maanantai 25. helmikuuta 2013

Lavalla: AVASAXA, IWATSW, SATR

(c) Kane Heinonen




Niin siinä sitten lopulta kuitenkin kävi, että ensimmäinen SÄHKÖÄ-klubi tanssittiin loppuunmyydyllä Telakalla. Kiitos ansiokkaan pöytien ulosraivauksen, kaikki ihmiset mahtuivat mukavasti sisään ja jäipä lavan eteen vielä kunnioitettavan kokoinen tanssilattiakin.

Illan aloitti Avasaxa. Aiemminkin kiitosta tässä blogissa kerännyt Avasaxa tuntui olevan todella hyvässä vedossa. Ei mennyt kauankaan kun ensimmäiset ihmiset uskaltautuivat Telakan laitamilta keskiöön tanssimaan ja kun jää oli murrettu Avasaxan biitit keräsivät enemmän ja enemmän porukkaa tanssilattialle. Hatunnosto paikkaavalle miksaajalle. Nyt Avasaxan basarit oikeasti jytisivät. Ehkä juuri sen takia Avasaxan keikka oli todella makeaa kuunneltavaa.

Pian Avasaxan jälkeen lavan valtasi I Was A Teenage Satanworshipper. Toiveideni mukaisesti bändin fokus oli uudessa materiaalissa. Teinisaatanat saattavat olla yksi Suomen ala-arvostetuimmista bändeistä. Jostain syystä bändi ei vieläkään ole lyönyt läpi ja syy ei ole ainakaan yhtyeen livesoitossa. Näyttävien valojen ja hyvän miksauksen turvin bändi tykitteli tiukan puolituntisen.

Teinisaatanoiden jälkeen massiivisen roudauksen jälkeen lauteille nousi illan pääesiintyjä Streak And The Raven. Näillä vaihein Telakka oli jo niin täynnä, että jengiä oli tanssilattiantäydeltä. Laskeakseni yhtä biisiä vaille koko Love & War-albumin soittanut yhtye tuntui tipahtavan jengille kuin napakka syvyyspommi-shotti. Tyylikkäästi farkkuliivein ja aurinkolasein varustautunut varisparvi tanssitti Telakan nurin.

Keikkojen jälkeen ei ollut kenellekään epäselvää, että Suomen elektronisen musiikin tulevaisuus, tai ainakin osa siitä nähtiin juuri SÄHKÖÄ-klubilla, tuona iltana. Ei voi muuta sanoa kuin voi morjes. Tämä oli siistiä, näitä iltoja lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti