Nosto: Flow Heineken OSS 2013

Paluu "arkeen" alkaa pian. Maili täyttyy timangeista biiseistä as we speak. Nyt kuitenkin vielä vähän O.S.S-spekulointeja ja uutiset:

Magenta Skycode ilmoitti levy-yhtiönsä Solinan kautta, että heiltä on tulossa uusi EP nimeltään We Will Be Warm la 17.8. En tiedä kuinka julkista tietoa tarina julkaisupäivän takana on, joten sanotaanko asia vaikka näin, että ei ole vahinko, että EP tulee pihalle niinkin epäsovinnaisena markkinapäivänä, kuin lauantaina.

Death Hawksilta on tulossa levy syksyllä. Sinkku kyseiseltä albumilta kuultavissa ainakin Youtubessa, tässä linkki. Levy-yhtiöherra Tontin Facebook-statuksen mukaan eräs toimittaja kuvaili uutta Death Hawksia maagisen hyväksi. Voin allekirjoittaa yhtyeen Ilmiö-keikan perusteella.

Tamperelaisille karkkia tiedossa. Monsters Of Pop on taas tuloillaan. Syyskuun 19.-21. aikana Telakalla ja Klubilla järjestettävä "moppi" tuo Tampereelle monien muiden mukana mm. Alan Braxe (fra), Reptile Youth (den), Yast (swe), Circle, Death Hawks, Ballet School (uk), Minä ja Ville Ahonen & The Lieblings. 3-päivän passin tapahtumaan voi käydä ostamassa Tiketistä hintaan 45e (+mahdolliset toimituskulut).

Ja sitten asiaan. Niinpä, ja joo, kyllä kyllä. Epäreilua. 500 ääntä ei tuonut slottia festareilta. Tiedän ja tarjoan virtuaalisen olkapään. Onhan se ikävää, mutta amerikkalaisen sanoin: "It is what it is". Olen manannut tätä mantraa jo aiemminkin. Enää en jaksa. Eipä se nyt kenellekään voinut yllätyksenä tulla, että Open Source Stagelle ei valittukaan kaikkia niitä artisteja, jotka pärjäsivät äänestyksessä.

Mielestäni slotin menettäminen ei kuitenkaan ole maailman suurin murhe, sillä keikka O.S.S.-lavalla ei ole oikotie onneen. Olen kutsunut O.S.S.-lavaa roudauslavaksi. Mielestäni lavan funktio on tarjota laadukasta ohjelmaa sillä välin kun päälavalla ei tapahdu mitään. En halua vähätellä lavaa, tai sen esiintyjiä, mutta sanon, että lava ei välttämättä ole paras mahdollinen breikkaamaan uusia artisteja. Enemmmäkin tarjota värikäs setti kaikkea ja ei mitään. Niinkuin se tänä (ja viime) vuonna tarjoaakin.

Toki lavalle voisi buukata pelkästään ns. oikeita artisteja ja yhtyeitä, jotka soittavat settinsä täysillä, tosissaan ja pelkkä intohimo lavavalona, ja näin uudelleenprofiloida koko lavan funktion, mutta järjestäjät ovat päättäneet toisin. Ehkä sellaiselle lavalle ei Flow'n kaltaisella festivaalilla ole tarvetta. Ja kuten viime vuosi jo näyttikin, ei tuntemattomat suomalaiset indiebändit voi kilpailla isojen ulkomaisten esiintyjien kanssa yleisöstä. Keikka O.S.S.-lavalla on keikka Flow'ssa. Keikka Flow'ssa on tosi jees juttu. Mutta toisaalta, jos kukaan ei ole katsomassa, niin...

