesteri. Bändi julkaisi juuri ensimmäisen sinkun tulevalta pitkäsoitoltaan. (jonka olisi mielestäni pitänyt tulla ulos jo ennen kesää) Vaikka Waiting in the wings ei lunastanutkaan odotuksiani biisinä ja sounditkin aiheuttivat vähän eripuraa uskon, että bändin debyytistä tulee kova. Yhtye on jo noteerattu ulkomailla ja uskon, että levyn julkaisemisen jälkeen vientiä on. Oi kyllä, Big Wave Ridersia viedään kuin kaupunkilaistyttöä Päijänteen lavatansseissa. Pian ainut kysymys tulee olemaan: "Meille, vai teille?"

#8 Idiomatic

Idiomatic oli minulle astetta tuntemattomampi bändi vielä jokin aika sitten. Alunperin yhtyeen nimi saavutti tietoisuuteni bändin soittaessa täyteenammuttuja keikkoja ympäri Tamperetta. Sana ilmiöstä levisi nopeasti. Tänäpäivänä voidaan puhua ilmiöstä, jos demobändi myy Suomessa keikkapaikkoja loppuun. Kuuntelin bändin EP:tä ja kiinnostuin. Idiomatic kuulosti samaan aikaan iskevältä ja leijailevalta. Jollain tavalla eksoottiselta. Muistan yhtyeen erään Doris-keikan nerokkaan mainoskampanjan. Bändi nimittäin teippasi ihmisen kokoisin kirjaimin jesarilla Klubin edessä olevaan rakennustyömaaesteeseen "DORIS 20.5." Ei jäänyt varmaan monellekaan epäselväksi kuka siellä tuolloin esiintyi. Tästä on vuosi aikaa. Idiomatic on sen jälkeen solminut levydiilin Exogenicille ja keikkadiilin GAEAlle, äänittänyt Briteissä albumin ja julkaissut tuoreen sinkun you are not the sun, jonka todella makean näköinen musavideo löytyypi alta.

Bändi näyttää videolla Negativeltä ja on tuotannollisesti huolestuttavan lähellä The Rasmusta. Voi hyvinkin olla, että bändi on ottamassa askelta ulos pienistä indiemarkkinoista kohti mainstreamrockia, isompia lavoja. Ja Idiomatic kuulostaa mielestäni nyt paremmalta kuin koskaan, indierockia, tai ei. Jos olisin saksalainen teinityttö alkaisin kampanjoimaan Idiomaticin Saksan-kiertueen puolesta. GAEA:lla on muuten aika hyvä track record. Yhtiö on kierrättänyt suomalaisia bändejä Saksassa jo varmaan seitsemän vuoden ajan. Viimeisimpänä tottakai kaliforniajeejeetä soittava French Films, joka on tällä hetkellä kuuminta hottia Euroopassa.

Uusi Idiomatic saattaa tippua myös Suomessa ja jääkin nähtäväksi saadaanko Idiomaticista uusi pelaaja suomalaisen rockin kentälle. Manserockiksi en Idiomaticia voi kutsua ja syystä. Tammerfestin ohjelmistossa bändin nimi kun loisti vielä puuttumisellaan.

"idiomatische hierher kommen, erwarten wir von Ihnen, wie der Mond aufgehen"

-satunnainen saksalainen 14 vuotias tyttö