Biisi: Vespa Sailor - The Last Curtain Call

Hah, voi pojat. Jotkut teistä tulee vihaamaan mua tämän postauksen takia. Tiedättekö ne sisäpiirityypit, jotka bloggaa kavereidensa bändeistä ennen kuin kukaan muu edes tietää niiden olemassaolosta, no tämä on yksi niistä postauksista.

Kyseessä on uusi turkulainen bändi nimeltä Vespa Sailor. Vespaseilaajat on duo, jonka jäsenet ovat tuttuja mm. sellaisista bändeistä kuten Sold Out, Yournalist, Traffic Island ja The Streams. Bändillä on vain yksi tavoite, voittaa Turku Bandstand-kilpailu.

Vanhana turkulaisena ymmärrän hyvin miksi Turku Bandstandin voittaminen on tärkeää. Ei niinkään sen takia, että voitto varsinaisesti toimisi rakettibensana uralle. Lähinnä sen takia, että kyseessä on tietynlainen mantteli, jota etenkin nuoremmat bändit jahtaavat silmät kiiluen.

Toisin kuin sanotaan 95% bändikilpailuun osallistuineista bändeistä, Vespa Sailor osaa soittaa. Lisäksi heillä on jotain millä erottua. Perinteisen miehet ja kitarat-meiningin sijaan duo koostuu rummuista ja bassosta.

Bändin ensimmäinen single, ja mahdollisesti vielä toistaiseksi ainoa biisi on nimeltään The Last Curtain Call. Siinä Rage Against The Machinen groove ja The Killersin hitikkyys paiskaavat kättä The Strokesin eläimellisyyden kanssa. Biisin kertosäe alkaa I bring a knife to a gun fight...tarvitseeko vielä kertoa lisää, vai joko painat playta?

Levy: The Streams - Hopeless Play

Joo joo, tiedän. Taas mennään repeatilla. Ei hätää, seuraavaksi luvassa jotain blogissa aiemmin esittelemätöntä. Homma nyt vaan on niin, että upean turkulais-yhtye The Streamsin levy on kököttänyt levyhyllyni reunalla jo kuukauden päivät. Joka päivä tuijottaen allekirjoittanutta koiranpennun katseella, anellen: "arvostele minut, arvostele minut". Ajatellaan hommaa näin, jos Stella Harasek, niin minäkin.

Niin mikä The Streams? Tänä päivänä puhutaan paljon AORstä (adult oriented rock). Mielestäni kukaan ei flirttaile genrelle yhtä paljon kuin The Streams. Jos sä sanot Bon Jovi, minä sanon The Streams. Jos sä sanot Asia, mä sanon The Streams. Ja näin. Mutta The Streamsiin mahtuu paljon muutakin kuin Bostonin kohdalla väljähtänyttä stadionmachoilua.

Mitja Kiviluodon luotsaama yhtye on loppujen lopuksi vain todella kaupallisen kuuloista indie rockia. Paikoitellen mieleen tulee The Killers. Pistää miettimään onko kyseessä indie-kääreeseen paketoitu valtavirtapeto, vai toisin päin. Olin miten oli, homma toimii. The Streams ei ole ajanut itseään kapeaan marginaaliin. Fiksua, mutta ei skenen hyväksymää.

Hopeless Play ei mielestäni ole vahvin mahdollinen albumikokonaisuus. Se on enemmänkin kokoelmalevy. Tuntuu siltä, että levyn biisien syntyaikojen haitari on melko laaja. Tämä ei sinäänsä haittaa. Levyltä voi kuunnella pari biisiä sieltä täältä. Ei tarvitse miettiä, että kuuntelukokemus jää vajaaksi.

Levyn upea tuotanto yhdistää pakettia sen verta mukavasti, että levy pysyy yhtenevänä. Jos levyltä lähtisi irroittelemaan parhaita hetkiä, ne olisivat hittibiisi Out Of Reach, kaunis The World Is On Fire, uusi suosikkini Bullets, sekä popparin vaatteisiin puettu kasarihitti Straight Shot.

Nosto: Musamedia & Lost In Music 2012

Huh, ja kiitos! Musamedia ja Lost In Music lusittu. Kolme toinen toistaan parempaa päivää. Seminaarit eivät tänä vuonna tarjonneet allekirjoittaneelle paljoa Shopshakehoneygon twitter-feediä enempää. Kiitos muuten feedistä. Mielenkiintoisimmat paneelit olivat niin tukossa, että sisään ei mahtunut. Parhaat läpät muuttuivat onneksi sähköksi alta aikayksikön. 

Käytin paneeliaikaa tapaamisiin. Hyviä kontakteja solmittiin, selkiä taputeltiin. Paneeleista elävimmin mieleen jäi Heli Laaksosen valloittava persoona. Parasta keskustelua nähtiin Promokeikat-paneelissa. Olen itsekin miettinyt monta kertaa mihin vetää raja maksullisen ja ilmaisen keikan välillä.

Myötähäpeäpisteet tippuivat tänä vuonna Virpi Immosen vetämälle Musexin vienti-paneelille. Sen lisäksi, että sali ammotti tyhjyyttään, keskustelu oli enemmän tai vähemmän kulttuurin, keikkapaikkojen ja promoottoreiden lokaamista.  Nice job!

Musamediasta pakko sanoa muuten vielä se, että mielestäni tapahtumaa kritisoidaan turhaan. Sikaripatut taputtelevat toistensa selkiä ja sisäpiiri lujittaa rivinsä. Joopajoo. Vanha vitsi. Tapahtuma tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tavata ulkomaisia toimijoita tutulla taistelukentällä. Ja se on arvokasta.

On huomattavasti helpompaa ottaa haltuun vaikutusvaltaisia ulkomaaneläviä Suomessa, kuin ulkomailla. Ulkomailla kilpailu tapaamisista on kovaa. Suomalaiset kuitenkin ovat niin syvällä toistensa hanureissa, että kilpailua ei pääse syntymään. Tämä tietenkin sopii, sillä on paljon halvempaa vaihtaa käyntikortteja Tampereella, kuin esim. Berliinissä.

Soo soo suomalaiset ja kaneetiksi pienet keikka-arviot näkemistäni keikoista:

Pimeys: "Pimeys on tällä hetkellä yksi lempiyhtyeistäni. Sen lisäksi, että bändi soittaa ja laulaa timmisti, bändin keikoilla on todella hyvä meininki. Ei tylsää hetkeä ja bändin nokkamiehet jaksavat hymyilyttää. GAEA/NRGM-ilta oli täyteen ammuttu ja Doris juuri oikea mesta tälle keikalle."

Stockers!: "Stockers! oli nälkäinen. Yleisö vireessä. Bändin ensimmäinen keikka DE:n, anteeksi...Warriorsin lämppärinä. Ilmassa oli sähköä. Biisit oli hyvin treenattu. Soitto tiukkaa.  Hyvä keikka. Täydestä mestauksesta puuttui kuitenkin hitusen lavapreesensiä, aiai.  Nyt etäinen lavashow lähinnä ihmetti. Me oltiin kyllä ihan messissä, ei siis syytä jännittää."

Warriors: "Kuulostipa Disco Ensembleltä. Heh.. kelatkaa nyt DE:n kaltainen bändi max. 100 ihmisen keikkapaikassa maan alla. Keikan jälkeen takki oli tyhjä ja ympyrä sulkeutunut. Olipa upeaa, oikeasti kiitos."

Delay Trees: "Voiko bändi soundata enää paremmalta livenä. Juuri albuminsa julkaissut Delay Trees kuulosti tuoreelta. Telakka oli loppuunmyyty, jengi nautti ja bändi rillasi. Jos joku on Tampereella ensi perjantaina, niin wink wink Telakalla on bändin virallinen levyjulkkarikeikka."

Henri Koskiniemi Plays His Awesome Tunes: "Viihdyttävää. Herkkää. Hauskaa. Koskiniemen Henkka. Henkka soitti  hitit läheltä ja kaukaa. En ole ihan hirveän ylpeä, että olin paikalla, mutta jos minua pyydettäisiin toiste, menisin kyselemättä. Henri on nousukännimusaa, Henri on totuus."

Jukka Ässä: "Mun on pitänyt kirjoittaa Ässän levystä arvio jo monta viikkoa. Olen kuunnellut sitä lähes päivittäin ja diggailen todella paljon. Olen nähnyt bändin keikalla nyt kolmesti viimeisen kuukauden sisään. Luulisi, että kyllästyttää. Päinvastoin, haluan lisää. Lisää Ässää."

The Streams: "Oletteko kuulleet Striimssistä? Jos et, niin hopi hopi soundcloudiin. The Streamsin keikalla oli meininkiä. Kauniita naisia, hyvännäköisiä jätkiä. Jengi tanssi, kuinka hienoa. Bändi soitti todella siistin keikan ja menoa ei paljon akustisuus haitannut. Rokkibändiä on vaikea kesyttää. Ai menenkö toiste, no kyllä!"

Biisi: The Streams - Out Of Reach

Tämä on weneverstoodachancen 50 postaus. Jee! Aluksi tarkoituksena oli pyhittää tämä postaus bloggaajille ja tällä hetkellä vellovalle bloggaamisen lopettamis-ilmiölle, eilen kun taas yksi blogi ripusti nyrkkeilyhanskat naulakkoon. Aihe ei kuitenkaan ole kauhean mielenkiintoinen, joten tiivistetään se nyt muutamaan sanaan. June, toivottavasti jatkat vielä kirjoittamista tulevaisuudessa. Lukekaa Jussi Mäntysaaren blogia, se on mielestäni loistava. Perustakaa blogeja, kirjoittakaa suomalaisista bändeistä. Ja jos satutte perustamaan oikeasti hyvän blogin kertokaa myös minulle.

