Nosto: Flow Heineken OSS 2013

Paluu "arkeen" alkaa pian. Maili täyttyy timangeista biiseistä as we speak. Nyt kuitenkin vielä vähän O.S.S-spekulointeja ja uutiset:

Magenta Skycode ilmoitti levy-yhtiönsä Solinan kautta, että heiltä on tulossa uusi EP nimeltään We Will Be Warm la 17.8. En tiedä kuinka julkista tietoa tarina julkaisupäivän takana on, joten sanotaanko asia vaikka näin, että ei ole vahinko, että EP tulee pihalle niinkin epäsovinnaisena markkinapäivänä, kuin lauantaina.

Death Hawksilta on tulossa levy syksyllä. Sinkku kyseiseltä albumilta kuultavissa ainakin Youtubessa, tässä linkki. Levy-yhtiöherra Tontin Facebook-statuksen mukaan eräs toimittaja kuvaili uutta Death Hawksia maagisen hyväksi. Voin allekirjoittaa yhtyeen Ilmiö-keikan perusteella.

Tamperelaisille karkkia tiedossa. Monsters Of Pop on taas tuloillaan. Syyskuun 19.-21. aikana Telakalla ja Klubilla järjestettävä "moppi" tuo Tampereelle monien muiden mukana mm. Alan Braxe (fra), Reptile Youth (den), Yast (swe), Circle, Death Hawks, Ballet School (uk), Minä ja Ville Ahonen & The Lieblings. 3-päivän passin tapahtumaan voi käydä ostamassa Tiketistä hintaan 45e (+mahdolliset toimituskulut).

Ja sitten asiaan. Niinpä, ja joo, kyllä kyllä. Epäreilua. 500 ääntä ei tuonut slottia festareilta. Tiedän ja tarjoan virtuaalisen olkapään. Onhan se ikävää, mutta amerikkalaisen sanoin: "It is what it is". Olen manannut tätä mantraa jo aiemminkin. Enää en jaksa. Eipä se nyt kenellekään voinut yllätyksenä tulla, että Open Source Stagelle ei valittukaan kaikkia niitä artisteja, jotka pärjäsivät äänestyksessä.

Mielestäni slotin menettäminen ei kuitenkaan ole maailman suurin murhe, sillä keikka O.S.S.-lavalla ei ole oikotie onneen. Olen kutsunut O.S.S.-lavaa roudauslavaksi. Mielestäni lavan funktio on tarjota laadukasta ohjelmaa sillä välin kun päälavalla ei tapahdu mitään. En halua vähätellä lavaa, tai sen esiintyjiä, mutta sanon, että lava ei välttämättä ole paras mahdollinen breikkaamaan uusia artisteja. Enemmmäkin tarjota värikäs setti kaikkea ja ei mitään. Niinkuin se tänä (ja viime) vuonna tarjoaakin.

Toki lavalle voisi buukata pelkästään ns. oikeita artisteja ja yhtyeitä, jotka soittavat settinsä täysillä, tosissaan ja pelkkä intohimo lavavalona, ja näin uudelleenprofiloida koko lavan funktion, mutta järjestäjät ovat päättäneet toisin. Ehkä sellaiselle lavalle ei Flow'n kaltaisella festivaalilla ole tarvetta. Ja kuten viime vuosi jo näyttikin, ei tuntemattomat suomalaiset indiebändit voi kilpailla isojen ulkomaisten esiintyjien kanssa yleisöstä. Keikka O.S.S.-lavalla on keikka Flow'ssa. Keikka Flow'ssa on tosi jees juttu. Mutta toisaalta, jos kukaan ei ole katsomassa, niin...

Pitäydyn kannassani, että O.S.S.-äänestyksen ensisijainen funktio on kasvattaa Heinekenin Facebook-fanikantaa. Toki äänestystulos vaikuttaa, ja ehdotetut artistit luovat lavan ohjelman. Onhan se silti vähän siinä ja siinä, kun jengi näkee kuukausia vaivaa saadakseen sen 500 kaveria äänestämään, olisi järjestäjän puolelta reilua edes ilmoittaa, että slotti TOP 10 ei ole yhtä kuin slotti festareilla. Mielestäni kisa on  hyvä juttu. Jos äänestyksen kautta joku demobändi onnistuu saamaan uusia kuulijoita, ja ehkä jopa slotin Flow'sta, niin tosi hyvä juttu. Näillä sanoilla, tässä O.S.S.-lavan ohjelma Flow'ssa 2013. Nähdään siellä:

Perjantai:

Tuuttimörkö, Noah Kin, Anni & Vähäiset Äänet

Lauantai:

WGF, Jonna, Lieminen & DJPP Allstars

Sunnuntai:  

Fotoshop, Oukkidouppi, Ballereinot & Loft Apartment

Biisi: City Lungs - Traces

Joskus kansikuva on niin napissa, että tulee välittömästi sellainen fiilis, että bändinkin on oltava. Onneksi, City Lungsin tapauksessa näin myös on. Bloggasin yhtyeestä taannoin joulukuussa, nyt on revanssin aika.

Kerratakseni, City Lungs siis on Tukholmassa asuvan keikkamuusikon Niklas Björklundin (ex-Magenta Skycode), sekä rokkitoimittaja Tuomas Jalamon elektrooninen lapsi. Bändin musiikki on jotain M83, Smashing Pumpkinsin ja NINin välimaastoa.

Yhtye rakastaa isoja  konsepteja ja mysteereitä. Ei siis varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että yhtyeen debyytti Dead End Weekendiä ei tulla julkaisemaan perinteisellä tavalla.

Biisit tullaan julkaisemaan bändin nettisivulla kappale kerrallaan. Sivuille on tulossa myös 20 kirjallista otetta, jotka valoittavat levyn taustatarinaa.

Kannatan ehdottomasti vaihtoehtoisia albumin julkaisutapoja. Ja lopulta kaikki träkit kuitenkin päätyvät Spotifyyn, niin miksikäs ei. Hauska idea.

Jos et ole tutustunut jo, niin suosittelen. Ja jos et usko minua, usko Burning Heartsia. He esittelivät bändin ensimmäisen sinkun maailmalle joulukalenterissaan. Ei paha.

Levy: Jukka Ässä - Mitäs Tässä

Olen säästellyt Jukka Ässän albumin arviota tarkoituksella. Sain levyn jo hyvissä ajoin ennen julkaisua ja olen ottanut aikani sen kanssa. Ässän debyytti on siinä määrin huolella tehty levy aina kappaleista kansigrafiikkaan, että se ansaitsee myös huolella kirjoitetun arvion.

Ässä a.k.a. Salmisen Jukka on tamperelainen pitkän linjan muusikko. Hän on myös 7-vuotiaan tulevaisuuden nimi Eelik:sen isä. En tiedä muista kaupungeista, mutta ainakin Tampereella Ässän debyyttiä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa jo vuoden päivät.

Nyt Mitä tässä-albumia kuunnellessani voin todeta, että odotus on palkittu. Levy tarjoilee 13 hyvin sävellettyä, sovitettua ja ennen kaikkea sanoitettua kappaletta, joista jokainen puolustaa oikeuttaan upeassa albumikokonaisuudessa.

Ässän musiikki on mielenkiintoinen kombinaatio uutta ja vanhaa. Ohimennen hipskelmäksikin ristittyä musiikkia soittava yhtye on kaikessa epätrendikkyydessään todella cool. En ole vieläkään varma onko tästä edes ookoo tykätä. Itse näkisin asian niin, että Ässä saattaa olla uuden trendin airut. Saas nähdä tuleeko GAEAsta tulevaisuuden johtava hipskelmä-leibeli.

Jukka Ässän Mitäs Tässä on ehdottomasti yksi niistä albumeista, joka löytää paikkansa läheltä levysointintani. Yksi niistä, jotka ovat aina lähellä siinä kun niitä tarvitsen. Jossain Minä & Ville Ahosen ja Magenta Skycoden debyyttien välissä.

En tiedä onko sulaa sattumaa, että levyltä musavideobiisiksi irroitettiin juuri blogissani sinkkubiisiksi mantteloitu Juhannus. Olen joka tapauksessa hyvin hyvin onnellinen valinnasta ja haluan jakaa biisin teidän kanssanne.  Juhannus on yksi hienoimmista suomenkielisistä biiseistä vähään aikaan.

Arvio on hyvä lopettaa kansivihkosesta kopioituun lyriikkaan, jota aina silloin tällöin laulan lievästi ylipainoselle kissalleni: "Toivon että tiedät sen / Missä ikinä kuljetkin / Pysyn vierelläs / Vaikka kaikki loppuisi / Rakastan sua aina / Ole juuri niinkuin oot"

Levy: Delay Trees - Doze

Olen ollut taas onnekas. Sain nimittäin Solitin tuoreen sainaus Delay Treesin levyn jokin aika sitten hyppysiini. Tasaisessa kuuntelussa viihtynyt albumi otti aikansa. Hitaasti syttyvä Doze ei ole bändin kuulijaystävällisin levy. Mielestäni se kuitenkin on yhtyeen tähän mennessä paras levy.

Ennakkotilattavissa jo nyt, mutta 19.10. julkaistavalla Dozella liikutaan tuttuun  tapaan unenomaisissa tunnelmissa. Levy syttyy hitaasti, mutta muutaman biisin jälkeen palaa melko nopeallakin liekillä. Nopeammista poljennoista syntyy mielleyhtymiä mm. Solitille levyttävään The New Tigersiin. Joidenkin kappaleiden maltillinen melodian rakennus tuo mieleeni Magenta Skycoden. Ja nimenomaan yhtyeen debyytin IIIII.

Doze on yksi niistä levyistä, jotka pistävät miettimään "miten niillä on ollut aikaa" ja "kuka tekee näin huoliteltuja albumeita tänä päivänä". Aina hienosta kansitaiteesta Julius Maurasen huimaan tuotantoon. Upeaa upeaa upeaa.

Levy on nätti kokonaisuus. Singlelohkaisu HML esittelee yhtyeen menevämpää puolta siinä missä Glacierin kaltaiset himmailut tuovat kuulijan takaisin maan pinnalle. Levyn hienoimmat hetket löytyvät kahdeksan ja puolen minuutin Pausesta, joka kasvatuksillaan ja loppujunnauksillaan on aivan omaa luokkaansa.

Suosittelen uutta Delay Trees-albumia kaikille Soliti-bändien ystäville, mutta myös niille, jotka vierastavat yhtiön aikaisempia julkaisuja. Doze on mielestäni Solitin tähän mennessä kovin julkaisu ja vie yhtiön bändipalettia taas vähän pidemmälle.

#25 Streak And The Raven

Streak And The Raven on yksi Suomen mielenkiintoisimmista bändeistä. Piste. Yhtyeen musiikki on kehittynyt vuosien varrella niin jännittävän kuuloiseksi, että se voisi melkein vastata Fonalin vaatimuksia. Parasta bändissä kuitenkin on, että mielenkiintoisuudestaan huolimatta se ei edelleenkään keskity liikaa pörinöihin ja surinoihin, vaan timanttisen koviin pop-kappaleisiin.

Ensimmäinen kosketukseni Striikkeihin oli helmikuussa 2011. Bändi oli juuri julkaissut toisen EP:nsä. Näin yhtyeen livenä ja rakastuin musiikkiin välittömästi. Silloin ehkä enemmän Magenta Skycodeen ja tyylipuhtaisiin indie pop-yhtyeisiin verrattavaa musiikkia soittanut lintulauma valloitti nerokkailla sovituksillaan, kauniilla kappaleillaan ja näyttävillä liveillään. Yhtye soitti ennakkoluulottomasti keikkoja ympäri Suomea, kuppiloista festareihin.

Joulukuussa 2011 bändi alkoi työstämään debyyttiään, josta ensimmäisenä maistiaisena Oulun musiikkivideofestivaaleilla julkaistu, ja kunniamaininnan saanut, Speed Of Light. Sinkulla Striikit esittelevät debyyttialbuminsa myötä täysin uudistuneen soundinsa. Uusi soundi on elektroninen, jumittava ja aikuinen. Maltillinen, hiottu ja ilmava.

Kuulun ehkä marginaaliin, en ole järin innostunut Suomessa pinnalla olevista indie-bändeistä. Streak And The Raven kaltaiset tulokkaat kuitenkin palauttavat uskoni siihen, että parempaa on luvassa. Bändi ei välttämättä ikinä toimi suomalaiselle yleisölle. Odotan  kuitenkin näkeväni Striikkarit esim. ensi vuoden Tallinn Music Weekillä, tai Popkommissa. Wink, wink, Musex. 

Jos sinkkubiisiin on yhtään luottaminen Streak And The Ravenin debyytistä tulee yksi vuoden levyistä. Toivon, että se saa ansaitsemansa huomion. Toivon myös, että saan oman kappaleeni ennen virallista julkaisua.