Biisi: Pimeys - Kunnia

Hah, ja olin jo suunnitellut pyhittäväni alkavan viikon "mulkutusviikoksi". Kuvitelkaa kokonainen viikko epäkohtien kampaamista ja aiheellista/aiheetonta (miten sen nyt ottaa) mulkuttamista. Mikäs sen parempaa? 

Kävikin kuitenkin niin mukavasti, että yhtye nimeltä Pimeys julkaisi perjantaina uuden träkin. Olen näemmä ensimmäinen joka kirjoittaa siitä, vielä mukavampaa. On kivaa olla pioneeri.

Nyt siis jätetään mulkutus seuraavaan kertaan ja annetaan spotti Pimeyden uudelle sinkulle nimeltään Kunnia. 

Jos oikein ymmärsin, biisin teksti kertoo tarinan raikulipojasta, joka pohtii merkitystään maailmassa. Samalla funtsitaan kaikki sukujuurista sotiin ja matkan varrella kadotettuun tulevaisuuteen. 

Olen todella onnellinen, että bändi päätyi sinkkumietinnöissään juuri Kunnian julkaisemiseen. Kyseinen kappale on ollut yksi omista suosikeistani jo siitä asti kun ensi kerran tutustuin yhtyeeseen Monsters Of Pop-tapahtumassa.

Olen vähän hämilläni siitä, miksi bändi päätyi julkaisemaan kaksi biisiä näin lähellä toisiaan. Oliko alunperäinen tarkoitus päästä radioihin Pimeys-kappaleella ja kun ei natsannut, niin lyötiin uusi vaihde silmään?

Jos näin on, mielestäni korjausliike oli oikea ja aiheellinen. Näkisin, että Kunnia voisi hyvinkin soida radiossa. Saatan olla jopa hivenen pettynyt suomalaisten radioiden musapäälliköihin, jos biisi ei ala soimaan. Tai siis, ketä minä huijaan. Pettynythän minä olen joka tapauksessa. Ja tulen olemaan vaikka biisi pääsisikin soittolistalle.

Täytyy myöntää, että kepitin ehkä turhaan Pimeyttä edellisen sinkun tiimoilta. Onhan Pimeys hieno biisi. Tajusin sen vasta viikko sitten Telakan keikalla. Perun siis sanani. Tekstikin alkoi käymään ajan kanssa järkeen. Ja se on kaunis.

Bändi on yksi lupaavimmista ja innostavimmista suomeksi laulavista hetkeen. Koin olevani etuoikeutettu, kun sain tavata yhtyeen kitaristin. Hauska juttu. Mutta onhan se harvinaista, että pääsee tapaamaan näin kovan bändin jäsenen.

Biisi: Pimeys - Pimeys

"Pimeys, vanha ystävä / nyt vanhat ystävät, vaeltavat pimeässä", alkaa upean Pimeys-yhtyeen uusi self titled single, Pimeys. Yhtä vuoden odotetuituimmista debyyttialbumeista studiossa kasaavasta yhtyeestä on kasvanut aikuinen yhtye. Omaan makuuni ehkä liiaksikin.

Ehkä tieto siitä millaisia helmiä Pimeyden repertuaariin mahtuu, saa minut kysymään itseltäni, miksi yhtye, tai leibeli on valinnut albumitiiseriksi Pimeys-kappaleen kaltaisen pienieleisen ja hidastempoisen slovarin.

Vaikka biisi kasvaakin melko näyttäväksi kokonaisuudeksi neljän minuutin rauhallisessa vauhdissaan, haastaa se ainakin minut kuulijana. Liian koukutonta välittömään rakkauteen. Liian vaisu noustakseen klassikoksi muilla osa-alueilla.

Ehkä kuitenkin suurimman harmin singlessä tuo lyriikat. Aiemmin todella terävällä kynällä sivaltanut Pimeys ei ole mennyt sieltä missä aita on matalin, mutta ehkä liiankin korkealta. Pimeys-kappaleen lyriikka on niin kryptistä ja täynnä vertauskuvia, että en tahdo pysyä perässä.

Ja kaiken edellämainitun haluan sanoa yhtyeelle rakkaudella, sillä mielestäni Pimeys on yksi hienoimmista uusista suomalaisista orkestereista. Tällä kertaa odotukset, mielestäni juuri tarpeeksi kovat, eivät täyttyneet.

Mutta haluan vielä mainita sanasen soundeista. Sinkku nimittäin soundaa todella hyvältä. Propsit tuotantotiimille. Tuotannosta vastaakin niin kovat nimet, että ei voi muuta kuin odottaa innolla. Ainiin, ja pakko mainita promokuvista. Bändille, jonka nimi on Pimeys, olisi ollut kohdillaan lähteä hakemaan jotain vähän villimpää ja vapaampaa, kuin väsyneet villapaidat.

Mutta toisaalta, ehkä villapaita-teema kävelee sinkun kanssa käsi kädessä. Olenko minä ainoa, jonka mielestä tämä on huono asia? Heitän vasta-argumentin, ennen kuin sanotte kyllä: Seksi myy. Miettikääpä sitä.

Nosto: Ennustetut onnistujat 2013

Innostuin niin kovasti vuoden kovimpien levyjen listaamisesta, että ajattelin "miksi lopettaa tähän". Tällä kertaa on aika pukea ennustajaeukon asu päälle ja ottaa katsaus tulevaan. Kutsun tätä tekstiä "Ennustetut onnistujat 2013". Ennen kaikkea siksi, että kaikki tietävät jo, että listatut bändit ovat jo hyviä ja makeita. Musa-ala nyt vaan välillä on niin ennustamaton, että hyvät ja makeatkin bändit jäävät usein ilman onnistumisia. Tässä kuitenkin omat ennustukseni ketä leidi fortuna potkaisee ensi vuonna.

10. On Volcano: Moni on ennustanut On Volcanolle mainetta ja mammonaa jo vuodesta 2010 asti. Yhtyeen New Blood-EP niitti paljon kiitosta kriitikoilta ja bändi nousi yhdeksi Suomen kiinnostavimmaksi postissävyiseksi bändiksi. Pitkäsoittoaan lähestulkoon 2 vuotta valmistellut yhtye on pysytellyt täysin varjoissa, mutta huhu kertoo, että levy on tulossa 2013 ja se on tykimpi kuin Aki Tykin veli, Esa Tykki.

09. Indian Trails: Kun Lahtelainen Indian Trails julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Lights jengi meni Yle-X:n Venla Kokkosta myöten sekaisin. Bändille ehdittiin asettaa jo niin kovat odotukset, että yhtyeestä ennustettiin seuraavaa French Filmsiä. EP kuitenkin antoi odottaa tuloaan liian kauan ja vaikka se mallisuoritus olikin, jäi taso aika hyvä-akselille. Huhu kertoo, että Inkkarit äänittävät tänä vuonna pitkäsoittoa. Jo tämä tieto yksin nostaa yhtyeen listalleni.

08. Neat Neat: Helsinkiläinen Neat Neat on siinä mielessä ehkä listani potentiaalisin onnistuja, että heillä on mielestäni eniten potentiaalia menestyä myös ulkomaisilla markkinoilla. Vai pistäisikö sanoa vain ulkomaisilla markkinoilla. Oli miten oli. Yhtye on tehnyt hra. Kaiku Studiosin kanssa EP:tä aina Berliinissä asti ja lopputulokselta ei voi odottaa mitään muuta kuin puhdasta hyvyyttä. Facebookiin vuodettujen kuvien perusteella alkuvuodelle on luvassa yllätyksiä.

07. Suomen Karvapääkuninkaat 1968 / Ystävälliset: Karvapääkunkut julkaisi jokin aika sitten tulevalta debyyttialbumiltaan ensimmäisen sinkun. Selkä kohti maailmaa vakuutti varmasti vannoutuneimmankin Suomi-rockin vihaajan. Ystävälliset puolestaan vakuutti rehellisellä ulosannillaan kappaleella Liian rehellinen peili. Ystävällisten tulevaisuuden suunnitelmat ovat allekirjoittaneelle auki, mutta bändiltä kehtaa joka tapauksessa odottaa isoja.  Toivon, että Yle-X ottaa yhtyeistä ensi vuonna  kopin, sillä nämä ovat niitä bändejä, jotka eivät lähde ilman radiosoittoa.

06. Kairon; Irse!: Seinäjoelta ponnistava nimihirviö Kairon; Irse! on loksauttanut leukoja jokaisella soittamallaan keikalla.  Huhu kertoo, että yhtyeen live on niin hyvä, että eräällä keikalla kaksi kyynistä (ja juopunutta) rokkitoimittajaa päätyivät yhtyeen keikan jälkeen halailemaan toisiaan innostuksen laukaisemasta hekumasta. Huhu kertoo myös, että yhtyeellä on jo, tai tulee pian olemaan valmis masteri tulevasta debyyttialbumista. En tiedä miten levy otetaan muualla vastaan, mutta se on jo omalla hankintalistallani.

05. NE⌀V: Harva bändi lähtee Kuopiosta maailmanvalloitukseen. NE⌀V onkin poikkeus. Aikoinaan Neufvoin-nimellä kartalle noussut yhtye koki, että oli aika luoda Rubikin varjon alle jäänyt nahka, vaihtaa nimi ja ottaa oikeutetusti takaisin se paikka auringosta, joka yhtyeelle on aina kuulunut. Yhtyeen musiikki on kokenut muutoksen. Uusi materiaali on suoraviivaisempaa ja menevämpää. Bändin debyytti on tulossa pihalle alkuvuodesta. Diili Fullsteamin kanssa takaa, että siltä voi odottaa suuria.

04. Mikko Joensuu: Tänä vuonna oli Antero Lindgren & Mirel Wagner. Ensi vuonna on Mikko Joensuu. Joensuu 1685 tunnetuksi tullun Mikon internet-preesens on olematonta. Mieheltä ei löydy  facebook-pagea, biisejä, videoita, ei mitään. Muutama hassu haastattelu ja lärvikuva. Hyvät asiat eivät tule kello kaulassa. Siksi onkin hyvä jo tässä vaiheessa pitää silmällä Mikko Joensuuta. Kaikki hänet livenä nähneet varmasti tietävät millaisesta hiomattomasta timantista on kyse. Mies, kitara, lyriikat ja ääni. Mikon valitseminen tälle listalle on shot in the dark, mutta aiheellista.

03. Phantom: Tämä näyttävä helsinkiläis-duo on puhuttanut jo vähän laajemmallakin kuin pelkästään Suomessa. En ole ihan varma mistä Phantom tuli ja minne se on menossa, mutta tiedän, että bändin ympärillä tapahtuu tällä hetkellä ja se varmasti ansaitsee paikkansa onnistujien listalla. Bändin musiikki on tanssittavaa elektronista post-indietä. Yhtye on kerännyt kiitosta visuaalisista esiintymisistään ja oudoista soundeistaan, mm. viime vuoden Flow Festivaaleilla.

02. Sans Parade: Turkulainen Sans Parade on varmasti laajalle yleisölle täysin tuntematon. Yhtye ei nimittäin ole omien tietolähteideni mukaan soittanut ainuttakaan keikkaa. Suomen parhaaksi postrock-yhtyeeksi tituleerattu Sans Parade on kieltämättä tyylikäs paketti ja The last song is a love song on videota myöden aikamoinen taidonnäyte. Yhtyeen levy julkaistaan arvostetun levy-yhtiö Solinan toimesta ensi vuoden alkupuoliskolla. Odotukset ovat siis väkisinkin korkealla. Solina nimittäin julkaisi viime vuonna vain kaksi levyä, Burning Heartsin ja Sin Cos Tanin.

01. Pimeys: Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että Pimeys löytyy tämän listan ykkössijalta. Tämä lahtelais/helsinkiläinen rock-yhtye on lyhyessä ajassa kivunnut ryminällä nousevien suomenkielisten bändien kärkikastiin. Paraikaa studiossa debyyttialbumiaan äänittävältä Pimeydeltä on tähän mennessä julkaistu yksi sinkku, Elämä kiinnostaa. Mukavasti radiosoittoakin saanut biisi ei kuitenkaan ole albumin parhaimmistoa, jonka takia kehtaankin odottaa yhtyeeltä vielä enemmän. Yhtyeen live on lisäksi aivan omaa luokkaansa. Ja bändillä on biisi nimeltä Turku. C'mon people!

Nosto: Musamedia & Lost In Music 2012

Huh, ja kiitos! Musamedia ja Lost In Music lusittu. Kolme toinen toistaan parempaa päivää. Seminaarit eivät tänä vuonna tarjonneet allekirjoittaneelle paljoa Shopshakehoneygon twitter-feediä enempää. Kiitos muuten feedistä. Mielenkiintoisimmat paneelit olivat niin tukossa, että sisään ei mahtunut. Parhaat läpät muuttuivat onneksi sähköksi alta aikayksikön. 

Käytin paneeliaikaa tapaamisiin. Hyviä kontakteja solmittiin, selkiä taputeltiin. Paneeleista elävimmin mieleen jäi Heli Laaksosen valloittava persoona. Parasta keskustelua nähtiin Promokeikat-paneelissa. Olen itsekin miettinyt monta kertaa mihin vetää raja maksullisen ja ilmaisen keikan välillä.