Pitäydyn kannassani, että O.S.S.-äänestyksen ensisijainen funktio on kasvattaa Heinekenin Facebook-fanikantaa. Toki äänestystulos vaikuttaa, ja ehdotetut artistit luovat lavan ohjelman. Onhan se silti vähän siinä ja siinä, kun jengi näkee kuukausia vaivaa saadakseen sen 500 kaveria äänestämään, olisi järjestäjän puolelta reilua edes ilmoittaa, että slotti TOP 10 ei ole yhtä kuin slotti festareilla. Mielestäni kisa on  hyvä juttu. Jos äänestyksen kautta joku demobändi onnistuu saamaan uusia kuulijoita, ja ehkä jopa slotin Flow'sta, niin tosi hyvä juttu. Näillä sanoilla, tässä O.S.S.-lavan ohjelma Flow'ssa 2013. Nähdään siellä:

Perjantai:

Tuuttimörkö, Noah Kin, Anni & Vähäiset Äänet

Lauantai:

WGF, Jonna, Lieminen & DJPP Allstars

Sunnuntai:  

Fotoshop, Oukkidouppi, Ballereinot & Loft Apartment

Nosto: 2-vuotias Soliti!

Sitä ihminen aina vaan parhaansa mukaan yrittää, mutta silti ei ajoissa onnistu. Tälläkin kertaa WNSAC, musiikkimaailman hitain valtatie on pantannut postilaatikkossaan namuja. Nimittäin Solitilta.

Kävikin niin onnekkaasti, että helsinkiläinen levy-yhtiö Soliti kasvoi pari päivää sitten kahden vuoden kypsään ikään. Juhliistakseen merkkipäiväänsä yhtiö julkaisi Soundcloud-sivuillaan Soliti Turns Two: Odds, Sods & Found Sounds-kokoelman. 

Paketti pitää sisällään yhtiön artistien biisien demoversioita, sekä aiemmin julkaisematta jääneitä raitoja. Alla vielä tarkempi lista biiseistä ja artisteista. Jos tarinat kappaleiden takana kiinnostaa, voit käydä lukemassa ne Solitin nettisivuilla täältä.

Muistan erittäin hyvin kun Soliti perustettiin. Se oli suurin piirtein samoihin aikoihin kun starttailimme omaa yhtiötämme. Solitin matkaa on ollut ilo seurata vierestä ja onneksi yhtiö porskuttaa edelleen pää pystyssä eteenpäin.

Nickin kanssa on aina ollut äärimmäisen mukavaa asioida niin blogin, kuin myös muiden asioiden tiimoilta. Toivon hänelle ja yhtiölle pitkää ikää.  Ainiin, ja mainittakoon vielä, että syksy tuo mukanaan 3 uutta Soliti-julkaisua. The New Tigersilta, Astrid Swanilta, sekä Delay Treesilta. Sinkkuja luvaksi kesälle. Aijaa!

Nosto: Helmiä sioille!

Lainatakseni erään Kuka Mitä Häh?-palstan keskustelijan kommenttia, "Suomessa hyvän musiikin julkaiseminen on kuin heittäisi helmiä sioille". En ole mikään Marko Paananen, mutta yhdyn edeltävään täysin.

Koska sähköpostissani on tätä kirjoittaessa aivan mieletön kasa helmiä, teen nyt yhden vähän massiivisemman postauksen. Haluan kuitenkin alleviivata, että näistä jokainen olisi ansainnut oman threadinsa. Vihaan "microbloggausta", mutta  on parempi kirjoittaa suppeasti, kuin olla kirjoittamatta ollenkaan.

Aloitan postauksen Fundamicsillä, joka edustaa funkahtavaa hip hopia. Erittäin laadukasta sellaista. Saatteessa mainitaan, että albumin We All Have Our Rootsin julkaisee HPNB & FatBass Records 8.4.2013. Olen siis postaukseni kanssa hieman myöhässä. Suosittelen kuitenkin tsikeditsekkaamaan. Sopii kesäisille Helsingin kaduille, sekä festari-/mökkireissuille.

Ja hiphopista aivan toisenlaisille aalloille. Ja nyt on pakko vähän piiskata itseäni. Minkä ihmeen takia olen nukkunut Sans Paraden ohi, kertokaa joku. Yhtyeen uusi sinkku The End Of The World 1964 on hienointa hetkeen. En ole vieläkään kuunnellut levyä läpi, mutta jos se sisältää tällaisia helmiä pian on pakko. Voiko tämän biisin themestä enää kauniimpaa melodiaa säveltää, kysympä vaan.

