Nosto: Vuoden levyt 2012

On aika rikkoa radiohiljaisuus. Olen aloittanut viimeisen kahden viikon aikana miljoona uutta threadia, saattamatta niistä yhtäkään maaliin asti. Olen meinannut kirjoittaa chisugatesta, facebookin kuka mitä häh-ryhmässä päätään aukovista toopeista ja ties mistä. Kaikki jutut ovat kuitenkin hautautuneet lähtökuoppiinsa.

En halua olla negatiivinen. Blogini tarkoitus on tarjota lukijoilla sisältöä, fiiliksiä ja uutta diggailtavaa. Loppujen lopuksi en kirjoita itselleni, vaan teille. Teille, jotka joka päivä jaksatte kirjoittaa blogini nimen selaimenne osoitekenttään. Kiitos kaikille siitä.

Kirjoittaminen on mulle todella tärkeetä, ja mailissa saamani palautteen mukaan myös esittelemilleni bändeille. Ensi vuonna lupaan taas esitellä teille kovia juttuja, uusia ja vanhoja.

Viime aikoina olen keskittynyt lähinnä niihin vanhoihin. Olen selannut mailini sijaan levyhyllyäni. Sieltä esiin on noussut mm. Maj Karman Kauniit Kuvat, Kuolleet Intiaanit ja Magenta Skycode. Puhumattakaan Mynestä, joka on tuntunut löytävän tiensä soittimeeni lähes yhtä monta kertaa kuin sana fuck Limp Bizkitin Hot Dogiin.

Tänään en esittele mitään uutta. Sen sijaan teen jotain itselleni todella mieluisaa. Valitsen omat viisi kotimaista  suosikkilevyäni tältä vuodelta. Paljon hyviä mistä valita. Varmasti jotain unohtuu, mutta ei se mitään. Let's give it a go ja nää ei oo missään järjestyksessä.

VUODEN LEVYT 2012:

Betrayal At Bespin - Rains: Vaikka Rains pamautettiin pihalle ilman sen suurempaa ääntä, tai kiertuetta, valveutuneet löysivät levyn nopeasti. Bändin nimeen vannottiin aina Nuorgamissa asti. Se on vähintäänkin saavutus, sillä bändi ei varsinaisesti ole mikään trendsetteri. Sen sijaan Betrayal At Bespin on loistava bändi ja Rains on kaikessa raskaudessaan ehyt ja kaunis albumi. Haluasin tarjota yhtyeelle vuoden vaihtoehtorock-levyn manttelia.

Burning Hearts - Extinctions: Meinasin istua Extinctionsin päällä vuoden päivät. Onneksi vedin pääni perseestäni ja pääsin ennakkoluuloistani eroon. Sen lisäksi, että Burning Hearts todentotta on yksi Suomen potentiaalisimmista vientiyhtyeistä, Extinctions on ajankohtainen, tyylipuhdas ja täynnä hunajakoukkuja. Monella tapaa vuoden paras pop-levy, tai ainakin Modern Times on vuoden paras pop-biisi.

Jukka Ässä - Mitäs Tässä: Muistan kun istuin Ässän keikalla elokuussa ja mietin, että enpä ole varma saako tästä edes tykätä.   Ennen kuin pääsin ajatusta hurskaammaksi bändi iski Juhannuksen silmään ja olin myyty. Keikan jälkeen Ässää tulikin nähtyä moneen otteeseen erilaisissa paikoissa ja diggailin. Sain levyn, diggailin lisää, tapasimpa jopa artistin itsensä. Todella mukava ja vilpitön ihminen, aivan kuten levynsäkin. Varmasti näistä levyistä parhaan kuuloinen. Legendaarisella JJ-Studiolla purkitettu Mitäs Tässä olkoon vuoden hipskelmä-albumi. (trademark ruotsiin)

Satellite Stories - Phrases To Break The Ice:  Satellite Stories on monella tavalla mielestäni vuoden suomalainen onnistuja. On täysin käsittämätöntä kuinka vähän bändin seikkailusta on kirjoitettu Suomessa. Johtuisikohan siitä, että bändi ei ole Helsingistä. Harvemmin Suomesta kuitenkaan tulee Hypemachinen latauslistan ykkösbändiä. Ja mitä helvettiä. Bändi kiertää tälläkin hetkellä Eurooppaa myyden keikkojaan loppuun ja meillä meuhkataan vaan yhtyeestä nimeltä Pää Kii. (toim. huom.  Pää Kii on loistava yhtye, mutta ymmärtänette varmasti pointin)

PMMP - Rakkaudesta: Kun Rakkaudesta tuli pihalle en ollut innoissani. Tytöt kuulosti huonolta vitsiltä. Heliumpallo tuntui tylsältä.  Jeesus ei tule oletko valmis oli sinetöidä paketin. PMMPn ruisrockissa televisioitu megakeikka kuitenkin muutti käsitykseni levystä täysin. Muistin että PMMP todella on yksi Suomen isoimmista bändeistä, ja on älyttömän siistiä että Rakkaudesta on niin tuoreen kuuloinen levy. Ja monipuolinen. Miettikää nyt, Koko Show, mikä biisi ja mikä sovitus.  Jori Sjöroos, Turun Vivaldi. Rakkaudesta, vuoden mainstream-levy.

Biisi: IWATSW - Make Your Move

"The wind of chaaaaaaange....", muutoksen tuulet puhaltaa. Niin blogissa, kuin blogin ulkopuolellakin.  Sain blogille uuden layoutin. Joku voisi sanoa, että se on nyt enemmän ajankohtainen. Kolmiot on kuulemma kova juttu. Baby I got you triangles. Bitches love triangles.

Tänään kirjoitan bändistä, joka on jäänyt turhan pienelle huomiolle. Enkä tarkoita pelkästään omaa blogiani, vaan näin yleisellä tasolla. I Was A Teenage Satan Worshipper, tuttavallisemmin Pasi Viitasen IWATSW,  ei koskaan ole varsinaisesti ollut pinnalla. Se on pysytellyt alligaattorimaiseen tapaansa pinnan tuntumassa. Sen silmät näkee mitä pinnan yläpuolella tapahtuu, mutta se nousee pinnalle vain hetketksi,  ruokailemaan.

IWATSW on nyt ajankohtainen, sillä bändi julkaisi juuri uuden albumin There.  Levyllä on aivan älyttömän timanttisia kappaleita. Kokonaisuutena se ei välttämättä jaksa ihan maaliin asti. Se on toimiva bändilevy, jolta kehtaa irroitella yksittäisiä sinkkubiisejä. There ei välttämättä kestäisi trendikkään ranskalaisen vaihto-oppilaan levysoittimessa, mutta Berliinissä asuvalle britille albumi voisi olla sopivaa alkuillan pumppailumusaa.

Make Your Move on kova biisi. Kappaleeseen tehty musavideo on myös erinomainen. En aivan täysin ymmärrä mistä on kyse, mutta naurahdin useaan otteeseen videota katsellessani. Videolla kannatetaan jenkkejä ja pistetään Hitleriä hengiltä. Ensin viidakkoveitsellä, sitten luodilla.

I Was a Teenage Satan Worshipper - Make Your Move from Kennel Helsinki on Vimeo.

Levy: The Streams - Hopeless Play

Joo joo, tiedän. Taas mennään repeatilla. Ei hätää, seuraavaksi luvassa jotain blogissa aiemmin esittelemätöntä. Homma nyt vaan on niin, että upean turkulais-yhtye The Streamsin levy on kököttänyt levyhyllyni reunalla jo kuukauden päivät. Joka päivä tuijottaen allekirjoittanutta koiranpennun katseella, anellen: "arvostele minut, arvostele minut". Ajatellaan hommaa näin, jos Stella Harasek, niin minäkin.

Niin mikä The Streams? Tänä päivänä puhutaan paljon AORstä (adult oriented rock). Mielestäni kukaan ei flirttaile genrelle yhtä paljon kuin The Streams. Jos sä sanot Bon Jovi, minä sanon The Streams. Jos sä sanot Asia, mä sanon The Streams. Ja näin. Mutta The Streamsiin mahtuu paljon muutakin kuin Bostonin kohdalla väljähtänyttä stadionmachoilua.

Mitja Kiviluodon luotsaama yhtye on loppujen lopuksi vain todella kaupallisen kuuloista indie rockia. Paikoitellen mieleen tulee The Killers. Pistää miettimään onko kyseessä indie-kääreeseen paketoitu valtavirtapeto, vai toisin päin. Olin miten oli, homma toimii. The Streams ei ole ajanut itseään kapeaan marginaaliin. Fiksua, mutta ei skenen hyväksymää.

Hopeless Play ei mielestäni ole vahvin mahdollinen albumikokonaisuus. Se on enemmänkin kokoelmalevy. Tuntuu siltä, että levyn biisien syntyaikojen haitari on melko laaja. Tämä ei sinäänsä haittaa. Levyltä voi kuunnella pari biisiä sieltä täältä. Ei tarvitse miettiä, että kuuntelukokemus jää vajaaksi.

Levyn upea tuotanto yhdistää pakettia sen verta mukavasti, että levy pysyy yhtenevänä. Jos levyltä lähtisi irroittelemaan parhaita hetkiä, ne olisivat hittibiisi Out Of Reach, kaunis The World Is On Fire, uusi suosikkini Bullets, sekä popparin vaatteisiin puettu kasarihitti Straight Shot.

Levy: Stockers! - We Are The Numbers

Ah, aina yhtä ihanan valloittava ja totinen Stockers! ja yksi vuoden odotetuimmista indierock-albumeista. Jotkut teistä ehkä tiesivätkin, että Stockers! oli ensimmäinen bändi josta kirjoitin blogiini. Stockers! oli myöskin yksi ensimmäisistä skouttaamistani bändeistä ja voi pojat, en voisi olla ylpeämpi jätkistä. We Are The Numbers, fuck yes we are!

Kuten livenä, myös levyllä. Stockers!in debyytti huokuu intensiteettiä, näyttämisenhalua ja intohimoa. Levyllä ei juuri hengähdetä. Tämä ei kuitenkaan haittaa kokonaisuutta sillä biisit ovat sopivan eriävistä muoteista veistettyjä.

We Are The Numbersilta on vaikea löytää puutteita. Jos nyt jotain pitää mainita, niin lyriikkapuoli jää omaan makuuni liian pintapuoliseksi ja mitään sanomattomaksi. Tämäkään ei menoa haittaa, sillä kun solisti Heikki Petrell laulaa, hän laulaa jokaisen sanan kuin viimeisensä.

Stockers! on mielenkiintoinen yhtye. Bändikuvan perusteella tyhmempi voisi vannoa, että pojat eivät osaa soitaa nuottiakaan, kunhan vaan näyttävät saatanan hyvältä. Näin ei kuitenkaan ole. Biisien taustoista löytyy todella hyviä sovitusratkaisuja, nerokasta kitaranamuttelua ja todella timmiä basso-/rumputyöskentelyä.

Albumi soundaa todella hyvältä. Erityismaininta pitää antaa albumin tuottaja Petri Majurille Seawolfilta. Bändi kuulostaa bändiltä. Juuri niinkuin kuuluukin. Soundi on tuotettu, mutta ei tuotetun kuuloinen. Loistavaa.

Levyn parhaiksi hetkiksi nostaisin räjähtelevän Vanishin, upean kitarabiisi She Put The Numbers On The Paperin ja pahojen poikien kannatuslaulu TV Fallsin.

Levy: Jukka Ässä - Mitäs Tässä

Olen säästellyt Jukka Ässän albumin arviota tarkoituksella. Sain levyn jo hyvissä ajoin ennen julkaisua ja olen ottanut aikani sen kanssa. Ässän debyytti on siinä määrin huolella tehty levy aina kappaleista kansigrafiikkaan, että se ansaitsee myös huolella kirjoitetun arvion.

Ässä a.k.a. Salmisen Jukka on tamperelainen pitkän linjan muusikko. Hän on myös 7-vuotiaan tulevaisuuden nimi Eelik:sen isä. En tiedä muista kaupungeista, mutta ainakin Tampereella Ässän debyyttiä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa jo vuoden päivät.

Nyt Mitä tässä-albumia kuunnellessani voin todeta, että odotus on palkittu. Levy tarjoilee 13 hyvin sävellettyä, sovitettua ja ennen kaikkea sanoitettua kappaletta, joista jokainen puolustaa oikeuttaan upeassa albumikokonaisuudessa.

Ässän musiikki on mielenkiintoinen kombinaatio uutta ja vanhaa. Ohimennen hipskelmäksikin ristittyä musiikkia soittava yhtye on kaikessa epätrendikkyydessään todella cool. En ole vieläkään varma onko tästä edes ookoo tykätä. Itse näkisin asian niin, että Ässä saattaa olla uuden trendin airut. Saas nähdä tuleeko GAEAsta tulevaisuuden johtava hipskelmä-leibeli.

Jukka Ässän Mitäs Tässä on ehdottomasti yksi niistä albumeista, joka löytää paikkansa läheltä levysointintani. Yksi niistä, jotka ovat aina lähellä siinä kun niitä tarvitsen. Jossain Minä & Ville Ahosen ja Magenta Skycoden debyyttien välissä.

En tiedä onko sulaa sattumaa, että levyltä musavideobiisiksi irroitettiin juuri blogissani sinkkubiisiksi mantteloitu Juhannus. Olen joka tapauksessa hyvin hyvin onnellinen valinnasta ja haluan jakaa biisin teidän kanssanne.  Juhannus on yksi hienoimmista suomenkielisistä biiseistä vähään aikaan.

Arvio on hyvä lopettaa kansivihkosesta kopioituun lyriikkaan, jota aina silloin tällöin laulan lievästi ylipainoselle kissalleni: "Toivon että tiedät sen / Missä ikinä kuljetkin / Pysyn vierelläs / Vaikka kaikki loppuisi / Rakastan sua aina / Ole juuri niinkuin oot"

Biisi: Eva On The Western Castle Island - California Shrills

Olen pitänyt jo pidemmän aikaa silmällä helsinkiläistä Eva On The Western Castle Islandia. Muistan Evan Idolsista. Hän oli suosikkini. Ihana pieni hymyileväinen ihminen. Kun kuulin, että Eva on liittynyt kisan jälkeen bändiin, ajattelin "vau tästä voi tulla jotain siistiä". Olin ihan oikeassa, siisti tuli vaan pari vuotta myöhässä.

Ensimmäinen kappale, jonka yhtyeeltä kuulin oli nimeltään Pandawonder. Biisi oli selvästi suunnattu Malesian markkinoille sokerikuorrutettujen kertosäkeidensä kanssa. En ymmärtänyt alkuunkaan mistä oli kyse. Kategorisoin EOTWCI tylysti aivottomaksi aurinkopopiksi.

Aikaa kului, kunnes viime viikolla yhtye viimein onnistui murskaamaan ennakkoluuloni. California Shrills, mikä biisi. Ja oikeasti mikä video. Ehkä vuoden hienoin suomalainen. Näyttäisi siltä, että bändi on viimein löytänyt tasapainon suomalaisen melankolian ja Malesialaisen sokerikiisselin välilstä. Yhtye hypähti kerta heitolla seuraamisen arvoisten bändien listan kärkisijoille.

California Shrills on ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta neljän biisin EP:ltä. Äänitteen tuotannosta vastaa Martin Linnakoski, sekä muuan French Films-yhtyettäkin tuottanut Valtteri Väänänen. Sinkku on yksi niistä biiseistä jotka paranevat jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Olen nyt luukutellut videota uudestaan ja uudestaan. Tästä on vaikea saada tarpeekseen. Tsekatkaa vaikka itse!

Biisi: Alexander In Paris - Going Now

Oli ihan selattava postauksia taaksepäin varmistaakseni, että enkö oikeasti ole koskaan kirjoittanut Alexander In Parisista. En ymmärrä miten näin on päässyt käymään. He olivat kuitenkin ensimmäinen bändi joka lähestyi blogiani mailitse. Ja muistan diganneeni jo silloin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Raahesta kotoisin oleva, myöhemmin osittain jyväskyläistynyt Alexander In Paris julkaisi vähän aikaa sitten singlen. Singlellä on kaksi Finnvox-studiolla äänitettyä kappaletta. Valitsin blogiini singlen avauskappaleen Going Now, koska näkisin että kakkosbiisi Secret on mukana lähinnä singlen B-puolena. Äänite muistuttaa, että joskus studioon kannattaa panostaa. Kuulostaa meinaan pikkasen hyvältä. Voisin kirjoittaa tästä jo pelkästään soundien perusteella.

Going Now neljän minuutin pituudessaan esittelee yhtyeen parhaat puolet erinomaisesti. Aikuinen ilmaisu, hyvä tuotanto, komeat stemmat ja ennen kaikkea loistava biisi. Oikea synkkausfirman märkä uni. Mieleeni tulee Disney-elokuvat, haikeat hyvästit, viimeiset suudelmat. Biisissä on kaikki ne elementit, jotka herättävät sen jonkun osan aivoissa joka alkaa pyörittämään mielikuvitusta.

Olen jo useamman kerran palannut Alexander In Parisin luokse. Yhtye tekee todella suurella ammattitaidolla duunia ja se herättää kunnioitusta. Uusi single on osoitus siitä, että oikean tiimin kanssa bändi voi saavuttaa suuria. Bändi kuulostaa valmiilta. Menestyksen, maineen ja mammonan tiellä ei omasta mielestäni seiso enään kuin bändin nimi. Toisaalta, niin sanottiin myös French Filmsistä ja katsokaa jätkiä nyt.Oli miten oli, ässä biisi.