Myötähäpeäpisteet tippuivat tänä vuonna Virpi Immosen vetämälle Musexin vienti-paneelille. Sen lisäksi, että sali ammotti tyhjyyttään, keskustelu oli enemmän tai vähemmän kulttuurin, keikkapaikkojen ja promoottoreiden lokaamista.  Nice job!

Musamediasta pakko sanoa muuten vielä se, että mielestäni tapahtumaa kritisoidaan turhaan. Sikaripatut taputtelevat toistensa selkiä ja sisäpiiri lujittaa rivinsä. Joopajoo. Vanha vitsi. Tapahtuma tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tavata ulkomaisia toimijoita tutulla taistelukentällä. Ja se on arvokasta.

On huomattavasti helpompaa ottaa haltuun vaikutusvaltaisia ulkomaaneläviä Suomessa, kuin ulkomailla. Ulkomailla kilpailu tapaamisista on kovaa. Suomalaiset kuitenkin ovat niin syvällä toistensa hanureissa, että kilpailua ei pääse syntymään. Tämä tietenkin sopii, sillä on paljon halvempaa vaihtaa käyntikortteja Tampereella, kuin esim. Berliinissä.

Soo soo suomalaiset ja kaneetiksi pienet keikka-arviot näkemistäni keikoista:

Pimeys: "Pimeys on tällä hetkellä yksi lempiyhtyeistäni. Sen lisäksi, että bändi soittaa ja laulaa timmisti, bändin keikoilla on todella hyvä meininki. Ei tylsää hetkeä ja bändin nokkamiehet jaksavat hymyilyttää. GAEA/NRGM-ilta oli täyteen ammuttu ja Doris juuri oikea mesta tälle keikalle."

Stockers!: "Stockers! oli nälkäinen. Yleisö vireessä. Bändin ensimmäinen keikka DE:n, anteeksi...Warriorsin lämppärinä. Ilmassa oli sähköä. Biisit oli hyvin treenattu. Soitto tiukkaa.  Hyvä keikka. Täydestä mestauksesta puuttui kuitenkin hitusen lavapreesensiä, aiai.  Nyt etäinen lavashow lähinnä ihmetti. Me oltiin kyllä ihan messissä, ei siis syytä jännittää."

Warriors: "Kuulostipa Disco Ensembleltä. Heh.. kelatkaa nyt DE:n kaltainen bändi max. 100 ihmisen keikkapaikassa maan alla. Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja ympyrä sulkeutunut. Olipa upeaa, oikeasti kiitos."

Delay Trees: "Voiko bändi soundata enää paremmalta livenä. Juuri albuminsa julkaissut Delay Trees kuulosti tuoreelta. Telakka oli loppuunmyyty, jengi nautti ja bändi rillasi. Jos joku on Tampereella ensi perjantaina, niin wink wink Telakalla on bändin virallinen levyjulkkarikeikka."

Henri Koskiniemi Plays His Awesome Tunes: "Viihdyttävää. Herkkää. Hauskaa. Koskiniemen Henkka. Henkka soitti  hitit läheltä ja kaukaa. En ole ihan hirveän ylpeä, että olin paikalla, mutta jos minua pyydettäisiin toiste, menisin kyselemättä. Henri on nousukännimusaa, Henri on totuus."

Jukka Ässä: "Mun on pitänyt kirjoittaa Ässän levystä arvio jo monta viikkoa. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin ja diggailen todella paljon. Olen nähnyt bändin keikalla nyt kolmesti viimeisen kuukauden sisään. Luulisi, että kyllästyttää. Päinvastoin, haluan lisää. Lisää Ässää."

The Streams: "Oletteko kuulleet Striimssistä? Jos et, niin hopi hopi soundcloudiin. The Streamsin keikalla oli meininkiä. Kauniita naisia, hyvännäköisiä jätkiä. Jengi tanssi, kuinka hienoa. Bändi soitti todella siistin keikan ja menoa ei paljon akustisuus haitannut. Rokkibändiä on vaikea kesyttää. Ai menenkö toiste, no kyllä!"

