Nosto: Lähdin ryöväämään!

(Kuva: Jyri Öhman / Lördag)

Kuten ehkä oletkin jo kuullut, internetin ihmeellisessä maailmassa on tänään avattu uusi blogialusta, Rosvot. Rosvot on musablogeille pyhitetty sivusto, jota asuttavat itseni lisäksi 13 laadukasta blogia. Tsekkaa täältä.

Kun minua pyydettiin lähtemään mukaan ryöväämään, harkitsin hetken. Olen pyrkinyt alusta asti riippumattomuuteen ja sensuroimattomuuteen. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että Rosvot pystyvät tarjoamaan minulle tarvitsemani täyden itseilmaisun mahdollisuuden.

Lisäksi blogikeskittymä palvelee itseni lisäksi myös sinua, lukija, sillä se antaa mahdollisuuden kruisailla musiikkiblogien valtatiellä ihan miten kukin haluaa. Haluaisin nähdä asian niin, että vaikka Rosvot ovat paperilla 14 yksilöllistä blogia, on se oikeasti paljon enemmän. Rosvot on tavallaan yksi iso musablogi, jossa on 14 yksilöllistä kirjoittajaa.

Toivon, että hyppäät kelkkaani myös uudelle alustalle, sillä blogin puolella mikään muu ei tule muuttumaan, paitsi blogin osoite ja ulkonäkö. Meillä on ollut hyviä aikoja täällä Bloggerissa aina ensimmäisestä Stockers!-tekstistä viimeiseen Musta Barbaari-tekstiin. Näkisin, että olemme kasvaneet yhdessä melkoisesti näiden 186 tekstin aikana.

Teitä lukijoita on ollut kuukausittain n. 2000 kappaletta, joista moni on käynyt tsekkaamassa blogia päivittäin ihan vaan sen varalta, jos sinne olisi tullut uusi postaus. Juuri nämä tiedot pitävät oman mielenkiintoni vireänä, sillä mikään ei motivoi kirjoittajaa enemmän, kuin fakta, että sanat eivät mene hukkaan. Rauhaa ja rakkautta, nähdään Rosvoissa (linkki tässä).

Mainos: Eevil Stöö X Aztra @ YO-TALO

Rakas lukija, tämä on mainos. Muistatko kun kirjoitin viime helmikuussa Telakalta SÄHKÖÄ-klubista? Kävi kuin kävikin niin onnekkaasti, että kyseinen ilta myi loppuun ja jatkoa tuli.

SÄHKÖÄ-klubi kerääntyy tänään Tampereen Yo-talolle, jonka lavalla nähdään Aztran ja Eevil Stöön ensimmäinen yhteiskeikka. Miehet tekevät nimittäin uutta levyä paraikaa.

Lavalla nähdään myös nopeasanainen tuottajavelho Ameeba, joka starttaa illan. Ovet aukeavat kymmeneltä, soitto alkaa yhdeltätoista. Lippuja saa vielä ennakkoon täältä. 

Ja tuttuun tapaan, jos et pääse paikalle We Never Stood A Chance todennäköisesti raportoi. Ainakin muutamalla sanalla. Ehkä. En kuitenkaan laskisi sen varaan, joten tulethan mestoille.

Eventtiin pääset täältä.

Levy: Constables - Bedroom Culture EP

"It's a hell of a day for blogging", said no one ever, mutta kun nyt on näin. Byggmaxissa on näin. Sori. On torstai ja kesälomani toinen puolisko. Täpinäfaktori on kohillaan. Lisäksi tänään julkaistiin Cisionin blogilistaus, jossa We Never Stood A Chance ylsi kuudennelle sijalle. 

En tiedä millä kriteereillä mittaus on tehty kun kerran varmasti omaa blogiani luetumpi Stop, shake, honey, go loistaa totaalisella puuttumisellaan.

