#23 Punaisen Kuningattaren Periaate

Moni blogi on ilmoittanut jäävänsä kesälomalle. Höh, johtunee varmaan ilmoista. Aurinko paistaa viimein. Mutta, kuka teille nyt kirjoittaa? Noh, minä en ainakaan jää kesälomalle. En tunne käsitettä. Ikävä tosiasia kun on, että hyvä musiikkikaan ei lomaile.

Lomat sikseen. Tänään käsittelyssä oululainen Punaisen Kuningattaren Periaate. Jep, voi veljet mikä nimi. Upea nimi! Kuvastaa  hyvin bändin musiikkia. Ja mikä kuva. Olin jo kirjoittamassa, että bändi on Porista, johtunee orastavasta Mika Rättö-fiiliksestä. Outoa musiikkia soittava outo bändi. Taidebändien lisäksi kuuleen äänimaisemassa jotain Ultra Bramaista. Rankemmissa kohdissa saan Kuolleet Intiaanit olohuoneeseeni. Somassa soidinasussa.

Bändi mainitsi postissaan julkaisseensa debyyttialbuminsa 13.7. ja se on kuunneltavissa, sekä ladattavissa heidän bandcampistaan. Ehdin kuunnella levyn kertaalleen läpi, olen vakuuttunut.  Levy on tasapainoinen, oivaltava ja monipuolinen. Soundit ovat napissa. Hieman liian progea ja artsya omaan makuuni, olenhan poppimies. Näkisin, että bändille on markkinat Suomessa. Festareista esim. Ilmiö ja Faces ovat kuin tehty PKPn kaltaisille bändeille. Suosittelen ehdottomasti oudon musiikin ystäville ja tämän sanottuani bändi lähettää minulle varmasti palautetta ja minä vastaan, kiitos.

#22 Despair Academy

Olen alkanut panttaamaan bändiesittelyjä. Aikaisemmin Despair Academyn tasoinen bändi olisi iisisti saanut kunniamainintana oman postauksen. Hitto, moni bändi sai omansa huomattavasti pienemmillä meriiteillä. Olen tullut nirsoksi, hilannut rimaa ylöspäin. Voin kuitenkin sanoa rehellisesti, että tämä turkulaisorkesteri ei ole vielä lunastanut kaikkia odotuksiani. 

Kirjoitan heistä nyt siksi, että bändi on viime aikoina aktiivisesti viestinyt olevansa studiossa työstämässä uutta materiaalia. Mielenkiintoni heräsi, ymmärrettävästi. Olenhan saanut tasaisesti gigsiä bändin aikaisemmastakin tuotannosta. Mukaan on vuosien varrella mahtunut monta hutia. Joukosta kuitenkin löytyy sellaisia helmiä, että todistettavasti bändi pystyy ottamaan homman haltuun helposti, jos sille päälle sattuu.

Olin todella iloinen huomatasseni, että yhtye oli rantautunut facebookiin. Oli myös ilo huomata, että bändi oli löytänyt uuden rumpalin. Eikä ketä tahansa vaan mm. Myne, Rites Of The Youth ja The Streamsista tutun Veli-Matti Saloniemen. Jos oikein käsitin, mies on vaikuttanut jo jonkin aikaa yhtyeen taustalla tuottajana. Täysivaltaisena bändiläisenä hänen vaikutuksensa materiaaliin on vielä suurempi. Ehdottoman hyvä asia Despair Academylle.

Despair Academyn solisti, paremmin ehkä soolotuotannostaan tunnettu Markus Perttula on yksi taitavimmista laulajista, jonka olen nähnyt esiintymässä. Olin katsomassa Despair Academyn keikkaa muutama vuosi takaperin. Muistan keikasta mielleyhtymät 90-luvun rock-yhtyeisiin ja Perttulan äänen. Voi pojat mikä laulaja. Markuksella, kuten monella muullakin virtuoosilla, oli kuitenkin ainakin muutama vuosi sitten ongelma, itsehillintä. Pop-musiikissa kun tunnetusti vähemmän on enemmän. Perttulalla enemmän tuntui..no, olevan enemmän.  Toivonkin, että tulevaisuudessa mies saa suodatettua suurimmat melodiakuljettelunsa sooloprojektiinsa, akustisen kitaran ja sellon päälle. Sinne kun ne ovat aina kuuluneetkin.

Sen enempää spekuloimatta mitä yhtyeen tuleva materiaali pitää sisällään turvaudun jakamaan teidän kanssanne klassikon. Allaoleva biisi julkaistiin tänään Bandcampissa. Tavallaan biisi siis on ajankohtainen. Ainakin ajankohtaisempi kuin mikään muu yhtyeen biisi tällä hetkellä. Fallen Star on aina   edustanut minulle parasta Despair Academya. Jos se tippuu, kannattaa melkeinpä tsekata bändin soundcloudista Rare Good Signs. On muuten timmi biisi sekin.

Posti: Annie Mall, HeadHeartHands & Consciousness Removal Project

ANNIE MALL

Joku sovinistitoimittaja jostain isosta lehdestä totesi joku aika sitten, että Annie Mall on loistava bändi. Sen lisäksi "Annie Mallin laulajalla on tissit, ISOT TISSIT". Härskiä meininkiä yhtä kaikki. En kuitenkaan voi olla eri mieltä. Annie Mall on todella kovaa kamaa, ja kyllä, laulajalla on tissit. Onhan hän nainen.

Yhtyeen soundi on stoner-riffeineen ja indiekertseineen ennen kaikkea mielenkiintoinen. Laulajan ääni toimii parhaimmillaan todella hyvin. Jotkut solistit vaan kuulostavat ihan hiton siisteiltä särötyksen läpi. Mielestäni bändin kannattaa ehdottomasti jatkaa myös tulevaisuudessa hivenen raskaammalla poljennolla ja efektoida solistia. Se voisi olla Annie Mallin trademark-juttu, garagevibaa.

Annie Mall säntäilee tällä hetkellä moneen suuntaan. Veikkaan, että bändi saa pian kiinni siitä lopullisesta suunnasta ja sitten bändiä ei pysäytä mikään. Toivottaan, että punainen lanka löytyy ennen kuin bändi alkaa äänittämään debyyttialbumiaan. Yhtye on jo tässä soidinasussa yksi mielenkiintoisimmista omaan haaviini pudonneista  nousevista indierock-yhtyeistä. Olen myös kuullut, että bändi on lisäksi kova keikkaratsu.  Paha sanoa, kun ei ole nähnyt. Mä vaan kerron mitä mulle on kerrottu.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HEADHEARTHANDS

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat ja niin edelleen. Muuta yhteistä en sitten löytänytkään tämän nuoren helsinkiläisyhtyeen ja legendaarisen Fröberlin Palikoiden välillä. HeadHeartHands tuli vastaan jo viime helmikuussa, kun yhtye valittiin edustamaan Suomea Tallinn Music Weekille mm. The New Tigersin kanssa.

Olen auttamatta myöhässä,  yhtyeen EP julkaistiin jo toukokuun lopussa. Olen hidas reagoimaan. Tähän on kyllä syykin. En ollut hirveän innoissani HeadHeartHandsista aluksi. Yhtyeen nimi puistatti, ja kieltämättä edelleen puistattaa trendikkyydellään. Nimessä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mielestäni kirjoitusasu olisi vaan voinut olla erilainen. Lisäksi yhtyeen juttu vaikutti hieman laskelmoidulta, enkä ollut varma pidinkö solistin tulkinnasta.

Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt sinkkubiisi Heroinesta. Biisi on  tykimpi, mitä mielikuvani HeadHeartHandsista oli. Kappaleessa lauletaan pelastavasta sankarittaresta, jota kaivataan paikalle. Biisi soundaa ammattimaiselta. Soitto on timmiä ja koukut riittävän voimakkaita. Kappaleen kruunaa kertosäkeissä mukaan hyppäävä naisääni, joka pamauttaa sellaiset stemmat matalalta laulavan solistin päälle, että huh huh.  Naisäänen tuoma lisäarvo onkin sellaista korvanamua, että suosittelen hyödyntämään tätä komboa myös tulevaisuudessa.




----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

CONSCIOUSNESS REMOVAL PROJECT

Consciousness Removal Project on niin ässä bändi, että se olisi melkeinpä ansainnut ikioman postauksensa.  Aika ei kuitenkaan ole vielä oikea. Olen kuullut huhuja, että projektin ainoa todellinen jäsen, tuottajavisionääri Antti Loponen on jo äänittänyt puolet tulevan albumin pohjista. Odotukset ovat tottakai korkealla, mutta projektin historiaa yhtään tuntien odotukset eivät missään muualla voisi ollakaan.

Mikä sitten tekee CRPstä niin hyvän? No. Nimensä mukaisesti jok'ikinen kerta kun soittimestaan bändin levyä erehtyy julkisesti soittamaan joltain räjähtää tajunta. CRP on  kuin tarttuva virus. Virus, jonka olen todistanut kantautuvan musiikkidiggarilta toiselle. Virus, jota moni kantaa passiivisena kunnes se aktivoituu taivasta hivelevien melodioiden alla.

CRP ei ole musiikkia massoille. Moni ei koskaan tule ymmärtämään sen kauneutta. CRPn musiikki on todella raskasta, mikä tekeekin siitä vaikeasti sulatettavaa. Omaan makuuni pitkiä mättöriffejä on ehkä turhaksikin. Riffit toisaalta voisivat olla myös kekseliäämpiä. Mausteet kuten viulut ja syntikka tuovat  riffeihin todella paljon eloa. Koneiden kanssa pelaaminen sekoittaa pakkaa todella mukavasti. Näitä elementtejä toivon hyödynnettävän myös tulevilla CRPn pitkäsoitoilla.

CRPn tähän asti tuoreimman albumin The Last Seasonin voi käydä kuuntelemassa  kokonaisuudessaan joko Spotifyssä, tai bändin soundcloudissa. Levyä parhaiten kuvaa adjektiivit hiljainen, toiveikas, räjähdysaltis ja tuhoisa. Jostain syystä levyä ei koskaan julkaistu fyysisenä äänitteenä. Ilmeisesti bändi ei usko fyysiseen julkaisuun. Olen melko varma, että CRPn vinyyleille ainakin olisi  kysyntää.  Joten miten olisi Hra. Loponen?

(EDIT: The Last Seasonista on olemassa 100 kpl CD-painos, joka vietiin käsistä)

Posti: Neondad, Hello Giants & Lady Escape

Huhuh. Pitäkää hatuistanne kiinni, sillä tästä postauksesta tulee pitkä. Mulle tulee nykyään paljon mailia bändeiltä. Se on mahtavaa. Olen löytänyt paljon uusia siistejä bändejä. Laittakaa siis jatkossakin vaan rohkeasti mailia. Päätin luoda uuden Posti-osion blogiini. Posteissa käydään läpi bändejä hieman lyhyemmin, tai pidemmin. Jokatapauksessa useampi kerrallaan.

NEONDAD

Neondad on röyhkeä, tai liian kaverillinen. Heidän lähettämästään mailista tuli sellainen olo, että minun pitäisi olla otettu siitä, että HE ovat lähestyneet minua. He kertovat olevansa hieman eri mieltä kanssani tietyistä artisteista, joita olen blogissani käsitellyt. Hyväksyvät minut kuitenkin kirjoittajana ja arvostavat suoraa kirjoitustyyliäni. Kiitos.

Neondad on loistava bändi. Yhtyeen nimestä taas voidaan olla montaa mieltä. Melkoisia vedenjakajia ovat niin ikään jäsenten nimet: Hung Dad, Lusty Dad, Feliz Navidad & Peter von Baghdad. Viimeistään bändin promokuva osoittaa, että homma on lyöty läskiksi. Neondad nauraa makeimmin. Laitetaan promokuvaan pillupaita päälle ja heitetään vähän äijäläppää niin kukaan ei hauku meitä indiehomoiksi. Hyväksykää valintanne. Olette Oulusta. Olette indiehomoja. Mitä sitten? Niin olen minäkin. Ei se ole mikään häpeä.  On parempi tehdä juttua täysillä ja ottaa vähän, kuin heittää kaikki menemään sen takia ettei uskalla mitään.

Kuten jo sanoin, Neondad ON loistava bändi. Minulle Neondad kuitenkin edustaa myös bändiä, joka omilla valinnoillaan pilaa mahdollisuutensa menestyä indie-kentässä.  Siksi toivonkin, että Neondad lopettaa pelleilyn ja alkaa tekemään hommaa tosissaan. Neondad on simpukka. Simpukka, jonka sisällä on helmi. Simpukka, joka pitää suutaan tiukasti kiinni. Simpukka, joka toivoo, että sen suun avaa helmenkalastaja.



-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

HELLO GIANTS

Well hello! What is this? No jätit tottakai. Bändi, joka ilmestyy ainakin allekirjoittaneen facebook-profiilin tasaiseen tahtiin. Skandinaavista indiepopia soittava helsinkiläinen orgaaninen syntikka-ambient-yhtye. Blogeissa Mewiksikin kutsuttu, omasta mielestäni enemmän Snow Patrolilta kuulostava  hyvännäköinen pop-bändi.

Hello Giantsin uusi debyytti-EP Empires on mielestäni esimerkillinen bändin tuottama levy.  Empires soundaa erinomaiselta. Biisit on tuotettu viimeiseen päälle. Mitään ei ole jätetty sattuman varaan. Empires ei kuitenkaan ole täydellinen. Se kaipaa vaaraa ja virheitä. Se kaipaa epäsovinnaisuutta ja asennetta. Kuvitelkaa unelmienne nainen. Nyt kuvitelkaa hänet ajamassa moottoripyörää. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Nyt kun Hello Giants on tehnyt täydellisen kuuloisen EP:n haluaisin nähdä bändin studiossa esimerkiksi  Nick Trianin kanssa. Ei mitään krumeluureja. Ainoastaan hyvä bändi, vahvat biisit, paljon variaatiota ja koukkuja, ja tuottaja, joka ei pelkää ottaa riskejä. Siinä on mielestäni täydellisen Hello Giants-levyn aineet.



--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

LADY ESCAPE

Lady Escape on sitten jotain muuta. Edellisten yhtyeiden tavoin minulle entuudestaan täysin tuntematon. Sillä erotuksella, että olen kuullut yhtyeen nimen mainittavan eri yhteyksissä useasti. Vuonna 2004 perustettu vähän normaalista poikkeavaa indietä soittava yhtye on julkaissut tähän mennessä yhden EP:n, Unsung Land-pitkäsoiton ja nyt 4. huhtikuuta Festive Hearts-nimeä kantavan levyn.

On mielestäni melkein rikollista, että törmään Lady Escapen musiikkiin ensimmäistä kertaa vasta tänään. Luulisi, että leidistä oltaisiin höpisty Helsingin kaduilla jo pitkät tovet. Ja mistä minä tietäisin vaikka oltaisiinkin.

Lady Escape on vähän outo. Ehkä vähän liian outo Suomen indiepiireille. Niissä ei ole sijaa erilaisuudelle. Jos bändi on outo, sen keikalle ei voi mennä. On mahdollisuus, että alat itsekin näyttämään oudolta. Epäkiitollinen markkina-alue.

Onneksi Suomen puutteista kärsii vain rajoittunut sydän. Euroopassa leidien tyylinen musiikki on kovassa huudossa ja bändi on onneksi tajunnut sen. Bändin julkaisukiertueesta ainakin 3 keikkaa oli Suomen rajojen ulkopuolella. Ainoa järkevä reitti edetä on kävellä suoraan indien sydänmaille. Sinne missä erilaisuus on rikkaus. Sinne, missä Of Montreal ja Los Campensinos!kin ovat. Sinne, missä keikoilla tanssitaan ja ulkopaikkakuntalaisellekin annetaan aplodit.

