Nosto: Record Store Day

Listasin viime vuoden elokuussa mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä. Kuten ehkä tiedättekin, tänään on Record Store Day, eli levykaupoille käy ihmisen tie. Täältä löydät kaupat.

Mikäs sen parempaa kuin näin lauantain kunniaksi käydä hakemassa lähimmästä levykaupasta se levy, joka syystä tai toisesta on jäänyt ajan saatossa ostamatta.

Jos ette ole ihan varmoja mikä se levy voisi olla, haluan virkistää mieltänne listaamalla uudestaan mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä, sekä niiden artisteja.

Tiputin tarkoituksella listalta kaikki Universalin, Warnerin ja Sonyn alaiset yhtiöt, sillä vaikka ne toki pitävät sisuksissaan monia loistavia artisteja kannustan jokaista boikotoimaan kyseisiä yhtiöitä.

Jos nyt yksi syy boikotille pitäisi mainita, niin se voisi olla vaikka viime päivinä noussut kohu lasten laulukisoista. Ai hä? No lue täältä.

Vaikka Sony ei olekaan dipannut varvastaan vielä yhtä näkyvästi korruption altaaseen on Sonyllakin muutama Idolsin muotoinen luuranko kaapissaan.

Mutta se majoreista, tästä levyideoita tälle päivälle:

*If Society - mm. Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Lau Nau, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*Lumpeela Julkaisut - mm. Janne Laurila, Ochre Room,
*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Svart- mm. Hexvessel, Sammal, Seremonia

*Airiston Punk-levyt - mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, Pää Kii 

*Combat Rock Industry - mm. Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta
*Fullsteam - mm. Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Sans Parade

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers
*Plastic Passion - mm. Iida Umpikuja, Tero Petri, Wojciech

#25 Streak And The Raven

Streak And The Raven on yksi Suomen mielenkiintoisimmista bändeistä. Piste. Yhtyeen musiikki on kehittynyt vuosien varrella niin jännittävän kuuloiseksi, että se voisi melkein vastata Fonalin vaatimuksia. Parasta bändissä kuitenkin on, että mielenkiintoisuudestaan huolimatta se ei edelleenkään keskity liikaa pörinöihin ja surinoihin, vaan timanttisen koviin pop-kappaleisiin.

Ensimmäinen kosketukseni Striikkeihin oli helmikuussa 2011. Bändi oli juuri julkaissut toisen EP:nsä. Näin yhtyeen livenä ja rakastuin musiikkiin välittömästi. Silloin ehkä enemmän Magenta Skycodeen ja tyylipuhtaisiin indie pop-yhtyeisiin verrattavaa musiikkia soittanut lintulauma valloitti nerokkailla sovituksillaan, kauniilla kappaleillaan ja näyttävillä liveillään. Yhtye soitti ennakkoluulottomasti keikkoja ympäri Suomea, kuppiloista festareihin.

Joulukuussa 2011 bändi alkoi työstämään debyyttiään, josta ensimmäisenä maistiaisena Oulun musiikkivideofestivaaleilla julkaistu, ja kunniamaininnan saanut, Speed Of Light. Sinkulla Striikit esittelevät debyyttialbuminsa myötä täysin uudistuneen soundinsa. Uusi soundi on elektroninen, jumittava ja aikuinen. Maltillinen, hiottu ja ilmava.

Kuulun ehkä marginaaliin, en ole järin innostunut Suomessa pinnalla olevista indie-bändeistä. Streak And The Raven kaltaiset tulokkaat kuitenkin palauttavat uskoni siihen, että parempaa on luvassa. Bändi ei välttämättä ikinä toimi suomalaiselle yleisölle. Odotan  kuitenkin näkeväni Striikkarit esim. ensi vuoden Tallinn Music Weekillä, tai Popkommissa. Wink, wink, Musex. 

Jos sinkkubiisiin on yhtään luottaminen Streak And The Ravenin debyytistä tulee yksi vuoden levyistä. Toivon, että se saa ansaitsemansa huomion. Toivon myös, että saan oman kappaleeni ennen virallista julkaisua.

Lavalla: Flow 2012, kiitos ja näkemiin!

Heräsin lauantai-aamuna pienehköön shokkiin. Olin laittanut puhelimeni herättämään klo 8, mutta heräsin puoli tuntia myöhässä tyttöystäväni puhelimen herätykseen tajutakseni, että Samsung Galaxystani oli loppunut akku yön aikana. Muistatteko vielä vanhat luotettavat Nokiat? Tällaisia ongelmia ei ikinä päässyt muodostumaan. Miksi? No siksi, että yksi niistä ei koskaan loppunut akku. Toiseksi ne olivat suunniteltu herättämään, vaikka akku olisi ollut loppu. Mieletöntä. Tästä valveutuneena lisäsin Flow-kassiini täyteen ladatun vanhan Nokian 2G-puhelimen. If all else fails, Nokia. Lesson learned.

Ekotalo / juomapiste

Saapuessani Flowhun kello oli vartin yli kaksi. Olin ensimmäisiä siellä. Flow oli muuttunut viime näkemästä todella paljon, erityisestä kokonsa ja erikoisjärjestelyidensä puolesta. (viimenäkemä v. 2008) Harvemmin festivaaleilla näkee puusta rakennettua ekotaloa / juomapistettä, tai asfaltille istutettua nurmikkoa ja puiden alle idyllisesti asetettua konttibaaria. Pienen premissien kiertämisen jälkeen kiirehdin hakemaan kupin kahvia ja veden, sillä MIAUn keikka oli juuri alkamaisillaan Nokia Blue Tentissä.

MIAU

MIAU ei ole tässä blogissa enää uusi tuttavuus. He pitävät edelleen elokuun kovimman bändin paikkaa. Tytöt olivat todella energisiä ja aidosti innoissaan keikasta Flowssa. He olivat pukeutuneet outoihin 80-luvun musavideovaatteisiin. Muistatteko vielä Tää ei oo A, Tää ei oo B, Tää on C-kasetti. Sitä menoa. Soitto oli rumpalin paikottaista jäätymistä vaille tiukkaa ja laulu puhdasta ja kaunista. Keikka oli hyvä, piristävä joku voisi sanoa. Stage oli vielä turhan iso. Olisin mielummin nähnyt MIAUn livenä joillain pienemmistä lavoista, kuten esim. O.S.S:llä, tai Cirkossa. MIAUn keikalta matkani jatkui Sami Sänpäkkilän ja Tomutonttu Jan Anderzenin uuden proggiksen Tuusanuuskat keikalle Cirkoon.

Tuusanuuskat

Cirko oli mielenkiintoinen venue, lähes yhtä mielenkiintoinen kuin bändinsä. Elokuvateatterimainen, akustiikaltaan lähes kuollut musta tila, jonka sisäänkäynnin yläpuolella roikkui jonkin sortin lintua esittävä taideteos. Lattia oltiin peitetty designsäkkituoleilla á la Fatboy. Outomittari kävi melkoisen korkealla. Tuusanuuskat aloittivat ajallaan ilman mitään sen kummempaa esittelyä, tai alkunauhaa. Tilassa olleet ihmiset jähmettyivät ja ainoa liikkuva elementti huoneessa oli Tuusanuuskien videoprojisointi. Kaksikon musiikki perustui luuppien yhdistämiseen. Eri tempoiset ja rytmiset synakuviot, biitit ja sämplet muotoutuivat yhdeksi isoksi avaruusasema MIRin soidinkutsulta kuulostavaksi äänipalloksi. Lumoavaa, mutta allekirjoittaneelle hieman hapokasta. Tuusanuuskien keikalta lähdin syömään alueen ulkopuolelle. Matkalla ehdin vilaista pienen hetken Hermanni Turkkin keikkaa. Vaikutti aika hyvältä. Letkeä hippiporukka orgaanisella soundilla, voiko siitä olla pitämättä. Olin suunnitellut meneväni Black Twigin keikalle, mutta kävelin onneni ohitse. Pitkittyneen reissuni johdosta missasin myös suurimman osan Ane Brunista

Ane Brun

Ane Brun oli mieletön. Niiden parin biisin perusteella, mitä ehdin neitiä näkemään ehdottomasti Flown tämän vuoden parhautta. En tiedä voinko antaa ikinä itselleni anteeksi vitkutteluani alueen ulkopuolella, tai sitä, että kävin tarkistamassa kotimaisen Crystal Clearsin keikkaa. Olin kuullut Anelta aikaisemmin vain muutaman biisin, enkä ollut hirveän vakuuttunut, tai edes hirveän kiinnostunut. Livenä meno oli kuitenkin jotain ihan muuta. Ensinnäkin jo dynamiikka biisejen sisällä oli jotain aivan käsittämätöntä. Bändi, taustanauhat, äänenpaineen määrä. Ja Ane, mikä ääni.

Passage

Keikan jälkeen kävin tarkistamassa kojut. Oli hienoa nähdä niin monta innokasta asiakasta Stupidon levykauppakojun, sekä Flown merchendisekojun ympärillä. En osannut odottaa, että Flowssa ihmiset olisivat kiinnostuneita äänitteistä. Pakollisen festarikangaskassiostoksen jälkeen siirryin yhdelle lukuisista Lounge Bareista. Flow oli satsannut aivan älyttömästi ulkomusiikillisiin tekijöihin. Tällä Loungella oli riippumattoja, Nokia Loungella oli DJ ja designtuoleja, yhdessä taas designsäkkituoleja, yhdessä pingispöytää yms. Oluttani tahdittivat Jamaican pojat päälavalta. Letkeä meno. Ennen siirtymistäni Kindnessin keikalle kävin tarkistamassa taiteilija Tuomas Aleksander Laitisen videoinstallaatio Passagen ja Wastelands-lavan, jonka suunnittelu oli aika päräyttävä. Taidetta festareilla, aika villiä.

Wastelands-lava

Kindness oli minulle entuudestaan tuntematon. Olin toki kuunnellut saman Spotify-playlistin, kuin kaikki muutkin. En vaan ollut syystä, tai toisesta saanut fiilistä äänitteeltä. Ensi tahdeista lähtien oli kuitenkin selvää, että Kindness ei ollut tullut Suomeen asti tylsistyttämään Flow-yleisöä. Bändillä oli hullu groove ja nokkamies Adam Bainbridge elehti kuin Prince. Aika pohjaton väite ja vedänkin sen heti takaisin, mutta se auttaa vähän ymmärtämään mistä oli kyse. Adam ei ollut kaksinen laulaja.  Tätä kompensoimassa oli kaksi erinomaista laulajatarta. Neidit jorasivat silloin kun ei ollut laulettavaa, Adam taas biletti yleisön ja bändin kanssa kun neidot olivat äänessä. Yhtye sekoitti hienosti funkia, synapoppia ja AORää. Kindnessin keikalle ei mahtunut tylsää hetkeä.

Kindness

Kindnessin jälkeen kävin kääntymässä ruokailualueella. Matkalla ruokailualeelle bongasin muutaman biisin Saint Etiennestä. Kuten äänitteellä, myös livenä. Bändi kuulosti Euroopan trendikkäimmän yökerhon tanssilattian sulattajaksi suunnitellulta täsmäaseelta. Saapuessani ruokailualueelle bongasin vahingossa pienen pätkän Veturimiehet Heiluttaa plays Autiomaa. Kritisoin O.S.S.:n bändivalintoja Flow-kirjoituksessani jokin aika sitten. Nyt ymmärrän, että olin tavallaan väärässä. Sillä kuten juontaja Edu Kehäkettunen yhdessä spiikissään kiteytti "..silloin kuin päälavaa roudataan, täällä tapahtuu".

The Black Keys

Lauantain pääesiintyjä The Black Keys ei ollut minun makuuni. Näin keikasta ensimmäiset puoli tuntia ja vaikka riffittely olikin melkoisen tiukkaa, se ei riittänyt lämmittään Flown kylmenevää iltaa. Lähdin etuajassa pois odottamaan Sleep ∞ Overin keikkaa. Käväisin Voimalassa, jossa ilmeisesti esiintyi Desto. Paikka ammotti tyhjyyttään ja oli hyvin vaikea sanoa tiesikö kukaan, että Voimalassa ylipäätään järjestetään ohjelmaa.

Sleep ∞ Over

 Cirkossa meininki alkoi muistuttamaan aikuisten lasten pyjamabileitä. Säkkituoleille oltiin sammuttu, sisällä vedettiin röökiä, toisaalla kaulailtiin, toisaalla ryypättiin. Voisi sanoa, että tunnelma oli "valmis". Odotin Sleep ∞ Overin keikkaa lauantain eniten. Ehkä juurikin sen takia olikin aivan karmaisevan suuri pettymys huomata, kuinka jumalattoman surkea Sleep ∞ Over oli. Tiedättekö sen hetken kun ulkona on 40 astetta ja olet odottanut 5 tuntia jäätelöä. Ja kun viimein saat jäätelön tajuat, että kylmäketju on jossain vaiheessa rikkoutunut. Jäätelösi maistuu ihan jääkaapilta ja voit olla varma, että olet juuri saanut todella pitkän ja inhottavan vatsataudin.

Ruokalista

Kaiken kaikkiaan Flown lauantain esiintyjät olivat parempia mitä odotin. Löysin uusia bändejä ja hylkäsin muutaman ensirakkauden. Jos Flowta arvosteltaisiin ainoastaan musiikillisesta sisällöstä, festivaali saisi minulta melko hyvät pisteet. Ottaen kuitenkin huomioon suunnan, johon Flow vuosi vuodelta luisuu syvemmälle ja syvämmelle en voi antaa festeille kauhean terhakkaa pystypeukaloa. Musiikki on Flowssa pelkkä sivutuote. Flown yleisöstä enemmistö koostuu paksulompakkoisista pintaliitäjistä, joille festivaali edustaa mahdollisuutta päästää sisäinen hedonistinsa valloilleen koreasti katettuun pöytään. Flow antaa jokaiselle vieraalleen mahdollisuuden olla VIP yhden päivän. Ja vaikka arvostankin sitä, että Flowssa ei ole ördääviä juntteja, koen että pröystäilevät elitistisnobit ovat vielä pahempia tunnelmantappajia. Ördääjät sentään osaavat viihdyttää ja tuoda vaarantunnetta sekä keikoille, että anniskelualueille.

Flow-muotia

Jätin lopulta leikin kesken lauantain jälkeen. En mennyt sunnuntaina takaisin. Ymmärsin lauantain pikkutunteina, että minä ja Flow olemme bänks. Pitäkää shampanjanne, pingispöytänne, trendikkäät ruokanne, punaiset mattonne, taideinstallaationne, pop-up-shoppinne ja yhtä keikkaa varten kasatut bändinne.

Nosto: Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012

Nuorgam listaa paraikaa seuraamisen arvoisia levy-yhtiöitä kotoa ja kaukaa. Kuten Jyri Öhman kirjoitti, listalla on paljon hyviksiä, mutta toistaiseksi suosikkini vielä puuttuvat. Lista kirvoitti miettimään, mitkä ovat omasta mielestäni levy-yhtiöitä, joita suosittelisin ihmisiä seuraamaan.

Näen itseni ja blogini blogimperiumin perussuomalaisina. Edustamme oppositiota. Olemme kovia huutelemaan vieraisiin pöytiin ja arvostelemme muita. Emme kuitenkaan tuo mitään parempaa pöytään. Perustelemme, jos tuntuu siltä.

Nimeän nyt oman vaihtoehtoisen listani levy-yhtiöistä, joita suosittelen ihmisiä seuraamaan. Listallani on ainoastaan kotimaisia lafkoja. Nuorgamin listan ja omani suurin ero on se, että Nuorgamin lista auttaa pariutumaan Helsingin hipsterbileissä, minun huonontaa mahdollisuuksia huomattavasti. Listani ei ole muodikas, tai välttämättä edes ajankohtainen. Se on vain läjä suomalaisia levy-yhtiöitä, jotka ovat tehneet kulttuurihyväntekeväisyyttä koko elinkaarensa. 

Saanen esittää hikidiskojen epämiellyttävien keskustelualoittajien kuninkaan. We never stood a chance-blogin Ehdottomasti seuraamisen arvoisten levy-yhtiöiden lista 2012:

*If Society - mm. Echo Is Your Love,  Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Eleanoora Rosenholm, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Combat Rock Industry - mm. Abduktio, Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Big Wave Riders, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, Jesse, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Satellite Stories, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta,  Pharaoh Overlord
*Fullsteam - mm. Lapko, Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Déclassé, Nightsatan 

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers

#19 Barry Andrewsin Disko

Jukka Hervan sooloprojekti. Jälleen yksi todiste luovan hulluuden olemassaolosta planeetallamme. Jotkut rakastaa, toiset vihaa, mielipiteitä löytyy. Yksi mies, yksi mikrofoni ja pirusti melua lyöviä koneita. Siinä rakennusainekset unenomaiseen sekamelskaan, joka kulkee nimellä Barry Andrewsin Disko.

Rovaniemeltä Turkuun muuttaneen Hervan soundi on kieltämättä mielenkiintoinen. Ensimmäiset julkaisunsa kasetille (millekäs muullekaan) jo vuonna 2010 tehnyt mies löysi 2011 vuoden puolessa välissä itselleen sopivan taistetuluparin Sami Sänpäkkilän jokerikorttiarmeija Fonalista. Hervalle uskottava leibeli oli tarpeellinen hyväksynnän sinetti. Ilman sitä Barry olisi todennäköisesti jäänyt omaan arvoonsa. Tulevaisuuden tusinan kaltaisista meriiteistä olisi voinut vain haaveilla. 

Arvosteluissa suitsutusta ja kuraa puoleensa saanut debyyttialbumi Kuka Siellä? on tyyliltään lo-fi:ta. Nostaisin mielelläni esille pitkäsoitolta sinkkubiisin Lampaita. Se edustaa Barrya helpoimmillaan ja antaa kuulijalle mahdollisuuden ymmärtää ja tykästyä. Lisäksi se on mielestäni  yksi hienoimmista suomenkielisistä biiseistä vähään aikaan.  En osaa vielä sanoa, onko levy varsinaisesti pommia, mutta suosittelen jokaista ottamaan selvää ja muodostamaan oman mielipiteensä. Jos Sänpäkkilän twitteristä oikein ymmärsin,  levyjä on vielä aika lailla jäljellä ja kotimaista musaa voi ja pitää tukea. Albumin voit kopata ostoskoriin Fonalin verkkokaupasta.

Barry Andrewsin Disko on ollut kiitettävästi esillä myös livenä. En valitettavasti osaa kertoa teille missä ja milloin, koska keikkoja ei ole listattu minnekään. Yleisön kannalta tilanne on siis vähän kinkkinen. Mutta jos olet niin onnekas ja bongaat Barryn keikan kotikaupungistasi niin pidä itseäsi etuoikeutettuna ja mene katsomaan. Barryn facebookiista voi myös käydä vakoilemassa tulevia esiintymisiä.

EDIT: Täältä löytyypi lista menneistä ja mahdollisesti kesän jälkeen myös tulevista keikoista..

p.s. Tsekkaa myös Sänpäkkilän ohjaama video. Biisi on nimeltään Talitintti. Musavideoita voidaan tehdä myös nollabudjetilla. Kaikki lähtee ideasta.

#18 Oranssi Pazuzu

En ollut mitenkään latautunut postaamaan blogiini. Olin uimarannalla, okei vähän varjossa, mutta sen verran paisteessa, että tuntui mukavata.  Latasin puhelimeen ennen biitsille lähtöä indieplaylistit April, May & June. Tarkoituksenani oli viettää mukava kitarapopin-täyteinen hetki rannalla. Yhtäkkiä soittimestani kuitenkin pamahti ilmoille hyvin synkkiä ja piinaavia säveliä, en ollut muistanut painaa sufflea pois päältä. Päiväni rannalla sai  uuden merkityksen. Olin tyystin unohtanut yhden parhaimmista. Oli aika kirjoittaa.

Tällä kertaa luvassa aurinkoinen teksti tummanpuhuvasta bändistä. Kyseessä tottakai seinäjokelainen kokeellisesta black metallia soittava Oranssi Pazuzu-orkesteri. Tämä bändi, jos jokin, herättää mielipiteitä, hyvä niin. Go controversial or go home.

Oranssi Pazuzu ei ole mitenkään kauhean tuore juttu, mutta heidän soundinsa  on. Tuoreinta mitä black metal-piirit ovat saaneet vuosiin ja ehdottomasti allekirjoittaneelle Satyriconin  jälkeen sitä helpoiten nieltävää örtsikkää. Pazuzun paatoksessa on hullu gruuvi. Se tekee musasta helposti lähestyttävää.
 
En ole koskaan välittänyt metallimusiikista, en ole metallimiehiä. Äidinmaidossani oli pieni unssi Numetallia, enkä ole koskaan kieltäytynyt erästä Metallica-teemaista Lars Ulrich juomapeliä. Siinä se oikeastaan. Uskon, että myöskään Pazuzun leirissä metalli ei ole kovimmassa huudossa. Musiikissa on perinteiselle black metalille tuntemattomia sävyjä. Pazuzu lainaa vaikutteita indie- ja postrockista. On päivänselvää, että kaverit eivät ole täysin tosissaan. Kyse ei ole black metalin hienosäätämisestä, vaan täysin uuden musiikkityylin kehittelemisestä. Lopputulos on cocktail tarttuvaa, jopa tanssittavaa melua, jonka sisältä nousee upeita melodioita ja koukkuja. Kuin ihmeen kaupalla biisit onnistuvat säilyttämään punaisen langan. Musiikki on parhaimmillaan kaunista ja oivaltavaa. Pahimmilaan, no, puhdasta pahuutta.

Bändin tarinasta ei ainakaan vähemmän epäsovinnaista tee fakta, että heidät sainattiin viime vuonna Universalin alaisuudessa operoivalle metallilafka Spinefarmille. En tiedä onko tämä näkynyt levymyynnissä, mutta ainakin bändi on saanut kansainvälistä kiinnostusta osakseen. Pazuzu on päässyt kiertämään maailmaa ja keikkaillut mm. isoilla metallifestareilla Euroopassa. Aika hyvin bändille, kuin bändille. Eikä unohdeta, että Pazuzu laulaa suomeksi. Pistää kuitenkin miettimään olisiko Pazuzu vielä menestyneempi esimerksi oudoista bändeistään maailman turuilla tunnetun Fonalin riveissä.

Näyttävistä liveistään tunnettu Pazuzu on parhaimmillaan irrottamassa päitä suomalaiselta heviyleisöltä pienillä klubeilla. Jos saat mahdollisuuden mennä todistamaan Pazuzun live, suosittelen. Uskon, että pian yhtye ei enää ole meidän suomalaisten pieni sisäpiiribändi, vaan yksi Euroopan kuumimmista metallinimistä. Ei siihen tarvita enää kuin ripaus onnea, miljoona sähköpostia ja näyttävä musiikkivideo.

Mulla ei tällä kertaa ole muuta sanottavaa. Keskityn taas auringonottamiseen ja laitan suflen pois. Tässä teille kuitenkin upea sinkkubiisi Komeetta viime vuonna julkaistulta Kosmonument-albumilta. Jos liikutte Joensuussa käykää koppaamassa bändin keikka Ilosaarirockissa lauantaina SUE-lavalla klo 14. Se on aikaisin, mutta se on parasta.