Nosto: Flow Heineken OSS 2013

Paluu "arkeen" alkaa pian. Maili täyttyy timangeista biiseistä as we speak. Nyt kuitenkin vielä vähän O.S.S-spekulointeja ja uutiset:

Magenta Skycode ilmoitti levy-yhtiönsä Solinan kautta, että heiltä on tulossa uusi EP nimeltään We Will Be Warm la 17.8. En tiedä kuinka julkista tietoa tarina julkaisupäivän takana on, joten sanotaanko asia vaikka näin, että ei ole vahinko, että EP tulee pihalle niinkin epäsovinnaisena markkinapäivänä, kuin lauantaina.

Death Hawksilta on tulossa levy syksyllä. Sinkku kyseiseltä albumilta kuultavissa ainakin Youtubessa, tässä linkki. Levy-yhtiöherra Tontin Facebook-statuksen mukaan eräs toimittaja kuvaili uutta Death Hawksia maagisen hyväksi. Voin allekirjoittaa yhtyeen Ilmiö-keikan perusteella.

Tamperelaisille karkkia tiedossa. Monsters Of Pop on taas tuloillaan. Syyskuun 19.-21. aikana Telakalla ja Klubilla järjestettävä "moppi" tuo Tampereelle monien muiden mukana mm. Alan Braxe (fra), Reptile Youth (den), Yast (swe), Circle, Death Hawks, Ballet School (uk), Minä ja Ville Ahonen & The Lieblings. 3-päivän passin tapahtumaan voi käydä ostamassa Tiketistä hintaan 45e (+mahdolliset toimituskulut).

Ja sitten asiaan. Niinpä, ja joo, kyllä kyllä. Epäreilua. 500 ääntä ei tuonut slottia festareilta. Tiedän ja tarjoan virtuaalisen olkapään. Onhan se ikävää, mutta amerikkalaisen sanoin: "It is what it is". Olen manannut tätä mantraa jo aiemminkin. Enää en jaksa. Eipä se nyt kenellekään voinut yllätyksenä tulla, että Open Source Stagelle ei valittukaan kaikkia niitä artisteja, jotka pärjäsivät äänestyksessä.

Mielestäni slotin menettäminen ei kuitenkaan ole maailman suurin murhe, sillä keikka O.S.S.-lavalla ei ole oikotie onneen. Olen kutsunut O.S.S.-lavaa roudauslavaksi. Mielestäni lavan funktio on tarjota laadukasta ohjelmaa sillä välin kun päälavalla ei tapahdu mitään. En halua vähätellä lavaa, tai sen esiintyjiä, mutta sanon, että lava ei välttämättä ole paras mahdollinen breikkaamaan uusia artisteja. Enemmmäkin tarjota värikäs setti kaikkea ja ei mitään. Niinkuin se tänä (ja viime) vuonna tarjoaakin.

Toki lavalle voisi buukata pelkästään ns. oikeita artisteja ja yhtyeitä, jotka soittavat settinsä täysillä, tosissaan ja pelkkä intohimo lavavalona, ja näin uudelleenprofiloida koko lavan funktion, mutta järjestäjät ovat päättäneet toisin. Ehkä sellaiselle lavalle ei Flow'n kaltaisella festivaalilla ole tarvetta. Ja kuten viime vuosi jo näyttikin, ei tuntemattomat suomalaiset indiebändit voi kilpailla isojen ulkomaisten esiintyjien kanssa yleisöstä. Keikka O.S.S.-lavalla on keikka Flow'ssa. Keikka Flow'ssa on tosi jees juttu. Mutta toisaalta, jos kukaan ei ole katsomassa, niin...

Pitäydyn kannassani, että O.S.S.-äänestyksen ensisijainen funktio on kasvattaa Heinekenin Facebook-fanikantaa. Toki äänestystulos vaikuttaa, ja ehdotetut artistit luovat lavan ohjelman. Onhan se silti vähän siinä ja siinä, kun jengi näkee kuukausia vaivaa saadakseen sen 500 kaveria äänestämään, olisi järjestäjän puolelta reilua edes ilmoittaa, että slotti TOP 10 ei ole yhtä kuin slotti festareilla. Mielestäni kisa on  hyvä juttu. Jos äänestyksen kautta joku demobändi onnistuu saamaan uusia kuulijoita, ja ehkä jopa slotin Flow'sta, niin tosi hyvä juttu. Näillä sanoilla, tässä O.S.S.-lavan ohjelma Flow'ssa 2013. Nähdään siellä:

Perjantai:

Tuuttimörkö, Noah Kin, Anni & Vähäiset Äänet

Lauantai:

WGF, Jonna, Lieminen & DJPP Allstars

Sunnuntai:  

Fotoshop, Oukkidouppi, Ballereinot & Loft Apartment

Lavalla: Ilmiö 2013

Pressipassi

Ilmiö on vaihtoehtoisen musiikin festivaali, joka järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa Suomen Turussa, Uittamon kuvankauniissa luonnossa, kallion päällä sijaitsevalla tanssipaviljongilla. Moni pitää Ilmiötä mm. Naamat festivaalin kanssa osana Suomen festivaaliparhaimmistoa. En ole vielä kertaakaan saanut napattua Naamat-lippua tarpeeksi ajoissa, että olisin päässyt mestoille, mutta Ilmiö-osan allekirjoitan täysin.

Jo kolmatta kertaa putkeen ennakkoon loppuunmyyneellä Ilmiöllä nähtiin tänä vuonna ainakin pari uutta lavaa. Uudeksi lavaksi laskettakoon tässä uudistunut ja aiempaa huomattavasti jytympi Ranta-lava, lähinnä räppiä ja DJ-musaa tarjonnut Metsä-lava sekä aivan päräyttävän hieno, metsän keskelle sijoitettu Porras-lava. Uudet lavat olivat ns. ilmaislavoja. Tästä huolimatta ohjelmat lavoilla olivat kilpailukykyistä alueen lavojen kanssa.

Sisäänkäynti

Saavuin Ilmiöön vähän yli kolmelta päivällä. Olin aikeissa saapua aiemmin, mutta kuten jo ehkä Tammerfest-raportista kävi ilmi, olin niin loppu, että oli pakko venyttää lähtöä parempien yöunien toivossa. Ja kannatti. Vaikka missasinkin mm. Ninni Forever Bandin ja Aino Vennan, kerkesin Loupineen, josta olin diggaillut jo aiemmin Soundcloudin kautta.

Loupine soitti Porras-lavalla. Porras-lava sijaitsi alueen kyljessä, metsän siimeksessä matkan varrella rannalle. Porras-lavalle oltiin raijattu laulu-PA, pieni mikseri ja sateensuoja. Esiintyjät esiintyivät portaikossa. Saavuimme seurueeni kanssa lavan eteen vähän ennen keikan ilmoitettua alkamisaikaa. Loupine oli kuitenkin vasta ns. roudausvaiheessa, aikataulut venyivät.

Porras-lava

Tajutessamme, että sekä Ranta-lava, Metsä-lava että Porras-lava olivat alueen ulkopuolella, eli ns. OPM-alueita, kävimme Uittamon keskustan Siwassa ostamassa muutamat A. Le Coqit. Iloksemme kun pääsimme takaisin kauppareissulta Loupine oli jo täydessä vauhdissa. Loupinen musiikki oli blendi trendikkään tanssittavaa neppailuelektroa ja maalailevaa altsupoppia. 

Erittäin säväyttävä tapa aloittaa päivä. Koitin etsiä Loupinesta lisää tietoa internetin maailmasta, mutta en löytänyt mitään. Jääkin siis mysteeriksi kuka, tai mikä on Loupine, ja mistä kaupungista. Jos joku teistä tietää, jättäkää kommenttikenttään vihjeitä. Olisi mukava tietää enemmän.

Ranta-lava

Loupinen jälkeen tiemme vei rannalle, jossa pääsin tsekkaamaan toisen ilmaislavan, jolla soitti Suomen Tulli. Suomen Tulli on progea. Musiikillinen ja visuaalinen havainto rannasta toi niin vahvat 70-luku fiilikset, että oli pakko tarkistaa missä vuodessa puhelimeni meni ja oliko se edelleen kosketusnäytöllinen, vai  muuttunut veivattavaksi lankapuhelimeksi.