Aina ei voi mennä nappiin ja kukaan ei syntynyt maailmaan täydellisenä. Kevyempiin aiheisiin. Tässäkin blogissa muutamaan kertaan noteerattu Constables julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uuden EP:n.

Constables on siinä määrin mielenkiintoinen orkesteri, että puolentoista vuoden olemassaolonsa aikana bändi on takonut enemmän hittipotentiaaliltaan katosta ulos puskevia menoralleja kuin moni bändi koko urallaan. Lisäksi jäsenet ovat nuoria ja kunnianhimoisia.

Bändillä on kaikki palaset kohdillaan. Oma äänikin on löytymässä, vaikkakin vielä ehkä seikkaillaankin enimmäkseen Interpolin, Two Door Cinema Clubin ja Disco Ensemblen välimaastossa.

Ei huonot referenssit, eikä pöllömpi ole myöskään Bedroom Culture. EP on selvästi aiempia julkaisuja vimmakkaampi, kypsempi ja suorempi. Lisäksi yhtye ei kuulosta enää niin hittihakuiselta kuin aiemmin. 

Uskoisinkin, että pidemmässä juoksussa uusi EP kestää kuuntelua paremmin kuin aiemmat Opening Night ja Colours EP:t. Ehkä siksi, että Bedroom Culture on yhtenäisempi kokonaisuus kuin aiemmat. Lisäksi EP soundaa todella hyvältä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään mikä jää harmittamaan.

Jokaisessa biisissä on se oma juttunsa. Tällä kertaa ei niin ilmiselvästi kuin aiemmissa EP:issä. Hauskasti nimetyn Ludovicon riffittelystä Runin lautastenpaiskonta-komppiin ja In Circlesin Audioslavemäisestä kertsistä Wear Me Outin jopa System Of A Downmaiseen laukkaamiseen.

Kaiken kaikkiaan Bedroom Culture on kunnon audionugetti. Constablesin kokoiselta bändiltä se on aikamoinen urotyö. Tälle bändille saa odottaa valoisaa tulevaisuutta. Constables on osoittanut kykenevänsä rakentamaan toimivan kokonaisuuden uhraamatta ilmaisustaan mitään olennaista.

Nostan EP:ltä mielestäni timmeimmän biisin, In Circlesin. Mielestäni se on näistä neljästä eniten Constablesin itsensä kuuloinen kappale. Lisäksi, jos olisin Yle X:llä töissä pamauttaisin sen välittömästi tehosoittoon, wink wink.

Nosto: Promomaileista

Spoileri: Tämä teksti ei välttämättä sisällä mitään mielenkiintoista. Tämä on ajatushetki. Lue loppuun omalla vastuulla.

Valtakunnassa kaikki hyvin, molotusviikko antaa odottaa itseään vielä ainakin seuraavaan postaukseen asti. En ole pitkään aikaan kirjoittanut nostoa. Otankin nyt hetken aikaa ja kirjoitan vähän promomaileista.

Tämänpäiväisen kirjoituksen kirvoitti eräs promoteksti, joka oli tullut mailin puolelle. Lähettäjälle tuntui olevan vähän auki millaisia promomaileja bloggaajille pitäisi lähettää.

Koitan valottaa mitä itse odotan promomaileilta, tai ainakin millaisista promoista on helppo ottaa kiinni. Jos tästä vaikka olisi jollekin hyötyä.

Sanoisin, että kuluneen vuoden aikana, mitä olen blogia pitänyt, promopostin määrä on kymmenkertaistunut. Järjetöntä kuinka paljon hyvää matskua Suomessa tehdään ja luonnollisesti kaikesta ei voi kirjoittaa.

Miksi sitten tietyt jutut päätyy blogin puolelle? No usein vähän sattumalta. Kyse ei aina ole edes biisin hyvyydestä. Oikea hetki, oikea paikka, oikeanlainen juttu. Oikeanlainen mielentila.

