keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Biisi: City Lungs - Traces


Joskus kansikuva on niin napissa, että tulee välittömästi sellainen fiilis, että bändinkin on oltava. Onneksi, City Lungsin tapauksessa näin myös on. Bloggasin yhtyeestä taannoin joulukuussa, nyt on revanssin aika.

Kerratakseni, City Lungs siis on Tukholmassa asuvan keikkamuusikon Niklas Björklundin (ex-Magenta Skycode), sekä rokkitoimittaja Tuomas Jalamon elektrooninen lapsi. Bändin musiikki on jotain M83, Smashing Pumpkinsin ja NINin välimaastoa.

Yhtye rakastaa isoja  konsepteja ja mysteereitä. Ei siis varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että yhtyeen debyytti Dead End Weekendiä ei tulla julkaisemaan perinteisellä tavalla.

Biisit tullaan julkaisemaan bändin nettisivulla kappale kerrallaan. Sivuille on tulossa myös 20 kirjallista otetta, jotka valoittavat levyn taustatarinaa.

Kannatan ehdottomasti vaihtoehtoisia albumin julkaisutapoja. Ja lopulta kaikki träkit kuitenkin päätyvät Spotifyyn, niin miksikäs ei. Hauska idea.

Jos et ole tutustunut jo, niin suosittelen. Ja jos et usko minua, usko Burning Heartsia. He esittelivät bändin ensimmäisen sinkun maailmalle joulukalenterissaan. Ei paha.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti