Nosto: MARS 2013

Huh huh, mikä reissu. Ei keretty olemaan MARSissa kuin torstai-aamu, päivä, ilta, yö, aamuyö ja perjantaina iltapäivällä istuttiinkin jo junassa takaisin kohti kotia. Silti matkan varrelle mahtui kaikenlaista ja haluaisinkin nyt jakaa teidän kanssa reissussa heränneitä ajatuksia.

Ensiksi asia, jota olen miettinyt hyvin paljon viimeisen kolmen aktiivisen musabisnesvuoden aikana. Miten voi alalla, joka voi niin huonosti, ihmisten kesken, jotka ovat niin samanhenkisiä, olla niin selvä kastijako.

Syy miksi paneelien jälkeen ei esitetä kysymyksiä, ei suinkaan johdu siitä, että kellään ei olisi kysymyksiä. Se johtuu siitä, että ne joiden niitä pitäisi esittää, eivät uskalla. Musa-ala kun on Suomessa niin pieni, että tyhmän kysymyksen esittänyt saa helposti leiman, joka ei vedellä lähde.

Toinen asia, joka liittyy löyhästi edelliseen kirvoitti mieleni "Tämä ei ole musabisnestä. Tämä on viinabisnestä"-paneeliissa. Livemusiikin tulevaisuus Suomessa todentotta riippuu täysin viinan myynnistä. Ajatus on tavallaan itseselitteinen. Myös fakta, ettet tule uutena toimijana tapaamaan oikeita avainhenkilöitä Suomessa, paitsi tuurilla, kännissä, on melko karmiva.

Jatketaan vielä viinalinjalla. Kolmas asia. Hotellista kannattaa maksaa. Tiukempaakin tiukempien viinabileiden jälkeen on taivaallista päästä juuri vaihdettujen lakanoiden väliin nukkumaan. Aamulla päätä korjattaessa ja kovalevyn hitaasti käynnistyessä, on huomattavasti helpompaa saada uudesta päivästä kiinni, jos ei ole nukkunut farkut puoliperseessä kaverin matolla sipsipussi tyynynä.

Takaisin asiaan. Neljäs ajatus heräsi legendaarisen managerin, Marc Marotin keynotessa. Artistisuhteiden pitäisi aina olla henkilökohtaisia. Toisin kuin minulle on koulussa opetettu, muusikkoja ei koskaan pitäisi kohdella kuin kauppatavaraa. Ajatella, että tämä ei ole itsestäänselvyys.

Viides asia. Paneelien moderaattoreiden funktio on äärimmäisen tärkeä. Tämän vuoden MARSissa tuli nähtyä jos jonkinlaista moderaattoria. Toiset keskittyivät itsensä jalustoittamiseen, toiset lähinnä ohjailivat panelistien keskutelua oikeille urille. Erityiskiitos Janne Flinkkilälle hyvästä moderoinnista.

Kuudes ajatus heräsi "Case Robinin" aikana. Mikä saa musa-alan asettumaan niin vahvasti Robin-ilmiötä vastaan. Johtuuko se siitä, että olemme aidosti huolissamme siitä, mitä Robinille tapahtuu sen jälkeen kun hype laantuu.

Vai johtuuko se siitä, että epäilemme Robinin taustalla häärivien taustapirujen motiiveja. Vai kenties siitä, että meitä vituttaa se, että jollain on ollut kanttia tehdä sama, mitä Justin Bieber teki jenkeissä. Vai Maki Kolehmaisesta, joka tunnetusti vituttaa kaikkia.

Seitsemäs ja viimeinen ajatus käsittelee MARSia tapahtumana. Moni seurueestamme kyseenalaisti MARSin tarpeellisuuden. Meillä on jo Musiikki & Media, mihin MARSia tarvitaan? Olen pitänyt MARSista alusta, ehkä jopa enemmän kuin M & M:stä. MARS on pienempi, halvempi, kompaktimpi ja lämminhenkisempi. Siinä missä M & M on toki laadukkaampi, monipuolisempi ja huomattavasti isompi.

Loppujen lopuksi molemmissa tapahtumissa käy samat naamat. Seinäjoelle on ymmärrettävistä syistä vaikeampi roudata ulkomaaneläviä, joten osallistujista 99% on suomalaisia. Tämä on  mahdollistanut sen, että Selmu on voinut keskittyä paikallisen osaamisen esiintuomiseen showcasekeikoilla. Mielestäni ei ole koskaan huono idea nostaa esiin paikallisia tähdenalkuja.

Verkostoitumisen kannalta tapahtumat ovat melko rinta rinnan. Sanoisin, että MARSissa uusilla toimijoille on hieman paremmat saumat päästä taputtelemaan Merimaata selkään, kilpailua on vähemmän.

Jokaista pyrkyriä kuitenkin katsotaan musiikkialalla ensimmäiset viisi vuotta pahasti, joten melko sama missä katseesi keräät. Protip: Jos haluat päästä sisäpiiriin, muuta Helsinkiin ja mene Fullsteamille harjoitteluun.

Tällä kertaa MARS-reissuni ei ollut paras mahdollinen. Syy ei ollut tapahtuman, eikä showcasejen, vaikkakin odotin molemmilta enemmän. MARSin tulisi kehittyä tapahtumana huomattavasti nopeammin, oikeuttaakseen olemassaolonsa. Viime vuoteen nähden, kahden päivän perusteella tapahtuma oli mielestäni ottanut harppauksen taaksepäin.

Haluaisin lopettaa tämän ajatushetken Lapkon Ville Maljan quoteen, joka kuvastaa varsin osuvasti omaa tämänvuotista MARS-ekskursiotani. "Oon kyllä vieläkin hieman pahoillani siitä yhdestä Provinssin keikasta. No kyllä te tiedätte, too much, too soon."

Tässä French Filmsin uusi sinkku, joka yllättäen ei ole yhtä hyvä kuin aiemmat sinkut. Pidän soundiuudistuksesta tosi paljon. Olen kuitenkin kahden vaiheilla pitäisikö kitaristi Kähkösen laulaa leadeja ollenkaan. Toisaalta vaihtelua on rikkautta, toisaalta liikaa on liikaa.

Biisi: Constables - Colours

Ei hätää. Tästä blogista ei ole tulossa uutisten jakamiseen keskittynyt biisiblogi. Kuten vähän aikaan sitten kirjoittelinkin, olen löytänyt aika pommeja bändejä viime aikoina, tai ainakin pommeja biisejä. Otan oikeuden pitää pientä breikkiä bändiesittelyistä ja keskityn biiseihin. Tämä teksti saattaa mennä vähän enemmän vastineen, kuin hypetyksen puolelle, mutta koittakaa jaksaa.

Singin' Drunken Lullabies postasi eilen kotimaan katsauksen. Listan kärjessä sattui olemaan eräs bändi, jota olen itsekin pitänyt silmällä. Constables, nuorten helsinkiläisten jannujen indie rock-yhtye, joka julkaisi kesäkuussa ensimmäisen singlensä Colours / Still. Constablesista ei ole kirjoitettu vielä käsittääkseni missään muualla kuin SDL:ssä ja nyt minun blogissani. Vaikka en itsekään rakastunut bändiin heti, viimeistään 3 kuuntelukerran kohdalla oli selvää, että Constablesin musiikissa on järkeä.

Uskoisin, että syy miksi Constables tippuu niin kovaa on se, että yhtye muistuttaa minua vanhasta Disco Ensemblestä. Nuoria, intohimoisia kavereita, rinta koholla, soittamassa rockia. Upeeta. Asennetta. Rockissa 80%  on kiinni asenteesta. Sitä joko on, tai ei ole. Toinen juttu, mikä herätti kiinnostukseni. Bändi on jo  aikaisessa vaiheessa rajannut itsensä ulos trendikkäästä ysäri-junasta. Soundi on huomattavasti puhtaampi ja tuotetumpi. Constables ei haikaile, vaan on rehdisti 2000-lukua.

Mielestäni bändin soittotaito on täysin napissa.  Laulajan ääni on vielä vähän raaka, mutta taitoa löytyy ja ääntäminen on kunnossa. Laulaja jää kaipaamaan enää viskiä ja savuisia bäkkäreitä. Mitä tulee itse biiseihin, jos jotain nipottamista, niin Colours ei kasva tarpeeksi, biisi voisi olla vielä isompi loppua kohden ja olisin itse jättänyt tässä vaiheessa Stillin julkaisematta. Se heikentää Coloursin voimakasta ensivaikutelmaa ja olisi toiminut paremmin uutena sinkkuna syksyllä. 

Haluan kannustaa Constablesia olemaan vielä röyhkeämpi.  The Nationalin, Hurtsin ja Interpolin haaskalla on tilaa. Siihen päälle vaan Lapkon koukkujunttaa niin koktail alkaa olemaan valmis. Ei ole häpeä lainata, oikeasti. Kunhan ei koskaan palauta ja muistaa kiittää. Ja mitä tulee persoonallisuuteen, ei kannata katsoa Poria pidemmälle. Suomi on lainaamisen luvattu maa. Ei täällä kukaan mitään ole itse keksinyt.