Puhelimeni oli ennallaan, mutta minä en ollut. Auringon paisteessa, rannalla, hyvässä seurassa, olutta ja musiikkia. En olisi halunnut olla sillä hetkellä missään muualla. Vaikka ranta oli täynnä ihmisiä, ei haitannut. Vaihtuvuus oli pientä. Joku vieressä luki runoja. Tuli sellainen olo, että kaikki olivat ns. löytäneet paikan päälle vahingossa. Mikä täydellinen paikka eksyä.

Yksi lukuisista taideteoksista

Rantafiilistelyn hajotti kutsu todellisuuteen. Olinhan tullut Ilmiöön, mutta en ollut vielä päässyt edes varsinaiselle alueelle. Siirryin alueelle ja nakkasin tyhjän tölkin tölkinkeräyspisteeseen (propsit järjestäjille näistä). Veikkaan, että moni jättää Ilmiössä omat oluet kiltisti narikkaan. Ilmiössä kynnys mennä juomaan alueen ulkopuolelle olutta on niin pieni, että järjestyssääntöjä ei tee mieli loukata. Sen sijaan Ilmiön varsinaisella alueella on ilo maksaa oluesta, koska tietää sen mahdollistavan jatkuvuutta.

Jätin A. Le Coqit narikkaan ja ostin alueelta bissen. Koska niin moni on tähän blogiin päätynyt hakusanalla "Ilmiö kaljan hinta", kerron teille nyt totuuden: Ilmiössä 2013 olut maksoi 5,5e. Se oli lapparia ja rahaa vastaan sai 0,4L oluen. Vaikka oluen hinta (muistikuvieni mukaan) olikin noussut, ei hinta loppuillasta enää paljoa painanut. Sillä todellisuudessa en maksanut oluesta, vaan siitä, että sain olla Suomen upeimmalla festivaalilla. Lisäksi Ilmiö ei ole dokausfestari, ja vaikka pakko myöntää, että Ilmiö antoi jälleen viedä kirjoittajaa, humalahakuiseen juomiseen ei kannustettu.

Liiterin sisäänkäynti

Siirryin sisään Liiteriin katsomaan Hertta Lussu Ässän keikkaa. Liiteri oli ns. välitila, josta suurin osa vain kulki läpi. Liiterissä soi hämärä musa. Ulkonäöltään Liiteri muistutti kotibileitä avaruudesta folioisine seinäkortisteineen, punaisine seinineen ja värikkäine valoineen. Lavalle oli mahdotonta nähdä väenpaljouden takaa. Esiintyjät esiintyivät lattiatasossa. Taustalla pyöti visuaalit, niistä saattoi nähdä jotain.

Liiteri-lava

Hertta Lussu Ässässä oli huhupuheiden mukaan jotain Fonalin artisteja. Keikka oli melkoista noiseambienttia. Lintuääniä, mukavan kuuloisia ääniä ja ihan vaan ääniä. Kaverini tiivisti mielestäni bändin musiikin hyvin kävellessään ohitseni Liiterissä: "Aika makea juttu. Mä ihan diggailen tällaisesta, mutta kello on nyt ihan liian aikainen tälle".

Tottahan se oli. Fiilis kävellä maailman oudoimmista kotibileistä takaisin auringon valoon ja sieltä Death Hawksin keikalle oli melkoinen. Death Hawks esiintyi Maisema-lavalla. Lavan eteen päästäkseen piti laskeutua kapeita portaita alas jonkin sortin näköalatasanteelle, jonka nurkkaan oli pystytte pienen pieni teltta. Teltassa pieni lava, ehkä Ilmiön varsinaisen alueen pienin. Lavalla ei kuitenkaan juurikaan pieniä bändejä nähty, vaan tuntui siltä, että vähän kokeilumielelläkin lavalle oltiin ahdettu akteja, jotka eivät joko kalustonsa, tai yleisönsä takia lavalle kunnolla mahtuneet.

Maisema-lava

Death Hawks oli kuitenkin lavalle juuri oikea yhtye. Bändi soundasi hyvältä. Uusi materiaali (ainakin uskoisin, että materiaali oli uutta) kuulosti aiempaa hillitymmältä, melodisemmalta. Pyssyt eivät enää laulaneet samalla tavalla kuin Tampereen keikalla vuosi takaperin. Onneksi Death Hawksin keikka oli juuri Liiteri-seikkailun jälkeen. Aikakone otti taas harppauksen aikajatkumossa. Death Hawks on ultimaattinen pahapoikabändi. Oli nättiä nähdä, että jengi oli ottanut bändin haltuun. Maisema-lavan edessä oli niin paljon porukkaa, että sekaan ei meinannut mahtua millään.

Joose Keskitalo (c) Veikka Lahtinen

Ja Death Hawksin jälkeen tie vei Joose Keskitalon keikalle. Keskitalon keikka oli jo alkanut, ja itseasiassa Keskitalo taisikin olla ainoita esiintyjiä tämän vuoden Ilmiössä, joka aloitti keikkansa esitteen ilmoittamaan aikaan. Keskitalo esiintyi Porras-lavalla yksin kitaransa kanssa. Yleisö istui ympäri metsää ja silminnähtävästi nautti joka hetkestä. Vaikka en varsinaisesti Joosen keikkaa ollutkaan ehtinyt odottaa, jäi se silti voimakkaimmin mieleen. Yhdistelmä melankolista lyriikkaa, yhdessäoloa ja metsässä keikan kuuntelemista tekivät tehtävänsä. Aivan mielettömän hieno kokemus.

Taidetta festarialueella

Joosen keikan jälkeen nälkä oli ottamassa niskaotteen. Oli siis aika tutustua Ilmiön ruokatarjontaan. Epäselvästi merkittyihin ruokakojuihin oli pitkät jonot, ja kauppa selvästi kävi. Ainakin osalla yrittäjistä. Viidestä kojusta kolme tarjosi kasvissafkaa ja kaksi lihaa. Kasviskojuille oli jonoa, lihakojuille ei sitten asiakkaan asiakasta. Toinen lihakojuista oli nimetty "Lihaa saatana". Kuulin huhua, että kyseistä kojua pyörittivät epäonnistuneen, ja Jyrki Sukulan TV-ohjelmassakin nähdyn Osuman jäbät. "Lihaa saatana", voi ei mikä nimi. Ei ihmekään, ettei kukaan halunnut ostaa sen ruokia. Toinen lihakojuhan olikin tanssipalvinjongin perinteinen makkarakoju.

Päätin testata Ilmiön kasvistarjontaa. Hyppäsin randomilla jonottamaan kojulle, josta sai ruokaa X. Katsoin vieressä aaltoilevaa jonoa ja mietin mitäköhän jonon päässä tarjotaan. Kun pääsin päätepysäkille, ilokseni huomasin jonottaneeni "hamppurilaisia", hampusta tehtyjä hampurilaisia. Naapurijonossa jonotettiin ilmeisesti jonkin sortin kasvispataa. Hamppurilaiset maksoivat 6e. Ne pitivät sisällään reissarin, jonka välissä möllötti iso hamppupihvi ja salaattisetit. Nappasin oman hamppurilaiseni kanssa Bionade-limpparin. Aika jees kombo, 8,5e muistaakseni. Naapurijonon ruoka oli vähän kalliimpaa, mutta toisaalta annokset näyttivät semi isoilta. Hintahaarukka jotain 8e ja 10e välissä.

Eleanoora Rosenholm

Hamppurilaisen jälkeen suuntasin Maisema-lavalle, jossa Eleanoora Rosenholmin keikka oli jo aikataulujen mukaan alkamassa. Pääsin ahtautumaan väkijoukon läpi ajoissa lavan eteen huomataksemme jälleen aikataulujen venyneen. Bändi oli vasta tekemässä soundcheckiä. Noin puoli tuntia myöhemmin lavalla alkoi soitto. En tiedä olinko hypettänyt bändin keikkaa etukäteen päässäni liikaa, vai mistä kiikasti, mutta Eleanooran keikka jäi itselleni melko vaisuksi. Soundit olivat niin ja näin, ja vaikka bändi soittikin hyvin ja ammattimaisesti, keikka jäi "vain keikaksi". Pointsit kuitenkin kahdesta rumpalista. Olin ehkä ajatellut, että Eleanooran levyjen mystiikka välittyisi vielä voimakkaammin livenä, mutta päin vastoin. Ehkä johtuen lavan vaatimattomuudesta, ehkä jostain muusta, mystiikka oli poissa.

Sisäpiha-lava

Eleanooran keikan jälkeen oma Ilmiöni jatkui melko virtaavissa merkeissä. Enkä tarkoita pelkästään juomista, vaan seilasin loppuajan ympäri aluetta nauttien mielettömästä fiiliksestä, musiikista ja ihmisistä. Näin keikkoja siellä täällä, mutta ainoa, jonka katsoin kokonaan oli Dalindèon keikka Sisäpiha-lavalla. Dalindèo veti huikean keikan, jossa yleisön tanssijalkoja alettiin jo ihan tosissaan koettelemaan. Täyteen pakattu sisäpiha nautti kun jazzahtavaa takaa-ajo-musiikkia tykitellyt Dalindèo piti bileitä pystyssä.

Paviljonki-lava

Dalindèon keikan jälkeen tsekkailimme vielä hetken Astro Can Caravania, jonka aika oli seurueeni mukaan mennyt. Kuulemma bändin musiikki olisi ollut viimeistä huutoa Berliinissä joskus vuonna 2007. Ok, en tiedä oliko näin, ehkä. Paviljonki-lava (päälava) oli joka tapauksessa täynnä bändin keikasta nauttivia ihmisiä. Joten ei paha. Jos sisäpihalla oli bileet, niin Paviljonki ei jäänyt kauaksi jälkeen. Astro Can Caravanin keikalta nappasimme splittitaxin Dynamoon, jossa jorailimme aivan erinomaisen DJ:n tarjoileman ysäriräpin tahtiin. Voi pojat, tietääkö kukaan kuka soitti levyjä tuona iltana Dynamon yläkerrassa? Terveisiä DJ:lle, mieletön boogie.

Kiitos Ilmiö! Nähdään taas ensivuonna rakkauden kesänä 2014.

Biisi: Death Hawks - Humanoids

(c) Ninni Luhtasaari

Helmikuu on julkaisun aikaa. Pitkän ja pimeän kuivakauden jälkeen onkin kiva saada tuoretta musiikkia, tai ainakin aiemmin julkaisemattomia biisejä. Oli ihan pakko selata blogitekstejä taaksepäin, enkö oikeasti ole kirjoittanut Death Hawksista. Onneksi olen, yhden livearvion verran.

Teemu Markkulan, tai porilaisittain Markkulan Teemun Death Hawks on aivan järjettömän tykki bändi. Ainakin livenä. Muistan Humanoids-kappaleen elävästi keikalta ja se pyssytti allekirjoittaneen sukat ruudista mustiksi. Levyllä vaikutus ei ole ihan samaa kaliiberia.

Tumppu soundi on piristävä asia. Liian tumppu soundi on masentava asia. Death Hawksin tapauksessa sellainen meet-me-in-the-middle olisi voinut olla paikallaan, tyyliin Songs For The Deaf.

Omissa silmissäni Death Hawks on ja tulee aina olemaan ultimaattinen pahapoikabändi, 1800-luvun villin lännen hengessä. Ja siitä aihepiiristä riittäisi kyllä ammennettavaa.

Humanoids on makea biisi ja jos et ole tunnevammainen ihminen, kuten allekirjoittanut, saatat nauttia biisiin juuri valmistuneesta musiikkivideosta. Itse jään kuitenkin odottamaan sitä pakollista pyssynpyörittämisvideota. 

Haluaisin nähdä bändin musan taustalla videon, jossa bändi saa pataan villin lännen kulisseissa isolta pahalta korstolta ja Markkulan Teemu tulee ja pelastaa päivän. Siinäpä olisikin jo video, joka räjäyttäisi tässäkin blogissa pankin. Ja eikun pyssyt laulamaan.

Lavalla: The Hearing & Death Hawks

Ennen kuin mennään asiaan haluaisin pitää pienen hiljaisen hetken. Yksi omista suosikkiblogeistani Singing Drunken Lullabies jäi tauolle. Tämä on surullinen asia. Surullisinta tämä on pienemmille bändeille. Blogi kirjoitti bändeistä, jotka olivat liian epäskenejä muille blogeille. Aidosti hyvän musiikin kannattaja kokoon katsomatta. My hat's off to you sir!

Tämän päiväisessä postauksessa käsitellään tamperelaisen Hukkatila Ry:n Kesäsiirtolassa järjestettyä GAEA-iltaa, jossa esiintyivät itselleni entuudestaan tuntematon The Hearing, sekä hurjassa nousussa liitävää pahapoikawesterniä soittava Death Hawks. Olin latautunut iltaan muutalla pullolla Salitos-olutta, sekä terveellä määrällä ennakkoluuloja. 

The Hearing

Ilma oli täydellinen ulkoilmakeikalle. Kun saavuimme mestoille tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä oli ilomme huomata, että The Hearing oli vasta aloittanut. Meni tovi ennen kuin tajusin, että kyseessähän on sama neiti (Ringa), joka musisoi Pintandwefall-yhtyeessä. Käyhän se toisaalta järkeen. Pinttarithan ovat eläneet hiljaisempaa eloa aina Times Right For Romans, Baby albumin julkaisukiertueen jälkeen. The Hearing oli todella positiivinen yllätys. Tämä yhden naisen sooloprojekti perustui jonkin sortin Looper-pedaaliin.  Mikrofonien signaali splitattiin lavalla. Toinen ulostulo lähti FOHille, toinen Ringan Looperiin. Pohjat nauhoitettiin laitteelle livenä yksi soitin kerrallaan. Jokainen kappale rakentui from the scratch yleisön silmien edessä. 

Ringan  lavasäätäminen rikkoi jään. Muutama biisi jouduttiin aloittamaan alusta, koska "kun loopissa mokaa yhden soittimen, ei auta muu kuin soittaa kaikki uudestan". Yleisöstä huokui kollektiivinen tsemppi Ringan onnistumiselle. Biisit olivat hyviä, oivaltavia ja tuoreita. Suosittelen ehdottomasti kaikille tsekkaamaan The Hearing. Täysin erilaista kuin Pintandwefall, mutta omasta mielestäni, niin rikollista kuin se onkin sanoa, parempaa.

Death Hawks

Illan toinen bändi, Death Hawks oli sekin minulle hieman tuntematon. Toki olen törmännyt bändin nimeen useammin kuin laki sallii. Ehkä juuri sen takia en ollut vaivautunut käydä kuuntelemassa yhtyeen musiikkia. Oletin, että Death Hawks on jotain Jessen tapaista syntikkakiimailua ja nokkamies Teemu Markkula tylsä kenkiintuijottelija. Oli onni huomata taas kuinka väärässä ihminen voi olla ja kuinka ennakkoluulot voivat rikkoutua täysin. 

Death Hawks asteli lavalle kuin rikollisjengi villissä lännessä. Nahkaliivit, buutsit ja aurinkolasit. Enää puuttui vain savuavat aseet ja kauhuissaan huutavat naiset. Teemu Markkula on uskomattoman karismaattinen jätkä. Avausbiisi pudotti täysin ja taika pysyi yllä seuraavat puoli tuntia. Tuijotimme lumoutuneena lavalle. Tuntui siltä, että olimme astuneet aikakapseliin. Katsoin yleisöä. Näytti ihan samalta kuin vanhoissa  Woodstock-kuvissa.

Death Hawks oli äärettömän kova, niin kauan kuin pahapoikailluusio pysyi yllä. Taika kuitenkin rikkoutui ikävästi kun bändi alkoi välispiikkaamaan. Rikolliset ei kiittele, rikolliset ei kättele. Death Hawks oli kuin improvisoitu teatteriesitys. Yleisö pelkkä onnekas sivustakatsoja. Lavalta välittyvä energia sai katsojan toivomaan, että häntä ei huomata, tai yksilöidä. Vaaran tunne, suomalaiselle rockille täysin tuntematon käsite oli todella vahvasti läsnä.  Bändin musiikki oli sekoitus countrya, bluesia, 70-luvun rokkia ja syntikkapoppia. Omaan makuuni liian koukutonta ja liian jamipohjaista, mutta livenä lähes täydellistä.