Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki ja media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki ja media. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. helmikuuta 2013

Nosto: MARS 2013



Huh huh, mikä reissu. Ei keretty olemaan MARSissa kuin torstai-aamu, päivä, ilta, yö, aamuyö ja perjantaina iltapäivällä istuttiinkin jo junassa takaisin kohti kotia. Silti matkan varrelle mahtui kaikenlaista ja haluaisinkin nyt jakaa teidän kanssa reissussa heränneitä ajatuksia.

Ensiksi asia, jota olen miettinyt hyvin paljon viimeisen kolmen aktiivisen musabisnesvuoden aikana. Miten voi alalla, joka voi niin huonosti, ihmisten kesken, jotka ovat niin samanhenkisiä, olla niin selvä kastijako.

Syy miksi paneelien jälkeen ei esitetä kysymyksiä, ei suinkaan johdu siitä, että kellään ei olisi kysymyksiä. Se johtuu siitä, että ne joiden niitä pitäisi esittää, eivät uskalla. Musa-ala kun on Suomessa niin pieni, että tyhmän kysymyksen esittänyt saa helposti leiman, joka ei vedellä lähde.

Toinen asia, joka liittyy löyhästi edelliseen kirvoitti mieleni "Tämä ei ole musabisnestä. Tämä on viinabisnestä"-paneeliissa. Livemusiikin tulevaisuus Suomessa todentotta riippuu täysin viinan myynnistä. Ajatus on tavallaan itseselitteinen. Myös fakta, ettet tule uutena toimijana tapaamaan oikeita avainhenkilöitä Suomessa, paitsi tuurilla, kännissä, on melko karmiva.

Jatketaan vielä viinalinjalla. Kolmas asia. Hotellista kannattaa maksaa. Tiukempaakin tiukempien viinabileiden jälkeen on taivaallista päästä juuri vaihdettujen lakanoiden väliin nukkumaan. Aamulla päätä korjattaessa ja kovalevyn hitaasti käynnistyessä, on huomattavasti helpompaa saada uudesta päivästä kiinni, jos ei ole nukkunut farkut puoliperseessä kaverin matolla sipsipussi tyynynä.

Takaisin asiaan. Neljäs ajatus heräsi legendaarisen managerin, Marc Marotin keynotessa. Artistisuhteiden pitäisi aina olla henkilökohtaisia. Toisin kuin minulle on koulussa opetettu, muusikkoja ei koskaan pitäisi kohdella kuin kauppatavaraa. Ajatella, että tämä ei ole itsestäänselvyys.

Viides asia. Paneelien moderaattoreiden funktio on äärimmäisen tärkeä. Tämän vuoden MARSissa tuli nähtyä jos jonkinlaista moderaattoria. Toiset keskittyivät itsensä jalustoittamiseen, toiset lähinnä ohjailivat panelistien keskutelua oikeille urille. Erityiskiitos Janne Flinkkilälle hyvästä moderoinnista.

Kuudes ajatus heräsi "Case Robinin" aikana. Mikä saa musa-alan asettumaan niin vahvasti Robin-ilmiötä vastaan. Johtuuko se siitä, että olemme aidosti huolissamme siitä, mitä Robinille tapahtuu sen jälkeen kun hype laantuu.

Vai johtuuko se siitä, että epäilemme Robinin taustalla häärivien taustapirujen motiiveja. Vai kenties siitä, että meitä vituttaa se, että jollain on ollut kanttia tehdä sama, mitä Justin Bieber teki jenkeissä. Vai Maki Kolehmaisesta, joka tunnetusti vituttaa kaikkia.

Seitsemäs ja viimeinen ajatus käsittelee MARSia tapahtumana. Moni seurueestamme kyseenalaisti MARSin tarpeellisuuden. Meillä on jo Musiikki & Media, mihin MARSia tarvitaan? Olen pitänyt MARSista alusta, ehkä jopa enemmän kuin M & M:stä. MARS on pienempi, halvempi, kompaktimpi ja lämminhenkisempi. Siinä missä M & M on toki laadukkaampi, monipuolisempi ja huomattavasti isompi.