Vahvin pointti tässä kaikessa, ja syy miksi kai alunperinkin tätä postausta lähdin kirjoittamaan on se, että jos näin nuoren yhtyeen ensimmäinen demo, koska sehän tämä on, kuulostaa näin älyttömän hyvältä, niin morjes! Siis ihan oikeasti MORJES! Voitte jätkät mennä tylysti kenkimään ne Suburban Triben bändärit mäkeen sieltä Loosen  yläkerran loosista ja taputtaa itsiänne isolla kädellä selkään. Just näin.

Nosto: Onneksi olkoon Fullsteam 10 vuotta!!

Haluaisin uhrata pienen hetken Fullsteamille. Kuten otsikosta näkyy, firma juhlii tänä vuonna 10 vuoden olemassaoloaan. Minulle Fullsteam on alusta asti edustanut ehkä hienointa suomalaista menestystarinaa. Juha Kyyrö (ja Johannes Ylinen) onnistuivat luomaan jotain sellaista, mihin yksikään toinen ei ole Suomessa pystynyt ja tuskin vähään aikaan pystyykään. Menestyvä vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt yritys. Suomessa. Ajatus on absurdi, jopa perverssi, mutta jotenkin se saatiin toimimaan.

Fullsteam on uhmakas putiikki. Yritys ei ole kumartanut mihinkään suuntaan, vaan nimensä mukaisesti puskenut täydellä höyryllä eteenpäin. Disco Ensemble, Lapko, Damn Seagulls, Deep Insight, Callisto. Ei paha. Uskoisin, että ilman näitä bändejä Fullsteam ei olisi mitään. Voisi ajatella myös, että ilman Fullsteamia nämä bändit eivät olisi mitään. Ja siis, Deep Insight.  Todella lupaava bändi. Euroopan rundit ja kaikki. Mitä tapahtui.  Jos ajattelet, että Deep Insight on nyt paskaa niin kuunteleppa Red Lights, White Lines-albumi. On muuten siis todella hyvä albumi ja minulle Deep Insightin viimeinen oikea levy. Hurricane Season, huhhuh. Siis, mitä oikeasti tapahtui?

Kun olin nuorempi Fullsteam näytti minulle suuntaa. Elin Fullsteamia. Fullsteam oli meidän tuttavapiirissä käsite ja kaikki mihin Fullsteam näppinsä laittoi, muuttui kullaksi. He olivat vastuussa melkein kaikesta mielenkiintoisesta mitä kotikaupungissani tapahtui vuosina 2004-2007. Ainiin, paitsi olihan tuolloin myös Myne. Ensimmäinen kosketukseni Firmaan oli silloisesta Johny Blacksticks-liikkeestä. Olin farkkuostoksilla. Blacksticksissä oli töissä muusikoita ja paikka oli käsittääkseni jotenkin liitoksissa Fullsteamiin. Kun pääsin kotiin, tyhjensin muovipussin sisällön sängylleni ja ulos tupsahti housujeni lisäksi ohut sininen cd-sleeve. CD:tä tarkemmin tutkailtuani huomasin tutun logon ja tekstin. Fullsteam Records. "Hetkonen, eikös tää oo se firma, jolla on se bändi, jonka musavideon näin Moon TV:llä. Se videotapes. Sehän oli kova. Ei hitto. Sehän on tällä levylläkin." Pamautin CD:n walkmaniini, jossa se viihtyikin seuraavat 2-3 viikkoa. Olin kohderyhmää, meni kertalaakilla täydestä läpi. Osui ja upposi.

Tänä päivänä Fullsteamin toiminta on todella erilaista kuin noina aikoina. Firma on kasvanut. Fullsteam tuo Suomeen enemmän ulkomaisia bändejä kuin yksikään toinen musiikkialan yritys. Miettikää. Pienen piskuinen vaihtoehtolafka. Yhtiö onnistui tekemään Princen, v***u Princen. Aivan uskomatonta. Sen lisäksi Fullsteam on kasvattanut bändeistään Suomen kärkinimiä ja ottaa siipiensä alle tasaiseen tahtiin uusia suojatteja. Okei, lähinnä keikkamyyntiin, mutta kuitenkin. Yhtiö on muuttanut headquarterinsa suureen omakotitaloon Helsingin massipäällikköalueelle, Kulosaariko se nyt oli. Kuulostaa kivalta. Kommuunimeininkiä. Sopii kuvaan.

Pieni varjopuoli. Tänä päivänä yhtiö tekee kaiken loistavan lisäksi myös aivan luokattomia amerikkalaisia Screamo-bändejä. Nämä lähinnä teineille suunnatuja All Ages-keikkoja Nosturissa. Hyvät massit, kiusausta on varmasti vaikea vastustaa. Ja kritiikki on paikallaan. Oli miten oli, yhtiö vastaa kysyntään tarjonnalla ja mikä siisteintä, edelleen aktivoi nuoria käymään keikoilla. Fullsteamin lisäksi ainoastaan tamperelaisen Nem Agencyn Rowan Rafferty duunaa nuorille keikkoja. Olisiko muidenkin aika herätä?

