perjantai 30. elokuuta 2013

Nosto: Lähdin ryöväämään!

(Kuva: Jyri Öhman / Lördag)
Kuten ehkä oletkin jo kuullut, internetin ihmeellisessä maailmassa on tänään avattu uusi blogialusta, Rosvot. Rosvot on musablogeille pyhitetty sivusto, jota asuttavat itseni lisäksi 13 laadukasta blogia. Tsekkaa täältä.

Kun minua pyydettiin lähtemään mukaan ryöväämään, harkitsin hetken. Olen pyrkinyt alusta asti riippumattomuuteen ja sensuroimattomuuteen. Nopeasti kuitenkin ymmärsin, että Rosvot pystyvät tarjoamaan minulle tarvitsemani täyden itseilmaisun mahdollisuuden.

Lisäksi blogikeskittymä palvelee itseni lisäksi myös sinua, lukija, sillä se antaa mahdollisuuden kruisailla musiikkiblogien valtatiellä ihan miten kukin haluaa. Haluaisin nähdä asian niin, että vaikka Rosvot ovat paperilla 14 yksilöllistä blogia, on se oikeasti paljon enemmän. Rosvot on tavallaan yksi iso musablogi, jossa on 14 yksilöllistä kirjoittajaa.

Toivon, että hyppäät kelkkaani myös uudelle alustalle, sillä blogin puolella mikään muu ei tule muuttumaan, paitsi blogin osoite ja ulkonäkö. Meillä on ollut hyviä aikoja täällä Bloggerissa aina ensimmäisestä Stockers!-tekstistä viimeiseen Musta Barbaari-tekstiin. Näkisin, että olemme kasvaneet yhdessä melkoisesti näiden 186 tekstin aikana.

Teitä lukijoita on ollut kuukausittain n. 2000 kappaletta, joista moni on käynyt tsekkaamassa blogia päivittäin ihan vaan sen varalta, jos sinne olisi tullut uusi postaus. Juuri nämä tiedot pitävät oman mielenkiintoni vireänä, sillä mikään ei motivoi kirjoittajaa enemmän, kuin fakta, että sanat eivät mene hukkaan. Rauhaa ja rakkautta, nähdään Rosvoissa (linkki tässä).



tiistai 27. elokuuta 2013

Biisi: Musta Barbaari - Salil eka salil vika


Ensinnä pitää mainita, että Jussi Mäntysaari kirjoitti blogissaan jo kaiken oleellisen tästä biisistä, mutta haluan silti antaa oman panokseni Musta Barbaarin haippaamisessa. Lue kuitenkin Jussin teksti täältä.

Nimittäin sen jälkeen kun minulle pakkosoitettiin Salil eka salil vika ensimmäisen kerran noin viikko sitten, olen kuunnellut kappaleen lähemmäs sata kertaa ja loppua ei näy. Aina rytmityksestä mielenkiintoiseen tapaan riimittää, kappale on monella tapaa täydellinen.

Salil eka salil vika sisältää kuolemattomia fraaseja, jotka tulevat varmasti löytämään tiensä nuorison suuhun ympäri Suomen. Hitto, minäkin olen ottanut käyttöön "still alive niggashitti", sekä "naa nigga", puhumattakaan "salil eka salil vika", vaikka ne eivät varsinaisesti suuhuni sovikaan.

Musta Barbaari on Suomiräpin tuorein kasvo ja vakuuttavin keho, sekä uuden aallon pioneeri. Uskoisin, että Musta Barbaari tulee olemaan yhä useammalle Suomiräppiä vihaavalle väylä löytämään uusi genre. Niin isosta jutusta on kyse. Ja jos kävisin salilla ja pumppaisin rautaa, ei olisi epäilystäkään löytäisikö tämä kultakimpale tiensä treenisoittolistalleni.




maanantai 26. elokuuta 2013

Biisi: Funk In Funk Stairs - The Whole Picture


No sviidu, nyt lähtikin päivä mukavasti käyntiin. Missä on mun avoauto ja lompakolleni liian kallis ja muovinen seuralaiseni? It's America calling, and today is goin' to be a hell of a day! No aijaa!

Ensimmäinen ajatus mikä minulle tuli kun laitoin Funk In Funk Stairsin The Whole Picturen musavideon pyörimään oli, että bändin rastapäinen kitaristi on juuri sopivan oudon näköinen ilmestys. Se plus hämäävä jatsialku. Homma muuttui heti todella mielenkiintoiseksi.

Ja tämä oli siis ennen kuin pistin merkille, että yhtyeen laulaja kuulostaa ihan alkuaikojen Steven Tyleriltä. Siis Aerosmithin isosuiselta ikonilta. Vasta tämän jälkeen pysähdyin ottamaan kiinni kappaleesta. Ja sehän iski positiivisella, Van Halenmäisellä energiallaan.

Joo joo, ja tiedän ettei tää nyt varsinaisesti kuulosta Van Halenilta, mutta kaikki on energioista kiinni ja tässä vaan on sitä Van Halenin veljesten omaan musiikkiinsa vuotamaa positiivista fiilistä. Tälläkin kertaa se fiilis tulee siitä, että äänitteen kautta pystyy kuulemaan äänityshetkellä vallinneen soittamisen ilon.

Normaalisti Funk In Funk Stairsin kaltaisissa amerikkafiilistelyissä kusee juurikin se, että ne yrittävät kuulostaa ja näyttää juuri tietynlaiselta. Tällä kertaa mielestäni ilmeisin karhunrauta ollaan vältetty ja lopputulos on vähintäänkin riemastuttava. Funk In Funk Stairsin pitäisi ottaa puhelin käteen ja rimpauttaa ensin Kouvolan House Of Rockiin, sitten Hollywoodin Whiskey A Go Gon ja sanoa, että: "nyt vittu läks".

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Biisi: Light Light - Modern Water


Joskus kysyn itseltäni, mitä varsinaisesti etsin, kun valitsen biisejä blogiin ja tulen aina samaan lopputulemaan. Loppujen lopuksi etsin biiseistä vain jotain tuoretta ja mielenkiintoista. Jotain mitä muut eivät ehkä ole onnistuneet löytämään. Jotain mikä saa minut toteamaan, että "no nyt". Liian usein kun vastaan kävelee timanttisia juttuja, joissa ei ns. ole mitään.

Tänään kun kahlasin sähköpostini saloja, vastaan käveli jotain mitä olin etsinyt. En kuitenkaan ole varma etsikö kyseinen juttu juuri minua. Oli miten oli, haluaisin jakaa sen teidän kanssanne ja seurata mitä fiiliksiä se herättää.

Helsinki-Raisio-Turku -akselille levittäytynyt Light Light kertoo saatekirjeessään yhdistelevänsä musiikissaan indie hiphopia, folkia ja ambientia. Aikamoinen kombinaatio. Yhtye julkaisi vuonna 2012 debyytti-EP:n nimeltä Breather. Sitä kuunnellessa mieleeni tulee ensimmäisenä  Chumbawamba, sitten Linkin Park.

Näillä sisäänjuonnoilla haluaisin oikeastaan heittää pallon teille tämän kanssa, mitä käsissäni nyt sitten onkaan. Omat fiilikset ovat, että tässä saattaisi olla jotain todella mielenkiintoista, mutta nää on taas näitä. Välillä sitä innostuu fiilistelemään arvaamattomia juttuja. Mutta yksi juttu on kuitenkin aivan satavarma, Modern Water on todella helvetin hieno kappale ja sen albumille saattanut porukka voi kyllä taputtaa itseään olkapäille.

Ja jos uskallusta löytyy, niin suosittelen tyyppaamaan sinkkubiisi Three-sixty-fiverin myös samaiselta EP:ltä. Pienenä disclaimerinä haluaisin kuitenkin varoittaa, että biisi on jotain ihan totaalisen erilaista. Hyvää, mutta totaalisen erilaista. Linkki täältä.

tiistai 20. elokuuta 2013

Biisi: ESOM - Out Of The Door

ESOM (c) Sarianna Valkama
ESOM. What a weird name for a band, you say? Nyt kiinnostaisi kyllä itseäkin miten tähän lopputulemaan on päädytty. (toim. huom. lyhenne sanoista Empire State of Music) Mutta hölmö on hän ken koiraa karvoihin katsoo. Voisimme tutustua yhtyeeseen vähän paremmin.

ESOM on omin sanoinsa 4 jätkästä ja yhdestä jätkättärestä koostuva indiepop-kokoonpano Oulusta. He ovat juuri julkaisseet uuden sinkun Out Of The Door. Meininki on ajankohtaan sopivaa, eli mukavan kesäistä. Mitä tuossa nyt ehdin muita biisejä kuunnella niin lähimmät referenssit olisivat trendi-indien ulkopuolella jossain ehkä Paramoren suunnalla.

Tässä vaiheessa lienee pakollista myöntää, että olen tykitellyt Paramoren uutta levyä semipaljon meidän rivarissa. Se, kuin myös ESOM on rivarimusaa. Sopii "vähän aikuisempaan makuun". Grillailun, tai siivoilun taustalle ja miksei myös metsälenkeille.

ESOMin musa on erittäin mukavan kuuloista. Silti, mielestäni kun lennetään näin lähellä isojen levy-yhtiöiden tuottamaa indierockia, pitäisi yhtyeen tuoda pöytään vähän enemmän omaa ja erikoista. Vielä toistaiseksi (AW)ESOM ehkä kunnioittaa perinteitä liiaksi, niin hyvältä kuin se tosin kuulostaakin.

maanantai 19. elokuuta 2013

Biisi: The Hearing - Metro


Jes, The Hearing! Pitäkää hatuistanne kiinni! Tämä on viimeisen junan viimeinen matka. Jotenkin näin laulaa Pintandwefall-yhtyeestä, mutta nyttemmin myös sooloprojektistaan The Hearingistä tuttu Ringa Manner.

The Hearingin toinen sinkku Metro on osa 18. lokakuuta ilmestyvää Dorian-nimistä debyyttialbumia. Metron kanssa samaan syssyyn irroitettiin myös toinen kappale, vähemmän trendikkäästi nimetty Painajaisbiisi, jota ei kuulla levyllä, vaan sen voi käydä tsekkaamassa täältä.

Metron alussa kirskuu ihka aidon New Yorkin metron jarrut, jotka on äänitetty, well you guessed it, New Yorkissa. Loppukappale onkin sitten suomalaista käsityötä. Kappaleen tunnelma on syksyinen, jopa hieman alakuloinen. Aina lyriikoista äänimaailmaan.

Kappale on mukavan hiotun kuuloista poppia, silti kuulostamatta liian tuotetulta. Saatekirje ei paljasta mitä kaikkia soittimia Ringa on biisissä soittanut, mutta livenä neiti soittaa kaiken itse luupperinsa avustuksella.

Kaiken kaikkiaan Metro on todella mukavan kuuloinen kappale ja hyvä jatke ensimmäiselle Swallow-sinkulle, josta oli juttua jokin aika sitten blogissa täällä. Erittäin tervetullutta meininkiä. Ottakaa haltuun jengi!


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Biisi: Iisa - Perjantai

Iisa (c) Miikka Lommi
I'm back baby! Voi morjes miten paljon hyviä biisejä viikon sisällä ollaan laitettu pihalle. Voisi sanoa, että päällä on pieni kirjoituspaine. Pitää skarpata, että saan kaikki katettua ennen kuin on auttamattomasti myöhäistä.

Aloitetaan melkein tuoreimmasta, eli Reginan Iisa Pykärin sooloprojekti Iisasta, jonka ensimmäinen single Perjantai julkaistiin ylläri pylläri, perjantaina. Sen enempää asiaan vihkiytyneenä käsitin, että kappaleen tuotannosta vastaa Iisan mies, Reginan ja Shine 2009:n Mikko Pykäri.

Perjantai on mielenkiintoinen biisi. Kutsun tämän kaltaista musiikkia mimosapopiksi. Mimosapop on suunnattu nuorille helsinkiläismimmeille, joiden elämä on kepeää, ja täynnä yhden illan juttuja, hauskanpitoa ja kaupunkiglamouria. Töissä ei tarvitse käydä, koska raha kasvaa puussa.

Kerroinko jo etten ole kohderyhmää. No, oli miten oli, jääkin täydeksi mysteeriksi, miksi Perjantai kerta toisensa jälkeen löytää sijansa musiikkisoittimestani. Asuuko sisälläni kokeilunhaluinen helsinkiläisfriidu?

Kenties sen takia, että siinä on kuolettavan hyviä koukkuja, eritoten kertsin viulut. Toki varmasti myös sen takia, että tällaista musiikkia ei Suomessa juuri tehdä. Useimmat yritykset ovat tipahtaneet sinne Laura Närhi-kategoriaan, eikä siinä sinäänsä mitään vikaa.

Koen kuitenkin Iisan sooloprojektin itselleni jopa mielekkäämpänä kuin Regina-yhtyeen, jonka materiaalille en ole koskaan juurikaan syttynyt, vaikka omistankin yhtyeen levyjä. Toivon, että Iisan sooloprojekti tuo mukanaan uusia aluevaltauksia ja repullisen Perjantain kaltaisia kepeitä hittejä.

lauantai 17. elokuuta 2013

Lavalla: Flow Festival 2013

Flow-rakkautta
Flow Festival, festivaalien pyhä graali vastaanotti minut jälleen lämpimin, jopa hellin ottein. Viime vuonna käänsin selkäni tälle kaikin puolin loppuun mietitylle festivaalille. Tänä vuonna vihdoin ymmärsin miksi.

En antanut saman virheen toistua vaan sen sijaan, että päässäni keskityin Flow Festivalin muuttamiseen, keskityin niihin miljoonaan asiaan, jotka tekivät Flow'sta oman rakastettavan itsensä. Oli elokuu ja minä olin viljaa.

Sisään päässeitä Flow-iloittelijoita
Muutama sana jonoista. Niitä ei ollut. Unohtakaa kaikki mitä iltapäivälehdet kirjoittivat Flow'sta. Lippujonot eivät olleet niin pitkiä, vessajonoista puhumattakaan. Tiskeillä oli ruuhkaa vain silloin kuin teltoissakin oli ruuhkaa, ja let's face it, senhän nyt pystyi ennakoimaankin.

Sinisen teltan viereiseltä patiohärpäkkeeltä
Alue oli todella kiva tänä vuonna. Isoimmat pointsit siitä, että anniskelualueita oltiin kasvatettu siinä määrin, että alueella pystyi kävelemään melko huolettomasti paikasta paikkaan juoman kanssa. Tuntui siltä, että pahimmilta pullonkauloilta oltiin onnistuttu välttymään.

Erinomaisia ruokakojuja
Viime vuoden raportissani kirosin Flow'n yläluokkaisesta ruokatarjoiluista. En tiedä mikä oli tänä vuonna muuttunut. Ehkä asenteeni, mutta ehkä myös Flow'n hintataso. Lisäksi tuntui siltiä, että tarjonta oli kasvanut entisestään ja sieltä parhaasta päästä, eli paikallisten ravintolayrittäjien suunnalta. 

Hinnat olivat melko maltilliset, esim. Heineken (0,33l) oli 5,5e (+1e pantti), sidu euron enemmän ja oikeasti laadukkaista raaka-aineista täyttävää ruokaa sai  5e eteenpäin. Itselleni Flow-ruokailu maksoi vain 6e hoksattuani erinomaisen, joskin kuvissa ei-niin-mehukkaan-ja-ison näköisen "lihaleipäkojun helmen" (kuvassa) mustan teltan vieressä.

Tämä beibi piti nälän loitolla
Oma Flow'ni pyöri melko pitkälti WC-alueen, päälavan ja sinisen teltan väliä.  Keikoilla ja vessassa ravaamista. Olisi kiva lukea  reportaaseja myös siitä kaikesta muusta mielenkiintoisesta oheisohjelmasta mitä viikonlopun aikana tapahtui ympäri alueen eri kolkkia.

Kiersimme alueen kokonaisuudessaan läpi vain kerran. Pientä lavaa ja puuhanurkkausta oli jos jonkinlaista. Pieniä väyliä ja lekottelualueita. Flow'ssa olisi voinut viettää päivää aamusta iltaan. Olisi vain pitänyt osata ottaa alue omakseen. Minä en osannut, joten tyydyin telttajuoksuun. 

Näkymä sinisen teltan vierestä päälavalle
Ja voin vain kertoa, aikataulut olivat piukassa. Kokoajan kolme mielenkiintoista aktia päällekkäin. Piti tehdä valintoja. Varsinkin kun lavojen edustuvat pakkaantuivat täyteen jengistä jo vähintään vartti ennen keikkojen alkua. Etenkin sininen teltta tuntui paikotellen niin täyteen ammutulta, ettei telttaan yksinkertaisesti mahtunut sisään.