Ja muistatteko vielä Marian Jamit. Ennustin puoli vuotta sitten, että bändistä tulee vielä vielä iso juttu. Silloin yhtyeellä oli Facebookissa 33 fania ja siniset silmät. Nyt Facebookissa on 664 fania ja yhtye juhlii levyjulkkareitaan ilmaisella Helatorstai-klubilla 18.4. Mahtavaa! Koen, että Suomessa on tilausta Marian Jamien kaltaisille yhtyeille. Tässä kesäinen sinkkubiisi Helppoo ja Soljuvaa.



Unohtamatta helsinkiläistä Toot Toot-duoa, joka julkaisi jokin viikko takaperin Arthur 1 EP:n. Kyseessä on Arthur EP-trilogian ensimmäinen osa. Mitä on tulossa, ei voi tietää. Toot Tootista taustatietoina voisi kertoa, että yhtye on melkoisen kova liveakti. Lisäksi, yhtyeen debyyttialbumin sinkkubiisi Mr. B soi jonkin verran Voice TV:llä. Eikä ihme, tulihan levy ulos Sony Musicilta. Onneksi bändi ei enää ole Sonylla, vai onko? Toivottavasti ei.

Ja uusi video on tullut niin Turun kissoilta, Cats On Fireltakin. Bändi  ei ole juurikaan nauttinut palstatilaa blogissa. Tähän ei varsinaisesti ole mitään järkiperäistä syytä, sillä bändi on mielestäni erinomainen. Niin kuin on myös The Sea Within You kappale. Biisi tuo mieleeni 50-luvun jenkkilän, ja paikallisen high schoolin tanssien viimeiset hitaat. Video on  Appu Jasun käsialaa.

Ja kuten blogin lähtökohtaisesti kuuluukin, esittelen myös jotain totaalisen uutta. Kyseessä minulle entuudestaan tuntematon tamperelainen elektroninen akti, Buru. Yhtye julkaisi jokin aika sitten Eskapism-titteliä kantavan EP:n, joka pitää sisällään kahdeksan raitaa hiottua biittiä ja rakentelua. Jotenkin mieleen tulee uuden Jessen ja Aphex Twinin sekoitus. Täydellistä musaa trendikkäisiin Hollywood-henkisiin koksubileisiin. Tanssilattialle mahtuu vain aliravitut mallit ja heidän naurettavan rikkaat poikaystävänsä.  

Ja niinikään julkaisi uuden träkin myös The New Tigers, jonka uusi Quicksilver kuulostaa ainakin omaan korvaani debyyttialbumin sinkkuja paremmalta. Muut ovat puhuneet itsevarmuudesta ja yhteensoitosta, joo joo, en tiedä, mielestäni yhtye on aina ollut itsevarma ja soittanut hyvin yhteen. Suurin ero uudessa sinkussa on, että laulu on saatu toimimaan niin kuin sen olisi pitänyt alusta asti toimia. Lisäksi tuotanto on napissa. Kellopelistä bonarit, sitä kun niin harvoin kuulee enää näinä päivinä. Parasta tiikeriä tähän mennessä, hands down.

Ja ootteko kuulleet jo helsinkiläisestä Kaveri Specialista? Ovat nimittäin melko velikultia. Tällaista musaa harvemmin Suomessa pääsee kuulemaan. Lähinnä varmaan sen takia, että kukaan ei tee tällaista. Suomessa kun on niin harmaan ankeeta ja paskaa. Mutta onneksi Kaveri Special on jotain aivan muuta. Kaveri Special uskoo aurinkoiseen huomiseen. Bändi julkaisi viikko sitten sinkkubiisinsä Suksee ja siitä voi ottaa esilämmöt. Biisi vie kauas pois, sinne missä on palmuja ja  24/7  letkeetä.

Ja miltä kuulostaakaan uusi Shine 2009? No, ainakin trendikkäältä, onhan sinkun kannessa laavalamppu ja Lumia-puhelin. Eurozone pitää sisällään todella makeita elementtejä ja erityisesti taustalla joikaava baritoni saa täältä pisteet. Shine 2009 ehdottomasti lunasti kaikki odotukset mitä sille ehdittiin asettaa. Vaikka duossa ei olekaan Jori Hulkkosta, näkisin tämän kantavan vielä pitkälle. Ja merkit on ilmassa, sillä Eurozone (joka on muuten aivan jumalaton nimi) on esitelty mm. Pitchforkissa ja sen lisäksi myös MNEssä ja UNCUTissa.

Loppuun haluan kertoa mistä pienet hävittäjälentäjät on tehty. Ehkä 80-luvun nostalgiasta, tai sitten Freeweightsin uudesta Rust On My Heart-sinkusta. Healing Timellä aikoinaan ihastuttanut yhtye on jatkanut toimivaksi todetulla linjalla. Ihastuttavia pop-kappaleita maustettuina kikkakuuskolmosilla. Edellisessä sinkussa oli Phil Collinsin tomit, tällä kertaa lainassa on Journeyn tilutukset. Ja sillä keksipurkilla olisi ehkä sopinut viihtyä kauemminkin. Nautinnollista!

Levy: Delay Trees - Doze

Olen ollut taas onnekas. Sain nimittäin Solitin tuoreen sainaus Delay Treesin levyn jokin aika sitten hyppysiini. Tasaisessa kuuntelussa viihtynyt albumi otti aikansa. Hitaasti syttyvä Doze ei ole bändin kuulijaystävällisin levy. Mielestäni se kuitenkin on yhtyeen tähän mennessä paras levy.

Ennakkotilattavissa jo nyt, mutta 19.10. julkaistavalla Dozella liikutaan tuttuun  tapaan unenomaisissa tunnelmissa. Levy syttyy hitaasti, mutta muutaman biisin jälkeen palaa melko nopeallakin liekillä. Nopeammista poljennoista syntyy mielleyhtymiä mm. Solitille levyttävään The New Tigersiin. Joidenkin kappaleiden maltillinen melodian rakennus tuo mieleeni Magenta Skycoden. Ja nimenomaan yhtyeen debyytin IIIII.

Doze on yksi niistä levyistä, jotka pistävät miettimään "miten niillä on ollut aikaa" ja "kuka tekee näin huoliteltuja albumeita tänä päivänä". Aina hienosta kansitaiteesta Julius Maurasen huimaan tuotantoon. Upeaa upeaa upeaa.

Levy on nätti kokonaisuus. Singlelohkaisu HML esittelee yhtyeen menevämpää puolta siinä missä Glacierin kaltaiset himmailut tuovat kuulijan takaisin maan pinnalle. Levyn hienoimmat hetket löytyvät kahdeksan ja puolen minuutin Pausesta, joka kasvatuksillaan ja loppujunnauksillaan on aivan omaa luokkaansa.

Suosittelen uutta Delay Trees-albumia kaikille Soliti-bändien ystäville, mutta myös niille, jotka vierastavat yhtiön aikaisempia julkaisuja. Doze on mielestäni Solitin tähän mennessä kovin julkaisu ja vie yhtiön bändipalettia taas vähän pidemmälle.

Lavalla: MOP 2012 - Torstai

Oma Monsters Of Popini meinasi alkaa huonosti. Olin ehtinyt kirota koko päivän tapahtuman aikaista alkamisaikaa. Pääsin töistä viideltä, paukkasin kotiin syömään, kävin suihkussa, aika alkoi loppumaan. Hyväksyin jo, että Talmud Beach jää näkemättä. Poljin hiki hatussa Telakalle, klo 18.49, vielä ehtii automaatille. Vähän yli seitsemän Telakalla. Talmud Beachin viimeiset soinnut, kuulostaapa hyvältä. Nyt se loppui. Miksi kukaan ei taputa? Kysyin lipunmyyjältä. Bändihän vasta soundcheckkaa. Häh? Olet katsonut aikataulut väärin. Tilaan oluen ja istun alas.

