"Kesäistä morosetusta Tampesterista!", alkaa Gynä ja Riken saatekirje. Ja enpä voisi kyllä enää parempiin alkusanoihin jätkien musiikkia tiivistääkään. Gynä ja Rike on melkoisen tuore kokoonpano Tampereelta. Nuoresta iästään huolimatta duolla on aikomus puskea levyä ulos syksyllä. Ensimmäinen sinkku otettiin rohkaisevasti vastaan ja ehti soida jo iloisesti Basso-radion Tiputa demo-osiossakin.
Toinen lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta on nimeltään Suuntaa. Kappale on samalla ensimmäinen, johon on tehty musiikkivideo (alla). Videolla Gynä ja Rike ajelevat omakotitaloalueella skootterilla aurinkoisissa tunnelmissa. Jommallakummalla päällään "Tampere"-takki. Meininki on juuri niin huoletonta, hyväntahtoista ja jalat maassa kuin tässä genressä on hyvä ollakin.
Mieleeni tulee väkisin blendi Super Jannea ja Snoop Doggia. Olisikohan juuri Gynän smoothit lainit, vai Riken amerikkalaishenkiset länsirannikon biitit. Meininki on tottakai kotikutoisempaa ja hyvä niin. Olen jo pidemmän aikaa etsinyt tuoretta räp-kokoonpanoa (ei Flegmaatikot, Majuri, Petri Nygård, Silkinpehmee, tai Lord Est) Tampereelta ja todella nastaa, että etsintä on vihdoin saatu päätökseen.
Koen, että Gynä ja Riken meiningille olisi kysyntää nimenomaan Tampereella, josta edellämainitunlainen länsirannikon meno on mielestäni puuttunut. Möihän Karri Koirankin Klubi-keikka loppuun helmikuussa. Nyt vaan jäbät pitää sitten isompaa ääntä olemassaolostaan, niin saadaan kuulla ehkä vielä jotain muutakin Gynä ja Rikestä kuin yhden nihkeän indiediggarin blogikirjoitus.
Turusta kuuluu taas. Tällä kertaa The Stillwalkers. Erinomainen indierock-yhtye, mistäs muualtakaan kuin Suomen Turusta. Yhtye julkaisi viime vuoden puolella ensimmäisen Everytune-EP:nsä. Olen hyvällä tavalla huolissani Turun uuden musiikkiskenen noususta. Turusta on tullut viimeisen vuoden aikana hyviä bändejä enemmän kuin kahdessa kädessä on sormia. Pitäisikö tähän herätä? Voiko tämä olla mahdollista? Kyllä tätä onkin jo odotettu.
Kuten jotkut teistä ehkä muistaa, vielä ennen vuotta 2007 Turku oli hyvin merkittävä kaupunki Suomen musakentässä. Oli Down Town, TVO, S-Osis, Klubin "yläkerta" (nyk. LIVE), Rokkibaari, yms. Turusta tuli hyviä bändejä, Turkuun tuotiin hyviä bändejä. Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä. Ensin keikkapaikoilta katosi ihmiset, sitten kaupungista keikkapaikat ja lopulta hyvät bändit ja muusikot. Osa lopetti, loput muuttivat Tampereelle ja Helsinkiin perustamaan bändejä.
Vuosi 2011 löi sykkeen Turun sydämeen. En tiedä oliko syynä kulttuuripääkaupunki-titteli, vai sen surkeasta toteutuksesta ja TVOn mestauksesta herännyt vastarintaliike, mutta Turun musiikkiskene aktivoitui. Nousi uusi keikkapaikka, musiikkikahvila Sointu. Bar Kuka ja Dynamo ottivat merkittävämpää roolia ohjelman tarjoajina. Teollisuusalueiden treenikämppien varjoista alkoi ryömimään esiin bändejä. Toiset hiljaiseloa viettäneitä, toiset kokonaan uusia.