Loppujen lopuksi blogi on vain kurkistus yhden intohimoisen musiikinharrastajan  pääkoppaan. Lopputulemalta on sen mukainen.

Hyvät jutut tulee usein vastaan jo mm. Facebookissa, mutta luonnollisesti ohi pääsee livahtamaan paljon loistavaa kamaa. Tämän takia onkin hyvä, että jengi jaksaa laittaa maililla promoja.

Kun etsin uusia juttuja, pidän kuuntelusessareita. Käyn mailista kerralla useamman promon läpi. Kuunnellesani biisejä etsin tunteita herättäviä juttuja. Niistä on pakko kirjoittaa heti.

Usein ekstrahuomion saavat artistit, jotka ovat entuudestaan tuttuja. Varsinkin jos olen kirjoittanut joskus, on kiva palata. Näin blogissa säilyy tietty jatkuvuus.

Mikä sitten on hyvä promomaili? No ainakin omalla kohdalla vähälle huomiolle jäävät usein pitkät viestit. Pitkät viestit ja artistit, jotka eivät ole osanneet tarjota yhtä selkeää täkybiisiä, vaan lyövät kertaheitolla koko levyn.

Usein levyistä tulee sitten kuunneltua vaan se joku random biisi. Jos se ei ole mieleinen, jää unholaan jonkun tuhansien tuntien uurastus.

Useimmiten viestin sisällöllä ei ole juurikaan merkitystä, kunhan linkit on kunnossa. Soundcloud, Youtube/Vimeo (jos on musavideo) ja hyvälaatuinen promokuva. Facebookista plussaa. Niillä pärjää.

Ainakin omalla kohdalla usein klikkaan mailin linkistä biisin pyörimään. Jos se herättää, avaan kirjoitusnäkymän. Sitten kirjoitan biisi ripiitillä niin kauan, että teksti on valmis.

Sanoisin, että sillä tuleeko viesti bändiltä itseltään, vai levy-yhtiöltä, ei ole väliä. Jos viesti on lyhyt, sisältää linkit ja on henkilökohtainen, ovat lähtökohdat kohdillaan.

Jos kuitenkin pitäisi valita, ottaisin viestin mielummin bändiltä. Bändeillä on usein mukavan persoonallinen tapa kirjoittaa.

Ja vielä tiivistäen: Lähtökohtaisesti kaikki materiaali, joka tulee mailiin on todella laadukasta. Toivon, että kukaan ei ole pahoittanut mieltään, jos en ole kirjoittanut.

Joskus vaan ei natsaa syystä, tai toisesta. Tästä hyvänä ja tuoreena esimerkkinä voisin mainita Annin. Olisin halunnut kirjoittaa, mutta en olisi tiennyt mitä sanoa.

Onneksi Thunderstorm-blogi tiesi. Ja vaikka en tästä nyt mitään osaakaan sanoa, jaan kuitenkin kanssanne upean Water Lilies-EP:n, että tiedätte minkälaisia helmiä sitä jää välillä nostamatta.

Nosto: Facebookiton viikko, osa 4

Hups. Vierähtipä päivä jos toinenkin bloggaamatta. Ei hätää, täällä ollaan edelleen, facebookittomana ja stressittömänä. Olen ilmeisesti ollut kiireinen, sillä en ole ehtinyt kirjoittamaan. Pyrin postaamaan aina ajan kanssa. Vaikka postaukseni olisivatkin välillä lyhyitä, tykkään tehdä ne ajatuksen kanssa.

Huomasin uusimmassa Rumba-lehdessä kaksi asiaa. Ensinnäkin blogiani oltiin siteerattu upean The Scenesin esittelyssä (todella siisti tunne). Blogini ei enää ole anonyymi. Rumban toimituksen salapoliisit räjäyttivät kannen tältä mysteerimieheltä. Blogimaailman yön prinssi on paljastettu. On varmaan korkea aika vetää maski pois naamalta ja alkaa kirjoittaa omalla nimellä.

