# 37 Tiiu Helinä

Kirjoitin Tiiu Helinästä taannoin Monsters Of Popin yhteydessä. Kuvailin yhtyettä: "Rauhallista, älykästä, joskin opistomaista, mutta keksiliästä. Tunnelma oli kuin kirkossa, harrasta."

Vaikka sama pätee myös marraskuussa julkaistuun Veli debyyttiin, Tiiu Helinä on mielestäni astetta enemmän levy-, kuin livebändi. Mikä livenä vaivaannutti, levyllä ihastuttaa.

Kirjoitan bändistä totaalisen myöhässä, tapani mukaisesti. Kesti aikaa, ennen kuin löysin punaisen langan Tiiu Helinän musiikista.

Ymmärsin kyllä, että tällaista näpräilyelektroa kovasti maailmalla tehdään ja siihen suomalaisen kansanmusiikin sekoittaminen on melko siisti idis. En vaan löytänyt tarttumapintaa.

Kunnes kuulin kappaleen Virsi ja ymmärsin mistä on kyse. Kappale alkaa eeppisellä urulla, jonka päälle Tiiu laulaa pysäyttävän säkeen.

"Minä kannoin kaulallani surua surkeaa / Sitä kannoin, hiljaa niin, ettei kukaan huomaisikaan / Sen kanssa mä silloin iltaisin sain käydä nukkumaan / Oli mustaa myös valkoinen, ei valoa laisinkaan"

Tiiu Helinä on saavuttanut sen, jota moni on tavoitellut. Se on lyhyessä ajassa kyennyt nousemaan jossei nyt kansan, niin ainakin musiikkipiirien tietoisuuteen ja suosioon. Vieläpä täysin uutena pelaajana. Upea saavutus.

Nosto: Hipsteriyden ydin

Hyvää sunnuntaita, tai sen puolesta ihan hyvää mitä tahansa päivää minä satut tätä tekstiä lukemaan. Tänään päätin jakaa teidän kanssanne muutaman aatteen hipsteriydestä.

Hipsteri (engl. hipster) on slangisana, jota on 2000-luvulla käytetty väljästi kuvaamaan kaupunkilaista alakulttuuria, johon kuuluu indie-musiikin harrastus ja grungen tavoin työväenluokkainen pukeutuminen. Hipsterit lainaavat ja yhdistävät aiempien nuoriso- ja vaihtoehtokulttuurien vaikutteita, usein ironisesti.

En tiedä teistä, mutta minua on kutsuttu useasti hipsteriksi. Viimeksi eilen kun olin lähdössä töistä. Olin laittamassa nappeja korville kun kollegani kysyi, mitä musiikkia kuuntelen. 

En ehtinyt vastaamaan kun hän jo lisäsi "...varmaan jotain hipsteripaskaa". Pienen hiljaisuisuuden jälkeen vastasin "..jotain sellaista". Hän lisäsi ivalliseen sävyyn, "...Gloria Estefanin greatest hits?"

"...jotain sellaista", vastasin. Vastasin, vaikka eihän mulla ollut siinä vaiheessa hajuakaan mitä biisejä Estefanilla edes on. Nyt tiedän ja sanon vain, että onhan Conga nyt pommi biisi.

Minä välitän miltä näytän. Olen 25-vuotias, pukeuden siististi, käyn parturissa kerran kuukaudessa, käyn lenkillä, kylppärini kaapista löytyy Beckham-hajuvesi  ja katson peiliin ennen kuin lähden töihin. 

Tekeekö se minusta hipsterin? Vai kenties se, että hiukseni ovat leikattu muodikkaasti, farkkuni ovat kireät ja pidän converseja? Onko Tomi Björk hipsteri? Onko hipsteriys negatiivinen asia? 

Ei kukaan ainakaan ole tuonut hipsteriyttä koskaan positiivisessa valossa esiin. Itse olen ylpeä edellä mainitsemistani asioista. En ainakaan ole kuten kollegani, läski pahalta haiseva kaappialkoholisti.

Ehkä minä olen hipsteri. Ylpeä, naurettava hipsteri. Hento, ehkä vähän jopa poikiin päin kallistunut hipsteri. Hipsteriydessä ei ole mitään pahaa, se on vain muoti-ilmiö. Kyllähän näitä on nähty. 

Ja enpä ainakaan ole kultalusikka kädessä maailmaan syntynyt päämäärätön juppi. Kaikki mitä omistan on omalla rahalla ostettua.

Käyn töissä. Olen siitä todella ylpeä. Ajoin levy-yhtiön ylös ja alas. Olen siitäkin ylpeä. Ja tulen olemaan ylpeä vielä monesta muustakin asiasta.