Ei ole Fullsteamin voittanutta. En varmaan koskaan ole edes miettinyt paljonko Fullsteam todella on vaikuttanut minuun ihmisenä ja musiikkialan toimijana. Yhtiö inspiroi minua lähtemään alalle. Yhtiö todisti, että Suomessa on mahdollista menestyä, vaikka rosterissa ei olisikaan Eppu Normaalin, tai Happoradion kaltaisia Suomi-rock-jyriä. Jos on määrätietoinen, uskoo asiaansa ja on hyvä tiimi takana, hienoja asioita voi tapahtua. (Kyyrökään ei olisi menestynyt ilman niitä satoja vapaaehtoisia ja kymmeniä Fullsteamiläisiä, erityismaininti A&R Niko Kangas)

Kiitos Fullsteam näistä kymmenestä vuodesta! Toivon yrityksellenne edelleen pelkkää hyvää ja olen mukana edesauttamassa yrityksenne kehitystä eteenpäin myös tulevaisuudessa, jos en alan toimijana, niin kuluttajana.

Lavalla: Neat Neat

(c) Laura Leppänen

Neat Neatiä ei varmaan yksikään ole kuunnellut ajattelematta heti Musea ja Radioheadiä. Ne tulivat itsellenikin mieleen, kun joskus aikoinaan ensimmäinen EP päätyi kuunteluun. Näihin jättiläisbändeihin vertaaminen ei varmasti ole kenenkään edun mukaista, asetelma on epäreilu heti alkuunsa. Muistatte varmaan, miten Lapkoa verrattiin aikoinaan Placeboon? Ajan kanssa Lapko kuitenkin pääsi leimasta eroon ja alkoi kuulostamaan Lapkolta. Tämä muutos on varmasti edessä jossain vaiheessa myös nuorelle helsinkiläisyhtyeelle, sillä Musen varjossa elämä ei välttämättä ole kovin ruusuista.

Neat Neat on nuori bändi, jonka nuoruus kuuluu musiikissa tietynlaisena rönsylyinä suuntaan ja toiseen. Paketti pysyy kuitenkin kasassa ja eeppisyydestään huolimatta bändi onnistuu olemaan raikkaan kuuloinen. Neat Neatissä on sellaista intoa ja paloa, joka antaa anteeksi puutteita. Live-esiintyminen on ehdottomasti tämän yhtyeen valtti. Keikoista olen aikaisemmin kuullut paljon hyvää, ja vihdoin pääsin myös itse näkemään bändin livenä. 19.5 Lahdessa järjestetty Loiva-Klubi oli konseptiltaan toimiva, mutta fyysiseltä ympäristöltään bändille haastava esiintymispaikka. Kuulijoita kerääntyi lavan ympärille kuitenkin kiitettävästi kovista volyymeistä huolimatta. Bändin innokkuus välittyi lavalta yleisöön ja keikka vedettiin täysillä, anteeksi pyytelemättä. Neat Neatin rohkeus antaa kaikkensa lavalla on piristävä näky Suomessa. Taustalla pyörivien visuaalien kanssa muodostettu kokonaisuus toimi hienosti. On mukavaa nähdä, kun bändi panostaa keikoilla myös ulkoiseen antiin.

Yökerhossa pidettävä indieklubi tuo mukanaan omat haasteensa, vaikka yleisöä olikin paljon. Eeppisiin melodioihin ei ole helppo siirtyä, kun minuuttia aikaisemmin juuri täysikänsä saavuttaneet tytöt ovat radiohittien tahtiin näyttäneet parhaita liikkeitään tanssilattialla, ja hotellin pukumiesvieraat nojailevat tiskiin melusta valittaen. Onneksi tiskiltä jaettiin kuitenkin ilmaisia korvatulppia, joiden avulla halukkaat saivat keikasta kaiken irti. Yllättävän moni lopulta keskittyi kuuntelemaan keikkaa, ja syystäkin. Soitto sujui ja laulaja-synisti Otto Eklundin laulusuoritukset olivat aivan omaa luokkaansa. Bändi nautti selkeästi olostaan lavalla, ja näytti ja kuulosti nimenomaan bändiltä. Kokonaisuus toimii. Neat Neatilla on iso soundi ja suuren äänenpaineen sijaan bändi vaan tarvitsisi suurempia venueita. Jännityksellä jäämme odottamaan, mihin suuntaan bändi musiikkiaan jatkossa vie! 

Fiilistellä voi tämän vanhan livepätkän avulla:

-r