Näytetään tekstit, joissa on tunniste yle x. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yle x. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. tammikuuta 2013

Biisi: Neat Neat - Olympus Mons


Ensinnäkin hurjan iso megakiitos kaikille, jotka jeesailivat blogia by:Larm-skabassa. Nyt ei auta muuta kuin odottaa ja jännittää. On siistiä kuinka moni kävi tykkäämässä postauksesta ja kommentista.

Tänään haluaisin esitellä teille helsinkiläisen stadion indierock-yhtye Neat Neatin. Bändiä pidempään seuranneena olen odottanut uutta materiaalia kuin kuuta nousevaa. Kun rakennusaineksina on yksi Suomen parhaista uusista laulajista, polttava intohimo ja Kaiku Studion osaavat kädet, voi materiaalilta odottaa paljon.

Olympus Mons on iso biisi. Uuden yhtyeen käsissä pelottavan iso. Jos tämä oltaisiin esitelty minulle vaikka Placebon uutena sinkkuna, olisin ajatellut "vau ompas tuoreen kuuloista". Kun biisi tulee kakskytjotain suomalaisnelikolta, voin vain nostaa hattuani.

Biisi ei kuitenkaan itsessään ole vielä tarpeeksi tykki, ei ainakaan suomalaisilla kriteereillä. Lyön takkini vetoa, että Yle X soittaa kerran, Radio Helsinki ehkä kaksi. Siitä ei kuitenkaan saisi lannistua, sillä tällä biisillä on hyvä esittäytyä ulkomaille, hakea showcasefestareille.

Olympus Mons on parasta Neat Neatia tähän mennessä. Ensimmäistä kertaa valtavan äänen omaava solisti on saatu työnnettyä pois mukavuusalueeltaan ja Kaiku Studion trademark-stemmat, ai ai.

Jään odottamaa tulevaa EP:tä innolla. Nyt kun rima on kerran nostettu, toivon ettei se enää ikinä pääse laskemaan. Tästä on suunta ainoastaan ylöspäin, niin korkealle kuin bändi vain jaksaa kiivetä.



lauantai 5. tammikuuta 2013

Biisi: Minä ja Ville Ahonen - Ennen Kuin Kuolen


Ei näytä laantuvan tämä kirjoitusinto. Ei se mitään, taotaan kun rauta on kuumaa. Alkuvuosi on siitä hienoa aikaa, että silloin tulee aina kaikki makeimmat jutut. Alalla tuntuu olevan sellainen kirjoittamaton sääntö, että pienet julkaisee ennen kesää ja isot kesän jälkeen.

Mietin tätä kirjoittaessani kumpaan kastiin Minä ja Ville Ahonen kuuluu. Toisaalta, ihan selvästi niihin pieniin, mutta lähemmin tarkasteltuna: Levy-yhtiö on Universal, sinkun tiimoilta lähestyttiin ainoastaan radioita, ei blogeja. Bändi ei juurikaan ole kosketuksissa faneihinsa, facebookiin postataan niukasti ja harkiten. Bändi esiintyy lähes poikkeuksetta joko isoissa tapahtumissa, tai korkealla lipunhinnalla itseään isompien ja usein tylsempien artistien kanssa.

Tavoitteet ovat siis selkästi "isojen" puolella. Isot tavoittelevat laajoja kuulijakuntia ja isoja tienestejä. Tässä ei ole mitään vikaa. Ristiriita kuitenkin syntyy siinä tärkeimmässä, eli musiikissa. Ahosen marginaalipoppi vetää itsensä kaupallisimmillaankin tiukasti "pienten" puolelle. Tähän on kaksi ihan selkeää syytä. Yksi, Ahosen lyriikka ei sovi kansan suuhun. Ahosen kappaleet käsittelevät aiheita, joista Suomessa "ei ole sopivaa" puhua ääneen. Toinen syy on Ahosen omintakeinen lauluääni.

Kun kuulin, että Johanna Kustannus myi itsensä isolle pahalle Universalille, vuodatin kyyneleen. Triani sai fudut, se oli huono merkki. Aloin odottamaan milloin bändejä aletaan potkimaan pihalle. Olin jo Ahosen edellisen levyn kohdalla epäileväinen, jäisikö diili yhden levyn pituiseksi. Vaikka albumi onkin minun levyhyllyni kruununkivi, olisin voinut vannoa, että myyntiluvut eivät yltäisi mairitteleviksi. Olin kuitenkin ilmeisesti väärässä, koska kuinkas kävikään, Delay Trees ja Cats On Fire saivat lähteä Trianin matkaan. Minä ja Ville Ahonen jäi.

Mielestäni Universalille jääminen oli kuitenkin virhe. Tai ei niinkään. Oli Universalilta virhe olla antamatta Ahoselle kenkää. Mielestäni isoille levy-yhtiöille sopivat isot artistit, tai sellaisiksi pyrkivät pienet artistit. Majorit eivät koskaan ole osanneet tehdä marginaalilevyjä. Sen sijaan, majorit ovat jo pidemmän aikaa osanneet ostaa onnistuneiden marginaalilevyjen julkaisseita pienlevy-yhtiöitä.  Siispä miksi Ahonen? Suomenkielinen, omaperäinen, hyvä tarina. Vähän niinkuin PMMP? Jesse Kaikuranta, kiveksillä?

Enkä sano, että Universalin maine mitenkään tuhoaisi Ahosen uskottavuutta. Mielestäni Ahosen tapauksessa imago on niin vahva, ettei sitä pystyisi horjuttamaan edes osallistuminen Vain Elämää-ohjelmaan. Universal haluaa sijoituksilleen voittoa. Ymmärrettävää, mutta Ahosen kaltaisen artistin kannalta harmillista. Fakta kun on, että Suomessa vaihtoehtoista musiikkia tuntuu kuluttavan ainoastaan musiikkikriitikot ja he eivät ikävä kyllä kuuntele radiota. Levytkin tulevat mukavasti postissa ilmaiseksi.

Oletetaan nyt kuitenkin hetki, että Minä ja Ville Ahosen uusi Ennen Kuin Kuolen sinkku lähtee maanlaajuisilla radiokanavilla soimaan, nousihan Sanokin listoille. Uskotaanko Universalilla todella, että  Novaa kuunteleva keskituloinen kaappikonservatiivi, tai amerikkamielinen Yle-X:ää kuunteleva teinipissis on potentiaalista kohderyhmää. On mielestäni hieman naivia ajatella, että olisi.

Minä ja Ville Ahonen ei mielestäni kuulu radioaalloille. Ei ainakaan sen paskan sekaan, mistä suomalainen formaattiradio koostuu. Ja formaattiradioonhan isot pyrkii, koska siellä tavoitetaan laajimmat kuulijakunnat ja isoimmat tienestit. Minä ja Ville Ahosen kohdalla vaihtoehtoisten markkinointikeinojen hyödyntäminen olisi mielestäni kannattavaa. Loppujen lopuksi yhtyeen fanit, jollaiseksi myös itseni luen  ovat musiikkia rakastavaa, formaattiradioita ja isoja amerikkalaisia levy-yhtiöiksi naamioituneita sijoitusyhtiöitä halveksuvaa sorttia.

Onneksi Universalin mukaantulo ei kuulu musiikissa. Ainakaan tällä sinkulla, tai edeltävällä nettijulkaisu Jumalalta. Kappaleita ei ole ylituotettu. Ne itseasiassa kuulostavat todella hyviltä. Ja tässä selvästikin aukeaa koko jutun juoni. Ei Minä ja Ville Ahosta kiinnosta millä levy-yhtiölle he levyttävät. Heitä kiinnostaa vain se, että saavat tehdä omilla ehdoillaan musiikkia, eivätkä joudu maksamaan omien mastereidensa tuontantoa. Ja tämähän onkin viisasta. Ehkä pilkka, jos tässä sellaista on havaittavissa, oikeasti osuukin Universalin nilkkaan.