(c) Sakari Karipuro

Talmud Beach oli minulle uusi tuttavuus. Olin perehtynyt yhtyeeseen sen verran, että tiesin bändin juuri julkaistun debyyttialbumin saaneen hyviä arvioita. Bändin habitus oli mielenkiintoinen. Kielisoittajat muistuttivat rekkansa myyneitä elämäntapamuusikoita. Rumpalilla oli Toto65-ravilippalakki. Täydellistä. Humanistiseksi ZZ Topiksi luonnehdittu orkesteri soitti herkän miehen bluesia. Bändi ei koittanut kukkoilla, tarjosivat vaan hyvää jamittelua. Hobo don't mind a little rain taitaa olla yksi tämän vuoden suosikkikappaleistani. Nerokasta ja vaatimatonta. Taitavia soittajia, hyviä biisejä, ennen kaikkea mukavia hetkiä.

(c) Sakari Karipuro

Talmbud Beachin jälkeen siirryttiin Telakan yläkertaan, jossa en ollut koskaan käynyt. Normaalisti teatterikäytössä oleva yläkerta oli keikkapaikkana jännittävä. Pieni kökkö PA,vaatimattomat puitteet. Ihmiset istuivat lattioilla, jotkut joivat viiniä ruokailuun tarkoitetuissa komeissa puupöydissä. Kynttilät oli sytytetty. The Hearing  keikalla oli hyvä meininki. Keikka toisti suurinpiirtein samaa kaavaa kuin Siirtolan GAEA-illassa. Ringan sooloprojekti on älyttömän siisti. Toivon todella kovasti, että hän harjoittelisi setin vielä niin nappiin, että virheitä ei pääsisi tapahtumaan. Tällä kertaa yksi biisi jäi puoliksi soittamatta, pari aloitettiin alusta ja muutamassa efektit menivät hieman sekaisin. Tästä huolimatta keikka oli upea ja Ringa lunasti ainakin omat odotukseni MOPissa. Tsekatkaa The Hearingin liveä täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxa oli torstain ainoa visuaaleja hyödyntävä yhtye. Keikalla nähtiin MOPin ensimmäiset tanssiaskeleet. Tanssit tarjosi ranskalainen vaihto-oppilas. Ei mennyt kauankaan kun suomalaisetkin möllykät kömpivät varjoista esiin. Telakan PA ei tuntunut antavan tarpeeksi ulos Avasaxan tarpeisiin. Soundi jäi mielestäni hieman lässyksi. Keikka ei lähtenyt kunnolla missään vaiheessa. Fakta kun on, että kun pistetään jytät päälle, niin sen masterin täytyy lyödä punaista eikä oranssihtavan keltaista. Onneksi visuaalit toimivat hienosti. Avasaxan Post-floor-musiikkia voit kuunnella täältä.

(c) Sakari Karipuro

Avasaxan bileiden jälkeen yläkerrassa aloitti Barry Andrewsin Disko. Bloggasin Barrysta heinäkuussa ja odotukseni keikan osalta olivat aika korkealla. Keikka oli hyvä ja kaikki meni tavallaan niinkuin pitikin. Seilasin pääni sisällä todella oudoissa hetkissä. Olin Tokion laitaseuduilla karaokeravintolassa. Siellä laulettiin todella outoja Suomi-iskelmiä. Sitten  lapsenomaisissa pahoissa unissa. Jostain syystä Fonalin bändien keikoista saa aina jänniä fiiliksiä. Tässä vaiheessa myös viini alkoi nousemaan päähän.

