Apua: Uskomaton by:Larm-kilpailu!

Hei kaikki, tarvitsen teidän apuanne. Nyt kipeämmin kuin koskaan. Nuorgam nimittäin käynnisti sivuillaan kilpailun, jossa etsitään musiikkibloggaajaa raportoimaan by:Larm showcasefestivaalia. Ja te tiedätte kuinka paljon rakastan showcasefestivaaleja.

Nuorgam maksaa koko lystin, kunhan vain bloggaa sydämensä kyllyydestä. Olen haaveillut by:Larmista jo useamman vuotta, mutta minulla ei ole koskaan ollut varaa lähteä. Nyt olisi täydellinen mahdollisuus.

Jos voitte jeesiä, niin olen teille ikuisesti kiitollisuudenvelassa. Teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin, mennä kilpailun sivuille: linkki, ja painaa "Tykkää" We Never Stood A Chancen kommentin alapuolelta.

Haha, ja kyllä, tiedän että kyseessä ei ole tykkäys-kilpailu. Haluaisin vaan näyttää Nuorgamille, kuinka paljon oikeasti haluan päästä by:Larmiin.

Paras tapa saada verkkomedian, kuin verkkomedian huomio on heittää heidän sivuilleen satoja klikkauksia. Ja jos klikkailu ei nappaile, niin tätä tekstiä saa jakaa facebookissa ja twitterissä. Riittää kun painat tekstin alla sijaitsevaa "Like"-nappia.

Vastapainoksi kaikelle tälle epätoivoiselle ruinaukselle haluaisin jakaa kanssanne hieman musiikkia. Kyseessä on helsinkiläisen Freeweightsin ensimmäisen sinkkubiisi Healing Time. Biisi ei ole  uunituore, mutta koska sain sen mailiini vasta viikko sitten voidaan hetki kuvitella sen olevan.

Freeweightsissä yhdistyy Bon Jovin häikäilemättömyys M83n tyylikkyyden kanssa, ripauksella P.O.Dn jeesusrevittelyjä. (toim. huom. kyseessä ei käsittääkseni kuitenkaan ole uskisbändi)

Erinomaista viikonloppua kaikille ja kiitos vielä kerran. Toivotaan, että noppa kääntyy WNSACille. Lähetän teille paljon terveisiä Oslosta, jos minut valitaan.

Levy: The Streams - Hopeless Play

Joo joo, tiedän. Taas mennään repeatilla. Ei hätää, seuraavaksi luvassa jotain blogissa aiemmin esittelemätöntä. Homma nyt vaan on niin, että upean turkulais-yhtye The Streamsin levy on kököttänyt levyhyllyni reunalla jo kuukauden päivät. Joka päivä tuijottaen allekirjoittanutta koiranpennun katseella, anellen: "arvostele minut, arvostele minut". Ajatellaan hommaa näin, jos Stella Harasek, niin minäkin.

Niin mikä The Streams? Tänä päivänä puhutaan paljon AORstä (adult oriented rock). Mielestäni kukaan ei flirttaile genrelle yhtä paljon kuin The Streams. Jos sä sanot Bon Jovi, minä sanon The Streams. Jos sä sanot Asia, mä sanon The Streams. Ja näin. Mutta The Streamsiin mahtuu paljon muutakin kuin Bostonin kohdalla väljähtänyttä stadionmachoilua.

Mitja Kiviluodon luotsaama yhtye on loppujen lopuksi vain todella kaupallisen kuuloista indie rockia. Paikoitellen mieleen tulee The Killers. Pistää miettimään onko kyseessä indie-kääreeseen paketoitu valtavirtapeto, vai toisin päin. Olin miten oli, homma toimii. The Streams ei ole ajanut itseään kapeaan marginaaliin. Fiksua, mutta ei skenen hyväksymää.

Hopeless Play ei mielestäni ole vahvin mahdollinen albumikokonaisuus. Se on enemmänkin kokoelmalevy. Tuntuu siltä, että levyn biisien syntyaikojen haitari on melko laaja. Tämä ei sinäänsä haittaa. Levyltä voi kuunnella pari biisiä sieltä täältä. Ei tarvitse miettiä, että kuuntelukokemus jää vajaaksi.

Levyn upea tuotanto yhdistää pakettia sen verta mukavasti, että levy pysyy yhtenevänä. Jos levyltä lähtisi irroittelemaan parhaita hetkiä, ne olisivat hittibiisi Out Of Reach, kaunis The World Is On Fire, uusi suosikkini Bullets, sekä popparin vaatteisiin puettu kasarihitti Straight Shot.