Lavalla: Flow 2012, kiitos ja näkemiin!

Heräsin lauantai-aamuna pienehköön shokkiin. Olin laittanut puhelimeni herättämään klo 8, mutta heräsin puoli tuntia myöhässä tyttöystäväni puhelimen herätykseen tajutakseni, että Samsung Galaxystani oli loppunut akku yön aikana. Muistatteko vielä vanhat luotettavat Nokiat? Tällaisia ongelmia ei ikinä päässyt muodostumaan. Miksi? No siksi, että yksi niistä ei koskaan loppunut akku. Toiseksi ne olivat suunniteltu herättämään, vaikka akku olisi ollut loppu. Mieletöntä. Tästä valveutuneena lisäsin Flow-kassiini täyteen ladatun vanhan Nokian 2G-puhelimen. If all else fails, Nokia. Lesson learned.

Ekotalo / juomapiste

Saapuessani Flowhun kello oli vartin yli kaksi. Olin ensimmäisiä siellä. Flow oli muuttunut viime näkemästä todella paljon, erityisestä kokonsa ja erikoisjärjestelyidensä puolesta. (viimenäkemä v. 2008) Harvemmin festivaaleilla näkee puusta rakennettua ekotaloa / juomapistettä, tai asfaltille istutettua nurmikkoa ja puiden alle idyllisesti asetettua konttibaaria. Pienen premissien kiertämisen jälkeen kiirehdin hakemaan kupin kahvia ja veden, sillä MIAUn keikka oli juuri alkamaisillaan Nokia Blue Tentissä.

MIAU

MIAU ei ole tässä blogissa enää uusi tuttavuus. He pitävät edelleen elokuun kovimman bändin paikkaa. Tytöt olivat todella energisiä ja aidosti innoissaan keikasta Flowssa. He olivat pukeutuneet outoihin 80-luvun musavideovaatteisiin. Muistatteko vielä Tää ei oo A, Tää ei oo B, Tää on C-kasetti. Sitä menoa. Soitto oli rumpalin paikottaista jäätymistä vaille tiukkaa ja laulu puhdasta ja kaunista. Keikka oli hyvä, piristävä joku voisi sanoa. Stage oli vielä turhan iso. Olisin mielummin nähnyt MIAUn livenä joillain pienemmistä lavoista, kuten esim. O.S.S:llä, tai Cirkossa. MIAUn keikalta matkani jatkui Sami Sänpäkkilän ja Tomutonttu Jan Anderzenin uuden proggiksen Tuusanuuskat keikalle Cirkoon.

Tuusanuuskat

Cirko oli mielenkiintoinen venue, lähes yhtä mielenkiintoinen kuin bändinsä. Elokuvateatterimainen, akustiikaltaan lähes kuollut musta tila, jonka sisäänkäynnin yläpuolella roikkui jonkin sortin lintua esittävä taideteos. Lattia oltiin peitetty designsäkkituoleilla á la Fatboy. Outomittari kävi melkoisen korkealla. Tuusanuuskat aloittivat ajallaan ilman mitään sen kummempaa esittelyä, tai alkunauhaa. Tilassa olleet ihmiset jähmettyivät ja ainoa liikkuva elementti huoneessa oli Tuusanuuskien videoprojisointi. Kaksikon musiikki perustui luuppien yhdistämiseen. Eri tempoiset ja rytmiset synakuviot, biitit ja sämplet muotoutuivat yhdeksi isoksi avaruusasema MIRin soidinkutsulta kuulostavaksi äänipalloksi. Lumoavaa, mutta allekirjoittaneelle hieman hapokasta. Tuusanuuskien keikalta lähdin syömään alueen ulkopuolelle. Matkalla ehdin vilaista pienen hetken Hermanni Turkkin keikkaa. Vaikutti aika hyvältä. Letkeä hippiporukka orgaanisella soundilla, voiko siitä olla pitämättä. Olin suunnitellut meneväni Black Twigin keikalle, mutta kävelin onneni ohitse. Pitkittyneen reissuni johdosta missasin myös suurimman osan Ane Brunista

Ane Brun

Ane Brun oli mieletön. Niiden parin biisin perusteella, mitä ehdin neitiä näkemään ehdottomasti Flown tämän vuoden parhautta. En tiedä voinko antaa ikinä itselleni anteeksi vitkutteluani alueen ulkopuolella, tai sitä, että kävin tarkistamassa kotimaisen Crystal Clearsin keikkaa. Olin kuullut Anelta aikaisemmin vain muutaman biisin, enkä ollut hirveän vakuuttunut, tai edes hirveän kiinnostunut. Livenä meno oli kuitenkin jotain ihan muuta. Ensinnäkin jo dynamiikka biisejen sisällä oli jotain aivan käsittämätöntä. Bändi, taustanauhat, äänenpaineen määrä. Ja Ane, mikä ääni.

Passage

Keikan jälkeen kävin tarkistamassa kojut. Oli hienoa nähdä niin monta innokasta asiakasta Stupidon levykauppakojun, sekä Flown merchendisekojun ympärillä. En osannut odottaa, että Flowssa ihmiset olisivat kiinnostuneita äänitteistä. Pakollisen festarikangaskassiostoksen jälkeen siirryin yhdelle lukuisista Lounge Bareista. Flow oli satsannut aivan älyttömästi ulkomusiikillisiin tekijöihin. Tällä Loungella oli riippumattoja, Nokia Loungella oli DJ ja designtuoleja, yhdessä taas designsäkkituoleja, yhdessä pingispöytää yms. Oluttani tahdittivat Jamaican pojat päälavalta. Letkeä meno. Ennen siirtymistäni Kindnessin keikalle kävin tarkistamassa taiteilija Tuomas Aleksander Laitisen videoinstallaatio Passagen ja Wastelands-lavan, jonka suunnittelu oli aika päräyttävä. Taidetta festareilla, aika villiä.

Wastelands-lava

Kindness oli minulle entuudestaan tuntematon. Olin toki kuunnellut saman Spotify-playlistin, kuin kaikki muutkin. En vaan ollut syystä, tai toisesta saanut fiilistä äänitteeltä. Ensi tahdeista lähtien oli kuitenkin selvää, että Kindness ei ollut tullut Suomeen asti tylsistyttämään Flow-yleisöä. Bändillä oli hullu groove ja nokkamies Adam Bainbridge elehti kuin Prince. Aika pohjaton väite ja vedänkin sen heti takaisin, mutta se auttaa vähän ymmärtämään mistä oli kyse. Adam ei ollut kaksinen laulaja.  Tätä kompensoimassa oli kaksi erinomaista laulajatarta. Neidit jorasivat silloin kun ei ollut laulettavaa, Adam taas biletti yleisön ja bändin kanssa kun neidot olivat äänessä. Yhtye sekoitti hienosti funkia, synapoppia ja AORää. Kindnessin keikalle ei mahtunut tylsää hetkeä.

Kindness

Kindnessin jälkeen kävin kääntymässä ruokailualueella. Matkalla ruokailualeelle bongasin muutaman biisin Saint Etiennestä. Kuten äänitteellä, myös livenä. Bändi kuulosti Euroopan trendikkäimmän yökerhon tanssilattian sulattajaksi suunnitellulta täsmäaseelta. Saapuessani ruokailualueelle bongasin vahingossa pienen pätkän Veturimiehet Heiluttaa plays Autiomaa. Kritisoin O.S.S.:n bändivalintoja Flow-kirjoituksessani jokin aika sitten. Nyt ymmärrän, että olin tavallaan väärässä. Sillä kuten juontaja Edu Kehäkettunen yhdessä spiikissään kiteytti "..silloin kuin päälavaa roudataan, täällä tapahtuu".

The Black Keys

Lauantain pääesiintyjä The Black Keys ei ollut minun makuuni. Näin keikasta ensimmäiset puoli tuntia ja vaikka riffittely olikin melkoisen tiukkaa, se ei riittänyt lämmittään Flown kylmenevää iltaa. Lähdin etuajassa pois odottamaan Sleep ∞ Overin keikkaa. Käväisin Voimalassa, jossa ilmeisesti esiintyi Desto. Paikka ammotti tyhjyyttään ja oli hyvin vaikea sanoa tiesikö kukaan, että Voimalassa ylipäätään järjestetään ohjelmaa.

Sleep ∞ Over

 Cirkossa meininki alkoi muistuttamaan aikuisten lasten pyjamabileitä. Säkkituoleille oltiin sammuttu, sisällä vedettiin röökiä, toisaalla kaulailtiin, toisaalla ryypättiin. Voisi sanoa, että tunnelma oli "valmis". Odotin Sleep ∞ Overin keikkaa lauantain eniten. Ehkä juurikin sen takia olikin aivan karmaisevan suuri pettymys huomata, kuinka jumalattoman surkea Sleep ∞ Over oli. Tiedättekö sen hetken kun ulkona on 40 astetta ja olet odottanut 5 tuntia jäätelöä. Ja kun viimein saat jäätelön tajuat, että kylmäketju on jossain vaiheessa rikkoutunut. Jäätelösi maistuu ihan jääkaapilta ja voit olla varma, että olet juuri saanut todella pitkän ja inhottavan vatsataudin.

Ruokalista

Kaiken kaikkiaan Flown lauantain esiintyjät olivat parempia mitä odotin. Löysin uusia bändejä ja hylkäsin muutaman ensirakkauden. Jos Flowta arvosteltaisiin ainoastaan musiikillisesta sisällöstä, festivaali saisi minulta melko hyvät pisteet. Ottaen kuitenkin huomioon suunnan, johon Flow vuosi vuodelta luisuu syvemmälle ja syvämmelle en voi antaa festeille kauhean terhakkaa pystypeukaloa. Musiikki on Flowssa pelkkä sivutuote. Flown yleisöstä enemmistö koostuu paksulompakkoisista pintaliitäjistä, joille festivaali edustaa mahdollisuutta päästää sisäinen hedonistinsa valloilleen koreasti katettuun pöytään. Flow antaa jokaiselle vieraalleen mahdollisuuden olla VIP yhden päivän. Ja vaikka arvostankin sitä, että Flowssa ei ole ördääviä juntteja, koen että pröystäilevät elitistisnobit ovat vielä pahempia tunnelmantappajia. Ördääjät sentään osaavat viihdyttää ja tuoda vaarantunnetta sekä keikoille, että anniskelualueille.

Flow-muotia

Jätin lopulta leikin kesken lauantain jälkeen. En mennyt sunnuntaina takaisin. Ymmärsin lauantain pikkutunteina, että minä ja Flow olemme bänks. Pitäkää shampanjanne, pingispöytänne, trendikkäät ruokanne, punaiset mattonne, taideinstallaationne, pop-up-shoppinne ja yhtä keikkaa varten kasatut bändinne.

Nosto: Flow O.S.S 2012

Flow Heineken O.S.S. tulokset tulivat tänään. Olin aluksi todella pettynyt näkemääni. Äänestyksessä nimittäin oli mukana todella laadukkaita orkestereita. Omista suosikeistani ei yksikään päässyt festareille. En sano, että valinnat olivat huonoja. Tai no, ketä huijaan, mielestäni valinnat olivat muutamaa poikkeusta vaille  huonoja. Ottaen huomioon millaisia kultakimpaleita oli tarjolla.  Ei voi sanoa. Kansa päätti. Vai päättikkö? Loppupeleissä valinnat teki DJ Fiskars. Kritiikin verhon taakse piiloutuva musadiggari, aivan kuten allekirjoittanutkin. Asiaan.

Onneksi mukaan mahtui Straktobeam, joka herätti mielenkiintoni jo aiemminkin hienolla avaruusmaalailullaan. En ole ehtinyt bändistä kirjoittaa. Silti Straktobeam on ehkä ässintä kamaa, mitä Flow O.S.S.:ssä tullaan tänä vuonna näkemään, virittäydy siis ainakin heidän keikalleen.

Aiheellisesti mukaan pääsi myös Asta Emilia & Omor, joka voitti äänestyksen. Pakko kuitata  Asta Emilia & Omorin nettipreesensistä. Todella kehnoa ottaen huomioon, että onnistuivat keräämään yli 600 ääntä. Soundcloudissa biisit on miten sattuu, Myspace on sottainen sekoitus kaikkea ja Facebookissa ei ole linkkiä bändin musiikkiin ja hetkinen...kuulevatko korvani yhdellä mikillä äänitetyn demon? Mitä tämä on? No ainakin virkistävää verrattuna miljoonan dollarin kuuloisiin "demoihin". Musiikki on laadukasta ja soitto sujuvaa, mutta koko paketissa on jotain sanoinkuvailemattoman ärsyttävää. Se on se Sibisviba. En ikinä haluaisi kuulla  sibisvibaa popmusiikissa. En siedä ammattimuusikoiden soittoa. Liian kaunista, liian täydellistä.

Hermanni Turkki taasen vaikuttaa aivan täydelliseltä vastakohdalta Asta Emilialle, hyvässä ja pahassa. Turkissa takkuilee lähinnä bändin nimi. Se on aika kamala ja saattaa katkaista yhtyeen puolesta joitain tulevaisuuden etenemismahdollisuuksia. Turkin musiikki vaikutti aika letkeältä ja voisin hyvin kuvitella viihtyväni yhtyeen keikalla. Vähän ehkä liian Woodstock-leirintäalue-henkistä omaan makuuni. Hippitytöt diggailee. Hyvännäköisiä jätkiä.

Sitten tottakai Antero Lindgren. Kuka nyt ei tykkäisi Anterosta. Vielä ennen tätä kesää ei kukaan. Mutta nyt kaikki puhuvat Antero Lindgrenistä. Nyt mies on kaikkien huulilla. Onneksi ei kirjaimellisesti. Anteron keikkaa muuten kannattaa mennä katsomaan. Voi hyvin olla että mies on Flow O.S.S:n tämän vuoden tunnelmallisin live.

Kultabassokerhon tyydyn skippaamaan suoralta kädeltä vedoten tietämättömyyteeni. Mikä hitto on kultabassokerho? Kuulostaa helsinkiläiseltä. Oletteko muuten kuulleet ruotsalaisesta arkkitehtikollektiivistä nimeltä Sven? Miten olisi Crystal Clears, ei tuttu? Bändi esittelee itsensä näin: "Crystal Clears on Henrik Heseliuksen, Oscar Hagenin ja Ludvig Allénin muodostama liveyhtye, joka toimii osana De Kristallklara-taiteilijakollektiivia. Yhdessä he tuottavat musiikkia ja videoita, jotka vahvistavat kollektiivin välittämää viestiä." Ei kuulosta hyvältä. Huvittavinta tässä kuitenkin on se, että Crystal Clears kuulostaa ainakin äänitteellään ehkä Straktobeamin jälkeen mielenkiintoisimmalta porukalta tämän vuoden O.S.S:ssä.

Eiku venaas. Mikäs tämä  Phantom on. Phantomista oli hyvin vaikeaa löytää ääninäytettä, mutta kuulemani perusteella, pidin. Visuaalisesti näyttävää. Taidokasta ja kansainvälistä. Tätä on pidettävä silmällä. Todella hyvä valinta Fiskarsilta. Voi olla, että Phantom tulee pyyhkimään lattiaa kaikilla ja kaikella.

Karri Koira oli loistava valinta. Ja Memmyt, asiaa. Ei voi olla eri mieltä. Vielä jos Koira saa houkuteltua hyvän bändin messiin, niin keikasta voi tulla monella tapaa  letkee ja positiivinen kokemus. Tähän perään heitettäköön kuitenkin ihmetys ja kummastus: Koponen & Sirén esittää Drugz’N’Pillz 88 Bpm Jamz? Fiskars, luotin sinuun. Mitä tämä on? Mitä helvettiä.

Pretty Bruises Squad. Näkikö kukaan Helsingin EM-kisojen avajaiset?

Ai niin, mihin jäivät Kari Tapiiri + Akira + Dallas = Dakiiri ja Veturimiehet heiluttaa plays Autiomaa. Tarvitseeko näistä oikeasti kirjoittaakin jotain? Eiköhän jätetä nämä kaksi ihan omaan arvoonsa. Okei, O.S.S.:lle on kyllä naulattu pari timmiä esiintyjää, mutta liian moni tämän vuoden Flow O.S.S:n valituista esiintyjistä vaikuttaa pienen helsinkiläisen kaveriporukan sisäpiirivitseiltä. Minulle O.S.S edustaa mahdollisuutta tuoda esiin pieniä loistavia bändejä ja bändiin verrattavia muusikoita. Niin Helsingistä, kuin sen ulkopuoleltakin. En sano, että Veturimiehet heiluttaa plays Autiomaa on huono, mutta esimerkiksi muutama tässäkin blogissa esitelty bändi olisi todella kipeästi tarvinnut tuon slotin. Flow on ällöttävän helsinkiläinen festivaali ja se näkyy kaikessa. Lopetettakoon seuraavaan kysymykseen. Missä on kymmenen euron tölkkikalja?