Ja ainiin. Soittimessani ei soinut Gloria Estefan, eikä mikään muukaan hipsterpaska. Vaan Minä ja Ville Ahosen Mia. 

Mian jälkeen Blink 182, jonka jälkeen tyyppasin Husky Rescuen uuden ja vaihdoin Eevil Stöön. Hipsteripaskaa. Ainakin nyt tuo Mia. Onhan Ville Ahonenkin hipsteri, varmaan loppubändi myös.

 

Biisi: Night Lives - Burn Tradition

Hyvää maanantaita rakas lukija, ihminen, ystävä. Mikä päivä! Aurinko paistaa ainakin täällä Tampereella ja huomenna on vappu. Edessä jälleen hölmöilyn ja kännäämisen täyteinen urheilusuoritus.

Harvemmin tulee nostettua esiin hardcorea, mutta nyt ois hyvä hetki. Esittelen teille Jyväskylä-/Joensuu-akselilta ponnistavan Night Livesin.

Yhtyeellä on mielestäni erinomainen nimi. Onneksi onnistuneen nimen lisäksi yöelä(i)millä on soittotaitoa, asennetta ja sanomaa.

Koska genre on itselleni niin tuntematon, en ala tiputtelemaan mitään referenssejä. HC-kaiffarit ovat niin herkkähipiäisiä vertausten kanssa, että on parempi olla ampumatta metsään.

Night Lives tuo mieleeni Turun TVO:n (rip) ja kaikki ne kymmenet upeat punk-keikat, joita sain todistaa ensin kaverilta lainattujen henkkareiden, myöhemmin omieni turvin.

Punkissa parasta on, ja aina tulee olemaan, asenne. Se näkyy ja kuuluu kaikessa. Asennetta jotenkin jää aina kaipaamaan kaikissa muissa genreissä. 

Ainakin omalla kohdalla joskus on ihan nättiä kuunnella levyltä vaikka Von Hertzen Brothersia. Mutta joskus on vielä nätimpää sanoa "vitut", lyödä se levy paskaksi ja laittaa sterkat huutamaan Burn Traditionia.

Biisi: The Kobra Kicks - Krokodil

Jos puhutaan muusikoista, jotka joko osaavat, tai eivät todellakaan osaa nimetä bändejään The Kobra Kicksin jäsenistö sijoittuisi korkealle. Kumpaan kategoriaan, se jääköön tulkinnan varaan.

The Kobra Kicks on tuore varsinaissuomalainen orkesteri, joka koostuu mm. The Reed Fagsin ja edesmenneen Auntie Maryn jäsenistä. Orkesteri luonnehtii itseään kitaravetoiseksi rockiksi.

Bändin ensimmäinen sinkku Krokodil tuo mieleeni katupölyn. Aurinkoisina päivinä päin naamaa puhaltavan saastan, joka silti saa naaman virneeseen. Virneeseen, koska se kertoo kesän tulosta ja siitä, että kesä täällä Suomessa kestää vain pienen, helposti ohi lipuvan hetken.

Krokodil ei meinannut aueta allekirjoittaneelle ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kun kuuntelin biisiä muutaman kerran luupilla, tajusin, että yksi, kertsihän on mielettömän kaunis ja kaksi, tämähän kuulostaa ihan The Strokesilta.

The Strokesia, tai ei, Krokodil on timmi biisi ja The Kobra Kicks seuraamisen arvoinen porukka. Bändi uhittelee puskevansa levyn pihalle vielä tämän vuoden puolella. Odotan innolla!

Jos mulla olisi longboard, lataisin soittimeeni Krokodilin, reppuuni siksarin ja lähtisin rullaamaan kohti rantsua. Joo, joo, onhan siellä aivan liian kylmä, mutta kerran sitä vaan eletään.

Nosto: Promomaileista

Spoileri: Tämä teksti ei välttämättä sisällä mitään mielenkiintoista. Tämä on ajatushetki. Lue loppuun omalla vastuulla.

Valtakunnassa kaikki hyvin, molotusviikko antaa odottaa itseään vielä ainakin seuraavaan postaukseen asti. En ole pitkään aikaan kirjoittanut nostoa. Otankin nyt hetken aikaa ja kirjoitan vähän promomaileista.

Tämänpäiväisen kirjoituksen kirvoitti eräs promoteksti, joka oli tullut mailin puolelle. Lähettäjälle tuntui olevan vähän auki millaisia promomaileja bloggaajille pitäisi lähettää.

Koitan valottaa mitä itse odotan promomaileilta, tai ainakin millaisista promoista on helppo ottaa kiinni. Jos tästä vaikka olisi jollekin hyötyä.

Sanoisin, että kuluneen vuoden aikana, mitä olen blogia pitänyt, promopostin määrä on kymmenkertaistunut. Järjetöntä kuinka paljon hyvää matskua Suomessa tehdään ja luonnollisesti kaikesta ei voi kirjoittaa.

Miksi sitten tietyt jutut päätyy blogin puolelle? No usein vähän sattumalta. Kyse ei aina ole edes biisin hyvyydestä. Oikea hetki, oikea paikka, oikeanlainen juttu. Oikeanlainen mielentila.

Loppujen lopuksi blogi on vain kurkistus yhden intohimoisen musiikinharrastajan  pääkoppaan. Lopputulemalta on sen mukainen.

Hyvät jutut tulee usein vastaan jo mm. Facebookissa, mutta luonnollisesti ohi pääsee livahtamaan paljon loistavaa kamaa. Tämän takia onkin hyvä, että jengi jaksaa laittaa maililla promoja.

Kun etsin uusia juttuja, pidän kuuntelusessareita. Käyn mailista kerralla useamman promon läpi. Kuunnellesani biisejä etsin tunteita herättäviä juttuja. Niistä on pakko kirjoittaa heti.

Usein ekstrahuomion saavat artistit, jotka ovat entuudestaan tuttuja. Varsinkin jos olen kirjoittanut joskus, on kiva palata. Näin blogissa säilyy tietty jatkuvuus.

Mikä sitten on hyvä promomaili? No ainakin omalla kohdalla vähälle huomiolle jäävät usein pitkät viestit. Pitkät viestit ja artistit, jotka eivät ole osanneet tarjota yhtä selkeää täkybiisiä, vaan lyövät kertaheitolla koko levyn.

Usein levyistä tulee sitten kuunneltua vaan se joku random biisi. Jos se ei ole mieleinen, jää unholaan jonkun tuhansien tuntien uurastus.

Useimmiten viestin sisällöllä ei ole juurikaan merkitystä, kunhan linkit on kunnossa. Soundcloud, Youtube/Vimeo (jos on musavideo) ja hyvälaatuinen promokuva. Facebookista plussaa. Niillä pärjää.

Ainakin omalla kohdalla usein klikkaan mailin linkistä biisin pyörimään. Jos se herättää, avaan kirjoitusnäkymän. Sitten kirjoitan biisi ripiitillä niin kauan, että teksti on valmis.

Sanoisin, että sillä tuleeko viesti bändiltä itseltään, vai levy-yhtiöltä, ei ole väliä. Jos viesti on lyhyt, sisältää linkit ja on henkilökohtainen, ovat lähtökohdat kohdillaan.

Jos kuitenkin pitäisi valita, ottaisin viestin mielummin bändiltä. Bändeillä on usein mukavan persoonallinen tapa kirjoittaa.

Ja vielä tiivistäen: Lähtökohtaisesti kaikki materiaali, joka tulee mailiin on todella laadukasta. Toivon, että kukaan ei ole pahoittanut mieltään, jos en ole kirjoittanut.

Joskus vaan ei natsaa syystä, tai toisesta. Tästä hyvänä ja tuoreena esimerkkinä voisin mainita Annin. Olisin halunnut kirjoittaa, mutta en olisi tiennyt mitä sanoa.

Onneksi Thunderstorm-blogi tiesi. Ja vaikka en tästä nyt mitään osaakaan sanoa, jaan kuitenkin kanssanne upean Water Lilies-EP:n, että tiedätte minkälaisia helmiä sitä jää välillä nostamatta.

Biisi: Pimeys - Kunnia

Hah, ja olin jo suunnitellut pyhittäväni alkavan viikon "mulkutusviikoksi". Kuvitelkaa kokonainen viikko epäkohtien kampaamista ja aiheellista/aiheetonta (miten sen nyt ottaa) mulkuttamista. Mikäs sen parempaa? 

Kävikin kuitenkin niin mukavasti, että yhtye nimeltä Pimeys julkaisi perjantaina uuden träkin. Olen näemmä ensimmäinen joka kirjoittaa siitä, vielä mukavampaa. On kivaa olla pioneeri.

Nyt siis jätetään mulkutus seuraavaan kertaan ja annetaan spotti Pimeyden uudelle sinkulle nimeltään Kunnia. 

Jos oikein ymmärsin, biisin teksti kertoo tarinan raikulipojasta, joka pohtii merkitystään maailmassa. Samalla funtsitaan kaikki sukujuurista sotiin ja matkan varrella kadotettuun tulevaisuuteen. 

Olen todella onnellinen, että bändi päätyi sinkkumietinnöissään juuri Kunnian julkaisemiseen. Kyseinen kappale on ollut yksi omista suosikeistani jo siitä asti kun ensi kerran tutustuin yhtyeeseen Monsters Of Pop-tapahtumassa.

Olen vähän hämilläni siitä, miksi bändi päätyi julkaisemaan kaksi biisiä näin lähellä toisiaan. Oliko alunperäinen tarkoitus päästä radioihin Pimeys-kappaleella ja kun ei natsannut, niin lyötiin uusi vaihde silmään?

Jos näin on, mielestäni korjausliike oli oikea ja aiheellinen. Näkisin, että Kunnia voisi hyvinkin soida radiossa. Saatan olla jopa hivenen pettynyt suomalaisten radioiden musapäälliköihin, jos biisi ei ala soimaan. Tai siis, ketä minä huijaan. Pettynythän minä olen joka tapauksessa. Ja tulen olemaan vaikka biisi pääsisikin soittolistalle.

Täytyy myöntää, että kepitin ehkä turhaan Pimeyttä edellisen sinkun tiimoilta. Onhan Pimeys hieno biisi. Tajusin sen vasta viikko sitten Telakan keikalla. Perun siis sanani. Tekstikin alkoi käymään ajan kanssa järkeen. Ja se on kaunis.

Bändi on yksi lupaavimmista ja innostavimmista suomeksi laulavista hetkeen. Koin olevani etuoikeutettu, kun sain tavata yhtyeen kitaristin. Hauska juttu. Mutta onhan se harvinaista, että pääsee tapaamaan näin kovan bändin jäsenen.

Nosto: Record Store Day

Listasin viime vuoden elokuussa mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä. Kuten ehkä tiedättekin, tänään on Record Store Day, eli levykaupoille käy ihmisen tie. Täältä löydät kaupat.

Mikäs sen parempaa kuin näin lauantain kunniaksi käydä hakemassa lähimmästä levykaupasta se levy, joka syystä tai toisesta on jäänyt ajan saatossa ostamatta.

Jos ette ole ihan varmoja mikä se levy voisi olla, haluan virkistää mieltänne listaamalla uudestaan mielestäni seuraamisen arvoisia suomalaisia levy-yhtiöitä, sekä niiden artisteja.

Tiputin tarkoituksella listalta kaikki Universalin, Warnerin ja Sonyn alaiset yhtiöt, sillä vaikka ne toki pitävät sisuksissaan monia loistavia artisteja kannustan jokaista boikotoimaan kyseisiä yhtiöitä.

Jos nyt yksi syy boikotille pitäisi mainita, niin se voisi olla vaikka viime päivinä noussut kohu lasten laulukisoista. Ai hä? No lue täältä.

Vaikka Sony ei olekaan dipannut varvastaan vielä yhtä näkyvästi korruption altaaseen on Sonyllakin muutama Idolsin muotoinen luuranko kaapissaan.

Mutta se majoreista, tästä levyideoita tälle päivälle:

*If Society - mm. Tryer, Rytmihäiriö, Viola, Black Audio

*Bad Vugum - mm. Aavikko, Circle, Deep Turtle, Cleaning Women

*Fonal Records - mm. Lau Nau, Barry Andrewsin Disko, Risto

*Helmi Levyt - mm. Joose Keskitalo, Jaakko Eino Kalevi

*Lumpeela Julkaisut - mm. Janne Laurila, Ochre Room,
*New Music Community - mm. On Volcano, Downstairs, Murmansk

*Svart- mm. Hexvessel, Sammal, Seremonia

*Airiston Punk-levyt - mm. Pertti Kurikan Nimipäivät, Pää Kii 

*Combat Rock Industry - mm. Deathbed, Endstand, Wasted

*Suomen Musiikki Oy - mm. Zebra And Snake, Lighthouse Project

*Soliti - mm. Delay Trees, Astrid Swan, Cats On Fire

*GAEA - mm. Death Hawks, French Films,  Pintandwefall

*Kioski Rec - mm. Mirel Wagner, Moses Hazy, Kuha.

*Ekro Records - mm. Laivue, Kuusumun Profeetta
*Fullsteam - mm. Rubik, Disco Ensemble, Jaakko & Jay, Callisto

*Solina - mm. Magenta Skycode, Burning Hearts, Sans Parade

*Stupido - mm. Stockers!, Aino Venna, Plutonium 74, Valkyrians
*Fresh Tunes Finland - mm. Wiidakko, Wedding Crashers
*Plastic Passion - mm. Iida Umpikuja, Tero Petri, Wojciech