Toinen asia mikä Rumbassa tarttui silmään oli eräs levyarvio, tai itseasiassa eräät. Ja itseasiassa ei vaan viime numerossa, vaan viimeisimmissä numeroissa. Käykääpä tsekkaamassa. Ylitin rajan ja annoin palautetta kirjoittajalle Twitterissä. Tämä oli virhe. Hävettää, pyydän anteeksi.

Olen antanut ennenkin palautetta levyarvioista. Otan helposti siipeeni arvioista, joissa artisteja parjataan epäolennaisista asioista ja itse levylle ei uhrata juuri sanaakaan palstatilaa.

Ehkä tällä kertaa eniten harmitti se, että kirveestä sai useampi hyvässä nosteessa oleva kotimainen, joista yksi oli meidän tallin bändi, ja kyseessä oli Rumba-lehti, jossa kriitikon sana  tuntuu olevan kuin pyhä teksti raamatussa. Ja kritiikit välillä melkoisia ristiinnaulitsemisia.

Kriitikoilla on vieläkin todella suuri vaikutus. Ei niinkään kuluttajiin, mutta alan muihin toimijoihin. Liian usein levy jää kuuntelematta murskaavan kritiikin takia. Kriitikot voivat halutessaan luoda uuden bändin, mutta myös mestata sen.

Heitänkin haasteen, kuunnelkaa ne yhden ja kahden tähden levyt. Saatatte yllättyä. Mitä tulee meidän leibeliin, niin alkaa näyttämään siltä, että tehdään pian tilaa uusille pyrkyreille.

Jos ura levybisneksessä kiinnostaa, tässä pieni protip: kasvattakaa kova nahka, sainatkaa bändejä, joissa on tyyppejä, jotka on tyyppejä, tai tuntee tyyppejä (riittää myös, jos itse olet tyyppi), muuttakaa Helsinkiin ja naikaa sisäpiiriin.

Ja muistakaa olla sainaamatta indie-rockia.

Nosto: Kaikki Pelaa-kulttuuri

Niille, jotka eivät ole seuranneet viimeaikaista kuhinaa blogin ympärillä, Vespa Sailor-artikkeli herätti jonkin verran närää Turun musiikkipiireissä. Ilmeisesti blogini provosoiva sävy tuli joillekin yllätyksenä ja osui arkaan paikkaan. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut loukata.

Kun aloin kirjoittamaan WNSAC-blogia motiivini olivat hyvin epäitsekkäät. Tiesin, että Suomen kellarit kuhisivat hyviä bändejä ja koin velvollisuudekseni nostaa näitä bändejä esiin. Kuten blogiani tarkemmin seuranneet tietävät, blogi ei ole genresidonnainen. Elitistinen, ehkä, mutta toisaalta mielestäni juurikin tietynlainen musiikkielitismi pitää blogini mielenkiintoisena.

Jostain syystä nuoruudessani kouluihin alettiin tuomaan Kaikki Pelaa-kulttuuria. Uuden hienon innovaation tarkoitus oli vähentää oppilaiden välistä eriarvoisuutta ja koulukiusaamista. Sitä se kyllä tekikin, aamen, kiitos siitä. Mutta samalla se vähensi entisestään oppilaiden välistä kilpailua ja tukahdutti taitavimpien oppilaiden mahdollisuudet kehittyä huippuosaajiksi.

Pointtini kai tässä kaikessa höpölöpössä on, että on syynsä, että tietyistä bändeistä kirjoitetaan ja toisista ei. On syynsä, että toisilla bändeillä on ystävien lisäksi myös ihan oikeita faneja. Toisille bändeille tarjotaan keikkoja, levydiilejä ja  jos luoja sallii pitkiä uria musiikkialalla.

