Nosto: Muualta poimittua

COLOR DOLOR

Tämän kertaisen postauksen otsikko tarkoittaa sitä, että alla esitellyt artistit löysin kollegoideni blogeista, Singing Drunken Lullabiesista ja Title Trackista. Olettekin ehkä huomanneet blogilistan sivuni vasemmassa laidassa. Luen niitä kaikkia aktiivisesti ja bloginälkäisille suosittelen niistä jokaista. Jos sinulla on hyvä blogi, joka puuttuu listalta, jätä URL kommenttiosioon.

Tänään minun oli määrä arvioida teille helsinkiläisen Color Dolorin levy, mutta en saanut albumia kuunneltua, sillä kissani pelästyi musiikkia pahan päiväisesti ja juoksi sängyn alle. Sanotaan, että kissat aistivat pahuuden. Onko Color Dolor-yhtye pimeyden voimien riivaama?

Enpä tiedä, mutta kovasti tuntuu ainakin jakavan mielipiteitä Helsingin ulkopuolella. Kuulemani perusteella yhtyeen musiikki vaikuttaisi olevan todella mielenkiintoista. Fiilispisteitä tipahtelee ennen kaikkea vallitsevasta Kuolleet Intiaanit tapaa CocoRosien-tunnelmasta.

Okei onhan bändin promokuvan lintunaamiot melko provosoivia, mutta naamioiden alta paljastuu ihan mukavan näköisiä perusjamppoja. Ja kun niitä hyviä juttuja nyt kaivetaan esiin, niin mainitaan ensinnäkin yhtyeen vokalistin tapa tuottaa ääntä, mieletöntä. Torvet tuovat sointiin mielenkiintoisen lisän ja bändin riffittely on napissa.

Yhtyeen debyytti julkaistaan 14.6. Konkurssi Recordsin kautta. Konkurssi on puskenut pihalle mielenkiintoisia artisteja lyhyen olemassaolonsa aikana. Listoilta löytyy mm. MIAU ja The Irrationals. Toivon, että Konkurssin tarina päättyy onnellisemmin kuin oman yhtiömme, sillä englanninkielinen outoilurock on kuin spitaalia purkissa suomalaiselle kuluttajalle.

SAIJAA SAIJAA

Joskus mietin mistä näitä loistavia porilaisia orkestereita oikein sikiää. Sitten muistan tarkistaa soittajat ja lopputulos on aina sama. Kaikki loistavat porilaiset bändit ovat yhdestä ja samasta kaveriporukasta koottuja. 

Näkisin, että kaavio menee jotenkin näin: Joskus on ollut emoyhtye, jonka kaikilla soittajilla on ollut omat sivuprojektinsa. Näitä sivuprojekteja on lähdetty toteuttamaan emoyhtyeen jäsenillä plus muutamalla valikoidulla kaverilla ystäväpiiristä. Vuosien saatossa näille valikoiduille kavereillekin on muodostunut omia sivuprojekteja, joiden valikoiduille kavereille on muodostunut lisää sivuprojekteja ja niin edes päin.

Tämän "Porin ekosysteemiksi" kutsumani teorian tuotuksina olemme lopulta päässeet nauttimaan  mm. Magyar Possen, Eleanoora Rosenholmin, Circlen, Kuusumun Profeettan kaltaisista artisteista. Hämmentäväähän tässä on se, että bändit eivät juurikaan kuulostaa toisiltaan. Bändit seikkailevat eri genreissä ja kuulostavat toinen toistaan paremmilta.

Tuorein, ainakin tuorein kuulemani, on Saijaa Saijaa. Joka on suoravetoista suomirockia melankolisella sävyllä. Ainakin yhtyeen Joen Rantaa-singlellä voidaan kuulla kaikuja aina  Ultra Braasta ja The Smithsiin. 

Suosittelen tsekkaamaan yllämainitut ja nauttimaan kesästä. Kuten totuttua, WNSAC ja minä emme lomaile vaan tuotamme sisältöä helteistä huolimatta. Palataampa siis piakkoin festarien esilämpöjen ja aina niin huonosti myyvän indierockin tiimoilta. Se on kesä nyt!

Nosto: Elämäni levyt

Teen arkityössäni noin pari kertaa viikossa ns. sähköpostivuoroja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noina päivinä istun kahdeksan tuntia koneella ja naputan meiliä.

Parasta sähköpostivuoroissa on se, että pääsee kuuntelemaan musiikkia. Ei toki aina, sillä välillä keskittyminen ei pysy kasassa. Eilen pysyi. Päivän soundtrackinä toimi Sydän, Sydän-yhtyeen toinen albumi, Au (2006).

Au-levy kirvoitti tämän päiväisen kirjoitukseni. Au, monen muun lisäksi, on yksi elämäni levyistä. Levyistä, jotka ovat muuttaneet tapaani ajatella musiikista. Ja jossain määrin kai elämästä.

Tällaiset levyt osuvat usein kohdalle vahingossa, mutta juuri oikeana hetkenä. Ne ovat oikeanlaisia ja usein laadultaan ja rakenteeltaan erittäin kestäviä. Usein täyden kympin levyjä, joiden paskimmatkin raidat kuulostavat hyvältä, sillä ne ovat osa kokonaisuutta.

Au-levyn kohdalla suhteemme alkoi vihasta, joka kasvoi rakkaudeksi. Au:n julkaisun aikoihin olin nuori ja hölmö ihminen. En ollut valmis vastaanottamaan.

Kavereiden painostuksesta ostin levyn ja lopulta albumin päätön napakkuus, intohimo ja kauneus voittivat minut, vanhan Kuolleet Intiaanit-fanin puolelleen.

Au, kuten useimmat elämäni levyistä, on lähes loputtoman runsas. Jokaisella kuuntelulla levystä aukeaa uusia ulottuvuuksia, kuin hyvästä kirjasta. 

Laadukas tuotanto kohtaa jatkuvasti elävät ja monipuoliset rakenteet. Missään ei ole säästetty. Missään ei olla menty sieltä, missä aita on matalin.

Miksi tällaisia levyjä ei tehdä enempää, ja miksi näillä ei tehdä rahaa? Vastasin juuri omaan kysymykseeni. Kuolkoon paska taidepop.

Tavallaan fakta, että näiden taideteoksien tuotoilla ei elättäisi edes maatiaiskissaa, nostaa niiden arvoa entisestään. Parhaita levyjä ei kuitenkaan ole tehty rahasta, vaan uskosta hyvän musiikin voimaan.

Ja ne ovat tehty meitä varten. Arvostimme niitä, tai emme. Olipa kyseessä sitten alavieskan Raimo, tai helsingin Sussu, varmasti jokaisella meistä on ainakin se yksi levy, jonka luokse tulee palattua uudestaan ja uudestaan. Jota arvostaa, josta ei suostuisi luopumaan.

Artisteja harvemmin muistaa kiittää muulla kuin lompakollaan. Tosin, raha on yleensä suurin kiitos mitä artistille voi antaa. Nyt kun asiaan kuitenkin paneuduin, niin haluaisin omalta osaltani kiittää Sydän, Sydän-yhtyettä yhdestä elämäni levystä.

Jaan loppuun kanssanne Kukko-kappaleen Sydän, Sydämen Au-levyltä. Kukko edustaa levyn vimmakkaampaa puolta ja on käsittääkseni monen yhtyeen fanin mielestä bändin se biisi.

#23 Punaisen Kuningattaren Periaate

Moni blogi on ilmoittanut jäävänsä kesälomalle. Höh, johtunee varmaan ilmoista. Aurinko paistaa viimein. Mutta, kuka teille nyt kirjoittaa? Noh, minä en ainakaan jää kesälomalle. En tunne käsitettä. Ikävä tosiasia kun on, että hyvä musiikkikaan ei lomaile.

Lomat sikseen. Tänään käsittelyssä oululainen Punaisen Kuningattaren Periaate. Jep, voi veljet mikä nimi. Upea nimi! Kuvastaa  hyvin bändin musiikkia. Ja mikä kuva. Olin jo kirjoittamassa, että bändi on Porista, johtunee orastavasta Mika Rättö-fiiliksestä. Outoa musiikkia soittava outo bändi. Taidebändien lisäksi kuuleen äänimaisemassa jotain Ultra Bramaista. Rankemmissa kohdissa saan Kuolleet Intiaanit olohuoneeseeni. Somassa soidinasussa.

Bändi mainitsi postissaan julkaisseensa debyyttialbuminsa 13.7. ja se on kuunneltavissa, sekä ladattavissa heidän bandcampistaan. Ehdin kuunnella levyn kertaalleen läpi, olen vakuuttunut.  Levy on tasapainoinen, oivaltava ja monipuolinen. Soundit ovat napissa. Hieman liian progea ja artsya omaan makuuni, olenhan poppimies. Näkisin, että bändille on markkinat Suomessa. Festareista esim. Ilmiö ja Faces ovat kuin tehty PKPn kaltaisille bändeille. Suosittelen ehdottomasti oudon musiikin ystäville ja tämän sanottuani bändi lähettää minulle varmasti palautetta ja minä vastaan, kiitos.