maanantai 29. huhtikuuta 2013

Biisi: Night Lives - Burn Tradition


Hyvää maanantaita rakas lukija, ihminen, ystävä. Mikä päivä! Aurinko paistaa ainakin täällä Tampereella ja huomenna on vappu. Edessä jälleen hölmöilyn ja kännäämisen täyteinen urheilusuoritus.

Harvemmin tulee nostettua esiin hardcorea, mutta nyt ois hyvä hetki. Esittelen teille Jyväskylä-/Joensuu-akselilta ponnistavan Night Livesin.

Yhtyeellä on mielestäni erinomainen nimi. Onneksi onnistuneen nimen lisäksi yöelä(i)millä on soittotaitoa, asennetta ja sanomaa.

Koska genre on itselleni niin tuntematon, en ala tiputtelemaan mitään referenssejä. HC-kaiffarit ovat niin herkkähipiäisiä vertausten kanssa, että on parempi olla ampumatta metsään.

Night Lives tuo mieleeni Turun TVO:n (rip) ja kaikki ne kymmenet upeat punk-keikat, joita sain todistaa ensin kaverilta lainattujen henkkareiden, myöhemmin omieni turvin.

Punkissa parasta on, ja aina tulee olemaan, asenne. Se näkyy ja kuuluu kaikessa. Asennetta jotenkin jää aina kaipaamaan kaikissa muissa genreissä. 

Ainakin omalla kohdalla joskus on ihan nättiä kuunnella levyltä vaikka Von Hertzen Brothersia. Mutta joskus on vielä nätimpää sanoa "vitut", lyödä se levy paskaksi ja laittaa sterkat huutamaan Burn Traditionia.


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Biisi: The Kobra Kicks - Krokodil


Jos puhutaan muusikoista, jotka joko osaavat, tai eivät todellakaan osaa nimetä bändejään The Kobra Kicksin jäsenistö sijoittuisi korkealle. Kumpaan kategoriaan, se jääköön tulkinnan varaan.

The Kobra Kicks on tuore varsinaissuomalainen orkesteri, joka koostuu mm. The Reed Fagsin ja edesmenneen Auntie Maryn jäsenistä. Orkesteri luonnehtii itseään kitaravetoiseksi rockiksi.

Bändin ensimmäinen sinkku Krokodil tuo mieleeni katupölyn. Aurinkoisina päivinä päin naamaa puhaltavan saastan, joka silti saa naaman virneeseen. Virneeseen, koska se kertoo kesän tulosta ja siitä, että kesä täällä Suomessa kestää vain pienen, helposti ohi lipuvan hetken.

Krokodil ei meinannut aueta allekirjoittaneelle ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kun kuuntelin biisiä muutaman kerran luupilla, tajusin, että yksi, kertsihän on mielettömän kaunis ja kaksi, tämähän kuulostaa ihan The Strokesilta.

The Strokesia, tai ei, Krokodil on timmi biisi ja The Kobra Kicks seuraamisen arvoinen porukka. Bändi uhittelee puskevansa levyn pihalle vielä tämän vuoden puolella. Odotan innolla!

Jos mulla olisi longboard, lataisin soittimeeni Krokodilin, reppuuni siksarin ja lähtisin rullaamaan kohti rantsua. Joo, joo, onhan siellä aivan liian kylmä, mutta kerran sitä vaan eletään.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Nosto: Promomaileista


Spoileri: Tämä teksti ei välttämättä sisällä mitään mielenkiintoista. Tämä on ajatushetki. Lue loppuun omalla vastuulla.

Valtakunnassa kaikki hyvin, molotusviikko antaa odottaa itseään vielä ainakin seuraavaan postaukseen asti. En ole pitkään aikaan kirjoittanut nostoa. Otankin nyt hetken aikaa ja kirjoitan vähän promomaileista.

Tämänpäiväisen kirjoituksen kirvoitti eräs promoteksti, joka oli tullut mailin puolelle. Lähettäjälle tuntui olevan vähän auki millaisia promomaileja bloggaajille pitäisi lähettää.

Koitan valottaa mitä itse odotan promomaileilta, tai ainakin millaisista promoista on helppo ottaa kiinni. Jos tästä vaikka olisi jollekin hyötyä.

Sanoisin, että kuluneen vuoden aikana, mitä olen blogia pitänyt, promopostin määrä on kymmenkertaistunut. Järjetöntä kuinka paljon hyvää matskua Suomessa tehdään ja luonnollisesti kaikesta ei voi kirjoittaa.

Miksi sitten tietyt jutut päätyy blogin puolelle? No usein vähän sattumalta. Kyse ei aina ole edes biisin hyvyydestä. Oikea hetki, oikea paikka, oikeanlainen juttu. Oikeanlainen mielentila.

Loppujen lopuksi blogi on vain kurkistus yhden intohimoisen musiikinharrastajan  pääkoppaan. Lopputulemalta on sen mukainen.

Hyvät jutut tulee usein vastaan jo mm. Facebookissa, mutta luonnollisesti ohi pääsee livahtamaan paljon loistavaa kamaa. Tämän takia onkin hyvä, että jengi jaksaa laittaa maililla promoja.

Kun etsin uusia juttuja, pidän kuuntelusessareita. Käyn mailista kerralla useamman promon läpi. Kuunnellesani biisejä etsin tunteita herättäviä juttuja. Niistä on pakko kirjoittaa heti.

Usein ekstrahuomion saavat artistit, jotka ovat entuudestaan tuttuja. Varsinkin jos olen kirjoittanut joskus, on kiva palata. Näin blogissa säilyy tietty jatkuvuus.

Mikä sitten on hyvä promomaili? No ainakin omalla kohdalla vähälle huomiolle jäävät usein pitkät viestit. Pitkät viestit ja artistit, jotka eivät ole osanneet tarjota yhtä selkeää täkybiisiä, vaan lyövät kertaheitolla koko levyn.

Usein levyistä tulee sitten kuunneltua vaan se joku random biisi. Jos se ei ole mieleinen, jää unholaan jonkun tuhansien tuntien uurastus.

Useimmiten viestin sisällöllä ei ole juurikaan merkitystä, kunhan linkit on kunnossa. Soundcloud, Youtube/Vimeo (jos on musavideo) ja hyvälaatuinen promokuva. Facebookista plussaa. Niillä pärjää.

Ainakin omalla kohdalla usein klikkaan mailin linkistä biisin pyörimään. Jos se herättää, avaan kirjoitusnäkymän. Sitten kirjoitan biisi ripiitillä niin kauan, että teksti on valmis.

Sanoisin, että sillä tuleeko viesti bändiltä itseltään, vai levy-yhtiöltä, ei ole väliä. Jos viesti on lyhyt, sisältää linkit ja on henkilökohtainen, ovat lähtökohdat kohdillaan.

Jos kuitenkin pitäisi valita, ottaisin viestin mielummin bändiltä. Bändeillä on usein mukavan persoonallinen tapa kirjoittaa.

Ja vielä tiivistäen: Lähtökohtaisesti kaikki materiaali, joka tulee mailiin on todella laadukasta. Toivon, että kukaan ei ole pahoittanut mieltään, jos en ole kirjoittanut.

Joskus vaan ei natsaa syystä, tai toisesta. Tästä hyvänä ja tuoreena esimerkkinä voisin mainita Annin. Olisin halunnut kirjoittaa, mutta en olisi tiennyt mitä sanoa.

Onneksi Thunderstorm-blogi tiesi. Ja vaikka en tästä nyt mitään osaakaan sanoa, jaan kuitenkin kanssanne upean Water Lilies-EP:n, että tiedätte minkälaisia helmiä sitä jää välillä nostamatta.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Biisi: Pimeys - Kunnia


Hah, ja olin jo suunnitellut pyhittäväni alkavan viikon "mulkutusviikoksi". Kuvitelkaa kokonainen viikko epäkohtien kampaamista ja aiheellista/aiheetonta (miten sen nyt ottaa) mulkuttamista. Mikäs sen parempaa? 

Kävikin kuitenkin niin mukavasti, että yhtye nimeltä Pimeys julkaisi perjantaina uuden träkin. Olen näemmä ensimmäinen joka kirjoittaa siitä, vielä mukavampaa. On kivaa olla pioneeri.

Nyt siis jätetään mulkutus seuraavaan kertaan ja annetaan spotti Pimeyden uudelle sinkulle nimeltään Kunnia. 

Jos oikein ymmärsin, biisin teksti kertoo tarinan raikulipojasta, joka pohtii merkitystään maailmassa. Samalla funtsitaan kaikki sukujuurista sotiin ja matkan varrella kadotettuun tulevaisuuteen. 

Olen todella onnellinen, että bändi päätyi sinkkumietinnöissään juuri Kunnian julkaisemiseen. Kyseinen kappale on ollut yksi omista suosikeistani jo siitä asti kun ensi kerran tutustuin yhtyeeseen Monsters Of Pop-tapahtumassa.

Olen vähän hämilläni siitä, miksi bändi päätyi julkaisemaan kaksi biisiä näin lähellä toisiaan. Oliko alunperäinen tarkoitus päästä radioihin Pimeys-kappaleella ja kun ei natsannut, niin lyötiin uusi vaihde silmään?

Jos näin on, mielestäni korjausliike oli oikea ja aiheellinen. Näkisin, että Kunnia voisi hyvinkin soida radiossa. Saatan olla jopa hivenen pettynyt suomalaisten radioiden musapäälliköihin, jos biisi ei ala soimaan. Tai siis, ketä minä huijaan. Pettynythän minä olen joka tapauksessa. Ja tulen olemaan vaikka biisi pääsisikin soittolistalle.

Täytyy myöntää, että kepitin ehkä turhaan Pimeyttä edellisen sinkun tiimoilta. Onhan Pimeys hieno biisi. Tajusin sen vasta viikko sitten Telakan keikalla. Perun siis sanani. Tekstikin alkoi käymään ajan kanssa järkeen. Ja se on kaunis.

Bändi on yksi lupaavimmista ja innostavimmista suomeksi laulavista hetkeen. Koin olevani etuoikeutettu, kun sain tavata yhtyeen kitaristin. Hauska juttu. Mutta onhan se harvinaista, että pääsee tapaamaan näin kovan bändin jäsenen.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Nosto: Record Store Day



Listasin viime vuoden elokuussa mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä. Kuten ehkä tiedättekin, tänään on Record Store Day, eli levykaupoille käy ihmisen tie. Täältä löydät kaupat.

Mikäs sen parempaa kuin näin lauantain kunniaksi käydä hakemassa lähimmästä levykaupasta se levy, joka syystä tai toisesta on jäänyt ajan saatossa ostamatta.

Jos ette ole ihan varmoja mikä se levy voisi olla, haluan virkistää mieltänne listaamalla uudestaan mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä, sekä niiden artisteja.

Tiputin tarkoituksella listalta kaikki Universalin, Warnerin ja Sonyn alaiset yhtiöt, sillä vaikka ne toki pitävät sisuksissaan monia loistavia artisteja kannustan jokaista boikotoimaan kyseisiä yhtiöitä.

Jos nyt yksi syy boikotille pitäisi mainita, niin se voisi olla vaikka viime päivinä noussut kohu lasten laulukisoista. Ai hä? No lue täältä.

Vaikka Sony ei olekaan dipannut varvastaan vielä yhtä näkyvästi korruption altaaseen on Sonyllakin muutama Idolsin muotoinen luuranko kaapissaan.

Mutta se majoreista, tästä levyideoita tälle päivälle:

*If Society - mm. Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio
*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women
*Fonal Records - mm. Lau Nau, Barry Andrewsin Disko, Risto
*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi
*Lumpeela Julkaisut - mm. Janne Laurila, Ochre Room,
*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk
*Svart- mm. Hexvessel, Sammal, Seremonia
*Airiston Punk-levyt - mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, Pää Kii 
*Combat Rock Industry - mm. Deathbed, Endstand, Wasted
*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project
*Soliti - mm. Delay Trees, Astrid Swan, Cats On Fire
*GAEA - mm. Death Hawks, French Films,  Pintandwefall
*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Moses Hazy, Kuha.
*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta
*Fullsteam - mm. Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto
*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Sans Parade
*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*
Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers
*
Plastic Passion - mm. Iida Umpikuja, Tero Petri, Wojciech

torstai 18. huhtikuuta 2013

Biisi: Neat Neat - We Need The Rain

Hehei. Uutta Neat Neatia postissa! Mutta miltä se kuulostaakaan? No, ei pätkääkään samalta kuin aiemmat biisit. Tällä kertaa yhtye on ottanut ison askeleen mukavuusalueensa ulkopuolelle, kohti yhdeksänkymmentäluvun alkua. 