#21 Satellite Stories

Jos jostain pidän, pidän oppimisesta. Tällä viikolla olen oppinut, tai ehkä enemmänkin antanut itselleni luvan  pitää Satellite Storiesista. Olen todella kova Two Door Cinema Club-diggari ja oikeastaan oululaisten satelliittien ensimmäisestä demosta asti olen pitänyt bändiä vain suomalaisena versiona erinomaisesta irkkuserkustaan. Bändillä on aina ollut hyviä biisejä, esimerkiksi Helsinki Art Scene kolahti todella lujaa back in the day. En kuitenkaan ole halunnut antaa bändille mitään meriittejä, ikään kuin olisin sen jollain tapaa velkaa heidän irlantilaisille serkuilleen.

Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Suomessa vieläkin melko tuntematon yhtye on kiertänyt maailmaa, sainattu ulkomaiselle managementille, ja isolle keikkalafkalle, japanilaiselle Rallye-leibelille, saksalaiselle XYZ-leibelille ja suomalaiselle, Mirel Wagnerinkin taustalla häärineelle Kioski Recille. Satelliitit ovat selvästi tekemässä läpimurtoa ja oma veikkaukseni on, että yhtyeen debyyttialbumi tulee olemaan viimeinen palapelin pala yhtyeen menestyksessä Suomessa ja ulkomailla.

Satelliitit ovat jostain syystä aina saaneet paheksuvia katseita suomalaisilta. En tiedä johtuuko tämä oululaisuudesta, poikamaisuudesta, rallienglannista, vai mistä. Satelliitit ovat todellakin joutuneet tekemään töitä menestyksensä eteen. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kova työ  vihdoin palkitaan.  Yhtyeen biisit soivat Yle X:llä ja keikkavenue on vaihtanut Loosesta Tavastiaan.

Yhtyeen tuorein sinkku Anti-Lover on todella tykki biisi, rallienglannista ei ole tietoakaan. Poikamaisuudestakin on jäljellä enää laulajan kenkku laulutyyli. Biisissä ei vallitse enää twodoorcinemacubmaisuus, vaan vivahteita on laajemmalta skaalalta. Soundi on kohillaan, niinkuin myös tuotanto. Tämän lisäksi on pakko sanoa, että jätkät ovat todella komistuneet alkuajoista. Räkänokkaisesta katulätkäketjusta on kehittynyt salonkikelpoinen indiebändi. Herkistyn. Mighty Ducks.

Olen kuullut pelkkää hyvää satelliittien livevedoista. Pojat vetävät kuulemma energisiä keikkoja ja tytöt joraavat eturivisisä. Löysin bändin facebookin kautta vuoden vanhan videon Home-biisistä. Haluan jakaa sen teidän kanssanne. Ainakin omalta osaltani video oli viimeinen niitti arkkuuni, hyvässä. Videolle vangitun lämmön määrää on vaikea kuvailla. Videota katsellessani en voi estellä hymyn muodostumista kasvoilleni.

Pirun hienoa, että satelliittipojat vievät tätä samaa lämmintä ilosanomaa myös maailmalle. Kaikki suomalaiset eivät ole viinaan meneviä kusipäitä. Meilläkin osataan pitää hauskaa ja hymyillä.  Nauttikaa kesästä!

Biisi: Stockers! - TV Falls

Stockers! yllätti minut eilen illalla uudella sinkulla. En ehtinyt heti tutustumaan kappaleeseen, mutta valitsin sen tänään päivittäisen tiskipinon tuhoamismusiikiksi. Hyvä valinta. Tiskit suorastaan pesivät itsensä. Uusi biisi on ultimaattista pahapoika-musaa. "Alfred hyppää kyytiin. Tänään ratsastamme Gothamin yössä ja etsimme halpaa viskiä ja naisia!"

Ensimmäinen mielleyhtymä kappaleesta oli luonnollisesti Smashing Pumpkinsin Zeroon.  Alkuriffissä on samanhenkistä rikollisen yön tuntua. Siinä missä kurpitsamurskaajat kuitenkin junnailevat biisinsä läpi samalla riffillä Stockers! painaa hölkkävaihteen silmään heti kun katse välttää. Biisissä on bändin aikaisemmasta tuotannosta tuttuja elementtejä, kuten taivasta lipovat kitarat ja simpsakasti sihisevä diskohaikka. Tällä kertaa en kuitenkaan enää ajatellut, että kuulostaapa tämä siltä ja siltä bändiltä. Ajattelin, että onpas Stockers!in kuuloinen biisi. Ja jumalauta kuinka rautainen kertosäe. Nokka pystyssä, asenteella, mitenkäs muutenkaan?

Kappaleen sanoituksista en saanut ollenkaan kiinni. Jotain jostain miljoonäribileistä, missä jengi joraa väärinpäin kuin nuket. Heitettiinkö TV alas ikkunasta, as in TV Falls? Ehkä ei. Tässä, kuten monessa muussakin Stockers!in biiseissä, teksti näyttelee hyvin pientä roolia. Kyseessä on bilebändi ja myönnetään, ainakin omalla kohdallani bilefiilis menee aina pipariksi kun aletaan puhumaan politiikkaa. Niin ja jos minulta kysytään, mielummin lauletaan vaikka panemisesta kuin rakkaudesta. Rakkaus on niin nähty. Kuten Tuomas Skopa laulaa: "Räppi kertoo siitä kun saadaan / Rokki taas siitä kun ei"

Nosto: Top Tigers Play New Sound

"Top Tigers Play New Sound" ei mikään mahdoton yhtälö. Kyseessä on siis turkulaisen The New Tigersin ja ruotsalaisen Top Soundin lehmänkauppa. Bändit valitsevat toisiltaan yhden biisin, coveroivat ja julkaisevat sen 7" splitillä. Ruotsissa julkaisun hoitaa Ca Ira, Suomessa Soliti. Kyselette jo varmaankin päässänne minkäköhän biisin ruotsalaiset valitsivat tiikereiltämme. No, vastaus on kestosuosikki, läpimurtosinkku Pocketful Of Sand.

Top Sound, niinkuin moni muukin nousukas ruotsalainen, on minulle bändinä täysin tuntematon. Olen koittanut sivuuttaa ruotsin indieskeneä jo vuosien ajan. Totuus on se, että Ruotsissa on jokaista hyvää suomalaista indiebändiä kohden 2 vielä parempaa. Kyseessä on suo, jonne voi astua niin syvälle, ettei ikinä pääse pois. Top Soundin versio tiikereiden biisistä on hyvä, vaikkakin ei yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Ruotsalaisilla on selvästi hyvät musiikilliset lähtökohdat. He eivät vaan varsinaisesti tuo mitään uutta pöytään.

Tiikereiden versio on vähän yllättävämpi.  Alkuperäinen biisi toi mieleeni sambakarnevaaleille juuttuneen The Beatlesin. The New Tigersin versio on enemmän bossa novaa. Kansikuva on aika lähelle totuutta. Tämän träkin voisi hyvällä omatunnolla viedä rantsulle, vielä kun kelit sallisivat. Cover kantaa kunnialla maaliin ja jättää hyvän fiiliksen. Biisissä itsessään ei ole mitään spesiaalia. The New Tigersille tyypilliset elementit ovat ilmassa ja mielestäni bändi ounaa Top Soundin biisin todella hienosti.

Näkisin, että cover-tempauksella ollaan haettu molemmille bändeille uusia markkinoita. Ensi vuoden Monsters Of Popissa sitten nähdään onnistuttiinko. Tiikereille ainakin on buukattuna yksi keikka Tukholmaan, coverin ansiota? Ken tietää. Barbie ei kerro. Kävi miten kävi, hauska idea.