Nosto: Tammerfest 2013 esilämmöt

Heissulivei! Olen päättänyt, että tämä vuosi tulee olemaan ilon vuosi. Ja tämä kesä luonnollisesti tulee olemaan ilon kesä. Osana ilon vuotta, ja kesää ovat tietenkin festivaalit. Vielä jää nähtäväksi kuinka monta reportaasia pääsen kirjoittamaan, mutta on iloni ilmoittaa, että Tammerfest on listalla.

Kirjoitin viime vuonna livearvion Tammerfestin indieillasta YO-talolla. Voit lukea sen täältä. En muista pitääkö paikkansa, että viime vuonna olisi ollut vain yksi ilta YO-talolla, mutta tänä vuonna se ei ainakaan päde. YO-talolla juhlitaan livemusiikin merkeissä sekä ke, to, että pe.

YO-talo ei toki ole ainoa paikka missä tapahtuu. Löytyy ohjelmaa laidasta laitaan, maksullista ja ilmaista. Ilmaista ohjelmaa nähdään tänä vuonna mm. keskustorilla, jossa soi Anna Puun ja Kari Peitsamon keikat. Melkoista kulttuurihyväntekeväisyyttä, hienoa. Ilmaista ohjelmaa nähdään myös keskustorin takana Laikunlavalla.

Tänä vuonna Laikunlavasta vastaa GAEA ja kattaus on hyvä. Itseasiassa niin hyvä, että helsinkiläisetkin ihmettelevät. Perjantain ja lauantain aikana nähdään ilmaiskeikat mm. Big Wave Ridersiltä, Ochre Roomilta, The Hearingiltä, Avesilta ja Pimeys-yhtyeeltä. Lisäksi mainittakoon, että Amadeuksessa nähdään lauantaina ilmaiskeikka Santa Cruzilta ja Cafe Europassa Johnny Got It Wrongilta.

Maksullista ohjelmaa on sitten sitäkin enemmän ja ensinnä on pakko todeta, että huh huh. Eipä ole Tampereella nähty tällaista festivaalikattausta aikapäivinä. Ohjelmaa on ympäri Tamperetta, koko ohjelmiston eritteleminen tässä olisi sulaa hulluutta. Tsekkaa ohjelma nettisivuilta.

Erikoisuuksina, spesialiteetteinä on kuitenkin pakko mainita mm. jokilaivaristeilykeikat, joilla esiintyy mm. Von Herzen Brothers (acoustic) ja Topi Saha, sekä vähintääkin päräyttävät keikat Pub Londonissa ja Viihdekeskus Ilonassa: Aikakone ja Pandora!!!!! Ai, kyllä. MAKIII.

Tammerfest on selvästi ottanut missiokseen uudistua. Sen näkee kaikesta festivaalin ulkoasua myöten. Tänä vuonna graafisesta suunnittelusta on maksettu oikealle taholle. Ilme on erinomainen. Viime vuonna kohauttelin olkia lineupille, mutta tämän vuoden settiä katsellessa en voi muuta kuin nostaa lippaa promoottori Isomäelle. Erinomaisia iltoja ennen kaikkea.

Koitan kattaa festit mahdollisimman laajasti, vaikka en harmikseni pääse mestoille lauantaina, jolloin nähdään mm. PMMP:n keikka. Lähden lauantaina Suomen oikeaan pääkaupunkiin Turkuun, jossa juhlitaan mielestäni Suomen kivointa, eli Ilmiö-festivaalia (tästä lisää myöhemmin).

Tässä nyt menovinkkinä katsaus We Never Stood A Chancen Tammerfestiin:

Keskiviikko 17.7.:

19 Anna Puu (keskustori)
22 Black Lizard (yo-talo)
23 Husky Rescue (yo-talo)
00 K-X-P (yo-talo)

Torstai 18.7.:

17 Haloo Helsinki! (festivaalipuisto)
19 Petri Nygård (festivaalipuisto)
21 Numero 83 (klubi)
xx Pää Kii! (yo-talo)

Perjantai 19.7.:

18 Kaveri Special (laikunlava)
20 Ochre Room (laikunlava)
21 Disco Ensemble (festivaalipuisto)

xx The Lieblings (yo-talo)

xx Shine 2009 (yo-talo)

Mainos: Eevil Stöö X Aztra @ YO-TALO

Rakas lukija, tämä on mainos. Muistatko kun kirjoitin viime helmikuussa Telakalta SÄHKÖÄ-klubista? Kävi kuin kävikin niin onnekkaasti, että kyseinen ilta myi loppuun ja jatkoa tuli.

SÄHKÖÄ-klubi kerääntyy tänään Tampereen Yo-talolle, jonka lavalla nähdään Aztran ja Eevil Stöön ensimmäinen yhteiskeikka. Miehet tekevät nimittäin uutta levyä paraikaa.

Lavalla nähdään myös nopeasanainen tuottajavelho Ameeba, joka starttaa illan. Ovet aukeavat kymmeneltä, soitto alkaa yhdeltätoista. Lippuja saa vielä ennakkoon täältä. 

Ja tuttuun tapaan, jos et pääse paikalle We Never Stood A Chance todennäköisesti raportoi. Ainakin muutamalla sanalla. Ehkä. En kuitenkaan laskisi sen varaan, joten tulethan mestoille.

Eventtiin pääset täältä.

#28 Burning Hearts

Näin aikuisiällä on hyvin vaikeaa löytää uusia "suosikkibändejä". Iso osa bändeistä on "ihan ok", vähän pienempi osa "aika huonoja", pieni prosentti "hyviä" ja murto osa "suosikkibändejä". Nuorempana ei vaatinut paljoakaan rakastua uusiin bändeihin. Albumien täytebiisitkin oli skipattavissa. Ikään kuin niitä ei edes olisi ollut olemassa.

Nykyään romanssi saattaa loppua lyhyeen, vääränlaisen albumikansioinnin, bändikuvan, tai jopa julkaisijan perusteella. Hyvän ilmaisen musiikin ylitarjonnan aiheuttamaa nirsoilua. Tänä päivänä jokainen joutuu olemaan oman elämänsä musiikkikriitikko ja erottaa ilmaisen musiikin harmaasta massasta ne harvat helmet. Tämän sanottuani onkin iloni ilmoittaa, että olen tehnyt löydön. "Suosikkibändieni" pyhä lauma on saanut uuden jäsenen, turkulaisen Burning Heartsin.

Muistan kun Burning Hearts sainattiin Solinalle. Viidakkorumpu soi kovaa ja korkealta. Bändiä hypetettiin musalehdissä, arvosteluissa ja jopa facebookissani kavereideni toimesta. Bändi oli joka paikassa keikalla. Hype oli pelottavaa, luotaantyöntävää. Päätin boikotoida ihan periaatteesta. En kuunnellut edes bändin sinkkua.

Meni aika kauan ennen kuin sain kerättyä rohkeutta sinkkubiisi Burn Burn Burnin kuuntelemiseen. En suostunut aluksi hyväksymään kappaleen erinomaisuutta. Ajattelin, että kyseessä on vahinko-onnistuminen. Indieihme. Näitä on nähty jo monia, ei jää elämään.

Oikeastaan vasta tutustuessani Tammerfestin indieillan lineupiin kuuntelin debyyttialbumi Extinctionsin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan läpi. Biisit oli tanssittavia, kestoiltaan juuri sopivia. Niissä oli hyviä koukkuja ja suomalaisille epätyypillisiä sovitusratkaisuja. Soundit elivät mukavasti biisien välillä, samoin tunnelma ja Jessikan ääni. Taivaallinen. Ja siis keikkahan oli loistava.

Nyt 8 kuukautta Extinctionsin julkaisun jälkeen. Levy pyörii Spotifyissäni lähes päivittäin. Fyysinen versio odottaa minua eräässä levy-kaupassa, johon sen varta vasten tilasin. Extinctions  on yksi suosikkialbumeistani. On mielestäni järjen vastaista, että levyä ei löytynyt indie musiikkiin erikoistuneen tamperelaisen levykaupan hyllyltä.

Alla bändin Modern Times-sinkku, joka on mulle ehkä se vuoden 2012 kotimainen biisi. Nauttikaa! (tai niinkuin Burning Hearts sanoisi Njuta!)

Biisi: Consciousness Removal Project - Mercurial

Vihdoin minulla oli mahdollisuus kirjoittaa Consciousness Removal Projectista. Tuttavallisemmin CRP:nä tunnettu nimihirviö nimittäin julkaisi jokin aika sitten tulevalta pitkäsoitoltaan ensimmäisen singlen. Singlen nimi on Mercurial ja jatkaa suurin piirtein siitä mihin edellisellä The Last Season-levyllä jäätiin.