Uusi biisi We Need The Rain tarjoilee uuden sävyn Neat Neatin jatkuvasti kasvavaan väripalettiin. Siinä missä aiempi singlejulkaisu Olympus Mons muistutti alkupään Placeboa, muistuttaa uusi single Smashing Pumpkinsia ja tietyllä tasolla 30 Seconds To Marsia.

Haikkakomppin kanssa hakattu sadetanhu on ehkä Neat Neatin hitikkäin biisi. Se on erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Bändi on aina osannut tehdä siistejä biisejä, mutta kertosäkeet ovat jääneet vähän vaiheeseen. Uudessa We Need The Rainissa päästään kuitenkin jo todella lähelle oikeasti kunnollista kertosäettä.

Neat Neatilla tuntuu olevan mieletön läjä ideoita, sekä kyky toteuttaa niitä. Ongelmana ehkä on se, että bändin biisit ovat niin erilaisia keskenään. Jos bändi saisi kunnolla valjastettua ja yhtenäistettyä biisimateriaaliksi kutsutun sotahevosensa, voisi tulos olla elämää suurempaa. 

Mikään kiire bändillä ei ole.  Kannustan yhtyettä etsimään omaa ääntään rauhassa ja antaa kuulijakunnan lisääntyä entisestään. Tämän osalta yhtye onkin pelannut korttinsa oikein mallikkaasti. Neat Neat alkaa olla Helsingissä jo melko nimekäs orkesteri.

Oikeansuuntaisesta liikehdinnästä kielii sekin, että yhtye soittaa ensi lauantaina (20.4.) Tavastialla French Filmsin lämppärinä. Toinen kerta Tavastialla vuoden sisään(?). Ei huonosti bändiltä, jolla ei ole edustusta, tai pitkäsoittoa. Bändillä kuitenkin on jotain mistä moni muu bändi voi vain unelmoida, nimittäin ideoita ja mieletön mälli potentiaalia.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Biisi: All Will Be Quiet - What I'm Meant To Be



Sinkun kansikuvan perusteella voisi kuvitella, että lahtelais-helsinkiläisen All Will Be Quietin uusi sinkku on kunnon kutuvalssi. Illan viimeinen hidas. Jatkojen viimeinen biisi.

Näin ei kuitenkaan ole. What I'm Meant To Be on kunnon menoralli. Itseasiassa sanoisin, että bändin tähän mennessä menevin. Aiemmin postrock-yhtyeenä nimeä niittänyt All Will Be Quiet on ottanut näyttävän pesäeron emogenreensä.

TTVOn opiskelijoiden kanssa yhteistyössä toteutetulla videolla fakkiintuneet pukumiehet heräävät tyhjiin elämiinsä, työskentelevät ja huomaavat pala palalta tuntemansa maailman murenevan. Voiko elämässä olla enemmänkin kuin työnteko? En tiedä, itse rakastan arkityöni tuomaa tasaista elantoa.

On kuitenkin aiheellista kritisoida kulutusyhteiskuntaa ja ylihintaisia suomalaisia design-huonekaluja. Ai häh? Ettekö ole katsoneet Sisustusarkkitehti Marko Paanasta? No minä olen. Suomalainen design on laadultaan usein ala-arvoista, ja ylihintaista. Tätä bändi kuitenkaan tuskin haluaa videollaan viestiä. 

All Will Be Quietin biisi on hyvä ja sen näyttävä suunta innostava. Bändin uraa hyvin läheltä seuranneena on ilo nähdä miten bändi on löytänyt itselleen täysin uuden polun kuljettavaksi. Olkoon se lupauksia täynnä. Saapa nähdä millaista materiaalia bändin tuleva julkaisu pitää sisällään. Sitten kun sellainen on tulossa. For now, hyvältä näyttää. Alla upouusi video!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Nosto: Helmiä sioille!


Lainatakseni erään Kuka Mitä Häh?-palstan keskustelijan kommenttia, "Suomessa hyvän musiikin julkaiseminen on kuin heittäisi helmiä sioille". En ole mikään Marko Paananen, mutta yhdyn edeltävään täysin.

Koska sähköpostissani on tätä kirjoittaessa aivan mieletön kasa helmiä, teen nyt yhden vähän massiivisemman postauksen. Haluan kuitenkin alleviivata, että näistä jokainen olisi ansainnut oman threadinsa. Vihaan "microbloggausta", mutta  on parempi kirjoittaa suppeasti, kuin olla kirjoittamatta ollenkaan.

Aloitan postauksen Fundamicsillä, joka edustaa funkahtavaa hip hopia. Erittäin laadukasta sellaista. Saatteessa mainitaan, että albumin We All Have Our Rootsin julkaisee HPNB & FatBass Records 8.4.2013. Olen siis postaukseni kanssa hieman myöhässä. Suosittelen kuitenkin tsikeditsekkaamaan. Sopii kesäisille Helsingin kaduille, sekä festari-/mökkireissuille.



Ja hiphopista aivan toisenlaisille aalloille. Ja nyt on pakko vähän piiskata itseäni. Minkä ihmeen takia olen nukkunut Sans Paraden ohi, kertokaa joku. Yhtyeen uusi sinkku The End Of The World 1964 on hienointa hetkeen. En ole vieläkään kuunnellut levyä läpi, mutta jos se sisältää tällaisia helmiä pian on pakko. Voiko tämän biisin themestä enää kauniimpaa melodiaa säveltää, kysympä vaan.



Ja muistatteko vielä Marian Jamit. Ennustin puoli vuotta sitten, että bändistä tulee vielä vielä iso juttu. Silloin yhtyeellä oli Facebookissa 33 fania ja siniset silmät. Nyt Facebookissa on 664 fania ja yhtye juhlii levyjulkkareitaan ilmaisella Helatorstai-klubilla 18.4. Mahtavaa! Koen, että Suomessa on tilausta Marian Jamien kaltaisille yhtyeille. Tässä kesäinen sinkkubiisi Helppoo ja Soljuvaa.



Unohtamatta helsinkiläistä Toot Toot-duoa, joka julkaisi jokin viikko takaperin Arthur 1 EP:n. Kyseessä on Arthur EP-trilogian ensimmäinen osa. Mitä on tulossa, ei voi tietää. Toot Tootista taustatietoina voisi kertoa, että yhtye on melkoisen kova liveakti. Lisäksi, yhtyeen debyyttialbumin sinkkubiisi Mr. B soi jonkin verran Voice TV:llä. Eikä ihme, tulihan levy ulos Sony Musicilta. Onneksi bändi ei enää ole Sonylla, vai onko? Toivottavasti ei.



Ja uusi video on tullut niin Turun kissoilta, Cats On Fireltakin. Bändi  ei ole juurikaan nauttinut palstatilaa blogissa. Tähän ei varsinaisesti ole mitään järkiperäistä syytä, sillä bändi on mielestäni erinomainen. Niin kuin on myös The Sea Within You kappale. Biisi tuo mieleeni 50-luvun jenkkilän, ja paikallisen high schoolin tanssien viimeiset hitaat. Video on  Appu Jasun käsialaa.



Ja kuten blogin lähtökohtaisesti kuuluukin, esittelen myös jotain totaalisen uutta. Kyseessä minulle entuudestaan tuntematon tamperelainen elektroninen akti, Buru. Yhtye julkaisi jokin aika sitten Eskapism-titteliä kantavan EP:n, joka pitää sisällään kahdeksan raitaa hiottua biittiä ja rakentelua. Jotenkin mieleen tulee uuden Jessen ja Aphex Twinin sekoitus. Täydellistä musaa trendikkäisiin Hollywood-henkisiin koksubileisiin. Tanssilattialle mahtuu vain aliravitut mallit ja heidän naurettavan rikkaat poikaystävänsä.  


Ja niinikään julkaisi uuden träkin myös The New Tigers, jonka uusi Quicksilver kuulostaa ainakin omaan korvaani debyyttialbumin sinkkuja paremmalta. Muut ovat puhuneet itsevarmuudesta ja yhteensoitosta, joo joo, en tiedä, mielestäni yhtye on aina ollut itsevarma ja soittanut hyvin yhteen. Suurin ero uudessa sinkussa on, että laulu on saatu toimimaan niin kuin sen olisi pitänyt alusta asti toimia. Lisäksi tuotanto on napissa. Kellopelistä bonarit, sitä kun niin harvoin kuulee enää näinä päivinä. Parasta tiikeriä tähän mennessä, hands down.



Ja ootteko kuulleet jo helsinkiläisestä Kaveri Specialista? Ovat nimittäin melko velikultia. Tällaista musaa harvemmin Suomessa pääsee kuulemaan. Lähinnä varmaan sen takia, että kukaan ei tee tällaista. Suomessa kun on niin harmaan ankeeta ja paskaa. Mutta onneksi Kaveri Special on jotain aivan muuta. Kaveri Special uskoo aurinkoiseen huomiseen. Bändi julkaisi viikko sitten sinkkubiisinsä Suksee ja siitä voi ottaa esilämmöt. Biisi vie kauas pois, sinne missä on palmuja ja  24/7  letkeetä.



Ja miltä kuulostaakaan uusi Shine 2009? No, ainakin trendikkäältä, onhan sinkun kannessa laavalamppu ja Lumia-puhelin. Eurozone pitää sisällään todella makeita elementtejä ja erityisesti taustalla joikaava baritoni saa täältä pisteet. Shine 2009 ehdottomasti lunasti kaikki odotukset mitä sille ehdittiin asettaa. Vaikka duossa ei olekaan Jori Hulkkosta, näkisin tämän kantavan vielä pitkälle. Ja merkit on ilmassa, sillä Eurozone (joka on muuten aivan jumalaton nimi) on esitelty mm. Pitchforkissa ja sen lisäksi myös MNEssä ja UNCUTissa.



Loppuun haluan kertoa mistä pienet hävittäjälentäjät on tehty. Ehkä 80-luvun nostalgiasta, tai sitten Freeweightsin uudesta Rust On My Heart-sinkusta. Healing Timellä aikoinaan ihastuttanut yhtye on jatkanut toimivaksi todetulla linjalla. Ihastuttavia pop-kappaleita maustettuina kikkakuuskolmosilla. Edellisessä sinkussa oli Phil Collinsin tomit, tällä kertaa lainassa on Journeyn tilutukset. Ja sillä keksipurkilla olisi ehkä sopinut viihtyä kauemminkin. Nautinnollista!



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Biisi: Satellite Stories - Scandinavian Girls


Iloisia uutisia ihmiset, oululainen Satellite Stories nimittäin julkaisi uuden biisin loppuviikosta. Kappale on oodi skandinaaviselle koreudelle, hameväelle.

Satelliitit on uusista suomalaisista bändeistä pitkälti yksi suosikeistani. Olen aina pitänyt poikien vilpittömästä tavasta tehdä asioita. Koen, että olen nähnyt melko läheltä heidän breikkaamisen.

Harvoin sitä toivoo niin paljon hyviä asioita yhdelle bändille. Satelliittien kohdalla kuitenkin kaikki hyvä, mitä heille on siunaantunut, on ansaittua.

Siksi sanonkin kaikella rakkaudella, että en pidä Scandinavian Girls biisistä, tai sen videosta ollenkaan. Ja itseasiassa jo edeltävä Kids Aren't Safe In The Metronkin video herätti vahvoja hylkimisreaktioita.

Joku haukkui bändin debyyttiä landfilliksi aikoinaan. Olin eri mieltä. Bändin debyytti oli erinomaista A-luokan partyindietä, mutta uusi Scandinavian Girls kieltämättä vie yhtyeen askeleen lähemmäs landfilliä.

Mutta miten tähän on tultu? Uskon,  että bändi ja sen tapa tehdä asioita, on muuttunut. Ehkä bändissä uskotaan, että enää ei voida puhua suomalaisista asioista, tai tehdä kotikutoisia videoita, ne eivät vastaa enään fanien odotuksia.

Mutta onko näin? Vai onko Scandinavian Girls vaan laskelmoitu täsmähitti, jonka ainoa funktio on pitää bändi tuoreena festivaaleja varten. Oli miten oli, lopputulema on keskikertainen lobotomiaralli.

Ja mitä tulee itse videoon, mitä tapahtui sille bändille, joka teki Familyn videon? Haluaako Satelliitit olla sydämellinen oululaisbändi, vai Unileverin valmistama, hajuton ja mauton täsmätuote.

Uskon, että loppujen lopuksi juurikin yhtyeen DIY-henki, sydämellisyys ja vilpittömyys, ovat olleet ne asiat, mihin ihmiset ovat bändissä rakastuneet.

Kukaan ei oleta, että bändin pitäisi olla "ammattimainen". Boys will be boys, fuck yes. Eikö vain? Pitääkö aina laskelmoida, eikö voisi vain tehdä.*

Ja miksi lähdin dumaamaan? No, koen että suomalaiset kollegani ovat joko jättäneet kokonaan kirjoittamatta, tai eivät ole ilmaisseet mielipidettään biisistä. Koen olevani sen bändille velkaa. Mikä vihellellen tulee, se vihellellen menee.

*=epäsuora lainaus

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Nosto: Elämäni levyt


Teen arkityössäni noin pari kertaa viikossa ns. sähköpostivuoroja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noina päivinä istun kahdeksan tuntia koneella ja naputan meiliä.

Parasta sähköpostivuoroissa on se, että pääsee kuuntelemaan musiikkia. Ei toki aina, sillä välillä keskittyminen ei pysy kasassa. Eilen pysyi. Päivän soundtrackinä toimi Sydän, Sydän-yhtyeen toinen albumi, Au (2006).

Au-levy kirvoitti tämän päiväisen kirjoitukseni. Au, monen muun lisäksi, on yksi elämäni levyistä. Levyistä, jotka ovat muuttaneet tapaani ajatella musiikista. Ja jossain määrin kai elämästä.

Tällaiset levyt osuvat usein kohdalle vahingossa, mutta juuri oikeana hetkenä. Ne ovat oikeanlaisia ja usein laadultaan ja rakenteeltaan erittäin kestäviä. Usein täyden kympin levyjä, joiden paskimmatkin raidat kuulostavat hyvältä, sillä ne ovat osa kokonaisuutta.

Au-levyn kohdalla suhteemme alkoi vihasta, joka kasvoi rakkaudeksi. Au:n julkaisun aikoihin olin nuori ja hölmö ihminen. En ollut valmis vastaanottamaan.

Kavereiden painostuksesta ostin levyn ja lopulta albumin päätön napakkuus, intohimo ja kauneus voittivat minut, vanhan Kuolleet Intiaanit-fanin puolelleen.

Au, kuten useimmat elämäni levyistä, on lähes loputtoman runsas. Jokaisella kuuntelulla levystä aukeaa uusia ulottuvuuksia, kuin hyvästä kirjasta. 

Laadukas tuotanto kohtaa jatkuvasti elävät ja monipuoliset rakenteet. Missään ei ole säästetty. Missään ei olla menty sieltä, missä aita on matalin.

Miksi tällaisia levyjä ei tehdä enempää, ja miksi näillä ei tehdä rahaa? Vastasin juuri omaan kysymykseeni. Kuolkoon paska taidepop.

Tavallaan fakta, että näiden taideteoksien tuotoilla ei elättäisi edes maatiaiskissaa, nostaa niiden arvoa entisestään. Parhaita levyjä ei kuitenkaan ole tehty rahasta, vaan uskosta hyvän musiikin voimaan.

Ja ne ovat tehty meitä varten. Arvostimme niitä, tai emme. Olipa kyseessä sitten alavieskan Raimo, tai helsingin Sussu, varmasti jokaisella meistä on ainakin se yksi levy, jonka luokse tulee palattua uudestaan ja uudestaan. Jota arvostaa, josta ei suostuisi luopumaan.

Artisteja harvemmin muistaa kiittää muulla kuin lompakollaan. Tosin, raha on yleensä suurin kiitos mitä artistille voi antaa. Nyt kun asiaan kuitenkin paneuduin, niin haluaisin omalta osaltani kiittää Sydän, Sydän-yhtyettä yhdestä elämäni levystä.

Jaan loppuun kanssanne Kukko-kappaleen Sydän, Sydämen Au-levyltä. Kukko edustaa levyn vimmakkaampaa puolta ja on käsittääkseni monen yhtyeen fanin mielestä bändin se biisi.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Biisi: The Hearing - Swallow


Heissan! Keväisen aurinkoista iltapäivää. Oon pitänyt niin rauhallista tahtia bloggailussani, että sähköpostiin on kerääntynyt kasoittain helmiä. Koitan tiputella siis ison pinon postauksia seuraavan seitsemän päivän aikana.

Aloitetaan tiputtelu päivän ajankohtaisimmasta, nimittäin tässä blogissa muutamaan kertaan mainitusta The Hearingistä, ja  huomenna julkaistavasta singlestä nimeltä Swallow.

The Hearingin keikalla nähneille, tai soundcloudissa käyneille biisi saattaa olla tuttu. Demoon verrattuna tämä levyversio toimii kyllä ihan eri lailla.Vihdoin nauhalle ollaan saatu taltioitua se sama energia, mikä hurmaa livenä.

Fokus on kuitenkin edelleen luupperissa ja (myös Pintandwefallista tunnetun) Ringan makeassa äänessä, joka säröilee hallitusti läpi kappaleen. Kappale kasvaa nätiksi kokonaisuudeksi  nousevien taustakuljetuksien toistuessa uudestaan ja uudestaan, eri äänissä.

The Hearingin GAEA:n kautta julkaistava Dorian-levy on tulossa ilmeisesti kauppoihin syksyllä ja sen varaan on syytä rakentaa suuria odotuksia. Sitä ennen voit kuitenkin bongata keikan, vaikka täältä.

Nainen ja luupperi konseptina on jo niin kiinnostava, että suosittelen kaikille tutustumaan tähän, käsittääkseni Suomen ainoaan luupperinaiseen. Loppujen lopuksi taivas (tai 8 raitaa) on rajana kuinka pitkälle tämä juttu voi vielä kantaa.  

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Nosto: Ensi lauantaina synttäribileet Libertéssä!


Nyt kun munat on löydetty ja puputkin ovat kirmanneet jo vehreemmille niityille, on jälleen aika siirtyä arkeen. Mutta ei pitkäksi, sillä ensi lauantaina on jälleen syytä juhlaan.

On käynyt niin iloisesti, että bloggailuni, joka aikoinaan alkoi hetken mielijohteesta on jatkunut pyöreän vuoden. Blogini sai aikoinaan alkukipinän Nuorgamin "kaikki tulevaisuuden bändit"-listasta. 

Listasin itselleni tärkeitä yhtyeitä ja koitin tiivistää sanoiksi fiiliksiä, joita bändit itsessäni herätti. Ensi lauantaina Libertén lauteilla nähdään näistä bändeistä kolme, upeat Milesmore, Indian Trails ja The Reed Fags.

Piletit paarteihin ovat kuusi euroa + narikka. Jos olet facebookissa, voit osallistua tässä eventissä. Trailssit aloittavat siinä kymmenen kieppeillä. Siitä jatketaan Fägseillä ja ilta paketeoidaan Mailsmoorilla. Ai mitä hyvyyttä!

Toivon, että kaikki blogista ja blogissa esitellyistä bändeistä kiinnostuneet löytävät mestoille, luvassa on aika spesiaali ilta. Ja lipputulot menevät tottakai bändeille, joten tuette läsnäolollanne myös näitä hienoja muusikkoihmisiä taloudellisesti. Nähdään bileissä!