Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punaisen kuningattaren periaate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punaisen kuningattaren periaate. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. elokuuta 2012

Biisi: The Scenes - To Fix Revolving Antlers



Okei, kertokaa mulle mitä helvettiä oululaisten maitoon on livautettu? Tuntuu siltä, että aina kun bongaan mailistani hyvän bändin, se on Oulusta. Tällä kertaa yhteyttä otti The Scenes, paremmin tunnettu ehkäpä ex-Sininen Kaappi. Ilmeisesti kokoonpanossa ei ole muuttunut mikään muu, kuin laulukieli ja nimi. Normaalisti kannustan bändejä laulamaan suomeksi. Syy tähän on se, että Suomessa ei pärjää englanninkielisellä musiikilla. Jos kiikari kuitenkin on Suomen ulkopuolella, niin on parempi olla antia. Ja voi pojat, että The Scenesillä on antia.

Muistaisin, että olisin jo aikoinaan diggaillut Sinistä Kaappia. Lähinnä kai sen nimen perusteella. Olen hulluna nimihirviöihin. Suosikkini ovat Vauva, Kiveskives, Verilöyly, sekä uutuutena Punaisen Kuningattaren Periaate. En kuollaksenikaan muista millaista musiikkia bändi soitti. Vaikka bändi on julkaissut pitkäsoiton tämän vuoden puolella, koen turhaksi edes tutustua siihen. Niin hyvältä uusi The Scenes kuulostaa. 

Soundissa on jotain uutta, jotain vanhaa. Jotain lainattua, jotain uniikkia. Propsit menee laulajalle. Hänellä on vähän Robert Plant, vähän Jeff Buckley-henkinen ääniasu. Vanhahtava ja samaan aikaan todella tuoreen kuuloinen ääni. Viskillä murrettu, sikarilla poltettu  puhdas puhdas sointi.

Soundcloudissa olevista biiseistä haluan esitellä To Fix Revolving Antlersin, joka esittelee bändin menevän puolen. Biisit ovat ilmeisesti tulevalta EP:ltä, en ole varma. Kaksi muuta biisiä edustavat rauhallisempaa osastoa. Ne eivät kuitenkaan juuri sytytä. Muistuttavat liikaa 70-luvun herkkabileiden viimeisiä hitaita. Harmi.

Toivon, että kun EP julkaistaan, bändi pelaa korttinsa oikein. Promoja tulisi painaa vähintään sen 200 ja lähettää joka paikkaan, Suomeen ja naapurimaihin. Toivon täydestä sydämestäni, että muutkin löytävät bändin. Harvemmin tulee mitään näin innostavaa vastaan.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

#23 Punaisen Kuningattaren Periaate



Moni blogi on ilmoittanut jäävänsä kesälomalle. Höh, johtunee varmaan ilmoista. Aurinko paistaa viimein. Mutta, kuka teille nyt kirjoittaa? Noh, minä en ainakaan jää kesälomalle. En tunne käsitettä. Ikävä tosiasia kun on, että hyvä musiikkikaan ei lomaile.

Lomat sikseen. Tänään käsittelyssä oululainen Punaisen Kuningattaren Periaate. Jep, voi veljet mikä nimi. Upea nimi! Kuvastaa  hyvin bändin musiikkia. Ja mikä kuva. Olin jo kirjoittamassa, että bändi on Porista, johtunee orastavasta Mika Rättö-fiiliksestä. Outoa musiikkia soittava outo bändi. Taidebändien lisäksi kuuleen äänimaisemassa jotain Ultra Bramaista. Rankemmissa kohdissa saan Kuolleet Intiaanit olohuoneeseeni. Somassa soidinasussa.

Bändi mainitsi postissaan julkaisseensa debyyttialbuminsa 13.7. ja se on kuunneltavissa, sekä ladattavissa heidän bandcampistaan. Ehdin kuunnella levyn kertaalleen läpi, olen vakuuttunut.  Levy on tasapainoinen, oivaltava ja monipuolinen. Soundit ovat napissa. Hieman liian progea ja artsya omaan makuuni, olenhan poppimies. Näkisin, että bändille on markkinat Suomessa. Festareista esim. Ilmiö ja Faces ovat kuin tehty PKPn kaltaisille bändeille. Suosittelen ehdottomasti oudon musiikin ystäville ja tämän sanottuani bändi lähettää minulle varmasti palautetta ja minä vastaan, kiitos.