Mercurial on maalaileva. Kappale syttyy hitaasti ja CRP:lle tuttuun tapaan rakentuu aaltoillen. Varsinaisen kliimaksi saavutetaan vasta loppupuolella, kun kappale pyyhkäisee kuulijan yli black metalmaisilla syntikkamatoillaan. Mercurial ei kuitenkaan sorru mauttomuuteen. Kappale on kaunis ja maltillinen. Uhkaava ja jylhä.

Antti Loposen luotsaaman Consciousness Removal Projectin kolmas albumi Tacit julkaistaan vuodenvaihteessa. Bandcampista Mercurialin lataajalle on tarjolla 1 dollarin hintaan lisäraita Green Rainshower, joka on albumilta poisjäänyt B-puoli, täysi collectors item. CRP on nähtävissä livenä tänään Postfest-tapahtumassa Tampereen YO-talolla, sekä lauantaina Porin Baarikaapissa.  Mene, mene, mene!

Biisi: Idiomatic - Lost Together

Idiomaticin uusi sinkku Lost Together meni itselläni aluksi maistelun puolelle. Pidänkö, enkö pidä, onko oikeasti kovaa, niinkuin Hanoi Rocks-kovaa, vai Samu Haber-kovaa. Liian mainstreamii? Just sopivan mainstreamii. Onko liian ällöttävää lyriikkaa, vai juuri sopivan ällöä.  Ehkä just sopivan ällöä, että tulee sitä ameriikkaa mukaan. Pitkän henkisen kamppailun (toiseen kertosäkeeseen asti) tulin siihen tulokseen, että kyllä, tämä on nyt kyllä todella kova biisi. Normaalisti pianon kanssa maustetut rokkibiisit ovat mulle suuri nöy nöy, mutta tässä biisissä pianokin tuntuu järkevältä.

En ollut ainakaan kauheasti hakoteillä kun kirjoitin Idiomaticista Suomen rock-kentän seuraavan ison pelaajan. Jos tällä biisillä ei aukea, niin vika on kuluttajassa. (toim. huom. vika on aina kuluttajassa) Idiomaticin julkaisurundi näyttäisi toistaiseksi olevan vielä vähän vaiheessa, mutta jos asut Helsingissä, tai Tampereella voit ainakin huokaista helpotuksesta ja käydä ostamassa ennakkolipun poikien keikalla. Itse menen ainakin Tampereen haaran keikalle, sillä sen lisäksi että debyyttialbumi New Terrain julkaistaan siellä, sekä Picnic with Lulu, että Johny Got It Wrong ovat aivan erinomaisia yhtyeitä:

pe 28.9. Tampere, YO-Talo (/w Picnic with Lulu, Johny Got it Wrong)
pe 5.10. Helsinki, Bar Loose (/w TBA)

Lavalla: Burning Hearts, Big Wave Riders & French Films

Burning Hearts (kuva pöllitty NRGMlta)

Tammerfest ei tänäkään vuonna yllättynyt. Ohjelmisto koostui lähinnä keski-ikäisille suunnatuista suomirock-bändeistä, heidän lapsilleen ja lapsenmielisille suunnatuista rap-artisteista, sekä pakollisesta hevi-illasta. Kuten viime vuonnakin, itselleni mielekkäin musiikillinen anti nähtiin Tammerfestin demolassa Laikunlavalla, sekä Tammerfestin pakollisessa indieillassa perjantaina YO-talolla.

Tänä vuonna lipun hinnaksi YO-talolle oli valikoitunut 12/15. Sanotaan, että hinnassa oli Tammerfestin tuntua. Suolainen lipunhinta meinasi maksaa  osallistumiseni. Keikan maksaessa yli kympin on oltava luvassa jotain spesiaalia, ulkomaan elävä, tai tarjonnan ylittävä kysyntä.

Olin positiivisesti yllättynyt artistivalinnoista. Burning Hearts on ollut tutkallani jo pidemmän aikaa. Big Wave Riders on ollut hyvin esillä tässäkin blogissa ja odotin innolla miltä bändi soundaa kunnon venuella. Hykertelyä herätti myös pääesiintyjä French Films, joka on viimeaikoina päässyt nauttimaan menestyksestä niin kotimaassa, kuin Euroopassakin. 

Väkeä oli alusta asti ihan mukavasti. Ensimmäinen bändi aloitti vasta klo 23. Yleisöä valui sisään YO-talolle aina klo 00 asti. Viimeiset tyypit tosin tulivat mestoille vasta viisi minuuttia ennen French Filmsiä. Aika rikasta. Soittojärjestystä kun ei edes oltu ilmoitettu  ennakkoon.

Olen potenut aina toukokuisen Brightonin reissuni jälkeen "Englannin jälkeistä krapulaa". Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen mieltänyt kaiken suomalaisen paskaksi. Jopa kaikki hyvät asiat. Paskaa, paskaa, paskaa, paskaa. Burning Hearts kuitenkin oli kaikkea muuta. Yhtye toi puoleksi tunniksi Brightonin YO-talolle. Burning Hearts on  hiffannut mistä on kyse. Koneelta tulee taustoja, laulajalla on syna, kitaristi ja basisti vaihtavat soittimia, kaikki laulaa. Konerummut ja aidot rummut päälleikkäin. Aijaijai mitä hunajaa korville. En uskonut törmääväni näin hyvään bändiin Suomessa.

Pakko antaa propsit myös YO-talon loistavalle talon miksaajalle. Burning Hearts soundasi todella isolta ja selkeältä. Oikeestaan ainoat asiat, jotka eivät olleet napissa olivat välispiikit. Solistia selvästi sieppasi yleisön passiivisuus. Kommentit, kuten "Yhden jalka näytti vipattavan takarivissä. Säälittävää." (edit: korjaus ei säälittävää, vaan tätä lisää.)  ja "Olette varmaan tulleet tänne suoraan Staminan keikalta, niin jäykän näköistä meininkiä", eivät ole parhaita yleisönsulattajia. Tai sitten ovat, sillä näiden näpäytyksien jälkeen jengi alkoi joraamaan. Mielestäni  meiningin kuitenkin tulisi lähteä lavalta ja tarttua yleisöön, ei toisin päin.

Heti Burning Heartsin lopetettua eturiviin alkoi kerääntymään trendikkään näköisiä tamperelaisnuoria. Pystyn kuvittelemaan millaiset kissan päivät heillä oli, BWR ja French Films samassa illassa. Tällä kertaa BWR soundasi hyvältä. BWRn miksaaja selvästikin tiesi miltä bändin kuuluu kuulostaa. Lyhyen linjacheckin jälkeen miksaaja taikoi bändille lähes levytasoiset soundit. Täysin erilaiset kuin Burning Heartsilla, mutta musatyyliin sopivat. Kitarat olivat kuulaat, laulu efektoitu ja basso länkyttävä.

BWR oli livenä erittäin energinen. Bändi soitti tiukasti ja solistikin oli tällä kertaa todella napissa. Parhainta antia olivat "wuuuu"-kohdat, joissa  koko bändi lauloi messissä. BWR soitti aika monta uutta biisiä. En tuntenut puoliakaan biiseistä, jonka takia keikka tuntui vähän pitkältä. Voi myös olla, että aloin tässä vaiheessa olemaan jo vähän maistissa. Muuten, jätkillä ei ollut aurinkolaseja päässä. Se hämmensi. Ilmeisesti unohtivat Helsinkiin. Eikö BWR ja aurinkolasit ole vähän sama kuin Mötley Crüe ja Jack Daniels?

Osittain humalatilani takia, osittain myöhäisen aikataulun (01.00) takia minulta jäi suurin osa French Filmsin keikasta näkemättä. Mitä keikasta kuitenkin jäi mieleen oli ensinnäkin se, että soundin kanssa oli ongelmia. Bändin oma miksaaja oli ensimmäinen, joka astui YO-talon akustiseen kuoppaan. Paikka nimittäin on hyvin arka liian kovilla voluumeilla ja luukuttaminen YOlla johtaa epämääräisten taajuuksien korostumiin ja määrittämättömään meluun. Tämän lisäksi bändiltä hajosi kitaravahvistin ensimmäisen biisin jälkeen. Perjantai 13. Kyllä kyllä.

Ulkoisesti bändi muistutti hesarilta kasattua juopporetkuetta. Olikin pienoinen yllätys, kuinka jumalattoman tiukasti soitto kulki. Bändi aloiti keikan uuden sinkkunsa When people like you filled the heavens kanssa. Hyvä biisi. Livenä lähes punkilta kuulostanut kappale olisi yhtä hyvin voinut soida Liverpoolilaisen kapakan jukeboxista joukkotappelun taustalla. En osaa tarkalleen sanoa, minkä biisin kohdalla lähdimme seuralaiseni kanssa himaan. Bileet olivat kuitenkin vasta alkamassa. Sääli.