Nosto: Facebookiton viikko, osa 2

Alkuperäisen ajatuksen mukaan tämän viikon kaikkien postauksien tulisi käsitellä facebookitonta viikkoa, jonka aloitin sunnuntaina. Aloin kuitenkin harkitsemaan tempauksen järkevyyttä. En siksi, että olisin palaamassa facebookiin, vaan siksi, etten millään raaskisi uhrata kokonaista viikkoa yksistään facebookille. 

Lisäksi nämä postaukset tuntuvat lähinnä olevan korvike kaikelle sille, mitä normaalisti postaan facebookiin pienemmissä määrissä. Että niin, onko tämä kaikki sitten kuitenkin itsepetosta.

Oli miten oli, nyt ei tule ainakaan hengailtua  facebookissa ihan hengailun vuoksi. Kerkeää tekemään asioita, lähes tylsyyteen asti. Sen lisäksi, että olen ensimmäisen kerran kahteen vuoteen ehtinyt oikeasti säveltää musiikkia ja demottelemaan, olen ehtinyt kuuntelemaan musiikkia.

Eilisen postauksen jälkeen olo oli melko ahdistunut. Onneksi olo meni illan mittaan ohi ja tänään aamulla fiilis oli taas todella hyvä. Peräti niin hyvä, että meinasin höynäyttää itseni päivittämään statukseni.

Koen, että ajatuksenjuoksuni on selkeämpää. Vielä ennen sunnuntaita, aina kun olin pääsemässä kiinni hyvään ajatukseen, kaivoin kännykän taskustani ja tarkistin oliko joillain toisillakin joitain hyviä ajatuksia.

Naurettavaa, mutta totta. 

Nyt on tullut funtsittua. Esimerkiksi eilen vietin pitkän tovin miettien Nalle Östermanin blogitekstiä. Olin lukenut sen jo aiemmin, mutta en ajatuksella. Tekstissä ennen kaikkea seuraava osio pisti miettimään:

"Tehdään kaksi asiaa välittömästi selväksi: minä rakastan musiikkia. Minä inhoan musiikkiteollisuutta.

Musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Kun kirjoitin ensimmäisiä juttujani Rumba-lehteen 1980-luvun lopulla, en kirjoittanut niitä päästäkseni musiikkiteollisuuteen.

Kirjoitin niitä rakkaudesta musiikkiin. Eräänä päivänä huomasin olevani osa musiikkiteollisuutta.

Siitä kesti vielä pitkään huomata, kuinka monen musiikkiteollisuuden ihmisen aurinkoisen hymyn taakse kätkeytyy valheellista petollisuutta ja kieroa laskelmointia."

Todella hienosti ja rohkeasti sanottu. Tavallaan Nalle on kaikessa ristiriitaisuudessaan melko inspiroiva henkilö.  Jotenkin samaistun tähän Nalleen, jota en tunne, mutta taas tavallaan uskon tuntevani.

Näen itse Suomen musiikkiteollisuuden vain pienen kivenhakkaajien salaseuran ylläpitämänä lavasteena. Lavasteena, jonka takana taataan mahdollisimman monen ketkun tasainen ja mielellään mahdollisimman korkea elintaso.

Onneksi elämme musiikkiteollisuuden murroksessa ja tuo lavaste on romahtamassa, sillä (lainaan) musiikkiteollisuutta ei olisi ilman musiikkia, mutta musiikkia voi hyvin olla ilman musiikkiteollisuuttakin. Ehkä romahduksen myötä myötähäpeää aiheuttavan Emma-gaalankin televisiointi vihdoin lopetetaan.

Tällaista pohdintaa tänään. Haluaisin lopettaa postauksen Minä Ja Ville Ahoseen. Minä Ja Ville Ahosen debyytti sai minut aikoinaan lopettamaan musiikin tekemisen. Se oli mielestäni täydellinen albumi. Onneksi se ei jäänyt ainoaksi, sillä Mia on osoittanut, että täydellisyyttä on monenlaista ja muotoista. Pitää vaan osata pitää silmät auki.