Täyteen ammuttu sininen teltta
Oli aika makeaa nähdä miten hienosti Flow'ssa jengi otti haltuun bändejä. Festivaalille ei todellakaan oltu tultu vain esittelemään vaatteita ja minglaamaan, niin kuin kriittisimmät väittävät. Siellä palvottiin musiikkia ja jorattiin. Pahasti vaikutti siltä, että Flow'n kävijät olivatkin ehkä niitä todellisia musiikin hevijuusereita.

Ja aasinsillan kautta päästäänkin itse asiaan, eli musiikkiin. Kuten jo esilämmöissä kirjoitinkin, kaikkia bändejä ei voinut nähdä, sattumalle on jätettävä sijaa. Tällä kertaa sattumalle jäi ehkä liikaakin sijaa, sillä ehkä juuri sattuma, tai sitten onnistunut anniskelu veivät allekirjoittaneelta Alicia Keysin keikan lisäksi koko festivaalilauantain mukanaan. Heräsin nimittäin launtaina Tampereelta. Ainiin ja missasinhan minä myös Bat For Lashesin.

Perjantain viimeisiä kuvia iPhonessani
Pääsin Flow'hun mukaan pikku viiveellä, koska pääsin lähtemään Tampereelta Helsinkiin vasta viiden junalla. Kun saavuin kello seitsemältä alueelle, oli Rubikin keikka jo täydessä vauhdissa.

Rubik
Alkuun on pakko todeta, että olen oppinut rakastamaan Rubikia. En hiffannut bändiä silloin kun kaikki muut olivat tohkeissaan siitä. Toivon, että laiva ei ole vielä purjehtinut. Haluaisin nimittäin viettää vielä monta hyvää vuotta uuden rakkaani kanssa.

Rubikin keikka oli loistava. Eksoottisiin väreihin pukeutuneet hameshamaanit teemana yllätti. Asut olivat todennäköisesti jotain Tehtaan tuotoksia ja ne antoivat aurinkoiselle kesäpäivälle lisää syytä hymyyn. Erityisesti mieltä lämmitti Ms. Doubtfiren näköinen monitoimimies lavan keskiössä. Bändissä oli jotain kovin Sydän, sydänmäistä, ja se oli jees.

Rubik soitti hyvän blendin vanhaa, mutta enimmäkseen uutta. Jopa uusinta Fake Music Mixtapeaan. Oli kuitenkin selvää, että isoimmat riemastuksen tunteet herättivät Solarin hittibiisit. Ja syystä. Vaikka uusimman tekeleen biisit ovatkin kryptisyydessään loistavia, on hyvä muistaa, että kaiken sen tilpehöörin alla Rubik on vain yksinkertaisesti nerokasta pop-musiikkia.

Minä Ja Ville Ahonen
Sinisessä teltassa meininki oli harrasta. Minä ja Ville Ahonen oli kerännyt teltan täydeltä porukkaa. Oli jotenkin todella lohdullista nähdä kuinka moni oli löytänyt MVAn. Olen aina ajatellut, että olen yksin MVA-ihastukseni kanssa, mutta teltan tuhatpäinen yleisö osoitti epäilykseni vääriksi.

En ollut nähnyt MVAta vuosiin. Näin yhtyeen viimeksi pienessä max. 100 hengen pubissa, Tampereen Artturissa. Yhtye oli juuri julkaisemassa debyyttiään ja muistan rakastuneeni yhtyeeseen siinä ja silloin. Olikin aika tajunnan räjäyttävää nähdä tuo samainen bändi nyt toista kertaa, ja festivaalilavalla. Show oli iso, biisit olivat isoja, bändi oli extrasoittajineen iso ja soundi monipuolinen.

Totuus kuitenkin on, että MVA, ainakin minulle, on se yhtye, jota kuuntelen yksin kotona. En edes kaiuttimista, vaan kuulokkeilla. Kun haluan pois tästä maailmasta, astun MVAn maailmaan. Hullujen huoneelle Mian seuraksi.

Oli siis hyvin vaikea saada sitä samaa tunnetta keikalla tuhannen ihmisen ympäröimänä. Vaikka bändi parhaansa tekikin. Keikan alussa mietin, että ymmärtävätköhän bändin jäsenet itsekään kuinka tärkeää musiikkia he esittävät lavalla. Tuplatarkistin Ville Ahosen kasvoilta, hän kyllä ymmärsi.

K-X-P
Minussa on puoli, joka haluaisi fanittaa K-X-Ptä. Minussa on myös puoli, joka haluaisi näpäyttää K-X-Ptä. Bändin musiikki on todella toimivaa ja Flow'n muutaman biisin livetsekkauksen jälkeen on todettava, että myös livekunto on hyvä. Silti jokin haroo vastaan.

Flow'ssa ongelma oli ehkä mustassa teltassa, joka oli K-X-P:n aikana äärimmilleen pakattu. Lavalle oli vaikea nähdä. Kuva on otettu mustan teltan anniskelukorokkeelta, josta sieltäkään hädin tuskin näki lavalle. Olin iloinen, että K-X-P oli kerännyt niin ison yleisön, sillä kuulopuheiden perusteella näin ei ole ollut joka paikassa. 

Kendrick Lamar
Voi Kendrick Lamar ja pettymysten kanahäkki. Dr. Dren ja Snoop Lionin suojatti. Ei hemmetti.  Kuten kuva kertoo keikankatseluspottini ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta sijaintini yleisössä ei ollut ainoa asia mikä oli pielessä tämän maailman kuumimpiin uusiin räp-nimiin kuuluvan nuorukaisen keikassa.

Ensinnäkin Lamarin live-esiintyminen oli pienieleistä ja egoistista. Lavalla ei liikuttunut juuri mikään muu, kuin hallitusti lavan vasemmasta laidasta oikeaan hitaasti kävellyt huppupäinen Lamar. Mahtuipa settiin biisejä, jossa herra vain seisoi paikallaan ja tuijotti yleisöä.

Kertsit, ja oikeastaan kaikki "lauluosuudet" tulivat nauhalta. Laiskuutta? Ehkä. Ei se mitään jos ei osaa laulaa livenä, mutta siihen kun ympätään vielä miksaustaidoton FOH, niin avot. Takariviin Lamarin keikasta kuului hevirumpalin setiltä kuulostava rummutus, tasainen 60 Hz bassojyrä, sekä räpit. Bändin muut soittajat jäivät mysteeriksi. Oliko niitä?

Moderat
Lamarin jälkeen koitimme päästä katsomaan Cat Poweria siniseen telttaan, mutta kuten aiemmin mainitsinkin oli teltta niin täynnä, että ei ollut mitään jakoa. Tyydyimme poistumaan alueelta toviksi ja kävihän siinä juuri niin, että Alicia Keys jäi näkemättä. Voi räkä. Alician keikkaa olin odottanut. Sattuma vei mukanaan. Minkäs teet.

Onneksi Alician jälkeenkin vielä tapahtui, ja tapahtui isosti. Sillä kello 00.10, rakastuin. Saksalainen bassotykitys vei suomipojan sydämen. Moderat oli ennakkohypetyksen veroinen. Yhtye oli onneksi tullut tutuksi jo ennen Flow'ta, joten tunnistin osan biiseistä. Voisin kuvitella, että jos Moderatin materiaali olisi ollut tuntemattomampaa, olisi keikkakokemus voinut olla vähän vaikea. Tai no, en tiedä. Niin kovaa biittiä PA tuuttasi, että kyllä se olisi saanut kamelinkin liikkumaan.

Moderat jäi ehdottomasti mieleen yhtenä kovimmista Flow-nimistä. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen bändi sellaisillekin, joille perinteinen jynkyttele ei toimi. Suosittelen ottamaan haltuun Moderatin tuoreimman albumin. Joo, just sen minkä kannessa on se jäbä, joka kuorii naamansa.

Husky Rescue
Sunnutaini alkoi Husky Rescuen keikalla. Kuten jotkut teistä varmasti muistaakin, yhtye aiheutti allekirjoittaneelle vahvoja mieltymyksen tunteita Tammerfestissa. Tällä kertaa aukesi mahdollisuus nähdä yhtye kotiyleisön edessä, isoilla valoilla ja ylimääräisillä muusikoilla.

Ja hyvältähän se näytti ja kuulosti. Joskin perjantaisen samalla lavalla esiintyneen Moderatin jälkeen olisin vain toivonut enemmän äänenpainetta ja väkivaltaisempaa biittiä. Husky Rescuen keikka oli hyvä sunnuntaipäivän avaus, mutta mielestäni se olisi voinut olla niin paljon enemmänkin.

Tunnelma oli koko keikan ajan odottava, ja toisin kuin Tammerfestissa varsinaista kliimaksia ei missään vaiheessa tullut. Onneksi Husky Rescue sai kuitenkin esiintyä lähes täydelle siniselle teltalle ja jengi kyllä diggaili.

Public Enemy
Ja jos moitin tuoretta hiphop-tähti Kendrick Lamaria, niin pieni kritiikin kukkanen on annettava myös hiphopin veteraani Public Enemylle. Kun kuulin, että Public Enemy oltiin saatu hankittua Flow'iin, hypin innosta. Sillä, onhan varmasti jokaisen joskus skeittaamista harrastaneen jantterin kuulokkeissa jossain vaiheessa soinut myös kyseisen artistin träkit.

Nyt kun vihdoin pääsin todistamaan koko kavalkaadin nykyisessä loistossaan, en olisi voinut olla enempää pettynyt. Public Enemyn show ei ollut mikään musiikkiesitys, vaan ihan totaalisen kaoottista sirkusta, jossa ei ollut punaista linjaa. Ei päätä, ei häntää.

Esityksessä ei ollut selvää huipentumaan, mutta useita mahalaskuja. Yhtenä mainittakoon Nirvanan hittibiisi Smells Like Teen Spiritin mauton ja Numetal-henkinen sämpläys. Pyhäin häväistys. Ainiin, ja kerroinko jo, että yhtyeen poliittinen agenda oli hieman ruostunut vuosien varrella?

HAIM
Siinä missä Public Enemy nykymuodossaan oli ihan totaalista B-stockia, nuorta engergiaa huokuvan kalifornialaisen sisarkatras HAIMin keikka oli kaikkea muuta. Kuunnellessani HAIMia ennen Flow'ta, olisin voinut vannoa, että HAIMin keski-ikä olisi ollut lähempänä 40 ikävuotta.

Tulikin melkoisena yllätyksenä, että lavalle marssi kolme kakskytjotain mimmiä ja studiorumpali. Ja voi kissanhiekkalapio millaisella sykkeellä bändi soitti. Siskot lauluivat hyvin ja huokuivat itsevarmuutta. En muista milloin olisin ollut niin innoissani jonkun tuntemattoman bändin livestä.

Nyt muiden Flow-arvioita lukiessani olen huomannut kuinka paljon ärtymystä ja eripuraa yhtyeen keikka on aiheuttanut. Hyvä, juuri näin. BBC äänestää vuoden potentiaalisimmaksi yhtyeeksi ja Suomen rokkipoliisit polttavat sormensa. Sanotte mitä tahansa, mielestäni HAIM oli ehkä viikonlopun positiivisin yllättäjä. Jos yhtye tulee Suomeen klubikeikalle aion ehdottomasti mennä katsomaan, ja nauttimaan, perkele.

Of Monsters And Men
Ja takaisin åäälavalle. Voi ihanat islantilaiset, mistä edes alottaisin. No aloitetaan vaikka siitä, että kuulin ensimmäistä kertaa Of Monsters And Meniä joskus viime vuoden lopussa. Rakastuin välittömästi. Ehkä johtuen heidän kappaleesta King and Lionheart, jonka omin välittömästi itselleni.

Nyt vuoden odotuksen jälkeen sain viimein nähdä yhtyeen livenä ja ensinnäkin Flow'lle kiitos siitä, että toitte tämän varmasti ns. hinnoissaan olevan yhtyeen Suomeen näin nopeasti. Keikka oli itselleni nautintoa alusta loppuun. Häkellyttävää kuinka kaikkien niiden kauniiden kappaleiden, melodioiden ja lyriikoiden takana on vain tavallisia ihmisiä.

Of Monsters And Men on ainakin itselleni edustanut jonkin asteista musiikillista täydellisyyttä. Ainakin oman genrensä tiimoilta. Nyt se äänikuva sai tuekseen hymyileviä islantilaisnaamoja ja lämpimiä muistoja.

Disclosure
Disclosurea kerkesin nähdä vain viimeisen neljän kappaleen ajan. Ja kuten kuva antaa ymmärtääkin, telttaan ei Matti Myöhäisenä ollut enää mitään asiaa. Onneksi bileet olivat kohdillaan myös teltan ulkopuolella.

Kuin jo niin monet ennen minua, voin vain lisätä vettä myllyyn. Disclosure oli kyllä ihan hullun kovaa tykittelyä. Musta teltta oli täysin alimitoitettu yhtyeelle, mutta niille, jotka telttaan mahtuivat oli kissan päivät.

Ei sinäänsä mitään lisättävää muiden ylistykseen keikasta. Disclosurella oli kaikki kohdillaan, visuaalit, valot ja miksaus. Yhtye toi Lontoon kuumimman yökerhon tunniksi Helsinkiin ja kaikki vieraat olivat tervetuleita.

Kraftwerk
Sitten päälavalla starttailikin jo se kaikkein odotetuin esiintyjä. Vaikka Of Monsters And Men olikin omalla muistilapullani isommailla fontilla, ei ollut mitään epäselvyyttä kuka oli Flow'n pääesiintyjä tänä vuonna.  

Kraftwerkin keikan alkaessa kehoni täytti epäilyksen tunne. Olenko oikeasti Kraftwerkin keikalla? Tämä tunne, voimistettuna (onnistuneen, sanoi kuka tahansa mitä tahansa) 3D-grafiikan luoman WTF-efektin kanssa pyöri pääni villiä hämmennyksen ympyrää ensimmäiset neljä kappaletta.

Jonka jälkeen tajusin, että ei jumalauta, olen ihan oikeasti Kraftwerkin keikalla, siis (The) Kraftwerkin keikalla. Se lämmön määrä mikä toistaan tutumpien klassikkomelodioiden kuuleminen Suvilahden yössä herätti oli ihan sanoin kuvaamatonta. Jumalauta, Kraftwerk jumalauta!

Flow ja Suvilahden yö
 Ja piakkoin se olikin jo ohi. Siis omalta osaltani, sillä juna-aikataulut eivät antaneet yömatkaajalle periksi. Jouduin jättämään Kraftwerkin keikan puolitiehen ja sehän harmitti. Mutta lähdin tänä vuonna Flow'sta hymy naamalla, muistellen kaikkea mieletöntä, mitä matkan varrelle oli mahtunut.

Kiitos Flow! Toivottavasti näemme ensi vuonna taas. Ja sen jälkeenkin.

torstai 15. elokuuta 2013

Mainos: SÄHKÖÄ-klubi la 17.8.


Tässä ikuisuuden pituisen Flow-raportin kirjoitustohinan välissä on hyvä palata arkisempiin asioihin. Näemmä ensi lauantaina nimittäin juhlitaan jälleen Tampesterissa SÄHKÖÄ-klubia. Ja allekirjoittanut tottakai  mukana.

Niille, jotka eivät vielä tienneet, SÄHKÖÄ-klubi on n. kerran kahdessa kuukaudessa järjestettävä klubi, joka esittelee sähköisiä elementtejä musiikissaan yhdisteleviä artisteja ja orkestereita. 

Ensi lauantaina lavalla nähdään tamperelainen Ninni Forever Band, tässäkin blogissa lähes indiejumalan maineeseen noussut Aves, sekä yksi all-time-favourite-helsinkiläis-yhtyeistäni, JESSE.

SÄHKÖÄ-klubin ideana on alusta asti ollut tuoda pieni palanen eurooppalaista klubikulttuuria Tampereelle. Toistaiseksi bileitä ollaan vietetty mm. LCMDF, Zebra And Snake, Eevil Stöö & I Was A Teenage Satanworshipperin merkeissä. Ja hauskaa on ollut.

Tapahtuman tapahtumapaikaksi on valikoitu Ravintola Telakka yksinkertaisesti sen kapasiteetin ja tunnelman takia. Telakalla basso jyskyy niin, että pöydät tärisevät ja hiki nousee pintaan kun lämpötila kohoaa. Kaikki mitä oikeanlaisen tunnelman luontiin tarvitaan?

Jos et vielä ole ottanut osaa karkeloihin, nyt olisi mahdollisuus. Itseasiassa voit vielä skoorata itsellesi ilmaislipun ensi lauantain eventistä (linkki). Tyypillisesti sen lisäksi, että SÄHKÖÄ-klubissa on kivaa, on siellä keskimääräistä musiikkitapahtumaa korkeampi saatillepääsyn mahdollisuus.

Tässä vielä biisi JESSEn viime vuonna julkaisemalta III-albumilta. Juonnettakoon biisi sisään vaikka faktalla, että Facebook kielsi SÄHKÖÄ-klubia mainostamasta tapahtumaa JESSEn levykannella, sen loukkaavan ja korkean seksuaalisen sisällön takia.


torstai 8. elokuuta 2013

Nosto: WNSAC Oma Flow 2013

Flow 2012 (c) Marina Ekroos
Jestas. Eilen se jo alkoi, mutta huomenna se alkaa myös itselläni. Flow festivaali 2013, kymmenes sarjassaan. Kuka uskoisi. Itselleni tämä Flow on neljäs ja toivottavasti paras. Ja onkin, ainakin ohjelmiston perusteella.

Oma Flow-listaustani katsoessa ei voi muuta kuin huuli pyöreänä olla hiljaa ja kiittää Flow'n ohjelmatyöryhmää.  Miten näiden artistien mahduttaminen yhdelle viikonlopulle on onnistunut? Aika käsittämätön juttu.

Kun olin nuorempi, olin varma, ettei Suomeen ikinä saataisi isoa festivaalia, jonka ohjelmatarjonta oltaisiin räätälöity marginaalille. Nyt jollain käsittämättömällä tavalla tuosta silloin käsittämästäni marginaalista on kai kasvanut niin  järjettömän suuri, että voidaan puhua jo mainstreamista. 

Mutta sehän ei haittaa. Eikä sen oikeasti kannata antaa haitata, koska mainstreamin varjolla pääsemme nauttimaan Suomen kaltaisessa ja kokoisessa maassa sellaisesta kattauksesta, jonka takia ihmiset ovat tiettävästi matkustaneet ainakin Espanjaan, mutta myös Jenkkeihin asti.

Tein Flow'n sivuilla Oma Flow-aikataulun (suosittelen kaikille), että muistan käydä tsekkaamassa mahdollisimman monen itseäni kiinnostavan artistin. Kaikkiinhan ei voi keritä, eikä kuulukaan. Mielestäni tapahtumassa kuin tapahtumassa sattumalle pitää antaa sijaa. Jos painaa nenä kiinni aikataulussa koko festivaalin, voin taata että munille menee. Siksi mahdollisimman monta artistia listalle, ja sattuman varaisesti liikkeelle.

Sen pitemmittä puheitta, tässä mun Oma Flow 2013. Kaikki nimet listalla on valikoitu tarkasti ja vaikkakin sinne ei nyt mahtunutkaan kuin 2/3 niistä, jotka haluaisin nähdä, on mielestäni parempi rankata vaan kylmästi ne, jotka oikeasti haluaa nähdä niistä, jotka menee liian jokeriksi. Jos nyt jokaiselta päivältä nostaisin vielä ei niin ilmeisen artistin, minkä keikkaa ei (missään tapauksessa) kannata missata, niin: perjantailta Cat Power, lauantailta Austra ja sunnuntailta Haim.  Nähdään Flow'ssa! Ja oikeasti ottakaa haltuun Flow festivaalin tekemä playlist Spotifysta ja tutustukaa etukäteen!

(playlist aikataulun alapuolella, tässä kuitenkin linkki)

WNSAC OMA FLOW 2013:

PERJANTAI

1700 NOAH KIN (heineken o.s.s)
1815 SATELLITE STORIES (blue tent)
1900 RUBIK (päälava)
1945 MINÄ JA VILLE AHONEN (blue tent)
2045 K-X-P (black tent)
2140 CAT POWER (blue tent)
2230 ALICIA KEYS (päälava)
0000 MODERAT (blue tent)

LAUANTAI

1430 SARAH KIVI & NON-ORCHESTRA (blue tent)
1500 JAAKKO EINO KALEVI (black tent)
1600 KARRI KOIRA (blue tent)
1630 BLACK LIZARD (black tent)
1745 AUSTRA (blue tent)
1845 JENS LEKMAN (päälava)
1930 LAU NAU (other sound)
2000 FEMME EN FOURRURE (garage)
2045 TEETH (garage)
2130 MY BLOODY VALENTINE (blue tent)
0000 BEACH HOUSE (blue tent)

SUNNUNTAI

1415 ANTERO LINDGREN (blue tent)
1500 CASE RADIO HELSINKI (lämpiö)
1600 HUSKY RESCUE (blue tent)
1630 ANGEL HAZE (black tent)
1700 PUBLIC ENEMY (päälava)
1800 GODSPEED YOU! BLACK EMPEROR (blue tent)
1830 HAIM (black tent)
1930 OF MONSTERS AND MEN (päälava)
2000 DISCLOSURE (black tent)
2030 BAT FOR LASHES (blue tent)
2100 JULIA HOLTER (other sound)
2130 KRAFTWERK 3D SHOW (päälava)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Biisi: Eerie Summer - Yr Too Cool


Voi ei, olen pulassa. Nyt ollaan osattu painella oikeista napeista. Esittelen teille Eerie Summer, eli turkulaisen Maximin ja pietarilaisen Victorian yhteisproggis. Mä olen ihan liian heikko näille.

Lähestulkoon ärsyttävästi nimetyn Yr Too Cool on kohdillaan melodiasta soundimaailmaan, aina (vaikka se onkin vaikea myöntää) kappaleen nimeen asti. Soundi on juuri sopivan tumppua ja laulu sen verta nätisti ruvella, että Euroopan nimekkäimmät tumppuindien tuottajat voivat vain ihmetellä millä markan mikrofoneilla tämä jumalainen audiohunaja on tuotettu.

Mutta näinhän se nykyään on. Mitä paremmat vokaalit ja mitä napimmat taustat, sen parempi. Mitä tumpumpi tuotanto, sen parempi. Mikään ei saa enää, ei korjaan, minkään ei kuulu enää kuulostaa hyvältä ja puhtaalta. 

Jos yhden biisin tuotantobudjetti on 5000e, siitä 4900e käytetään maailman kalleimmissa studioissa ravaamiseen ja viimeisellä huntilla juodaan kaljaa. Ainiin, ja sitten biisi miksataan itse kaverin modatulla C-kasetti-moniraitatallentimella ja ajetaan niin paskaksi, ettei siihen kulutettua 5000e arvaisi enää muusta kuin niistä satasella tinatuista tyhjistä bissepulloista. Näin siis tumppuindien maailmassa.

Mutta se on oikein, ja juuri sitä yleisökin tällä hetkellä tahtoo. Sitä minäkin kai tahdon, vaikka en haluakaan myöntää. Ja juuri sen takia Eerie Summerin Yr Too Cool kuulostaa törkeän hyvältä. Sanoinko jo että biisi itsessäänkin on mielestä täyttä killeriä? No se on, mutta loppuu kyllä kesken.


maanantai 5. elokuuta 2013

Biisi: NEØV - Daydream City

NEØV (c) rairai
Hei jengi, mitä kuuluu? Mulle kuuluu hyvää, sillä tovi taaksepäin suosikkikuopiolaisbändini julkaisi omaan lempibiisiini musiikkivideon. Ja voi pojat minkälaisen musiikkivideon. Disclaimer, ei työpaikalla katsottavaksi.

Hauskaa millaisella visiolla ohjaaja Teemu Niukkanen on lähtenyt filmatisoimaan kappaletta. Itse olen kokenut biisin lähinnä päikkäribiisinä. Ehkä unissakävelyn merkeissä, mutta toisaalta nyt kun asiaa mietin, miksei.

Uskoisin, että Niukkasen tulkinta tullaan palkitsemaan kekseliäisyydestään. Varsinkin kun lopputulos on kaikessa poskien punotus-efektissään kerrassaan lumoava. Video taltioi hienosti kappaleen musiikillisen ytimen.

Harva video kun näinä päivinä sanoo katsojalleen yhtään mitään.  Harvassa videossa on ideaa. Ja varsin harva video saa katsojan funtsimaan itse kappaletta syvemmin. Tässä ollaan nyt mielestäni onnistuttu kyllä kaikilla osa-alueilla.  Ja se on hyvä, koska let's face it, musiikkivideon funktio on loppujen lopuksi tarkoitus promota biisiä. Ei toisin päin.

Ja niin, ettei tämä postaus nyt jää täysin käsittelemään videota mainittakoon nyt vielä, että kun NEØV oli tekemässä levyään, sain yhtyeeltä postissa pari träkkiä kuultavaksi. Daydream City oli silloin, ja on edelleen kauneinta suomalaista musiikkia hetkeen. Onneksi video tehtiin juuri tähän biisiin.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Biisi: Gynä ja Rike - Suuntaa

Gynä ja Rike (c) Tuukka Erkkilä
"Kesäistä morosetusta Tampesterista!", alkaa Gynä ja Riken saatekirje. Ja enpä voisi kyllä enää parempiin alkusanoihin jätkien musiikkia tiivistääkään. Gynä ja Rike on melkoisen tuore kokoonpano Tampereelta. Nuoresta iästään huolimatta duolla on aikomus puskea levyä ulos syksyllä. Ensimmäinen sinkku otettiin rohkaisevasti vastaan ja ehti soida jo iloisesti Basso-radion  Tiputa demo-osiossakin. 

Toinen lohkaisu tulevalta pitkäsoitolta on nimeltään Suuntaa. Kappale on samalla ensimmäinen, johon on tehty musiikkivideo (alla). Videolla Gynä ja Rike ajelevat omakotitaloalueella skootterilla aurinkoisissa tunnelmissa. Jommallakummalla päällään "Tampere"-takki. Meininki on juuri niin huoletonta, hyväntahtoista ja jalat maassa kuin tässä genressä on hyvä ollakin.

Mieleeni tulee väkisin blendi Super Jannea ja Snoop Doggia. Olisikohan juuri Gynän smoothit lainit, vai Riken amerikkalaishenkiset länsirannikon biitit. Meininki on tottakai kotikutoisempaa ja hyvä niin. Olen jo pidemmän aikaa etsinyt tuoretta räp-kokoonpanoa (ei Flegmaatikot, Majuri, Petri Nygård, Silkinpehmee, tai Lord Est) Tampereelta ja todella nastaa, että etsintä on vihdoin saatu päätökseen.

Koen, että Gynä ja Riken meiningille olisi kysyntää nimenomaan Tampereella, josta edellämainitunlainen länsirannikon meno on mielestäni puuttunut. Möihän Karri Koirankin Klubi-keikka loppuun helmikuussa. Nyt vaan jäbät pitää sitten isompaa ääntä olemassaolostaan, niin saadaan kuulla ehkä vielä jotain muutakin Gynä ja Rikestä kuin yhden nihkeän indiediggarin blogikirjoitus.
 

perjantai 2. elokuuta 2013

Biisi: Sometimes We Cry - Summer in London

"Boy's dont cry", lauloi The Cure. Siitä lähdettiin liikkeelle, mutta mitäs kun ikä, terveys ja ahdistus alkoi painamaan päälle? No itkuksihan se meni ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Pahaa oloa purkamassa musiikin merkeissä.

Onneksi helsinkiläinen Sometimes We Cry ei ole ottanut itsesäälissä rypemistä mitenkään turhan vakavissaan, vaan pystyy tarjoilemaan joukon melko mehukkaita laakapalloja.

Bändin tuorein sinkku Summer in London tuo mieleeni kaikki kasarin lopun/ ysärin alun suuruudet The Smithsistä The Cureen ja David Bowieen. Laulajan soundissa on jotain The National ja Interpolmaista klangia.

Summer in London on nätti biisi. Erityisesti kertosäkeen "It's summer in London"-stemma saa kaltaiseni herkkähipiän ihokarvat nousemaan. Jos biisi tippuu, suosittelen samaiselta yhtyeeltä vuoden takaista sinkun B-puolta I'm Sorry For This Mess-kappaletta. Tässä linkki.


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Nosto: Flow Heineken OSS 2013


Paluu "arkeen" alkaa pian. Maili täyttyy timangeista biiseistä as we speak. Nyt kuitenkin vielä vähän O.S.S-spekulointeja ja uutiset:

Magenta Skycode ilmoitti levy-yhtiönsä Solinan kautta, että heiltä on tulossa uusi EP nimeltään We Will Be Warm la 17.8. En tiedä kuinka julkista tietoa tarina julkaisupäivän takana on, joten sanotaanko asia vaikka näin, että ei ole vahinko, että EP tulee pihalle niinkin epäsovinnaisena markkinapäivänä, kuin lauantaina.

Death Hawksilta on tulossa levy syksyllä. Sinkku kyseiseltä albumilta kuultavissa ainakin Youtubessa, tässä linkki. Levy-yhtiöherra Tontin Facebook-statuksen mukaan eräs toimittaja kuvaili uutta Death Hawksia maagisen hyväksi. Voin allekirjoittaa yhtyeen Ilmiö-keikan perusteella.

Tamperelaisille karkkia tiedossa. Monsters Of Pop on taas tuloillaan. Syyskuun 19.-21. aikana Telakalla ja Klubilla järjestettävä "moppi" tuo Tampereelle monien muiden mukana mm. Alan Braxe (fra), Reptile Youth (den), Yast (swe), Circle, Death Hawks, Ballet School (uk), Minä ja Ville Ahonen & The Lieblings. 3-päivän passin tapahtumaan voi käydä ostamassa Tiketistä hintaan 45e (+mahdolliset toimituskulut).

Ja sitten asiaan. Niinpä, ja joo, kyllä kyllä. Epäreilua. 500 ääntä ei tuonut slottia festareilta. Tiedän ja tarjoan virtuaalisen olkapään. Onhan se ikävää, mutta amerikkalaisen sanoin: "It is what it is". Olen manannut tätä mantraa jo aiemminkin. Enää en jaksa. Eipä se nyt kenellekään voinut yllätyksenä tulla, että Open Source Stagelle ei valittukaan kaikkia niitä artisteja, jotka pärjäsivät äänestyksessä.

Mielestäni slotin menettäminen ei kuitenkaan ole maailman suurin murhe, sillä keikka O.S.S.-lavalla ei ole oikotie onneen. Olen kutsunut O.S.S.-lavaa roudauslavaksi. Mielestäni lavan funktio on tarjota laadukasta ohjelmaa sillä välin kun päälavalla ei tapahdu mitään. En halua vähätellä lavaa, tai sen esiintyjiä, mutta sanon, että lava ei välttämättä ole paras mahdollinen breikkaamaan uusia artisteja. Enemmmäkin tarjota värikäs setti kaikkea ja ei mitään. Niinkuin se tänä (ja viime) vuonna tarjoaakin.

Toki lavalle voisi buukata pelkästään ns. oikeita artisteja ja yhtyeitä, jotka soittavat settinsä täysillä, tosissaan ja pelkkä intohimo lavavalona, ja näin uudelleenprofiloida koko lavan funktion, mutta järjestäjät ovat päättäneet toisin. Ehkä sellaiselle lavalle ei Flow'n kaltaisella festivaalilla ole tarvetta. Ja kuten viime vuosi jo näyttikin, ei tuntemattomat suomalaiset indiebändit voi kilpailla isojen ulkomaisten esiintyjien kanssa yleisöstä. Keikka O.S.S.-lavalla on keikka Flow'ssa. Keikka Flow'ssa on tosi jees juttu. Mutta toisaalta, jos kukaan ei ole katsomassa, niin...

Pitäydyn kannassani, että O.S.S.-äänestyksen ensisijainen funktio on kasvattaa Heinekenin Facebook-fanikantaa. Toki äänestystulos vaikuttaa, ja ehdotetut artistit luovat lavan ohjelman. Onhan se silti vähän siinä ja siinä, kun jengi näkee kuukausia vaivaa saadakseen sen 500 kaveria äänestämään, olisi järjestäjän puolelta reilua edes ilmoittaa, että slotti TOP 10 ei ole yhtä kuin slotti festareilla. Mielestäni kisa on  hyvä juttu. Jos äänestyksen kautta joku demobändi onnistuu saamaan uusia kuulijoita, ja ehkä jopa slotin Flow'sta, niin tosi hyvä juttu. Näillä sanoilla, tässä O.S.S.-lavan ohjelma Flow'ssa 2013. Nähdään siellä:

Perjantai:

Tuuttimörkö, Noah Kin, Anni & Vähäiset Äänet

Lauantai:

WGF, Jonna, Lieminen & DJPP Allstars

Sunnuntai:  

Fotoshop, Oukkidouppi, Ballereinot & Loft Apartment

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Nimi: Wedding Crashers


Nimi-sarjassa alkaa olemaan jo aika veikeä joukko mielenkiintoisella nimellä itsensä brändänneitä artisteja. Tällä kertaa helsinkiläisen Wedding Crashersin laulaja-kitaristi Esa Pottonen kertoo miten yhtye löysi identiteettinsä, ja miten tuota identiteettiä on sittemmin lyhennetty enemmän kuin useasti, WC.

Wedding Crashers, teillä on melko omaperäinen nimi. Kertokaa miten päädyitte juuri siihen? 

Kyllähän tuo vuoden 2005 Wedding Crashers- leffa teki kaltaisiimme nuoriin rötvääviin turjakkeisiin niin suuren vaikutuksen, että sen niminen bändikin oli sitten perustettava. Ensimmäinen rumpalimme Petri Pottonen taisi nimeä varsinaisesti ehdottaa. Nimi tuntui kuvastavan kaikkea mitä ainakin silloin halusimme edustaa; puoleensavetävää röyhkeyttä, seksiä, outoa meininkiä ja juhlimista. Juurikin tuon "Frat Pack" - jengin (Will Ferrell, Owen Wilson, Vince Vaughn, Steve Carell, Jack Black) tekeleet ovat kautta aikain kovasti miellyttäneet meitä. Vähään aikaan ei ole kyllä leffaa tullut katsottua.
 
Koetteko, että valitsemastanne nimestä on ollut teille hyötyä? 

Mieleenjäävä se on kyllä kaiketi ollut. Paitsi toisinaan aikuisemmalle väestölle. Paras väärä kirjoitusasu tähän mennessä: Writting Grevsies. 

Jotkut saattavat vierastaa yhtyeenne nimeä, onko nimenne koskaan kääntynyt teitä vastaan?

Toki hakukoneissa on ollut tietty pientä haastetta pärjätä Hollywood -leffalle. Mutta yllättävän hyvin meidätkin nykyään löytää. Lisäksi samanniminen hääjuhlapalvelu on olemassa, mutta toimialamme ovat niin erilaiset, että yhteiselomme on sujunut hiljaisen keskinäisen kunnioituksen vallitessa. (Erityisen painavan syyn vuoksi olemme soittaneet joskus pari hääkeikkaakin bändin lähipiirissä). Ehkä loputon WC -sutkauttelu ei meitä enää naurata ihan samalla tavalla kuin alkuaikoina, mutta äkkiäkös siihen taas itsekin sortuu... 

Kuinka tärkeänä osana brändiä nimenne toimii? Voisitteko tehdä musiikkia toisen nimen alla? 

Vaikea sanoa. Yllättävän vahvasti nimet jää elämään kun niitä aikansa toitottaa. Toisaalta olihan Elisakin joskus Radiolinja jne. Ei nimi meille pyhä ole, mutta tällä hetkellä se tuntuu silti oikealta. Jos vaihto tulisi, puoltaisin itse ehdottomasti jo mainittua Writting Grevsiesiä!

Jos joku jossain päin maailmaa alkaisi julkaisemaan samalla nimellä musiikkia, ratkaistaisiinko riita oikeudessa, snägärillä, NHL-pelissä, pöydän alle juomisessa, vai omavalintaisella tavalla? 
 
Mittelössä tulisi epäilemättä mennä suoraan nimen alkulähteille ja järjestää osapuolten välille verinen ilmapallonmuotoilukilpailu (linkki).

Kiitos haastattelusta Wedding Crashers ja onnea valitsemallanne tiellä!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lavalla: Ilmiö 2013

Pressipassi
Ilmiö on vaihtoehtoisen musiikin festivaali, joka järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa Suomen Turussa, Uittamon kuvankauniissa luonnossa, kallion päällä sijaitsevalla tanssipaviljongilla. Moni pitää Ilmiötä mm. Naamat festivaalin kanssa osana Suomen festivaaliparhaimmistoa. En ole vielä kertaakaan saanut napattua Naamat-lippua tarpeeksi ajoissa, että olisin päässyt mestoille, mutta Ilmiö-osan allekirjoitan täysin.

Jo kolmatta kertaa putkeen ennakkoon loppuunmyyneellä Ilmiöllä nähtiin tänä vuonna ainakin pari uutta lavaa. Uudeksi lavaksi laskettakoon tässä uudistunut ja aiempaa huomattavasti jytympi Ranta-lava, lähinnä räppiä ja DJ-musaa tarjonnut Metsä-lava sekä aivan päräyttävän hieno, metsän keskelle sijoitettu Porras-lava. Uudet lavat olivat ns. ilmaislavoja. Tästä huolimatta ohjelmat lavoilla olivat kilpailukykyistä alueen lavojen kanssa.

Sisäänkäynti
Saavuin Ilmiöön vähän yli kolmelta päivällä. Olin aikeissa saapua aiemmin, mutta kuten jo ehkä Tammerfest-raportista kävi ilmi, olin niin loppu, että oli pakko venyttää lähtöä parempien yöunien toivossa. Ja kannatti. Vaikka missasinkin mm. Ninni Forever Bandin ja Aino Vennan, kerkesin Loupineen, josta olin diggaillut jo aiemmin Soundcloudin kautta.

Loupine soitti Porras-lavalla. Porras-lava sijaitsi alueen kyljessä, metsän siimeksessä matkan varrella rannalle. Porras-lavalle oltiin raijattu laulu-PA, pieni mikseri ja sateensuoja. Esiintyjät esiintyivät portaikossa. Saavuimme seurueeni kanssa lavan eteen vähän ennen keikan ilmoitettua alkamisaikaa. Loupine oli kuitenkin vasta ns. roudausvaiheessa, aikataulut venyivät.

Porras-lava
Tajutessamme, että sekä Ranta-lava, Metsä-lava että Porras-lava olivat alueen ulkopuolella, eli ns. OPM-alueita, kävimme Uittamon keskustan Siwassa ostamassa muutamat A. Le Coqit. Iloksemme kun pääsimme takaisin kauppareissulta Loupine oli jo täydessä vauhdissa. Loupinen musiikki oli blendi trendikkään tanssittavaa neppailuelektroa ja maalailevaa altsupoppia. 

Erittäin säväyttävä tapa aloittaa päivä. Koitin etsiä Loupinesta lisää tietoa internetin maailmasta, mutta en löytänyt mitään. Jääkin siis mysteeriksi kuka, tai mikä on Loupine, ja mistä kaupungista. Jos joku teistä tietää, jättäkää kommenttikenttään vihjeitä. Olisi mukava tietää enemmän.

Ranta-lava
Loupinen jälkeen tiemme vei rannalle, jossa pääsin tsekkaamaan toisen ilmaislavan, jolla soitti Suomen Tulli. Suomen Tulli on progea. Musiikillinen ja visuaalinen havainto rannasta toi niin vahvat 70-luku fiilikset, että oli pakko tarkistaa missä vuodessa puhelimeni meni ja oliko se edelleen kosketusnäytöllinen, vai  muuttunut veivattavaksi lankapuhelimeksi.

Puhelimeni oli ennallaan, mutta minä en ollut. Auringon paisteessa, rannalla, hyvässä seurassa, olutta ja musiikkia. En olisi halunnut olla sillä hetkellä missään muualla. Vaikka ranta oli täynnä ihmisiä, ei haitannut. Vaihtuvuus oli pientä. Joku vieressä luki runoja. Tuli sellainen olo, että kaikki olivat ns. löytäneet paikan päälle vahingossa. Mikä täydellinen paikka eksyä.

Yksi lukuisista taideteoksista
Rantafiilistelyn hajotti kutsu todellisuuteen. Olinhan tullut Ilmiöön, mutta en ollut vielä päässyt edes varsinaiselle alueelle. Siirryin alueelle ja nakkasin tyhjän tölkin tölkinkeräyspisteeseen (propsit järjestäjille näistä). Veikkaan, että moni jättää Ilmiössä omat oluet kiltisti narikkaan. Ilmiössä kynnys mennä juomaan alueen ulkopuolelle olutta on niin pieni, että järjestyssääntöjä ei tee mieli loukata. Sen sijaan Ilmiön varsinaisella alueella on ilo maksaa oluesta, koska tietää sen mahdollistavan jatkuvuutta.

Jätin A. Le Coqit narikkaan ja ostin alueelta bissen. Koska niin moni on tähän blogiin päätynyt hakusanalla "Ilmiö kaljan hinta", kerron teille nyt totuuden: Ilmiössä 2013 olut maksoi 5,5e. Se oli lapparia ja rahaa vastaan sai 0,4L oluen. Vaikka oluen hinta (muistikuvieni mukaan) olikin noussut, ei hinta loppuillasta enää paljoa painanut. Sillä todellisuudessa en maksanut oluesta, vaan siitä, että sain olla Suomen upeimmalla festivaalilla. Lisäksi Ilmiö ei ole dokausfestari, ja vaikka pakko myöntää, että Ilmiö antoi jälleen viedä kirjoittajaa, humalahakuiseen juomiseen ei kannustettu.

Liiterin sisäänkäynti
Siirryin sisään Liiteriin katsomaan Hertta Lussu Ässän keikkaa. Liiteri oli ns. välitila, josta suurin osa vain kulki läpi. Liiterissä soi hämärä musa. Ulkonäöltään Liiteri muistutti kotibileitä avaruudesta folioisine seinäkortisteineen, punaisine seinineen ja värikkäine valoineen. Lavalle oli mahdotonta nähdä väenpaljouden takaa. Esiintyjät esiintyivät lattiatasossa. Taustalla pyöti visuaalit, niistä saattoi nähdä jotain.

Liiteri-lava
Hertta Lussu Ässässä oli huhupuheiden mukaan jotain Fonalin artisteja. Keikka oli melkoista noiseambienttia. Lintuääniä, mukavan kuuloisia ääniä ja ihan vaan ääniä. Kaverini tiivisti mielestäni bändin musiikin hyvin kävellessään ohitseni Liiterissä: "Aika makea juttu. Mä ihan diggailen tällaisesta, mutta kello on nyt ihan liian aikainen tälle".

Tottahan se oli. Fiilis kävellä maailman oudoimmista kotibileistä takaisin auringon valoon ja sieltä Death Hawksin keikalle oli melkoinen. Death Hawks esiintyi Maisema-lavalla. Lavan eteen päästäkseen piti laskeutua kapeita portaita alas jonkin sortin näköalatasanteelle, jonka nurkkaan oli pystytte pienen pieni teltta. Teltassa pieni lava, ehkä Ilmiön varsinaisen alueen pienin. Lavalla ei kuitenkaan juurikaan pieniä bändejä nähty, vaan tuntui siltä, että vähän kokeilumielelläkin lavalle oltiin ahdettu akteja, jotka eivät joko kalustonsa, tai yleisönsä takia lavalle kunnolla mahtuneet.

Maisema-lava
Death Hawks oli kuitenkin lavalle juuri oikea yhtye. Bändi soundasi hyvältä. Uusi materiaali (ainakin uskoisin, että materiaali oli uutta) kuulosti aiempaa hillitymmältä, melodisemmalta. Pyssyt eivät enää laulaneet samalla tavalla kuin Tampereen keikalla vuosi takaperin. Onneksi Death Hawksin keikka oli juuri Liiteri-seikkailun jälkeen. Aikakone otti taas harppauksen aikajatkumossa. Death Hawks on ultimaattinen pahapoikabändi. Oli nättiä nähdä, että jengi oli ottanut bändin haltuun. Maisema-lavan edessä oli niin paljon porukkaa, että sekaan ei meinannut mahtua millään.

Joose Keskitalo (c) Veikka Lahtinen
Ja Death Hawksin jälkeen tie vei Joose Keskitalon keikalle. Keskitalon keikka oli jo alkanut, ja itseasiassa Keskitalo taisikin olla ainoita esiintyjiä tämän vuoden Ilmiössä, joka aloitti keikkansa esitteen ilmoittamaan aikaan. Keskitalo esiintyi Porras-lavalla yksin kitaransa kanssa. Yleisö istui ympäri metsää ja silminnähtävästi nautti joka hetkestä. Vaikka en varsinaisesti Joosen keikkaa ollutkaan ehtinyt odottaa, jäi se silti voimakkaimmin mieleen. Yhdistelmä melankolista lyriikkaa, yhdessäoloa ja metsässä keikan kuuntelemista tekivät tehtävänsä. Aivan mielettömän hieno kokemus.

Taidetta festarialueella
Joosen keikan jälkeen nälkä oli ottamassa niskaotteen. Oli siis aika tutustua Ilmiön ruokatarjontaan. Epäselvästi merkittyihin ruokakojuihin oli pitkät jonot, ja kauppa selvästi kävi. Ainakin osalla yrittäjistä. Viidestä kojusta kolme tarjosi kasvissafkaa ja kaksi lihaa. Kasviskojuille oli jonoa, lihakojuille ei sitten asiakkaan asiakasta. Toinen lihakojuista oli nimetty "Lihaa saatana". Kuulin huhua, että kyseistä kojua pyörittivät epäonnistuneen, ja Jyrki Sukulan TV-ohjelmassakin nähdyn Osuman jäbät. "Lihaa saatana", voi ei mikä nimi. Ei ihmekään, ettei kukaan halunnut ostaa sen ruokia. Toinen lihakojuhan olikin tanssipalvinjongin perinteinen makkarakoju.

Päätin testata Ilmiön kasvistarjontaa. Hyppäsin randomilla jonottamaan kojulle, josta sai ruokaa X. Katsoin vieressä aaltoilevaa jonoa ja mietin mitäköhän jonon päässä tarjotaan. Kun pääsin päätepysäkille, ilokseni huomasin jonottaneeni "hamppurilaisia", hampusta tehtyjä hampurilaisia. Naapurijonossa jonotettiin ilmeisesti jonkin sortin kasvispataa. Hamppurilaiset maksoivat 6e. Ne pitivät sisällään reissarin, jonka välissä möllötti iso hamppupihvi ja salaattisetit. Nappasin oman hamppurilaiseni kanssa Bionade-limpparin. Aika jees kombo, 8,5e muistaakseni. Naapurijonon ruoka oli vähän kalliimpaa, mutta toisaalta annokset näyttivät semi isoilta. Hintahaarukka jotain 8e ja 10e välissä.

Eleanoora Rosenholm
Hamppurilaisen jälkeen suuntasin Maisema-lavalle, jossa Eleanoora Rosenholmin keikka oli jo aikataulujen mukaan alkamassa. Pääsin ahtautumaan väkijoukon läpi ajoissa lavan eteen huomataksemme jälleen aikataulujen venyneen. Bändi oli vasta tekemässä soundcheckiä. Noin puoli tuntia myöhemmin lavalla alkoi soitto. En tiedä olinko hypettänyt bändin keikkaa etukäteen päässäni liikaa, vai mistä kiikasti, mutta Eleanooran keikka jäi itselleni melko vaisuksi. Soundit olivat niin ja näin, ja vaikka bändi soittikin hyvin ja ammattimaisesti, keikka jäi "vain keikaksi". Pointsit kuitenkin kahdesta rumpalista. Olin ehkä ajatellut, että Eleanooran levyjen mystiikka välittyisi vielä voimakkaammin livenä, mutta päin vastoin. Ehkä johtuen lavan vaatimattomuudesta, ehkä jostain muusta, mystiikka oli poissa.

Sisäpiha-lava
Eleanooran keikan jälkeen oma Ilmiöni jatkui melko virtaavissa merkeissä. Enkä tarkoita pelkästään juomista, vaan seilasin loppuajan ympäri aluetta nauttien mielettömästä fiiliksestä, musiikista ja ihmisistä. Näin keikkoja siellä täällä, mutta ainoa, jonka katsoin kokonaan oli Dalindèon keikka Sisäpiha-lavalla. Dalindèo veti huikean keikan, jossa yleisön tanssijalkoja alettiin jo ihan tosissaan koettelemaan. Täyteen pakattu sisäpiha nautti kun jazzahtavaa takaa-ajo-musiikkia tykitellyt Dalindèo piti bileitä pystyssä.

Paviljonki-lava
Dalindèon keikan jälkeen tsekkailimme vielä hetken Astro Can Caravania, jonka aika oli seurueeni mukaan mennyt. Kuulemma bändin musiikki olisi ollut viimeistä huutoa Berliinissä joskus vuonna 2007. Ok, en tiedä oliko näin, ehkä. Paviljonki-lava (päälava) oli joka tapauksessa täynnä bändin keikasta nauttivia ihmisiä. Joten ei paha. Jos sisäpihalla oli bileet, niin Paviljonki ei jäänyt kauaksi jälkeen. Astro Can Caravanin keikalta nappasimme splittitaxin Dynamoon, jossa jorailimme aivan erinomaisen DJ:n tarjoileman ysäriräpin tahtiin. Voi pojat, tietääkö kukaan kuka soitti levyjä tuona iltana Dynamon yläkerrassa? Terveisiä DJ:lle, mieletön boogie.

Kiitos Ilmiö! Nähdään taas ensivuonna rakkauden kesänä 2014.