Loppujen lopuksi molemmissa tapahtumissa käy samat naamat. Seinäjoelle on ymmärrettävistä syistä vaikeampi roudata ulkomaaneläviä, joten osallistujista 99% on suomalaisia. Tämä on  mahdollistanut sen, että Selmu on voinut keskittyä paikallisen osaamisen esiintuomiseen showcasekeikoilla. Mielestäni ei ole koskaan huono idea nostaa esiin paikallisia tähdenalkuja.

Verkostoitumisen kannalta tapahtumat ovat melko rinta rinnan. Sanoisin, että MARSissa uusilla toimijoille on hieman paremmat saumat päästä taputtelemaan Merimaata selkään, kilpailua on vähemmän.

Jokaista pyrkyriä kuitenkin katsotaan musiikkialalla ensimmäiset viisi vuotta pahasti, joten melko sama missä katseesi keräät. Protip: Jos haluat päästä sisäpiiriin, muuta Helsinkiin ja mene Fullsteamille harjoitteluun.

Tällä kertaa MARS-reissuni ei ollut paras mahdollinen. Syy ei ollut tapahtuman, eikä showcasejen, vaikkakin odotin molemmilta enemmän. MARSin tulisi kehittyä tapahtumana huomattavasti nopeammin, oikeuttaakseen olemassaolonsa. Viime vuoteen nähden, kahden päivän perusteella tapahtuma oli mielestäni ottanut harppauksen taaksepäin.

Haluaisin lopettaa tämän ajatushetken Lapkon Ville Maljan quoteen, joka kuvastaa varsin osuvasti omaa tämänvuotista MARS-ekskursiotani. "Oon kyllä vieläkin hieman pahoillani siitä yhdestä Provinssin keikasta. No kyllä te tiedätte, too much, too soon."

Tässä French Filmsin uusi sinkku, joka yllättäen ei ole yhtä hyvä kuin aiemmat sinkut. Pidän soundiuudistuksesta tosi paljon. Olen kuitenkin kahden vaiheilla pitäisikö kitaristi Kähkösen laulaa leadeja ollenkaan. Toisaalta vaihtelua on rikkautta, toisaalta liikaa on liikaa.



maanantai 22. lokakuuta 2012

Nosto: Musamedia & Lost In Music 2012



Huh, ja kiitos! Musamedia ja Lost In Music lusittu. Kolme toinen toistaan parempaa päivää. Seminaarit eivät tänä vuonna tarjonneet allekirjoittaneelle paljoa Shopshakehoneygon twitter-feediä enempää. Kiitos muuten feedistä. Mielenkiintoisimmat paneelit olivat niin tukossa, että sisään ei mahtunut. Parhaat läpät muuttuivat onneksi sähköksi alta aikayksikön. 

Käytin paneeliaikaa tapaamisiin. Hyviä kontakteja solmittiin, selkiä taputeltiin. Paneeleista elävimmin mieleen jäi Heli Laaksosen valloittava persoona. Parasta keskustelua nähtiin Promokeikat-paneelissa. Olen itsekin miettinyt monta kertaa mihin vetää raja maksullisen ja ilmaisen keikan välillä.

Myötähäpeäpisteet tippuivat tänä vuonna Virpi Immosen vetämälle Musexin vienti-paneelille. Sen lisäksi, että sali ammotti tyhjyyttään, keskustelu oli enemmän tai vähemmän kulttuurin, keikkapaikkojen ja promoottoreiden lokaamista.  Nice job!

Musamediasta pakko sanoa muuten vielä se, että mielestäni tapahtumaa kritisoidaan turhaan. Sikaripatut taputtelevat toistensa selkiä ja sisäpiiri lujittaa rivinsä. Joopajoo. Vanha vitsi. Tapahtuma tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tavata ulkomaisia toimijoita tutulla taistelukentällä. Ja se on arvokasta.

On huomattavasti helpompaa ottaa haltuun vaikutusvaltaisia ulkomaaneläviä Suomessa, kuin ulkomailla. Ulkomailla kilpailu tapaamisista on kovaa. Suomalaiset kuitenkin ovat niin syvällä toistensa hanureissa, että kilpailua ei pääse syntymään. Tämä tietenkin sopii, sillä on paljon halvempaa vaihtaa käyntikortteja Tampereella, kuin esim. Berliinissä.

Soo soo suomalaiset ja kaneetiksi pienet keikka-arviot näkemistäni keikoista:

Pimeys: "Pimeys on tällä hetkellä yksi lempiyhtyeistäni. Sen lisäksi, että bändi soittaa ja laulaa timmisti, bändin keikoilla on todella hyvä meininki. Ei tylsää hetkeä ja bändin nokkamiehet jaksavat hymyilyttää. GAEA/NRGM-ilta oli täyteen ammuttu ja Doris juuri oikea mesta tälle keikalle."

Stockers!: "Stockers! oli nälkäinen. Yleisö vireessä. Bändin ensimmäinen keikka DE:n, anteeksi...Warriorsin lämppärinä. Ilmassa oli sähköä. Biisit oli hyvin treenattu. Soitto tiukkaa.  Hyvä keikka. Täydestä mestauksesta puuttui kuitenkin hitusen lavapreesensiä, aiai.  Nyt etäinen lavashow lähinnä ihmetti. Me oltiin kyllä ihan messissä, ei siis syytä jännittää."

Warriors: "Kuulostipa Disco Ensembleltä. Heh.. kelatkaa nyt DE:n kaltainen bändi max. 100 ihmisen keikkapaikassa maan alla. Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja ympyrä sulkeutunut. Olipa upeaa, oikeasti kiitos."

Delay Trees: "Voiko bändi soundata enää paremmalta livenä. Juuri albuminsa julkaissut Delay Trees kuulosti tuoreelta. Telakka oli loppuunmyyty, jengi nautti ja bändi rillasi. Jos joku on Tampereella ensi perjantaina, niin wink wink Telakalla on bändin virallinen levyjulkkarikeikka."

Henri Koskiniemi Plays His Awesome Tunes: "Viihdyttävää. Herkkää. Hauskaa. Koskiniemen Henkka. Henkka soitti  hitit läheltä ja kaukaa. En ole ihan hirveän ylpeä, että olin paikalla, mutta jos minua pyydettäisiin toiste, menisin kyselemättä. Henri on nousukännimusaa, Henri on totuus."

Jukka Ässä: "Mun on pitänyt kirjoittaa Ässän levystä arvio jo monta viikkoa. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin ja diggailen todella paljon. Olen nähnyt bändin keikalla nyt kolmesti viimeisen kuukauden sisään. Luulisi, että kyllästyttää. Päinvastoin, haluan lisää. Lisää Ässää."

The Streams: "Oletteko kuulleet Striimssistä? Jos et, niin hopi hopi soundcloudiin. The Streamsin keikalla oli meininkiä. Kauniita naisia, hyvännäköisiä jätkiä. Jengi tanssi, kuinka hienoa. Bändi soitti todella siistin keikan ja menoa ei paljon akustisuus haitannut. Rokkibändiä on vaikea kesyttää. Ai menenkö toiste, no kyllä!"

torstai 18. lokakuuta 2012

Nosto: Lost In Music-esilämmöt

Moikka kaikille. Ei luvassa kunnon blogitekstiä vielä. Olen menossa 3 päiväksi Musiikki & Mediaan. Sen myötä tietenkin myös kaupunkifestivaali Lost In Musiciin, jossa meidän lafkalla on tänä vuonna oma iltakin. Aika mieletöntä. Palailen juhlahumusta sunnuntaina koneen äärelle purkamaan kokemaani.

En pysty ennustamaan mitä festit tuo tullessaan, toivottavasti kaikkea jännittävää. Ollaan sovittu kaikenlaisia tapaamisia itseämme isompien (ei fyysisesti) henkilöiden ja firmojen kanssa. Oon ruksinut myös omaan kalenteriini huiman läjän keikkoja, joille on pakko päästä.

Eniten kuitenkin odotan paneelikeskusteluita. Paneelit voivat parhaimmillaan avata silmiä. Briteissä näkemäni indie leibeli-paneeli muutti meidän yrityksen toimintamallin ihan täysin. Vaikea sanoa näin etukäteen pystyykö Musiikki & Media samaan, mutta pian se selviää. Tässä vielä oma tärppilistani Lost In Musiciin. Siitä vaan tulostimen läpi käteen ja keikoille. Nähdään siellä!

TORSTAI:

19 Koria Kitten Riot (Artturi)
20 Aino Venna (Artturi)
22 Pimeys (Doris)
23 Stockers! (Henry's Pub)
00 "Warriors" (Henry's Pub)

PERJANTAI:

17 Topi Saha (Paapan Kapakka)
20 Antero Lindgren (Klubi)
22 Revival Hymns (Telakka)
23 All Will Be Quiet (Telakka)
00 Delay Trees (Telakka)
02 The Sounds DJ's (Klubi)

LAUANTAI:

15 Pikku Kukka (Paapan Kapakka)
18 Varvara (Artturi)
19 Henri Koskiniemi Play His Awesome Tunes (Artturi)
20 Jukka Ässä (Artturi)
22 Kap Kap (Doris)
23 Lapko (Pakkahuone)
00 Phantom (Telakka)


perjantai 24. elokuuta 2012

Nosto: Ilmaisen sanan merkitys

Musiikki & Media 2011
Minulta kysytään aina silloin tällöin miksi kirjoitan ainoastaan suomalaisista bändeistä. Syy on yksinkertainen, mutta ei ilmiselvä. Suomen musiikkikentässä ja nimenomaan "autotallikentässä" tapahtuu niin paljon mielenkiintoisia uusia asioita, ettei minulla nytkään riitä resurssit kattamaan niitä kaikkia. Kun tämän kertoo n.10 000,  päästään lähelle lukua, kuinka paljon mielenkiintoisia asioita autotallikentässä tapahtuu ympäri maailmaa.

Itsekin levy-yhtiötä pyörittävänä ihmisenä tiedän kuinka vaikeaa on saada palstatilaa medialta. Varsinkin, jos ei ole laittaa julkaisun promootiobudjettiin kuin sen 500-1000€. Sillä ei paljoa saa. Siksi on fiksua hakea julkaisuille huomiota rahasta riippumattomista medioista, blogeista. Totuus kun on, että tämän päivän sosiaaliseen mediaan keskittyneessä yhteiskunnassa esim. Stopshakehoneygon sana painaa timelinella jaettuna aivan yhtä paljon kuin esimerkiksi Rumban. Ja jos Nuorgam  kirjoittaa, niin hallelujah!

Suomalaisista pikkubändeistä kirjoitetaan harmittavan vähän. Meillä on täällä aivan älyttömän voimakas ja kansainvälistä potentiaalia omaava bändirintama. Meidän pitäisi herätä siihen mitä meillä on ja koittaa kehittää sitä eteenpäin, että bändimme voivat jonain päivänä kilpailla ulkomailla. Meidän ei pitäisi keskittyä siihen "miten paljon parempaa musiikkia ulkomailla tehdään". Jos nuoret bändit saisivat Suomessa edes joskus ansaitsemansa huomion isommilta medioilta ilmaiseksi, saattaisi meidänkin autotallikentässä olla hieman erilaisesta voimaa. Keikoillakin kävisi porukkaa ja olisipa ainakin jotain näytettävää ulkomaalaisille agenteille Musiikki & Mediassa. Eipä siinä sitten tarvitsisi kusi housussa sönkättää miten vaikeaa Suomessa on saada ilmaista palstatilaa.

Mainoksen ostaminen on tänä päivänä melkeimpä ainoa väylä musalehtien sivuille ja mainostaminen on kallista. Tukia saa ja pitää hakea. On kuitenkin varmaan sanomattakin selvää, että Esek ja Luses ovat autotallibändeille tyhjä arpa. Ilman edustusta on vaikea saada tukia ja voin todeta kokemuksen pohjalta, että eipä edustuksen kanssakaan tuista ole mitään takuita. Onneksi blogien sanat ovat ilmaisia. Ja jos esimerkiksi oman blogini sanat tuovat bändille edes yhden uuden kuuntelijan, on sanoillani merkitystä.