Media kinnostui Turusta. Levy-yhtiö Solina, jonka julkaisemista levyistä hyvin suuri prosentti on ollut turkulaista musiikkia löi läpi Magenta Skycoden, Burning Heartsin, Sin Cos Tanin ja pian Sans Paraden. Mainittava on myös Mikko M. Koskisen Drink Tonight Records ja Yournalist, The Friend, sekä The Streams. SUE-lehteä pyörittävä Kimmo Nurminen otti vastaan ohjelmapäällikön pestin Turun Klubilla. Mies toi ensitöikseen Turkuun Tavastian Lauantaidiskon ja Hang The DJ:n. Lisäksi ohjelmistoon saatiin taas merkittäviä isoja suomalaisia kuten mm. HIM ja the 69 Eyes.
Lehtisen Jussi taas teki yhteistyössä Korjaamon kanssa erinomaisia Dynamo goes Helsinki-iltoja, eikä saa unohtaa ansioituneesti ympäri Suomea Kivestivaalejaan järjestänyttä, Bar Kukan uutta ohjelmavastaava Pietu Sepposta. Kuulitteko muuten jo, että TVO sai uudet toimitilat Logomon vierestä. Ehkä TVO aktivoituu myös keikkapaikkana.
Lienee hyvä lopettaa vielä mainitsemalla sananen orkesterista, joka kirvoitti tämän kirjoituksen. The Stillwalkers on viisiihenkinen turkulaisyhtye, jonka debyytti-ep Everytune
ilmestyi marraskuun lopulla. Tällä hetkellä The Stillwalkers
äänittää ensimmäistä albumiaan, joka ilmeisesti on tarkoitus puskea pihalle keväälle 2013.
Moikka kaikille. Ei luvassa kunnon blogitekstiä vielä. Olen menossa 3 päiväksi Musiikki & Mediaan. Sen myötä tietenkin myös kaupunkifestivaali Lost In Musiciin, jossa meidän lafkalla on tänä vuonna oma iltakin. Aika mieletöntä. Palailen juhlahumusta sunnuntaina koneen äärelle purkamaan kokemaani.
En pysty ennustamaan mitä festit tuo tullessaan, toivottavasti kaikkea jännittävää. Ollaan sovittu kaikenlaisia tapaamisia itseämme isompien (ei fyysisesti) henkilöiden ja firmojen kanssa. Oon ruksinut myös omaan kalenteriini huiman läjän keikkoja, joille on pakko päästä.
Eniten kuitenkin odotan paneelikeskusteluita. Paneelit voivat parhaimmillaan avata silmiä. Briteissä näkemäni indie leibeli-paneeli muutti meidän yrityksen toimintamallin ihan täysin. Vaikea sanoa näin etukäteen pystyykö Musiikki & Media samaan, mutta pian se selviää. Tässä vielä oma tärppilistani Lost In Musiciin. Siitä vaan tulostimen läpi käteen ja keikoille. Nähdään siellä!
TORSTAI:
19 Koria Kitten Riot (Artturi) 20 Aino Venna (Artturi) 22 Pimeys (Doris) 23 Stockers! (Henry's Pub) 00 "Warriors" (Henry's Pub)
PERJANTAI:
17 Topi Saha (Paapan Kapakka)
20 Antero Lindgren (Klubi) 22 Revival Hymns (Telakka) 23 All Will Be Quiet (Telakka) 00 Delay Trees (Telakka) 02 The Sounds DJ's (Klubi)
LAUANTAI:
15 Pikku Kukka (Paapan Kapakka) 18 Varvara (Artturi) 19 Henri Koskiniemi Play His Awesome Tunes (Artturi) 20 Jukka Ässä (Artturi) 22 Kap Kap (Doris) 23 Lapko (Pakkahuone) 00 Phantom (Telakka)
Kahden päivän festareilla notkumisen jälkeen lauantai alkoi pienissä keräilyn merkeissä. Tiiu Helinä olikin täydellinen yhtye starttaamaan huonovointisen ihmisen päivä. Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta. Olisin toivonut miksaajalta enemmän äänenpainetta. Nyt musiikki jäi yleisön puheen alle ja lopputulos oli hieman vaivaannuttava. Keikka oli hyvä, paikoitellen hieman unettava. Muutama menevämpi biisi dreampopin keskellä olisi ollut älyttömän hyvä veto. Visuaaleista ison iso plussa. Tsekkaa bändin musaa täällä.
(c) Sakari Karipuro
Eva & Manun aloittaessa Telakka alkoi olla jo täynnä. Duo veti todella hyvän keikan. He vaikuttivat hyviltä tyypeiltä. Jotain jäi kuitenkin uupumaan. Vaarantuntu loisti poissaolollaan. En ole koskaan ollut varman päälle pelaamisen ystävä, niin kuin ehkä tässä blogissakin on käynyt ilmi. Kaunista musiikkia joka tapauksessa. Keikan päräyttävin hetki oli Evan suulla soitettu trumpettisoolo. Voit tutustua yhtyeeseen täällä.
(c) Sakari Karipuro
Pankin räjäyttivät kuitenkin oululaiset. Kyseinen keikka oli bändin ensimmäinen Tampereen keikka ja kyllä huomasi, että bändiä oltiin jo odotettu. Satellite Stories kiitti ja järjesti jengille kunnon bileet. Täyteen ammuttu Telakka tanssi bändin mukana kaikki debyyttialbumin biisit + uuden kappaleen Scandinavian Girls. Tunnelma toimi ja uskoisin, että kaikilla oli mukavaa. Keikan hyvyyden lisäksi uskoisin todistaneeni jonkin sortin ikonisen hetken. Minulla nimittäin on nyt kännykässäni kuva Soundin toimittajan niskasta ja Satellite Storiesin laulajasta. True story.
(c) Sakari Karipuro
Ohjelman puolesta pienoiseksi pettymykseksi perjantaina jäänyt Klubi pystyi tarjoamaan lauantaina juhlijoilleen parempaa karkkia. Kansa kiitti ja Klubi myytiin loppuun suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Zebra And Snake aloitti. Keikka oli upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Bändi on tällä hetkellä yksi suomalaisen indiekentän suurimmista vientitoivoista. Sydämeni täytti tietynlainen ylpeys keikkaa seuratessani. Bändi veti täysillä, niinkuin aina. Ja upealtahan se kuulosti, niinkuin aina.
(c) Sakari Karipuro
Katsoimme neljän biisin verran Karri Koiraa. Hauska keikka. Biisit olivat vähän niin ja näin. Epävireistä laulua ja huonoja vitsejä. Silti aivan loistava meininki! Räppärit vaan osavat vetää todella hyvin livenä. Oli kuitenkin aika nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Kolmen päivän bileputki ja aamuvuorot töissä ovat kuolettava yhdistelmä. Harmi etten nähnyt kahta lauantaina esiintynyttä ulkkaria. Toisaalta, lauantai oli minulle niin hyvä päivä, että se olisi saattanut mennä pipariksi Klubilla väkisin kärvisteltynä. Hyvä näin.
Päätin samalla jättää sunnuntaisen Telakan välistä. Uupumus oli liikaa. Oli aika hyvästellä Monsters Of Pop taas yhdeksi vuodeksi ja kääntää katse tuleviin tapahtumiin. Tasapuolisen suuri kiitos MOPin järjestäjille ja upeille bändeille. Nautin suunnattomasti. MOP on tamperelaisille rakas ja tärkeä tapahtuma. Jos itselläni riittäisi rahkeet yrittäisin järjestää jotain samantapaista.
P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.
Pimeys. Tsekkaa tämä bändi. Tee se nyt, tsekkaa heidät täältä. Vaikka bändi kuulostaa levyltä vähän kesyltä, yhtyeen live oli ehdottomasti MOPin parhautta. Normaalisti en kannusta yhtyeitä roudaamaan omia äänimiehiä mukanaan. Mielestä lähes aina "oman jätkän" soundi häviää talon miksaajalle. Poikkeuksia kuitenkin on ja Pimeydelle oma miksaaja oli selvä erävoitto. Soundien lisäksi diggailin todella paljon Pimeyden biiseistä. Keikan kruunasi hauskat välispiikit. Kahden nokkamiehen sudenpentumainen veljeily oli valloittavaa. Ainiin, ja ei saa unohtaa, torvisektiosta todella isoa plussaa.
