Näytetään tekstit, joissa on tunniste konkurssi records. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konkurssi records. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Nosto: Muualta poimittua

COLOR DOLOR



Tämän kertaisen postauksen otsikko tarkoittaa sitä, että alla esitellyt artistit löysin kollegoideni blogeista, Singing Drunken Lullabiesista ja Title Trackista. Olettekin ehkä huomanneet blogilistan sivuni vasemmassa laidassa. Luen niitä kaikkia aktiivisesti ja bloginälkäisille suosittelen niistä jokaista. Jos sinulla on hyvä blogi, joka puuttuu listalta, jätä URL kommenttiosioon.

Tänään minun oli määrä arvioida teille helsinkiläisen Color Dolorin levy, mutta en saanut albumia kuunneltua, sillä kissani pelästyi musiikkia pahan päiväisesti ja juoksi sängyn alle. Sanotaan, että kissat aistivat pahuuden. Onko Color Dolor-yhtye pimeyden voimien riivaama?

Enpä tiedä, mutta kovasti tuntuu ainakin jakavan mielipiteitä Helsingin ulkopuolella. Kuulemani perusteella yhtyeen musiikki vaikuttaisi olevan todella mielenkiintoista. Fiilispisteitä tipahtelee ennen kaikkea vallitsevasta Kuolleet Intiaanit tapaa CocoRosien-tunnelmasta.

Okei onhan bändin promokuvan lintunaamiot melko provosoivia, mutta naamioiden alta paljastuu ihan mukavan näköisiä perusjamppoja. Ja kun niitä hyviä juttuja nyt kaivetaan esiin, niin mainitaan ensinnäkin yhtyeen vokalistin tapa tuottaa ääntä, mieletöntä. Torvet tuovat sointiin mielenkiintoisen lisän ja bändin riffittely on napissa.

Yhtyeen debyytti julkaistaan 14.6. Konkurssi Recordsin kautta. Konkurssi on puskenut pihalle mielenkiintoisia artisteja lyhyen olemassaolonsa aikana. Listoilta löytyy mm. MIAU ja The Irrationals. Toivon, että Konkurssin tarina päättyy onnellisemmin kuin oman yhtiömme, sillä englanninkielinen outoilurock on kuin spitaalia purkissa suomalaiselle kuluttajalle.

SAIJAA SAIJAA



Joskus mietin mistä näitä loistavia porilaisia orkestereita oikein sikiää. Sitten muistan tarkistaa soittajat ja lopputulos on aina sama. Kaikki loistavat porilaiset bändit ovat yhdestä ja samasta kaveriporukasta koottuja. 

Näkisin, että kaavio menee jotenkin näin: Joskus on ollut emoyhtye, jonka kaikilla soittajilla on ollut omat sivuprojektinsa. Näitä sivuprojekteja on lähdetty toteuttamaan emoyhtyeen jäsenillä plus muutamalla valikoidulla kaverilla ystäväpiiristä. Vuosien saatossa näille valikoiduille kavereillekin on muodostunut omia sivuprojekteja, joiden valikoiduille kavereille on muodostunut lisää sivuprojekteja ja niin edes päin.

Tämän "Porin ekosysteemiksi" kutsumani teorian tuotuksina olemme lopulta päässeet nauttimaan  mm. Magyar Possen, Eleanoora Rosenholmin, Circlen, Kuusumun Profeettan kaltaisista artisteista. Hämmentäväähän tässä on se, että bändit eivät juurikaan kuulostaa toisiltaan. Bändit seikkailevat eri genreissä ja kuulostavat toinen toistaan paremmilta.

Tuorein, ainakin tuorein kuulemani, on Saijaa Saijaa. Joka on suoravetoista suomirockia melankolisella sävyllä. Ainakin yhtyeen Joen Rantaa-singlellä voidaan kuulla kaikuja aina  Ultra Braasta ja The Smithsiin. 

Suosittelen tsekkaamaan yllämainitut ja nauttimaan kesästä. Kuten totuttua, WNSAC ja minä emme lomaile vaan tuotamme sisältöä helteistä huolimatta. Palataampa siis piakkoin festarien esilämpöjen ja aina niin huonosti myyvän indierockin tiimoilta. Se on kesä nyt!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

#24 MIAU

(c) Katri Naukkarinen
Helsinkiläisille voi tulla yllätyksenä, että MIAUn erinomaisuus ei ole kaikissa Suomen kaupungeissa vielä kiveen kirjoitettu. Bändiin suhtaudutaan skeptisesti, varovaisesti, lähes vihamielisesti. MIAUn jäsenten on pakko tuntea  huikea joukko perusmedian ja tärkeiden musiikkimedioiden edustajia. Bändistä on kirjoitettu viimeaikoina  paljon ja ylistävästi. Vai voisiko selitys tähän oikeasti olla se, että MIAU on vaan niin ässä juttu.

En tiedä missä bändeissä MIAUn jäsenet ovat aiemmin vaikuttaneet, tai keitä he ovat. Jotain yhtälöstä ei lehdissä paljasteta. Perus mimmiporukka ei kykene laulamaan livenä täydellisessä harmoniassa Ramonesin Pet Sematarya. Perus mimmiporukka ei samaan aikaan näytä kuvankauniilta, omaa asennetta ja tee tasapainoista post punkia. (toim. huom. garagerockia) Perus mimmiporukalla ei ole timmiä ulkoista ilmettä ja taitoa tehdä bändin logon muotoisia lamppuja.

Ei ole minun tehtäväni kertoa teille onko tämän yhtyeen diggailu ok, vai ei. Jokainen saa itse muodostaa oman mielipiteensä. Lehtiä ei aina kannata uskoa, etenkään jos arviot eivät sisällä kritiikkiä. Osaan vaan kertoa, että Nightwalkers on mielestäni erinomainen biisi. MIAU tulee olemaan Suomen seuraava Pintandwefall, koska let's face it, tänne mahtuu vain yksi tyttögaragerock-bändi kerrallaan. Mielestäni yhtyeen musiikki on (yhden biisin perusteella) hienostunutta ja ilmaisu ammattitaitoista. Kuten aiemmin jo sanoinkin, laulu on napissa, bändi näyttää hyvältä ja parin Euroopan rundin jälkeen nimikään ei enää tunnu tyhmältä......kumpa voisin sanoa samaa biisin "miau"-naukaisuista.

Bändi on saanut tukijoukkoihinsa Stupidon keikkamyynnin ja Konkurssi leibelin. Lisäksi bändi on tehnyt hyvin hedelmällistä yhteisstyötä alusta asti Stella Harasekin ja Mari Wainion pr-yhtiö Mellakka Helsinkin kanssa. Paketti näyttäisi olevan aika pitkälti kasassa. Toivon bändille kaikkea voitoista menestykseen tulevissa seikkailuissa. Toivottavasti nähdään Tallinn Music Weekillä ensi helmikuussa. Te lavalla, minä kaivamassa nenääni.