Tänään valokeila annetaan turkulaiselle The Streamsille ja sen hieman myöhässä tulevalla kesäbiisille Out Of Reach. The Streams on mm. Yournalistista ja The Friendistä tutun levy-yhtiö Drink Tonight Recordsin uusin sainaus. Drinkin hittivainu tuntuu jälleen olevan napissa, sillä The Streamsin sinkkubiisi kuulostaa juuri suomalaisille räätälöidyltä musalta. Bilebändi, pienellä sitruunaviipaleella. Sen verran sisällökästä, että menee läpi, mutta tarpeeksi ilmapäistä, että älyköt pysyvät poissa keikoilta.

Muistan aikoinaan kun muuan turkulaisbändi mainosti keikkafoorumeilla "kannattaa tulla, sillä meidän keikoilta harvemmin lähtee yksin kotiin". The Streamsin musiikki puhuu samaa kieltä. Jos et onnistu, olet luuseri. "She's got the body / she's got the body / But I got no money / but I got no money" Mistä näitä laineja saa ostaa? Vaikuttaisi siltä, että solisti Mitja Kiviluoma  on epätoivoisen rakkauden airut.

Molemmat sinkut soundaavat todella hyvältä. Oskari Ruohosen tuottaman albumin taustoissa tapahtuu jatkuvasti mielenkiintoisia asioita. Ruohonen on saanut trion soundaamaan isolta, kalliilta ja kansainväliseltä. Ykkössinkkuun My Heart Still Wants You Home on tehty musiikkivideo, jonka voit katsoa täällä. Mielestäni perus soittovideoksi aivan älyttömän hyvin tehty.

#22 Despair Academy

Olen alkanut panttaamaan bändiesittelyjä. Aikaisemmin Despair Academyn tasoinen bändi olisi iisisti saanut kunniamainintana oman postauksen. Hitto, moni bändi sai omansa huomattavasti pienemmillä meriiteillä. Olen tullut nirsoksi, hilannut rimaa ylöspäin. Voin kuitenkin sanoa rehellisesti, että tämä turkulaisorkesteri ei ole vielä lunastanut kaikkia odotuksiani. 

Kirjoitan heistä nyt siksi, että bändi on viime aikoina aktiivisesti viestinyt olevansa studiossa työstämässä uutta materiaalia. Mielenkiintoni heräsi, ymmärrettävästi. Olenhan saanut tasaisesti gigsiä bändin aikaisemmastakin tuotannosta. Mukaan on vuosien varrella mahtunut monta hutia. Joukosta kuitenkin löytyy sellaisia helmiä, että todistettavasti bändi pystyy ottamaan homman haltuun helposti, jos sille päälle sattuu.

Olin todella iloinen huomatasseni, että yhtye oli rantautunut facebookiin. Oli myös ilo huomata, että bändi oli löytänyt uuden rumpalin. Eikä ketä tahansa vaan mm. Myne, Rites Of The Youth ja The Streamsista tutun Veli-Matti Saloniemen. Jos oikein käsitin, mies on vaikuttanut jo jonkin aikaa yhtyeen taustalla tuottajana. Täysivaltaisena bändiläisenä hänen vaikutuksensa materiaaliin on vielä suurempi. Ehdottoman hyvä asia Despair Academylle.

Despair Academyn solisti, paremmin ehkä soolotuotannostaan tunnettu Markus Perttula on yksi taitavimmista laulajista, jonka olen nähnyt esiintymässä. Olin katsomassa Despair Academyn keikkaa muutama vuosi takaperin. Muistan keikasta mielleyhtymät 90-luvun rock-yhtyeisiin ja Perttulan äänen. Voi pojat mikä laulaja. Markuksella, kuten monella muullakin virtuoosilla, oli kuitenkin ainakin muutama vuosi sitten ongelma, itsehillintä. Pop-musiikissa kun tunnetusti vähemmän on enemmän. Perttulalla enemmän tuntui..no, olevan enemmän.  Toivonkin, että tulevaisuudessa mies saa suodatettua suurimmat melodiakuljettelunsa sooloprojektiinsa, akustisen kitaran ja sellon päälle. Sinne kun ne ovat aina kuuluneetkin.

Sen enempää spekuloimatta mitä yhtyeen tuleva materiaali pitää sisällään turvaudun jakamaan teidän kanssanne klassikon. Allaoleva biisi julkaistiin tänään Bandcampissa. Tavallaan biisi siis on ajankohtainen. Ainakin ajankohtaisempi kuin mikään muu yhtyeen biisi tällä hetkellä. Fallen Star on aina   edustanut minulle parasta Despair Academya. Jos se tippuu, kannattaa melkeinpä tsekata bändin soundcloudista Rare Good Signs. On muuten timmi biisi sekin.