En ole kauhean ansioitunut bloggari. Sen sijaan, että olisin ajan tasalla, olen lähes aina trendin jäljessä. Tällä kertaa kyseessä Memphis-räpin ihmelapsi Eevil Stöö.
Ja sanottakoon vielä, kun kirjoitan Stööstä olen ensinnäkin mukavuusalueeni ulkopuolella ja lisäksi vieläkin hieman epävarma siitä, miten Stöön kaltaista musiikkia pitäisi lähestyä.
Bongasin Stöön ensimmäisen kerran varmaan samoihin aikoihin kun muukin musiikkitrendejä seuraava valtaväestö. Monspin julkaistua Stöön ja Koksu Koon Fuck Vivaldi mainstream räpin paletti sai uuden sävyn.
Kriitikot ylisti, yleisö tuli perässä. Kun näin Stöön promokuvat ja luin mistä oli kyse, päätin passata. Ajattelin, että Stöö menisi ohi, mutta ajankuluessa kesä vaihtui syksyyn ja syksy talveen. Stöö ei ollut menossa minnekään.
Stöö tuli jäädäkseen. Olihan sille annettava mahdollisuus. Vaikka en vieläkään allekirjoita Fuck Vivaldin ylivoimaisuutta, on se ehdottoman mielenkiintoinen levy. Stöö tekee jotain uutta, jotain vaarallista. Jotain, josta voi puhua.
Suomenkielinen räppi voi hyvin. Monspin ja pienempien jatkuvasti puskiessa toinen toistaan mielenkiintoisempia artisteja lavoille, ei voi kuin huuli pyöreänä ihmetellä kuinka paljon erilaista osaamista Suomeen mahtuukaan.
Perinteiset bändit ovat saaneet uusia haastajia. Vihdoin Suomessakin konepohjaiset jutut ovat päässeet kunnolla esiin. Mielestäni valinnanvara on vaan tervetullutta. Rumpusetit vaihtuvat ableton liveen. Kauluspaidat vaifbiittereihin ja hyvinvointiläski lihakseen. Mikäs siinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti