Nosto: Elämäni levyt

Teen arkityössäni noin pari kertaa viikossa ns. sähköpostivuoroja. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että noina päivinä istun kahdeksan tuntia koneella ja naputan meiliä.

Parasta sähköpostivuoroissa on se, että pääsee kuuntelemaan musiikkia. Ei toki aina, sillä välillä keskittyminen ei pysy kasassa. Eilen pysyi. Päivän soundtrackinä toimi Sydän, Sydän-yhtyeen toinen albumi, Au (2006).

Au-levy kirvoitti tämän päiväisen kirjoitukseni. Au, monen muun lisäksi, on yksi elämäni levyistä. Levyistä, jotka ovat muuttaneet tapaani ajatella musiikista. Ja jossain määrin kai elämästä.

Tällaiset levyt osuvat usein kohdalle vahingossa, mutta juuri oikeana hetkenä. Ne ovat oikeanlaisia ja usein laadultaan ja rakenteeltaan erittäin kestäviä. Usein täyden kympin levyjä, joiden paskimmatkin raidat kuulostavat hyvältä, sillä ne ovat osa kokonaisuutta.

Au-levyn kohdalla suhteemme alkoi vihasta, joka kasvoi rakkaudeksi. Au:n julkaisun aikoihin olin nuori ja hölmö ihminen. En ollut valmis vastaanottamaan.

Kavereiden painostuksesta ostin levyn ja lopulta albumin päätön napakkuus, intohimo ja kauneus voittivat minut, vanhan Kuolleet Intiaanit-fanin puolelleen.

Au, kuten useimmat elämäni levyistä, on lähes loputtoman runsas. Jokaisella kuuntelulla levystä aukeaa uusia ulottuvuuksia, kuin hyvästä kirjasta. 

Laadukas tuotanto kohtaa jatkuvasti elävät ja monipuoliset rakenteet. Missään ei ole säästetty. Missään ei olla menty sieltä, missä aita on matalin.

Miksi tällaisia levyjä ei tehdä enempää, ja miksi näillä ei tehdä rahaa? Vastasin juuri omaan kysymykseeni. Kuolkoon paska taidepop.

Tavallaan fakta, että näiden taideteoksien tuotoilla ei elättäisi edes maatiaiskissaa, nostaa niiden arvoa entisestään. Parhaita levyjä ei kuitenkaan ole tehty rahasta, vaan uskosta hyvän musiikin voimaan.

Ja ne ovat tehty meitä varten. Arvostimme niitä, tai emme. Olipa kyseessä sitten alavieskan Raimo, tai helsingin Sussu, varmasti jokaisella meistä on ainakin se yksi levy, jonka luokse tulee palattua uudestaan ja uudestaan. Jota arvostaa, josta ei suostuisi luopumaan.

Artisteja harvemmin muistaa kiittää muulla kuin lompakollaan. Tosin, raha on yleensä suurin kiitos mitä artistille voi antaa. Nyt kun asiaan kuitenkin paneuduin, niin haluaisin omalta osaltani kiittää Sydän, Sydän-yhtyettä yhdestä elämäni levystä.

Jaan loppuun kanssanne Kukko-kappaleen Sydän, Sydämen Au-levyltä. Kukko edustaa levyn vimmakkaampaa puolta ja on käsittääkseni monen yhtyeen fanin mielestä bändin se biisi.