On mielestäni turha itkeä, jos ei osu palloon. Kaikki Pelaa-kulttuuri ei ole koskaan yltänyt musa-alalle. Jos kuvitellaan hetki, että musa-ala on pornoelokuva. Keskittyisitkö mielummin siihen hieman ylipainoiseen munanvatkaajaan verhoissa, vai sohvalla naivaan upeaan pariskuntaan? Niinpä.

Ei ole blogien tehtävä jakaa säälipisteitä, tai hyväntekeväisyyttä. Blogikirjoitukset ovat yksittäisten musadiggareiden henkilökohtaisia mielipiteitä. Tällä kertaa ei musiikkia. Seuraavalla kerralla lisää juttua kaveribändien indierockjulkaisuista.

Nosto: Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012

Nuorgam listaa paraikaa seuraamisen arvoisia levy-yhtiöitä kotoa ja kaukaa. Kuten Jyri Öhman kirjoitti, listalla on paljon hyviksiä, mutta toistaiseksi suosikkini vielä puuttuvat. Lista kirvoitti miettimään, mitkä ovat omasta mielestäni levy-yhtiöitä, joita suosittelisin ihmisiä seuraamaan.

Näen itseni ja blogini blogimperiumin perussuomalaisina. Edustamme oppositiota. Olemme kovia huutelemaan vieraisiin pöytiin ja arvostelemme muita. Emme kuitenkaan tuo mitään parempaa pöytään. Perustelemme, jos tuntuu siltä.

Nimeän nyt oman vaihtoehtoisen listani levy-yhtiöistä, joita suosittelen ihmisiä seuraamaan. Listallani on ainoastaan kotimaisia lafkoja. Nuorgamin listan ja omani suurin ero on se, että Nuorgamin lista auttaa pariutumaan Helsingin hipsterbileissä, minun huonontaa mahdollisuuksia huomattavasti. Listani ei ole muodikas, tai välttämättä edes ajankohtainen. Se on vain läjä suomalaisia levy-yhtiöitä, jotka ovat tehneet kulttuurihyväntekeväisyyttä koko elinkaarensa. 

Saanen esittää hikidiskojen epämiellyttävien keskustelualoittajien kuninkaan. We never stood a chance-blogin Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012:

*If Society - mm. Echo Is Your Love,  Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Eleanoora Rosenholm, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Combat Rock Industry - mm. Abduktio, Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Big Wave Riders, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, Jesse, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Satellite Stories, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta,  Pharaoh Overlord
*Fullsteam - mm. Lapko, Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Déclassé, Nightsatan 

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers

#3 Kairon; Irse!

Kairon; Irse!, ai Kairon mikä? En minä tiedä. Varmasti paras asia mitä Kairosta on tullut pitkään aikaan. Jostain syystä aina kun keskustelu kääntyy tähän seinäjokelaiseen viisikkoon, löytyy joukosta joku, joka on nähnyt bändin livenä ja kehuu sen taivaisiin. Olen nähnyt alan ihmisiä puhumassa tästä bändistä uskovaisen kiilto silmässä. Aivan kuin he olisivat nähneet valon. Jopa Nuorgam, superelitistinen musiikkimedia taipui polvilleen näiden nuorukaisten edessä. Minulla meni pitkä aika tajuta mistä oli kyse. Oikeasti vasta tämän vuoden helmikuussa aivoissani naksahti. Healing fields. Lähes täydellinen kappale. Lainatakseni Antti Granlundia "siis mitä helvettiä"-hyvä biisi. Seitsemän minuuttinen eepos, joka leijailee tuolla jossain ja kerta toisensa jälkeen pysäyttää Bonoakin isommalle kertosäkeellään. Kairon; Irse! ansaitsee paikkansa tällä listalla. Jätkien juttu on vaan yksinkertaisesti niin siisti, että kaikki haluavat olla osa sitä. Vai miten, herrat Ilosaari, Provinssi ja Qstock? Joo, joo, bändivaihto blaa blaa.. Tämä bändi on kyllä ansainnut tuon paikan.