Biisi: Satellite Stories - Scandinavian Girls

Iloisia uutisia ihmiset, oululainen Satellite Stories nimittäin julkaisi uuden biisin loppuviikosta. Kappale on oodi skandinaaviselle koreudelle, hameväelle.

Satelliitit on uusista suomalaisista bändeistä pitkälti yksi suosikeistani. Olen aina pitänyt poikien vilpittömästä tavasta tehdä asioita. Koen, että olen nähnyt melko läheltä heidän breikkaamisen.

Harvoin sitä toivoo niin paljon hyviä asioita yhdelle bändille. Satelliittien kohdalla kuitenkin kaikki hyvä, mitä heille on siunaantunut, on ansaittua.

Siksi sanonkin kaikella rakkaudella, että en pidä Scandinavian Girls biisistä, tai sen videosta ollenkaan. Ja itseasiassa jo edeltävä Kids Aren't Safe In The Metronkin video herätti vahvoja hylkimisreaktioita.

Joku haukkui bändin debyyttiä landfilliksi aikoinaan. Olin eri mieltä. Bändin debyytti oli erinomaista A-luokan partyindietä, mutta uusi Scandinavian Girls kieltämättä vie yhtyeen askeleen lähemmäs landfilliä.

Mutta miten tähän on tultu? Uskon,  että bändi ja sen tapa tehdä asioita, on muuttunut. Ehkä bändissä uskotaan, että enää ei voida puhua suomalaisista asioista, tai tehdä kotikutoisia videoita, ne eivät vastaa enään fanien odotuksia.

Mutta onko näin? Vai onko Scandinavian Girls vaan laskelmoitu täsmähitti, jonka ainoa funktio on pitää bändi tuoreena festivaaleja varten. Oli miten oli, lopputulema on keskikertainen lobotomiaralli.

Ja mitä tulee itse videoon, mitä tapahtui sille bändille, joka teki Familyn videon? Haluaako Satelliitit olla sydämellinen oululaisbändi, vai Unileverin valmistama, hajuton ja mauton täsmätuote.

Uskon, että loppujen lopuksi juurikin yhtyeen DIY-henki, sydämellisyys ja vilpittömyys, ovat olleet ne asiat, mihin ihmiset ovat bändissä rakastuneet.

Kukaan ei oleta, että bändin pitäisi olla "ammattimainen". Boys will be boys, fuck yes. Eikö vain? Pitääkö aina laskelmoida, eikö voisi vain tehdä.*

Ja miksi lähdin dumaamaan? No, koen että suomalaiset kollegani ovat joko jättäneet kokonaan kirjoittamatta, tai eivät ole ilmaisseet mielipidettään biisistä. Koen olevani sen bändille velkaa. Mikä vihellellen tulee, se vihellellen menee.

*=epäsuora lainaus

Lavalla: MOP 2012 - Lauantai

(c) Sakari Karipuro

Kahden päivän festareilla notkumisen jälkeen lauantai alkoi pienissä keräilyn merkeissä. Tiiu Helinä olikin täydellinen yhtye starttaamaan huonovointisen ihmisen päivä. Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta. Olisin toivonut miksaajalta enemmän äänenpainetta. Nyt musiikki jäi yleisön puheen alle ja lopputulos oli hieman vaivaannuttava. Keikka oli hyvä, paikoitellen hieman unettava. Muutama menevämpi biisi dreampopin keskellä olisi ollut älyttömän hyvä veto. Visuaaleista ison iso plussa. Tsekkaa bändin musaa täällä.

(c) Sakari Karipuro

Eva & Manun aloittaessa Telakka alkoi olla jo täynnä. Duo veti todella hyvän keikan. He vaikuttivat hyviltä tyypeiltä. Jotain jäi kuitenkin uupumaan. Vaarantuntu loisti poissaolollaan. En ole koskaan ollut varman päälle pelaamisen ystävä, niin kuin ehkä tässä blogissakin on käynyt ilmi. Kaunista musiikkia joka tapauksessa. Keikan päräyttävin hetki oli Evan suulla soitettu trumpettisoolo. Voit tutustua yhtyeeseen täällä.

(c) Sakari Karipuro

Pankin räjäyttivät kuitenkin oululaiset. Kyseinen keikka oli bändin ensimmäinen Tampereen keikka ja kyllä huomasi, että bändiä oltiin jo odotettu. Satellite Stories kiitti ja järjesti jengille kunnon bileet. Täyteen ammuttu Telakka tanssi bändin mukana kaikki debyyttialbumin biisit + uuden kappaleen Scandinavian Girls. Tunnelma toimi ja uskoisin, että kaikilla oli mukavaa. Keikan hyvyyden lisäksi uskoisin todistaneeni jonkin sortin ikonisen hetken. Minulla nimittäin on nyt kännykässäni kuva Soundin toimittajan niskasta ja Satellite Storiesin laulajasta. True story.

(c) Sakari Karipuro

Ohjelman puolesta pienoiseksi pettymykseksi perjantaina jäänyt Klubi pystyi tarjoamaan lauantaina juhlijoilleen parempaa karkkia. Kansa kiitti ja Klubi myytiin loppuun suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Zebra And Snake aloitti. Keikka oli upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Bändi on tällä hetkellä yksi suomalaisen indiekentän suurimmista vientitoivoista. Sydämeni täytti tietynlainen ylpeys keikkaa seuratessani. Bändi veti täysillä, niinkuin aina. Ja upealtahan se kuulosti, niinkuin aina.

(c) Sakari Karipuro

Katsoimme neljän biisin verran Karri Koiraa. Hauska keikka. Biisit olivat vähän niin ja näin.  Epävireistä laulua ja huonoja vitsejä. Silti aivan loistava meininki! Räppärit vaan osavat vetää todella hyvin livenä. Oli kuitenkin aika nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Kolmen päivän bileputki ja aamuvuorot töissä ovat kuolettava yhdistelmä.  Harmi etten nähnyt kahta lauantaina esiintynyttä ulkkaria. Toisaalta, lauantai oli minulle niin hyvä päivä, että se olisi saattanut mennä pipariksi Klubilla väkisin kärvisteltynä. Hyvä näin.

Päätin samalla jättää sunnuntaisen Telakan välistä. Uupumus oli liikaa. Oli aika hyvästellä Monsters Of Pop taas yhdeksi vuodeksi ja kääntää katse tuleviin tapahtumiin. Tasapuolisen suuri kiitos MOPin järjestäjille ja upeille bändeille. Nautin suunnattomasti. MOP on tamperelaisille rakas ja tärkeä tapahtuma. Jos itselläni riittäisi rahkeet yrittäisin järjestää jotain samantapaista.

P.s. Kaikki kuvat MOPista löydät Sakari Karipuron Flickrista.