sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

#20 The Reed Fags



Eeppisen kirjoitusputken grande finale on käsillä. En muistaakseni ole kertaakaan tehnyt kolmea postausta yhteen viikonloppuun. Se kielii kahdesta asiasta: En ollut Ruisrockissa ja koitan hyvittää sen itselleni postaamalla bändeistä, jotka eivät myöskään olleet Ruisrockissa. Ja lähiaikoina vastaan on tullut iloittava määrä todella kovia bändejä. "Ai nii joo"-reaktioita. Olen koskettanut vasta jäävuoren huippua.

Koska turkulaisista ei tunnetusti voi kirjoittaa liikaa, sihdissäni on jälleen turkulaisia. Tällä kertaa listalleni valikoitui yhtye nimeltä The Reed Fags. Tuttavallisemmin fägärit on vuoden 2011 alkupuoliskolla perustettu indie rock-yhtye. Eteläisen Suomen tietoisuuteen bändi nousi keväällä 2012, kun he voittivat turkulaisen bändikilpailu Turku Bandstandin. Fägärit ovatkin dominoineet kilpailua mukavasti, 2/5 bändin jäsenistä nimittäin vaikuttaa myös vuoden 2010 voittaja Auntie Maryssa.

The Reed Fagsin soundissa ensimmäisenä huomio kiinnittyy kolmeäänisiin lauluharmonioihin. Pojat laulavat puhtaasti ja synkassa, levyllä ja livenä. Lisäksi yhtye sekoittaa musiikkiinsa perkussioita ja syntikoita kivalla otteella. Vielä on liian aikaista puhua Turun Beach Boyseista. Toivon, että ei koskaan tarvitsekaan. Biisien välisen hajonnan perusteella yhtye etsii tyyliään. Bändissä on 5 jäsentä, mahdollisuudet ovat rajattomat ja soundia kannattaa ehdottomasti jalostaa ajan kanssa.

Valitsin bändiltä esiteltäväksi Smoke Signals-kappaleen. Se on hyvin lähellä sitä musaa, mitä tämän vuoden musamessujen showcase-keikoilla, kuten The Great Espacessa ollaan kuultu. Focusta voisi siirtää vielä enemmän rytmeihin ja outoihin soundeihin.  Ja miksei lisätä koneita. Syna fägäreillä onkin kovassa käytössä, mutta sitä soisi käytettävän innovatiivisemmin. Bottom line voisi olla lisää kaikkea. Sitten kun keikalle ei voi enää lähteä ilman samplereita, taustanauhoja ja padeja, ollaan lähellä totuutta.

Nuori turkulaisorkesteri ottaa askelia oikeaan suuntaan. Piin kovana keikkajyränä tunnetut fägärit keikkailevat aktiivisesti, myös Turun ulkopuolella.  Jostain syystä turkulaisille bändeille tuntuu olevan todella vaikeaa päästä keikalle Turun ulkopuolelle. Kyse ei suinkaan ole siitä, etteikö turkulaisia huolittaisi keikalle. Kyse on siitä, että turkulaisilla on todella suuri kynnys poistua kotikaupungistaan. Sanovat vielä, että helsinkiläiset bändit ovat jumissa hesaskenessä, kokeilkaapa turkuskeneä.

P.S. Ja vinkkinä bändeille: Älkää tarjotko niille hesalaisille keikkapaikoille kolmen ulkopaikkakuntalaisen  bändin iltoja. Ei mene läpi. Ja vaikka menisikin, kuka tulee katsomaan?  Kaksi helsinkiläistä bändiä + te. Piste. Vinkkinä vaan.