(c) Sakari Karipuro

The New Tigers oli monelle varmasti illan odotetuin esiintyjä ja kieltämättä Barryn Andrewsin Diskon jälkeen bändin pop-tuulet olivatkin tervetulleita. Muistissani oli edelleen tuoreeltaan viime vuoden Lost In Music-keikka. Bändi soitti jo silloin hyvin, mutta mielestäni soitantaan oli tullut vielä lisää varmuutta. Hyviä biisejä. Omaan makuuni tulkinta edelleen hieman juustoista. 

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.

Nosto: Aikaa ennen Flow 2012

Viimeisen viikon aikana on ollut aika hintsusti aikaa kirjoittamiselle. Tähän suurin syy on olympialaiset. Pidän urheilusta, en ole ihan perinteinen musanörtti. Tälläkin hetkellä katson koripalloa telkkarista. Oikeasti, kuinka usein pääsee näkemään NBA-tähtiä pelaamassa? Todella siistiä! Toinen syy tälle maailman pienimmälle kirjoitusblokille on se, että en ole taas vähään aikaan innostunut uusista jutuista.

Uusista jutuista ensimmäisenä mainittakoon jo nyt todella hypetetty, Flowssakin esiintyvä Sin Cos Tan.  En lähtisi vielä ihan kuulemani perusteella jakamaan vuoden tulokas-palkintoja. Hienoja asioita voi tältäkin projektilta odottaa, mutta molemmat herrat ovat mielestäni tehneet urillaan mielenkiintoisempiakin asioita. Biisejä on julkaistu tähän mennessä kaksi, In Binary ja Trust. Matalalta laulettuna biisit kuulostavat liikaa Leonard Cohenilta aiheuttaen allekirjoittaneelle välittömän hylkimisreaktion. Kun siirrytään ylärekisteriin alkaa  lyyti ns. kirjoittamaan.

Toisena mainittakoon Turun tiikerit, joiden uudesta splitistä kirjotinkin joku aika sitten. The New Tigersilta tuli muutama päivä sitten video debyyttialbuminsa päättävään Clocks of Destructioniin. Tuhon kellot on makeasta nimestään huolimatta yksi levyn vaisuimmista biiseistä. Videolla nähdään näpsäkästi tanssivia nättejä tyttöjä. Lisäksi videolla nähdään hauskasti veljeilevä koirakaksikko. Pekki Purppuran ohjaama video on sympaattinen, sanan kaikilla vivahteilla. En kuitenkaan oikein ymmärrä, mitä videolla ollaan haettu. Mitä se koittaa kertoa minulle ja miksi videon kuvasuhde heittelee kokoajan?

Kuten huomaatte olen vähän blokissa. Siksi tyydynkin tänään vain jakamaan oman Flow-suunnitelmani. En päässyt töitteni takia osallistumaan eiliselle, tai perjantaille. Vähän harmittaa. Etenkin perjantai näytti paperilla ehdottoman mielekkäältä. Tässä listani kaikessa vaatimattomuudessaan. Koitin kerätä potentiaalisesti parhaat livet, mutta varmuudella onnistumiseni näkee vasta paikan päällä. Listani tulee elämään festien aikana, kaikkea ei voi nähdä, eikä pidäkään. Itseasiassa toivon, että oman Flow-kokemukseni paras artisti ei edes ole tällä listalla. Menen aina Flowlle etsimään uusia bändejä, uusia tuulia. Olisi kammoittavan tylsää palata maantaina kotiin täsmälleen samanlaisena kuin lähdin. Puran näkemäni Flow-keikat sitten festien jälkeen. Palaillaan silloin siis. 

Jokaisen artistin nimen kohdalla on linkki Youtubeen.