Lavalla: MOP 2012 - Perjantai

(c) Sakari Karipuro

Pimeys. Tsekkaa tämä bändi. Tee se nyt, tsekkaa heidät täältä. Vaikka bändi kuulostaa levyltä vähän kesyltä, yhtyeen live oli ehdottomasti MOPin parhautta. Normaalisti en kannusta yhtyeitä roudaamaan omia äänimiehiä mukanaan. Mielestä lähes aina "oman jätkän" soundi häviää talon miksaajalle. Poikkeuksia kuitenkin on ja Pimeydelle oma miksaaja oli selvä erävoitto. Soundien lisäksi diggailin todella paljon Pimeyden biiseistä. Keikan kruunasi hauskat välispiikit. Kahden nokkamiehen sudenpentumainen veljeily oli valloittavaa. Ainiin, ja ei saa unohtaa, torvisektiosta todella isoa plussaa.

(c) Sakari Karipuro

Pimeyden jälkeen lavan otti kuuden vuoden tauolta palannut Kevin. Kevinin musiikki oli aikamoista genreblenderiä. Isoja soundeja stadioneilta brittirockiin, kuorrutettuna progella. Lähimpinä vertailukohtina mieleen tuli Bruce Springsteen, Porcupine Tree ja U2. Oikeasti. Voiko bändi kuulostaa kaikilta näiltä. Okei, U2 mielleyhtymä saattoi tulla basistin Edgemäisestä lookista. Bändin keikka oli todella grandiose. Biisit olivat monipuolisia ja hyvin sovitettu. Tarttumapinta oli kuitenkin ainakin näin ensimmäisen kosketuksen tiimoilta vähän kateissa. Jos olisin hanhi, bändin musiikki oli vettä selkääni. Jos haluat tehdä hanhitestin, kuuntele yhtyeen musiikkia täältä.

(c) Sakari Karipuro

Illan kolmantena esiintyjänä piti alunperin olla Big Wave Riders, tai no alkujaan Klubilla soittaneen Holy Esquen piti olla Telakalla ja... Oli miten oli, mukava yllätys, slotti lopulta meni I Was A Teenage Satan Worshipperille. Olen aina diggaillut bändistä, mutta viime livestä oli päässyt vierähtämään useampi vuosi. Bändin lähes koko setti oli uuden levyn biisejä. Todella jees. Ai miksi? No koska uuden levyn biisit ovat ihan hiton pommeja. Kuuntele itse. Jos IWATSWia ei uuden levyn tiimoilta nouse suomalaiseen indiekermaan syön hattuni. Ja hitto, olen kuitenkin taas väärässä. Kansa tietää parhaiten. Ja kansahan ei tunnetusti tiedä mistään mitään.

(c) Sakari Karipuro

Klubille saapuessani yllätyin kuinka vähän porukkaa oli ehtinyt paikalle. Okei, kello oli vasta vähän yli kymmenen. Tanskalainen Thulebasen aloitti puoli yhdeltätoista. Bändi oli mielenkiintoinen näky lavalla. Liian isot ysärifarkut, henkselit, lenkkarit, lippikset. Bändin jäsenet eivät tuntuneet osaavan sanaakaan englantia. Bändissä oli kaksi kitaristia ja rumpali. Molemmat kitaristit lauloivat, kielestä en ole varma. Koitan edelleen sulatella näkemääni. Nimeäisi Thulebasenin Tanskan The Black Keysiksi. En vaan ole varma kumpaa tämä vertaus loukkaa. Aika moni tuntui kuitenkin diggailevan ja sehän on tärkeintä.

(c) Sakari Karipuro

Thulebasenin jälkeen lavalle nousi Holy Esque, ensimmäisen EP:nsä vasta huhtikuussa julkaissut tuoreen tuore kuumis Skotlannista. Bändin solistilla on ehkä komein raspivibrato vähään aikaan. Yhtyeen musiikki oli melko tasapaksua särövallitykittelyä. Yllätysmomentti oli ekan biisin jälkeen poissa. Loppukeikka menikin enemmän, tai vähemmän French Filmsiä odotellessa.

(c) Sakari Karipuro

Yleisömäärä oli vaivihkaan tuplaantunut. Ei ollut kenellekään epäselvää mitä bändiä ihmiset olivat tulleet katsomaan. Tällä kertaa French Films oli todella hyvä.  Suomesta on vaikea löytää rokkistarban oloisia muusikoita näinä päivinä. Kaikki ovat niin nöyrää poikaa. French Films on jotain muuta. Bändi näyttää lavalla todella hyvältä, soitto kulkee ja biisit eivät kestä liian pitkään. Kaiken sen surfin ja punkin alta löytyy loppujen lopuksi puhdasverisiä menojyriä. Hyvä keikka. Hyvä ilta.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.