Oli miten oli, palataan itse biisiin. Ennen Kuin Kuolen valottaa kivasti tulevan levyn teemoja ja yleisfiilistä. On hienoa, että Ahonen ei ole lähtenyt luomaan debyyttiään uudestaan, vaan selvästi poistunut mukavuusalueeltaan. Odotan maaliskuussa julkaistavaa albumia kuin kuuta nousevaa. Yhtyeeltä toivon hyvän levyn lisäksi alle 10e keikkoja, aktiivisempaa sosiaalisen median käyttöä ja bloggaajien huomioimista markkinointisuunnitelmissa.




sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

#21 Satellite Stories



Jos jostain pidän, pidän oppimisesta. Tällä viikolla olen oppinut, tai ehkä enemmänkin antanut itselleni luvan  pitää Satellite Storiesista. Olen todella kova Two Door Cinema Club-diggari ja oikeastaan oululaisten satelliittien ensimmäisestä demosta asti olen pitänyt bändiä vain suomalaisena versiona erinomaisesta irkkuserkustaan. Bändillä on aina ollut hyviä biisejä, esimerkiksi Helsinki Art Scene kolahti todella lujaa back in the day. En kuitenkaan ole halunnut antaa bändille mitään meriittejä, ikään kuin olisin sen jollain tapaa velkaa heidän irlantilaisille serkuilleen.

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Suomessa vieläkin melko tuntematon yhtye on kiertänyt maailmaa, sainattu ulkomaiselle managementille, ja isolle keikkalafkalle, japanilaiselle Rallye-leibelille, saksalaiselle XYZ-leibelille ja suomalaiselle, Mirel Wagnerinkin taustalla häärineelle Kioski Recille. Satelliitit ovat selvästi tekemässä läpimurtoa ja oma veikkaukseni on, että yhtyeen debyyttialbumi tulee olemaan viimeinen palapelin pala yhtyeen menestyksessä Suomessa ja ulkomailla.

Satelliitit ovat jostain syystä aina saaneet paheksuvia katseita suomalaisilta. En tiedä johtuuko tämä oululaisuudesta, poikamaisuudesta, rallienglannista, vai mistä. Satelliitit ovat todellakin joutuneet tekemään töitä menestyksensä eteen. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kova työ  vihdoin palkitaan.  Yhtyeen biisit soivat Yle X:llä ja keikkavenue on vaihtanut Loosesta Tavastiaan.

Yhtyeen tuorein sinkku Anti-Lover on todella tykki biisi, rallienglannista ei ole tietoakaan. Poikamaisuudestakin on jäljellä enää laulajan kenkku laulutyyli. Biisissä ei vallitse enää twodoorcinemacubmaisuus, vaan vivahteita on laajemmalta skaalalta. Soundi on kohillaan, niinkuin myös tuotanto. Tämän lisäksi on pakko sanoa, että jätkät ovat todella komistuneet alkuajoista. Räkänokkaisesta katulätkäketjusta on kehittynyt salonkikelpoinen indiebändi. Herkistyn. Mighty Ducks.

Olen kuullut pelkkää hyvää satelliittien livevedoista. Pojat vetävät kuulemma energisiä keikkoja ja tytöt joraavat eturivisisä. Löysin bändin facebookin kautta vuoden vanhan videon Home-biisistä. Haluan jakaa sen teidän kanssanne. Ainakin omalta osaltani video oli viimeinen niitti arkkuuni, hyvässä. Videolle vangitun lämmön määrää on vaikea kuvailla. Videota katsellessani en voi estellä hymyn muodostumista kasvoilleni.

Pirun hienoa, että satelliittipojat vievät tätä samaa lämmintä ilosanomaa myös maailmalle. Kaikki suomalaiset eivät ole viinaan meneviä kusipäitä. Meilläkin osataan pitää hauskaa ja hymyillä.  Nauttikaa kesästä!