LAUNTAI:

1430 MIAU //
1500 TUUSANUUSKAT //
1800 ANE BRUN //
2245 THE BLACK KEYS //
0000 SLEEP ∞ OVER //

SUNNUNTAI:

1530 BURNING HEARTS //
1630 SIN COS TAN //
1830 FRIENDS //
1930 FEIST //
2030 PHANTOM //
2130 BJÖRK //
2230 ST. VINCENT //

Posti: Annie Mall, HeadHeartHands & Consciousness Removal Project

ANNIE MALL

Joku sovinistitoimittaja jostain isosta lehdestä totesi joku aika sitten, että Annie Mall on loistava bändi. Sen lisäksi "Annie Mallin laulajalla on tissit, ISOT TISSIT". Härskiä meininkiä yhtä kaikki. En kuitenkaan voi olla eri mieltä. Annie Mall on todella kovaa kamaa, ja kyllä, laulajalla on tissit. Onhan hän nainen.

Yhtyeen soundi on stoner-riffeineen ja indiekertseineen ennen kaikkea mielenkiintoinen. Laulajan ääni toimii parhaimmillaan todella hyvin. Jotkut solistit vaan kuulostavat ihan hiton siisteiltä särötyksen läpi. Mielestäni bändin kannattaa ehdottomasti jatkaa myös tulevaisuudessa hivenen raskaammalla poljennolla ja efektoida solistia. Se voisi olla Annie Mallin trademark-juttu, garagevibaa.

Annie Mall säntäilee tällä hetkellä moneen suuntaan. Veikkaan, että bändi saa pian kiinni siitä lopullisesta suunnasta ja sitten bändiä ei pysäytä mikään. Toivottaan, että punainen lanka löytyy ennen kuin bändi alkaa äänittämään debyyttialbumiaan. Yhtye on jo tässä soidinasussa yksi mielenkiintoisimmista omaan haaviini pudonneista  nousevista indierock-yhtyeistä. Olen myös kuullut, että bändi on lisäksi kova keikkaratsu.  Paha sanoa, kun ei ole nähnyt. Mä vaan kerron mitä mulle on kerrottu.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HEADHEARTHANDS

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat ja niin edelleen. Muuta yhteistä en sitten löytänytkään tämän nuoren helsinkiläisyhtyeen ja legendaarisen Fröberlin Palikoiden välillä. HeadHeartHands tuli vastaan jo viime helmikuussa, kun yhtye valittiin edustamaan Suomea Tallinn Music Weekille mm. The New Tigersin kanssa.

Olen auttamatta myöhässä,  yhtyeen EP julkaistiin jo toukokuun lopussa. Olen hidas reagoimaan. Tähän on kyllä syykin. En ollut hirveän innoissani HeadHeartHandsista aluksi. Yhtyeen nimi puistatti, ja kieltämättä edelleen puistattaa trendikkyydellään. Nimessä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mielestäni kirjoitusasu olisi vaan voinut olla erilainen. Lisäksi yhtyeen juttu vaikutti hieman laskelmoidulta, enkä ollut varma pidinkö solistin tulkinnasta.

Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt sinkkubiisi Heroinesta. Biisi on  tykimpi, mitä mielikuvani HeadHeartHandsista oli. Kappaleessa lauletaan pelastavasta sankarittaresta, jota kaivataan paikalle. Biisi soundaa ammattimaiselta. Soitto on timmiä ja koukut riittävän voimakkaita. Kappaleen kruunaa kertosäkeissä mukaan hyppäävä naisääni, joka pamauttaa sellaiset stemmat matalalta laulavan solistin päälle, että huh huh.  Naisäänen tuoma lisäarvo onkin sellaista korvanamua, että suosittelen hyödyntämään tätä komboa myös tulevaisuudessa.




----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

CONSCIOUSNESS REMOVAL PROJECT

Consciousness Removal Project on niin ässä bändi, että se olisi melkeinpä ansainnut ikioman postauksensa.  Aika ei kuitenkaan ole vielä oikea. Olen kuullut huhuja, että projektin ainoa todellinen jäsen, tuottajavisionääri Antti Loponen on jo äänittänyt puolet tulevan albumin pohjista. Odotukset ovat tottakai korkealla, mutta projektin historiaa yhtään tuntien odotukset eivät missään muualla voisi ollakaan.