(c) Sakari Karipuro
Pimeyden jälkeen lavan otti kuuden vuoden tauolta palannut Kevin. Kevinin musiikki oli aikamoista genreblenderiä. Isoja soundeja stadioneilta brittirockiin, kuorrutettuna progella. Lähimpinä vertailukohtina mieleen tuli Bruce Springsteen, Porcupine Tree ja U2. Oikeasti. Voiko bändi kuulostaa kaikilta näiltä. Okei, U2 mielleyhtymä saattoi tulla basistin Edgemäisestä lookista. Bändin keikka oli todella grandiose. Biisit olivat monipuolisia ja hyvin sovitettu. Tarttumapinta oli kuitenkin ainakin näin ensimmäisen kosketuksen tiimoilta vähän kateissa. Jos olisin hanhi, bändin musiikki oli vettä selkääni. Jos haluat tehdä hanhitestin, kuuntele yhtyeen musiikkia täältä.
(c) Sakari Karipuro
Illan kolmantena esiintyjänä piti alunperin olla Big Wave Riders, tai no alkujaan Klubilla soittaneen Holy Esquen piti olla Telakalla ja... Oli miten oli, mukava yllätys, slotti lopulta meni I Was A Teenage Satan Worshipperille. Olen aina diggaillut bändistä, mutta viime livestä oli päässyt vierähtämään useampi vuosi. Bändin lähes koko setti oli uuden levyn biisejä. Todella jees. Ai miksi? No koska uuden levyn biisit ovat ihan hiton pommeja. Kuuntele itse. Jos IWATSWia ei uuden levyn tiimoilta nouse suomalaiseen indiekermaan syön hattuni. Ja hitto, olen kuitenkin taas väärässä. Kansa tietää parhaiten. Ja kansahan ei tunnetusti tiedä mistään mitään.
(c) Sakari Karipuro
Klubille saapuessani yllätyin kuinka vähän porukkaa oli ehtinyt paikalle. Okei, kello oli vasta vähän yli kymmenen. Tanskalainen Thulebasen aloitti puoli yhdeltätoista. Bändi oli mielenkiintoinen näky lavalla. Liian isot ysärifarkut, henkselit, lenkkarit, lippikset. Bändin jäsenet eivät tuntuneet osaavan sanaakaan englantia. Bändissä oli kaksi kitaristia ja rumpali. Molemmat kitaristit lauloivat, kielestä en ole varma. Koitan edelleen sulatella näkemääni. Nimeäisi Thulebasenin Tanskan The Black Keysiksi. En vaan ole varma kumpaa tämä vertaus loukkaa. Aika moni tuntui kuitenkin diggailevan ja sehän on tärkeintä.
(c) Sakari Karipuro
Thulebasenin jälkeen lavalle nousi Holy Esque, ensimmäisen EP:nsä vasta huhtikuussa julkaissut tuoreen tuore kuumis Skotlannista. Bändin solistilla on ehkä komein raspivibrato vähään aikaan. Yhtyeen musiikki oli melko tasapaksua särövallitykittelyä. Yllätysmomentti oli ekan biisin jälkeen poissa. Loppukeikka menikin enemmän, tai vähemmän French Filmsiä odotellessa.
(c) Sakari Karipuro
Yleisömäärä oli vaivihkaan tuplaantunut. Ei ollut kenellekään epäselvää mitä bändiä ihmiset olivat tulleet katsomaan. Tällä kertaa French Films oli todella hyvä. Suomesta on vaikea löytää rokkistarban oloisia muusikoita näinä päivinä. Kaikki ovat niin nöyrää poikaa. French Films on jotain muuta. Bändi näyttää lavalla todella hyvältä, soitto kulkee ja biisit eivät kestä liian pitkään. Kaiken sen surfin ja punkin alta löytyy loppujen lopuksi puhdasverisiä menojyriä. Hyvä keikka. Hyvä ilta.
P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.
Ennen kuin luet sanaakaan, laita Wormwood soimaan taustalle ja kuuntele rohkeasti loppuun asti. Kesto saattaa tuntua pitkältä, mutta se tulee toivottavasti muuttamaan sinua ihmisenä:
Callisto, mikä ihana tekosyy. Ai tehdä mitä? No vaikka sivuuttaa säälittävä ihmiselämä hetkeksi ja kokea hetki miltä tuntuu olla harmoniassa ympäröivän maailman kanssa. Callistosta puhuttaessa ei voi olla mainitsematta, että yhtyeen taustalla puhuu pyhä henki ja siihen suuntaan kannattaa myös lähettää kauniit kiitokset Calliston säveltaiteesta. Uskovainen, tai ei, musiikissa on voimaa ja se mitä ikinä tämä yhtye onkaan koittanut musiikillaan viestiä välittyy levyltä täysin.