Mikä sitten tekee CRPstä niin hyvän? No. Nimensä mukaisesti jok'ikinen kerta kun soittimestaan bändin levyä erehtyy julkisesti soittamaan joltain räjähtää tajunta. CRP on  kuin tarttuva virus. Virus, jonka olen todistanut kantautuvan musiikkidiggarilta toiselle. Virus, jota moni kantaa passiivisena kunnes se aktivoituu taivasta hivelevien melodioiden alla.

CRP ei ole musiikkia massoille. Moni ei koskaan tule ymmärtämään sen kauneutta. CRPn musiikki on todella raskasta, mikä tekeekin siitä vaikeasti sulatettavaa. Omaan makuuni pitkiä mättöriffejä on ehkä turhaksikin. Riffit toisaalta voisivat olla myös kekseliäämpiä. Mausteet kuten viulut ja syntikka tuovat  riffeihin todella paljon eloa. Koneiden kanssa pelaaminen sekoittaa pakkaa todella mukavasti. Näitä elementtejä toivon hyödynnettävän myös tulevilla CRPn pitkäsoitoilla.

CRPn tähän asti tuoreimman albumin The Last Seasonin voi käydä kuuntelemassa  kokonaisuudessaan joko Spotifyssä, tai bändin soundcloudissa. Levyä parhaiten kuvaa adjektiivit hiljainen, toiveikas, räjähdysaltis ja tuhoisa. Jostain syystä levyä ei koskaan julkaistu fyysisenä äänitteenä. Ilmeisesti bändi ei usko fyysiseen julkaisuun. Olen melko varma, että CRPn vinyyleille ainakin olisi  kysyntää.  Joten miten olisi Hra. Loponen?

(EDIT: The Last Seasonista on olemassa 100 kpl CD-painos, joka vietiin käsistä)

Nosto: Top Tigers Play New Sound

"Top Tigers Play New Sound" ei mikään mahdoton yhtälö. Kyseessä on siis turkulaisen The New Tigersin ja ruotsalaisen Top Soundin lehmänkauppa. Bändit valitsevat toisiltaan yhden biisin, coveroivat ja julkaisevat sen 7" splitillä. Ruotsissa julkaisun hoitaa Ca Ira, Suomessa Soliti. Kyselette jo varmaankin päässänne minkäköhän biisin ruotsalaiset valitsivat tiikereiltämme. No, vastaus on kestosuosikki, läpimurtosinkku Pocketful Of Sand.

Top Sound, niinkuin moni muukin nousukas ruotsalainen, on minulle bändinä täysin tuntematon. Olen koittanut sivuuttaa ruotsin indieskeneä jo vuosien ajan. Totuus on se, että Ruotsissa on jokaista hyvää suomalaista indiebändiä kohden 2 vielä parempaa. Kyseessä on suo, jonne voi astua niin syvälle, ettei ikinä pääse pois. Top Soundin versio tiikereiden biisistä on hyvä, vaikkakin ei yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Ruotsalaisilla on selvästi hyvät musiikilliset lähtökohdat. He eivät vaan varsinaisesti tuo mitään uutta pöytään.

Tiikereiden versio on vähän yllättävämpi.  Alkuperäinen biisi toi mieleeni sambakarnevaaleille juuttuneen The Beatlesin. The New Tigersin versio on enemmän bossa novaa. Kansikuva on aika lähelle totuutta. Tämän träkin voisi hyvällä omatunnolla viedä rantsulle, vielä kun kelit sallisivat. Cover kantaa kunnialla maaliin ja jättää hyvän fiiliksen. Biisissä itsessään ei ole mitään spesiaalia. The New Tigersille tyypilliset elementit ovat ilmassa ja mielestäni bändi ounaa Top Soundin biisin todella hienosti.

Näkisin, että cover-tempauksella ollaan haettu molemmille bändeille uusia markkinoita. Ensi vuoden Monsters Of Popissa sitten nähdään onnistuttiinko. Tiikereille ainakin on buukattuna yksi keikka Tukholmaan, coverin ansiota? Ken tietää. Barbie ei kerro. Kävi miten kävi, hauska idea.