Callisto on kotoisen Kokkolasta. Olen huomannut, että Kokkolasta on tullut todella paljon hyvää musiikkia aikoinaan. Mitäköhän Kokkola-skenessä tapahtuu nykyään? Calliston jäsenet ainakin ovat muuttaneet Turkuun. Vuonna 2001 perustettu orkesteri juhli juuri viime vuonna 10 vuotista taivaltaan täyteen ammutulla Turun Klubilla. Calliston merkitystä suomalaisessa postis-skenessä ei voikaan aliarvioida, olihan yhtye ensimmäisiä tiennäyttäjiä. Callisto teki alusta asti määrätietoisesti omaa juttuaan ja yhtyeen soundi on kehittynyt jokaisella levyllä astetta pidemmällä. Uusimpana lisänä vokalisti Jani Ala-Hukkala. Suuren työn bändin lähes seitsemäntenä jäsenä on tehnyt myös tuottaja-guru Jonas Olsson. Jokainen Callisto-albumi soundaa uskomattoman hyvältä.
Pakko myöntää, että kun kuulin että Callisto on ottanut riveihinsä
solistin pieni palanen maailmaani murtui. Jani Ala-Hukkala on
erinomainen laulaja ja painotan, että mies ei saa loukkaantua
siitä kun sanon, että Calliston Providence levy olisi parempi ilman
lauluraitoja. Vika ei ole Janissa, vaan laulusovituksissa. Ne ovat
monotoniset ja mielikuvituksettomat. Toivonkin, että jos Callisto jatkaa
Janin kanssa lead-laulujen määrää vähennetään ja järkeistetään. Laulun
tulisi olla tehokeino. Jokaisen laulu-leadin tulisi olla elämää suurempi,
kauniimpi tai muuten tärkeä. Samaa pätee muihinkin instrumentteihin. Miksi laulu oli vähemmän tärkeä? Musiikkia ei saa aliarvioda, se
ansaitsee vain parasta. Kuulijat odottavat vain parasta. Ja nauhoitettu
musiikki on ainoa asia mitä jää jäljelle kun yhtye lopettaa uransa.
Keikalla Callisto pääsee oikeuksiinsa. Yhtye pystyy toteuttamaan lähes kaiken albumilla kuullun livenä ja yhtyeen keikat ovat jotain uskomatonta. Sekä henkisesti, että fyysisesti hyvin uuvuttavia istuntoja. Kuten levylläkin, Callisto antaa kuulijalle tilaisuuden ajatella ja tuntea asioita 45 min. On sinusta itsestäsi kiinni tartutko syöttiin. Tapasin muuten elämäni naisen Calliston keikalla 2005. Lisäarvoa yhtyeen livelle sekin. Istuimme puolityhjällä Klubilla keskiviikko-iltana. Katsoimme silmät loistaen lavalle. Kaikki siinä tilassa olleet ihmiset olivat täysin lumoutuneita ja hiljaa. Kuin seurakunnassa. Kunnioittaen hiljaisesti viittä riutuneen näköistä miestä mustissa T-paidoissa, kireissä farkuissa ja Converseissa. Bändi ei sanonut sanaakaan, ei edes kiitos. He vain soittivat ja lähtivät. Jättäen jokaiseen paikallaolijaan pienen kytevän kipinän. Ei etuvaloja. Niitä ei tarvittu. En edes ollut varma miltä bändin jäsenet näyttivät. Siluetteja, ne riittivät.
Löysin muuten googlaillessani vanhan keikkamainoksen vuodelta 2004, jolloin Indieiltamissa esiintyi seuraava kattaus hintaan 8€. No huh huh, en voi muuta sanoa. Olinko siellä? Tottakai. Kun palaan tuohon lineupiin mieltäni kirvoittaa kysymys. Missä ovat tämän päivän uudet Callistot, Disco Ensemblet ja Endstandit?
La 12.6. Turku, S-OSIS & TVO
NINE (SWE)
DISCO ENSEMBLE
FROM ASHES RISE (USA)
ENDSTAND
CALLISTO
